Eikö kirkon opetus muuttunut?

Tänään keskustelu Älä alistu! -kampanjasta on saanut uusia piireitä. Kirjoitin tästä kampanjasta jonkin verran nettipäiväkirjani edellisessä kirjoituksessa. Tänään on julkaistu avoin kirje kirkkohallitukselle. Kirjeessä toivotaan tai vaaditaan, että kirkko lopettaa taloudellisen tuen niille järjestöille, jotka ovat olleet mukana mainitussa kampanjassa. Tämä tarkoittaa varsinkin, ettei näille järjestöille koottaisi kirkkomme seurakuntien tilaisuuksissa kolehteja. Ehkä myös sitä, etteivät seurakunnat saisi tukea verotuloillaan niitä lähetysjärjestöjä, joiden nimi löytyy kampanjan allekirjoittajista. Tällä kirjeellä on tällä hetkellä noin 300 allekirjoittajaa.

Kirjeen lisäksi tänään on tehty kantelu niiden järjestöjen johtajista, jotka ovat mukana kampanjassa. Kantelu on osoitettu neljään tuomiokapituliin, joiden alaisuudessa nämä pastorit ovat. Kantelussa väitetään näiden pastoreiden mm. edistäneen lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa syrjintää.

Surettaa ja toisaalta naurattaa.

Siellä täällä on sanottu, ettei kirkkomme muuttanut opetustaan seksuaalieettisissä asioissa päättäessään mahdollisuudesta järjestää rukoushetki homosuhteessa elävien kanssa ja heidän puolestaan. Kyse olisi vain sielunhoitoon liittyvästä ohjeistuksesta. On sanottu, ettei kirkko päätöksellään ratkaissut tai edes ottanut kantaa, tuleeko homosuhdetta pitää oikeana ja Jumalan tahdon mukaisena vai Jumalan tahdon vastaisena. Monet ovat tulkinneet päätöksen tarkoittavan, että nyt Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyy homosuhteen. On sanottu, että tämä on väärä tulkinta.

Minun on vaikea ymmärtää näitä puheita. Minusta kirkkomme muutti kantansa tässä asiassa menneenä vuonna. Toisaalta ainakin jotkut niistä, jotka sanovat, ettei kirkko muuttanut kantaansa tai ratkaissut suhtautumistaan homosuhteisiin, tuntevat tehdyn päätöksen vaiheet ja sen laajat perustelut erinomaisen hyvin. Täytyy suhtautua vakavasti siihen, mitä he sanovat.

Olisi hyvin tärkeää, että kirkon johto kertoisi, onko tehty päätös tulkittu väärin, kun se on tulkittu tarkoittavan homosuhteiden hyväksymistä. Onko niin, ettei kirkon opetus tässä asiassa olekaan muuttunut? Aiemmin kirkon linja on ollut, ettei homoseksuaalisuus ole synti mutta tämän suuntautuneisuuden toteuttaminen on. Pitäisi saada selvä vastaus kysymykseen, pitääkö kirkko homosuhdetta hyväksyttävänä vai vääränä? Tai onko niin, että tästä asiasta voi kirkon piirissä ajatella kummin tahansa?

Mitä näihin kysymyksiin vastataan, se on hyvin merkittävää niidenkin hankkeiden kannalta, jotka tänään on julkistettu. Se on selvää, että kampanja, josta viime päivinä on puhuttu paljon, ei ole sen vastainen, mitä Suomen evankelis-luterilainen kirkko on aiemmin opettanut. Jos kirkon opetus ei ole muuttunut, kampanja ei ole nytkään kirkon opetuksen vastainen. Jos kirkko ei ottanut viime vuonna tekemällään päätöksellä kantaa siihen, onko homosuhde oikein vai väärin, kirkossa täytyy vähintään olla tilaa niille, jotka ajattelevat ja opettavat kirkon perinteisen opetuksen mukaisesti - siis pitävät homosuhdetta Jumalan tahdon vastaisena, ajattelevat, että Jumala voi muuttaa ihmisen seksuaalista suuntautuneisuutta ja pitävät hyvänä, mikäli ihmisessä tapahtuu muutos heteroseksuaalisuuteen. Kirkon perinteisen opetuksen mukaisesti ajattelevat eivät ajattele, että tämä muutos tapahtuu kaikissa, joilla on taipumus homoseksuaalisuuteen. Jotkut muuttuvat, toiset ja ehkä useimmat eivät. Nekin, joissa muutosta ei tapahdu, ovat Jumalan omia, mikäli uskovat Jeesukseen. Kuten kirjoitin, homoseksuaalisuutta sinänsä ei ole pidetty syntinä mutta homosuhdetta on. Tällaisessa suhteessa Jeesukseen uskovan ei Raamatun mukaan tule elää.

