perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Jumala huolen pitää hulluistaan

Lensin tänään muutaman muun rauhanturvaajan kanssa pohjoisesta maan pääkaupunkiin Kabuliin. Kabul sijaitsee merenpinnasta huomattavasti korkeammalla kuin Masar-e-Sharif. Eron huomaa: lämpötila on täällä selvästi alhaisempi ja ilma ohuempaa. Viileästä säästä ei täälläkään voi puhua - on vain vähän vähemmän kuumaa kuin pohjoisessa.

Camp Katariina - suomalaisten leiri Kabulissa - on mukava paikka. On tilaa, körmyt - huoneet joissa asumme - ovat pääsääntöisesti yhden hengen huoneita. Saunoimme illalla, paistoimme makkaraa ja juttelimme niitä näitä ja syvempiäkin asioita. Tarkoitus oli päivällä tehdä muutamia ostoksia paikallisten myyjien kojuissa. Mutta kaupat eivät olleet auki. On perjantai - maan lepo- ja pyhäpäivä. Hyvä että nämä kauppiaat saavat pitää lepopäivän.

Piispa Kari Mäkinen vieraili eilen ja tänään Vammalassa. En ollut mukana keskusteluissa enkä kuullut piispan puheenvuoroa vierailun päätöstilaisuudessa. Muutaman viestin olen saanut. Näyttää siltä, että Markus Malmivaaralle ja minulle tarjotaan vain sitä mahdollisuutta, että muutamme käsitystämme. Tai ainakaan emme anna käsityksemme näkyä siinä, miten toimimme. Jos emme näin tee, meidän tulisi jättää virkamme Vammalan seurakunnassa. Tai meitä rangaistaan ja kurinpitotoimet johtavat siihen, että meidät erotetaan virastamme.

Toivoisin toisenlaista ratkaisua. Eihän käsityksessämme ole kyse harhaopista. Pidämme kiinni siitä, mikä on omankin kirkkomme perinteen mukainen käsitys papinvirasta. Toivon, että tälle käsitykselle ja sen mukaiselle toiminnalle olisi edelleen tilaa kirkossamme ja sen seurakunnissa. Ongelmat tuskin ratkeavat erottamalla Vammalassa kaksi pastoria ja muualla Suomessa muita pastoreita. Seurakunnissa on huomatta joukko seurakuntalaisia, jotka myös ajattelevat papinvirasta kirkon perinteen mukaisesti. Eivätkä nämä seurakuntalaiset lopu - kirkon perinteen mukainen käsitys papinvirasta kun löytyy Raamatusta. Mitä tehdään näille seurakuntalaisille? Työnnetäänkö heidät sivuun? Sanotaanko, että hekin joutaisivat mennä? Tämä ei rakenna seurakuntaa vaan hajottaa. Tuleeko pian muita asioita, joissa toimitaan samaan tapaan? Siis ei sallita, että pitää kiinni, minkä on oppinut Raamatun äärellä oikeaksi ja mikä on oman kirkkomme pitkän perinteen mukaista.

Tulevaisuus näyttää inhimillisesti ajatellen hyvin epävarmalta. Luotan kuitenkin suureen Jumalaan - hänen huolenpitoonsa ja johdatukseensa. "Tänne saakka on tultu Hänen voimassaan, huomispäivästä vielä en tiedä. Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan, vieköön Hän minne tahtoo vain viedä." Näihin Pekka Simojoen sanoihin tuntuu turvalliselta yhtyä.

Tuntuu hyvältä olla täällä kauempana. Silloin tällöin pommit räjähtelevät mutta tuntuu kovin rauhalliselta. Toivon, että saan täällä keskittyä tähän työhön, jota pidän hyvin tärkeänä ja antoisana.

7 Comments:

Blogger ml said...

Hyvin Jari siteerasit, että "kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan." Niinhän se on, että kun me pidämme kiinni siitä, mitä Pyhä Raamattu sanoo, niin meitä pidetään vähän yksinkertaisina. Totuus on kuitenkin se, että me emme voi olla uskomatta sitä, mitä Jumala meille Sanassaan sanoo kaikesta huolimatta. Saamme kiittää ja iloita pelastuksen lahjasta. Jeesus Kristus on kuollut puolestamme ristillä. Jari ja Markus, voimia teille tällä Sanan tiellä ja pitäkää Sanasta kiinni. Muistakaa, että kyllä Jeesus on teidän kanssanne.

Marko Laitila
Ikaalinen

10:22 ap.  
Blogger Kjell Granström said...

Terve Jari!

2 Tim 2:9 Hänen vuokseen minä kärsin, olen vieläpä kahleissa kuin rikollinen. Mutta Jumalan sana ei ole kahleissa.

8:49 ip.  
Blogger Jekkis said...

Pidätte edelleenkin itsepintaisen jästipäisesti kiinni "perinteestä" mitä tahansa se sitten tarkoittaakin - ai kun ihanaa, enkeleitäkin laulattaa.
Olkaa vapaasti änkyröitä, mutta vastaapas Jari-rakas tähän: - Tulisiko meidän nykypäivän kristittyjen noudattaa KAIKKIA "raamatullisia" ts. Raamatusta löytyviä perinteitä?

t. Jani Leppänen

http://jplehto.blogspot.com/

12:14 ap.  
Blogger Unknown said...

Hyvinkään seurakunnan kirkkoherra saa syytteen työsyrjinnästä, päätti Keski-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Jari Auvinen maanantaina.

Kyseessä on ensimmäinen syyteharkintaan edennyt naispapin syrjintä.

Syytteet syrjinnästä saavat lisäksi Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) puheenjohtaja sekä pastori.

Auvinen perustelee syytteitä sillä, ettei rikoslaissa tai kirkkolaissa ole mitään poikkeussäännöstä syrjintäkiellosta kirkon järjestämien julkisten tilaisuuksien osalta.

Seurakuntaan vierailulle tullut SLEY:n miespastori kieltäytyi yhteistyöstä seurakunnan naispastorin kanssa viime maaliskuun alussa. Naispappi olisi toiminut miespastorin ehtoollisavustajana.

(IS, 17.9.2007 12:29, päivitetty 17.09. 12:43)

Ihan vain tiedoksi saatettakoon.

1:30 ip.  
Blogger Jekkis said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

6:27 ip.  
Blogger Jekkis said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

12:40 ip.  
Blogger Jekkis said...

Jekkendaahl - The Swedish Multitool ©

12:41 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home