Vihreää, basaareja ja rautaromua

Sain tänään olla osana yhtä mottiamme. Motti tarkoittaa yleensä autoilla liikkuvaa tarkkailuryhmää (mot - military observer team). Teimme noin 200 kilometrin matkan panssaroiduilla mersuilla.

Afganistanissa on muutakin kuin ruskeaa, hiekkaista ja pölyistä. Matkalla näimme myös vihreää - puita ja pensaita - muutaman joen, jotka virtasivat melko vuolaina näin kuivanakin aikana, upeita vuoria ja vuorten solia. Taukopaikkamme yllä liiteli kotka tai suurikokoinen haukka. Kehuin mukanamme olleelle paikalliselle tulkille häneen maansa kauneutta. Tie, jota pitkin ajoimme, oli vastarakennettu, asfaltoitu ja hyväkuntoinen. Aivan kaikki tiet täällä eivät siis ole kuin kynnöspeltoja.

Matkan aikana näimme paljon ihmisiä. Lapsia, jotka vilkuttivat meille. Tai näyttivät peukaloa. Se lienee ystävällinen merkki. Miehiä, joilla melkein kaikilla on tumma parta. Ja naisia, joista melkein kaikki kulkevat sinisessä tai valkoisessa burkhassa. Kylissä ja kaupungeissa oli vilkkaita kauppakatuja. Liikkeet eivät olleet sellaisia kuin länsimaissa. Oli basaareja ja niissä pieniä liikkeitä, kojuja ja myyntipöytiä.

Liikenne täällä on hyvin toisenlaista kuin Suomessa. Ihmiset liikkuvat autoilla, moottoripyörillä, polkupyörillä, aaseilla tai kävellen ilman mitään tarkempia liikkennesääntöjä. Käännökset tehdään, kun siihen on syytä - eikä kääntymisestä kerrota suuntamerkeillä muille. Välillä melko kapealla tiellä menee samaan suuntaan kolme kulkuneuvoa rinnakkain. Autot ovat yleensä täynnä väkeä ja tavaroita. Ei ole harvinaista, että takakonttiin on laitettu parikolme lasta. Eräs Toyota Hiace oli täynnä ihmisiä - olisiko sisätiloissa ollut reilusti yli kymmenen matkustajaa. Katolla oli suuri määrä tavaroita, kaksi lasta ja muutama lammas kattotelineeseen sidottuna. Kuorma-autojen kuormien korkeudet ylittävät varmasti Suomen lainsäädännön rajat.

Neuvostoliitto miehitti Afganistanin vuonna 1979 ja vetäytyi maasta vuonna 1989. Merkkejä tältä ajalta on tämän tästä Afganistanin teiden varsilla: romuksi ammuttuja venäläisiä panssarivaunuja ja miehistönkuljetusvaunuja. Voi olla, ettei näitä haluta korjata pois. Ehkä ne ovat afgaaneille muistomerkkejä voitosta ja suurvallan nöyryyttämisestä.

Toivoin tapaavani tänään paikallisen mullan - uskonnollisen johtajan. Valitettavasti hän oli joutunut lähtemään iltapäiväksi pois kaupungistaan. Pyysin paikallisia kertomaan mullalle terveisiä suomalaiselta pastorilta: mielelläni tapaisin hänet seuraavalla kerralla kaupungissa käydessäni. Paikalliset lupasivat kertoa terveiseni.

Sain tänään myös tikin päähäni. Kolautin pääni muurin oviaukon yläreunassa olleeseen rautaristikkoon. Onneksi mukanamme oli medikki, joka leikkasi palan tukkaa pois ja ompeli haavan. Kovin koettelemus tästä haavasta on vielä edessä: muutamaan päivään en pääse saunaan.

Ystäväni ovat lähettäneet sähköpostia ja kysyneet, onko arkkihiippakunnan tuomiokapitulista kuulunut asiassani mitään uutta. Ei ole kuulunut. Toivon, että saisin keskittyä täällä tähän tehtävääni eikä tarvitsisi käyttää aikaa ja voimia kahinoiden miettimiseen, joita Suomessa on. Toivon, ettei tuomiokapitulista kuuluisikaan mitään tämän komennuksen aikana. Ja jos asiassani ryhdytään toimiin, se tapahtuisi vasta helmikuun lopun jälkeen.