Voi olla, että kampanjan toteutuksessa oli taitamattomuutta tai että siitä puuttui sellaista, mitä siinä olisi saanut olla. Mutta tämä on aivan eri asia kuin se, että kampanja on kirkon opetuksen vastainen. Ja niin suuressa määrin kirkon opetuksen vastainen, että siinä mukana olevilta järjestöiltä täytyy ottaa pois kirkon taloudellinen tuki ja tuomiokapituleiden täytyy määrätä kampanjassa mukana olevien järjestöjen johtajille rangaistus. Kysymyksiin, joista edellä kirjoitin, pitäisi saada vastaus, ennen kuin ratkaistaan, onko oikein ottaa pois kirkon taloudellinen tuki kampanjassa mukana olevilta järjestöiltä tai voivatko tuomiokapitulit rankaista järjestöjen johtajia.

Kunpa uskomme tärkein asia saisi niin paljon huomiota kuin kysymys homoseksuaalisuudesta. Uskomme tärkein asia on sanoma syntien anteeksisaamisesta. Jeesus sovitti syntimme ja avasi meille taivaan. Taivaaseen pääsee tavallinen syntinen ihminen, joka on Jeesuksen turvissa. Jeesuksen turviin pääsee armosta. Hänen turvissaan on jokainen, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen. Armosta pelastuminen ei tietenkään tarkoita, että voi rikkoa surutta ja kaikessa rauhassa Jumalan tahtoa vastaan.

Joitakin ajatuksia kampanjasta

Maanantaina Nuotta-lehden verkkosivuilla avattiin Älä alistu! -kampanja. Kampanjan tiedotteet ja video löytyvät osoitteesta www.nuotta.com/kampanja.

Eilen ja tänään kampanjasta on käyty kiivasta ja laajaa keskustelua. Tämä on ymmärrettävää - puhutaan hyvin herkästä ja ihmistä syvästi koskettavasta asiasta.

Kampanjan videolla "Anni" kertoo koskettavasti tarinansa. Hän tunsi vuosia seksuaalista halua toisiin naisiin ja seurusteli naisen kanssa. Sitten hän vapautui tästä suhteesta ja seksuaalisesta halusta samaan sukupuoleen. Hän ei enää voinut pitää näitä oikeina. Tämä tapahtui sen seurauksena, että hän lähti seuraamaan Jeesusta. Kun on seurannut kampanjasta käytyä keskustelu, on tuntunut, ettei "Annilla" olisi oikeutta kokemukseen, josta hän kertoo, tai hän ei ainakaan saisi kertoa siitä. Tämä on tuntunut hyvin oudolta.

Jumala voi tehdä, mitä tapahtui videolla tarinansa kertovalle naiselle. Mutta kaikille, joilla on taipumus homoseksuaalisuuteen, ei tapahdu niin kuin tapahtui "Annille". Kaikki eivät ala tuntea vetoa vastakkaiseen sukupuoleen eivätkä kaikki solmi avioliittoa, vaikka seuraavatkin Jeesusta. Näin mainittu kampanja ei väitäkään. Kunnioitan syvästi niitä kristittyjä, joilla on taipumus homoseksuaalisuuteen, jotka ei vapaudu tästä taipumuksesta mutta jotka haluavat kilvoitella kristittynä ja noudattaa Raamatun opetusta. Raamattu kieltää seksisuhteen samaan sukupuoleen. Jos voin jotenkin tukea näitä kristittyjä, haluan sen tehdä.

Tunnen tietysti parhaiten Sleyn nuorisotyötä niistä järjestöistä, jotka ovat mainitun kampanjan takana. Olenhan Sleyn palveluksessa. Sleyn nuorisotyössä ei harrasteta puoskaroitia niissä hyvin herkissä asioissa, jotka liittyvät ihmisen seksuaalisuuteen. Mutta halutaan kulkea yhdessä nuorten ja vanhempien kanssa, jakaa elämän iloja ja suruja, puhua vaikeistakin asioista, tukea elämään Jumalan sanan mukaan ja rohkaista luottamaan Jumalan anteeksiantamukseen. Kaikilla meillä on omat kipumme. Samoin taipumuksemme tehdä sitä, minkä Jumalan sana kieltää. Kaikki lankeamme. Mutta saa luottaa armoon, jonka Jeesus on järjestänyt meille. Siitä, että Jumala rakastaa ja antaa anteeksi, saa myös halua ja voimaa noudattaa Jumalan tahtoa. Vaikka sen noudattaminen onnistuukin meiltä kaikilta huonosti. Uskon, että näin on muissakin niissä järjestöissä, jotka ovat tämän kampanjan allekirjoittajia.

Kotimaan verkkolehdessä tänään haastateltiin Sleyn toiminnanjohtaja Lasse Nikkarikoskea ja Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Timo Rämää. Juttu on osoitteessa www.kotimaa.fi. Haastattelu on hyvä. Timo Rämä ihmettelee syystä suurta muutosta kirkossamme. Kampanja edustaa sitä, mikä oli kirkkomme kanta viime vuoteen saakka. Nyt ne, jotka pitävät edelleen kiinni tästä kannasta, joutuvat ankaran hyökkäyksen kohteeksi niin kirkon edustajien kuin yhteiskuntamme päättäjien taholta.

Nyt esillä oleva kysymys liittyy siihen, miten meidän kaikenkaikkiaan tulisi elää ja toteuttaa seksuaalisuuttamme. Voimmeko esimerkiksi olla uskottomia puolisollemme? Voimmeko elää avoliitossa vai pitäisikö solmia aviolitto? Uskon, että Raamatussa on hyvät, turvalliset ja koetellut ohjeet tähän tärkeään elämänalueeseen.

Perusteluja ja niiden arviointia

Käsitystä, joka kristityillä on ollut vuosisatoja tai pari vuosituhatta, arvostellaan ankarasti. Tarkoitan käsitystä, jonka mukaan homosuhde on vastoin Jumalan tahtoa. Kirjoitan muutamista perusteluista, joihin tässä arvostelussa on vedottu, ja arvioin niitä. Teen tämän aika lyhyesti, koska nettipäiväkirja ei ole hyvä foorumi pitkille kirjoituksille. Tämäkin kirjoitus on varmaan liian pitkä. Kaikkiin perusteluihin en ota kantaa.

* * *

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei enää 2000-luvulla ylipäänsä pitäisi vedota muinaisiin kirjoituksiin. Heidän mielestään näin ei varmaan olisi pitänyt tehdä enää pitkään aikaan. Kristitty ei voi ajatella näin. Uskomme, että Raamattu ei ole aikansa ihmisten hengentuote. Se on meille Jumalan ilmoitus. Jumala puhuu siinä tämänkin ajan ihmisille ja ilmoittaa itsensä, tahtonsa ja tien hänen luokseen.

Tämä on tietysti uskonasia. Tälle ei voi esittää sellaisia perusteluja, että jokaisen järkevän ihmisen on pakko uskoa näin. Viime kädessä on kyse Jumalan ihmeestä. Hän antaa uskon itseensä, myös siihen, että hän puhuu Raamatussa. Toisaalta kristittyjen usko ei ole järjenvastaista eikä sitä voi kumota järkisyin. Ei ole järjenvastaista ajatella, että suuri Jumala, tämän maailman Luoja, on antanut meille kirjan, jossa hän puhuu ja ilmoittaa itsensä.

* * *

Tavallista on, että muistutetaan tietyistä Vanhan testamentin kohdista ja sanotaan: Miksi vaaditte noudattamaan Raamatun kohtia, joissa tuomitaan homoseksuaalinen suhde; ettehän noudata näitä toisiakaan Raamatun kohtia? Niissä toisissa kohdissa on esimerkiksi kielto olla syömättä tiettyjä ruokia tai käsky tuomita kuolemaan pahantekijä.

On kuin ei tiedettäisi, miten kristityt ovat lukeneet Raamattua. Ehkä monet eivät sitä tiedäkään. Toiset kyllä tietävät mutta käyttävät tätä perustelua, koska se on käyttökelpoinen.

Kristityt lukevat Raamattua kokonaisuutena. Kristityt lukevat Raamattua muistaen, mitä Raamattu itse opettaa: Ensiksi oli vanha liitto, jonka Jumalan solmi Israelin kansan kanssa. Sitten Jumala solmi uuden liitto. Uusi liitto alkoi Jeesuksen elämästä maan päällä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Uuden liiton aikana ei tarvitse eikä saakaan noudattaa kaikkia niitä määräyksiä, joita vanhan liiton aikana annettiin Israelin kansalle. Tämä koskee etenkin kristittyjä, jotka eivät ole juutalaisia. Esimerkiksi ruuista Raamattu opettaa, että nyt uuden liiton aikana kaikkea syötäväksi kelpaavaa saa syödä. Kristityt lukevat Raamattua Uudesta testamentista käsin. Jumalan ilmoitus loistaa kaikkein kirkkaimmin hänen Pojassaan ja Kristuksen apostolien kirjoituksissa. Uusi testamentti opettaa esimerkiksi, ettei niille, jotka uskovat ja toimivat vastoin kristittyjen uskoa, pidä langettaa kuolemantuomiota. Jeesus ei tuominnut kuolemaan naista, joka vanhan liiton säädösten mukaan oli ansainnut kuoleman. Mutta homosuhde on Uuden testamentinkin mukaan vastoin Jumalan tahtoa.

* * *

Homosuhteiden hyväksymistä perustellaan usein vetoamalla siihen, että kirkko tulkitsee Raamattua ja kertoo oikean tulkinnan. Ja nyt kirkko on tulkinnut Raamattua siten, ettei homosuhteessa olekaan mitään pahaa. Siis kirkko ilmoittaa, mikä on Jumalan tahto.

Jos näin ajatellaan, ollaan nopeasti umpikujassa tai mielettömissä ajatuksissa. Jos kirkko ilmoittaa Jumalan tahdon, mikä kirkko on Jumalan tahdon ilmoittaja? Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle homosuhde ei ilmeisesti enää ole synti mutta katoliselle kirkolle Suomessa käsittääkseni on. Samoin helluntaikirkolle. Mikä näistä kertoo oikean Raamatun tulkinnan? Suomessa luterilainen kirkko ei hyväksy ainakaan vielä homoparien avioliittoon vihkimistä, mutta Ruotsissa hyväksyy. Onko Jumalan tahto siis toinen Suomessa kuin Ruotsissa? Muuttuuko Jumalan mielipide siirryttäessä Torniosta joen yli Haaparannalle? Tietenkään näin ei voi olla. Vai onko kyse siitä, että Jumala muutti hiljattain mielipidettään? Vielä jokin aika sitten Suomen evankelis-luterilainen kirkko piti homosuhdetta Jumalan tahdon vastaisena. Oliko siis Jumalan tahto silloin tuo, nyt se on muuttunut? Usein Raamatun ymmärtäminen ei vaadi monimutkaisia tulkintoja ja kirkollista elintä, joka kertoo, miten Raamattua tulee ymmärtää. Raamattu tarkoittaa sitä, mitä se sanoo. Raamatun opetus siitä, onko homosuhde hyväksyttävä elämäntapa vai ei, on hyvin selvä. Vaikeaksi asian tekee se, että Raamattu opettaa toisin kuin tänä aikana monet länsimaissa ajattelevat.

* * *

Joskus keskusteltaessa homosuhteista toivotaan, että tiedettäisiin Jeesuksen kanta asiaan. Sanotaan myös, että koska Jeesus ei puhu tästä asiasta eikä siis sano homosuhdetta vääräksi, homosuhteet on oikein hyväksyä. Näin ei ainakaan luterilaisen kristityn pitäisi argumentoida. Uskomme, että koko Raamattu on Jumalan sana – eivät vain ne evankeliumikirjojen kohdat, joissa on lainaus Jeesukselta. Jeesus puhuu meille myös Roomalaiskirjeessä ja Ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille. Näissä kirjeissä otetaan kantaa homosuhteisiin. Siis Jumala puhuu niissä ja ilmoittaa tahtonsa.

Jeesuksen ajan juutalaisuudessa homosuhteet torjuttiin ehdottomasti. Lainopettajille oli selvää, ettei Jumalan kansan jäsen voi elää tällaisessa suhteessa. Jeesus arvosteli aikansa lainopettajia monista heidän opetuksistaan mutta ei tästä. Tämäkin kertoo Jeesuksen kannasta tähän asiaan.

* * *

Jotkut perustelevat homosuhteiden hyväksymistä sillä, etteivät kansankirkot – tai niiden päättävien elinten enemmistö - Pohjoismaissa pidä homosuhteita syntinä. Voisivatko näin monet erehtyä ja harvat, jotka ovat näissä maissa toista mieltä, olla oikeassa? Maailmanlaajuisesti Pohjoismaiden kansankirkot edustavat pientä vähemmistöä. Tämä unohtuu meiltä helposti, vaikka puhutaan siitä, että elämme globaalissa maailmassa. Valtaosa maailman kirkoista ja kristityistä pitää homosuhdetta syntinä. Vain pieni vähemmistö on toista mieltä. Toisaalta asiaa ei ratkaise, mitä mieltä kirkkojen enemmistö on. Se ratkaisee, mitä mieltä Raamattu on.

* * *

Homosuhdetta saatetaan perustella vetoamalla armoon. Siis saatetaan pitää tällaista suhdetta vääränä, tai ainakin mahdollisesti vääränä, mutta sanotaan, että kristittyhän pelastuu armosta ja anteeksiantamus on kristinuskon tärkein asia. Eikö tämä koske myös homosuhteessa elävää?

Totta on, että pelastumme armosta. Vain anteeksiantamuksen turvissa ihminen voi kohdata pyhän Jumalan ja välttää ansaitsemansa tuomion. Jumalan tuomion on ansainnut jokainen. Jeesus kuolemallaan järjesti anteeksiantamuksen kaikille. Anteeksiantamus on sen turvana, joka on kastettu ja uskoo Jeesukseen.

Tämä ei tarkoita, että voi elää vastoin Jumalan tahtoa. Enhän voi pettää puolisoani tämän tästä, elää suhteessa johonkin kolmanteen ja sanoa, että saan kaiken anteeksi ja ettei pettämiseni mitenkään vaikuta siihen, olenko kristitty ja pelastunko. Jos joku ajattelee ja toimii näin, hän ei ole käsittänyt, mitä Raamattu opettaa armosta tai hän on käsittänyt sen väärin. Usko on suhde Jumalaan, joka rakastaa. Tämä suhde ei ole todellinen, jos en välitä siitä, miten Jumala tahtoo minun elävän. Se, että olen saanut ja saa anteeksi, saa minut taistelemaan elämässäni sitä vastaan, mikä on vastoin Jumalan tahtoa. Jumalan omana eläminen on jokapäiväistä parannusta. Kadun syntejäni, pyydän anteeksi, luotan anteeksiantamuksen ja pyydän voimaa toimia Jumalan tahdon mukaan.

Tämä ei koske vain sitä, jolla on taipumus homoseksuaalisuuteen. Tämä koskee jokaista kristittyä. Yhdellä meistä on erityinen taipumus tietyissä asioissa rikkoa Jumalan tahtoa vastaan, toisella toisissa asioissa. Ja jokaisella näitä asioita on monia. Totta on myös, että lankeamme. Onneksi anteeksiantamus on. Sen turvissa jatkamme elämäämme ja vaellusta kristittynä.

Onko vastoin Jumalan tahtoa vai ei?

Eilen Kotimaan verkkolehdessä piispainkokouksen pääsihteeri Jari Jolkkonen otti kantaa kirkkomme herätysliikkeiden kannonottoihin. Nämä kannanotot koskevat piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen ratkaisua, jonka mukaan pastori voi järjestää rukoushetken homosuhteen puolesta. Jari Jolkkonen syyttää herätysliikkeitä tietoisesta vääristelystä, kun nämä ovat ottaneet kantaa tehtyä ratkaisua vastaan. Hän ihmettelee, että herätysliikkeille edullinen päätös on haluttu vääntää herätysliikkeissä niitä itseään vastaan. Hän pitää ratkaisua herätysliikkeille edullisena siksi, ettei päätös hänen mielestään muuta avioliittokäsitystä eikä kirkon oppia, homosuhteen siunaamiskaavaa ei tehty eikä pastoreita päätetty pakottaa näihin rukoushetkiin. Jari Jolkkosen haastattelu löytyy osoitteesta www.kotimaa.fi.

Ensiksi mietin, voiko piispainkokouksen pääsihteeri olla näin tyhmä tai tietämätön. Siitä ei varmaan ole kyse. Varmaan Jari Jolkkonen ymmärtää, miksi herätysliikkeet ovat ottaneet voimakkaasti kantaa ratkaisua vastaan. Ratkaisevaa on, pidetäänkö homosuhdetta ja siinä elämistä syntinä vai ei. Onko tällainen suhde Jumalan tahdon vastainen vai ei? Tehty päätös kertoo, etteivät sen tekijät pidä homosuhdetta vääränä. Eihän sellaisen puolesta, mikä on synti, voida järjestää rukoushetkeä. Eihän rukoilla esimerkiksi varastamisen puolesta tai varkaan puolesta, että Jumala siunaisi hänen yölliset toimensa ja hän menestyisi keikallaan.

Piispainkokous ja kirkolliskokous ottivat ratkaisevan askeleen, kun päättivät, että homosuhteen puolesta voidaan rukoilla. Ratkaiseva askel oli juuri se, ettei homosuhdetta pidetä Jumalan tahdon vastaisena. Ratkaisu vaatii tulevaisudessa ottamaan seuraavat askeleet: Se, minkä puolesta voidaan rukoilla, voidaan myös siunata. Tai rukoushetkihän on jo siunaus. Tätä varten täytyy laatia kaava. Jos kahden miehen tai kahden naisen suhde ei ole väärin, miksi myös sitä ei nimitettäisi avioliitoksi. Tai jos niin halutaan, suhteelle voidaan keksiä toinen nimi mutta se on yhtä hyvä ja arvokas kuin miehen ja naisen suhde. Jos kahden miehen tai kahden naisen suhdetta ei pidetä syntinä, on vain ajan kysymys, milloin kirkon pastorit velvoitetaan siunaamaan tällainen suhde. Sanotaan perustellusti, että se loukkaa näitä ihmisiä ja antaa aivan väärän kuvan kirkosta ja sen ihmiskäsityksestä, jos joku kieltäytyy siunaamasta tällaisen suhteen ja jos kirkko hyväksyy kieltäytymisen.

Vielä pahemmasta on kyse siinä, etteivät kirkon elimet pitäneet homosuhdetta syntinä. Raamatun mukaan tällainen suhde on vastoin Jumalan tahtoa. Raamattu sanoo jopa, ettei ihminen, joka elää tällaisessa suhteessa, pääse Jumalan valtakuntaan. Jos tässä asiassa voidaan sivuttaa Raamatun selvät sanat, ne voidaan sivuttaa monissa muissakin asioissa. Jos Raamattu ei tiedä, ketkä eivät pääse Jumalan valtakuntaan, eikö johdomukaista ole ajatella, ettei se ehkä tiedä sitäkään, ketkä sinne pääsevät ja miten sinne päästään?

On turvallista luottaa Raamattuun. Ihmisten käsitykset tulevat ja menevät. Niiden varassa ei ole hyvä olla. Ne kyllä saattavat joskus tuntua turvallisilta mutta viimeistään tämän elämän jälkeen niiden merkitys katoaa. Jumalan sana ei katoa. Se ilmoittaa meille elävän Jumalan, hänen tahtonsa ja tien hänen luokseen. Se kertoo, miten syntinen ihminen välttää kadotuksen ja pelastuu ikuiseen elämään. Ikuiseen elämään pääsee Jeesuksen turvissa.

Näistä syistä kirkon herätysliikkeet ovat ottaneet voimakkaasti kantaa tehtyä ratkaisua vastaan. Uskon Jari Jolkkosen tietävän hyvin, että tästä on kyse. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opetus tässä asiassa on muuttunut. Aiemmin homosuhdetta pidettiin Jumalan tahdon vastaisena.

Voiko kirkosta eronnut saada ehtoollisen?

Pari viikkoa sitten Sleyn johtoryhmän teologit ottivat kantaa, voiko Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta eronnut mutta luterilaista uskoa edelleen tunnustava osallistua Sleyn järjestämissä messuissa ehtoollisenviettoon. Johtoryhmän teologit linjasivat, että tällainen kristitty on tervetullut ehtoolliselle.

Tätä linjausta on arvosteltu. Jotkut ovat tehneet sen hyvin kovin sanoin. Kirjoitin aiemmin nettipäiväkirjassani, että itse yhdyn tähän linjaukseen. Sille muutama perustelu:

Kristityn tulisi kuulua seurakuntaan, jolla on näkyvät muodot, rakenteet ja myös jäsenluettelo. Normaalitilanne ei ole, että kristitty on vain maailmanlaajan Kristuksen kirkon mutta ei minkään näkyvän seurakunnan jäsen. Näin ajattelen varsinkin järjestyksen takia. Hyvä järjestys on hyvä ja Jumalan tahdon mukainen asia. Jumala on Raamatun mukaan järjestyksen Jumala. Toisaalta ajattelen, että nyt elämme hyvin poikkeuksellista aikaa kirkossamme. Poikkeuksellisena aikana voivat poikkeukselliset ratkaisut tulla kysymykseen ja olla perusteltuja. En tarkoita, että poikkeuksellisissa tilanteissa voi toimia Raamatun selviä opetuksia vastaan. Raamatun yksiselitteinen opetus ei ole, että kristityn on joka tilanteessa kuuluttava sellaiseen näkyvää seurakuntaan, jollaisia esimerkiksi kirkkomme paikallisseurakunnat ovat. Se kyllä on Raamatun opetus, että kristityn tulee elää yhteydessä seurakuntaan ja olla osa sitä. Seurakunnalla Uusi testamentti tarkoittaa - niin ymmärrän - mitä luterilainen tunnustuksemme sanoo seurakunnasta: se on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Seurakuntana voidaan pitää kastettujen ja Jeesukseen uskovien joukkoa, joka kokoontuu messuun, kuuntelee Jumalan sanan julistusta ja nauttii Herran pyhän ehtoollisen.

Poikkeuksellista aikaa kirkossamme elämme siksi, että kirkomme toimii toisin kuin sen pitäisi toimia. Se sallii, että sen tilaisuuksissa opetetaan vastoin Raamattua ja luterilaista uskoa. Se erottaa palvelijoitaan, jotka yrittävät toimia Raamatun ja luterilaisen uskon mukaan. Se on tehnyt ratkaisuja, jotka eivät ole sopusoinnussa Raamatun ja luterilaisen uskon kanssa. Se antaa luvan siunata ja jopa kehottaa siunaamaan, minkä Raamattu sanoo synniksi. Näistä syistä on luterilaisia kristittyjä, jotka eivät halua kuulua tällaiseen kirkkoon. Joku perusteli eroamistaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta sillä, ettei hän voi kuulua kirkkoon, joka vainoaa kristittyjä. Toinen perusteli eroaan sillä, ettei halua jäsenyydellään tukea synnin siunaamista. Hän tarkoitti lupaa järjestää rukoushetkiä, joissa siunataan homosuhde.

Nämä luterilaiset kristityt eivät ole liittyneet minkään näkyvän seurakunnan jäseniksi. Jos olisivat, heidän paikkansa olisi tietysti siellä. Olisi vastuutonta jättää nämä kristityt vaille Herran pyhää ehtoollista. Tai laittaa ehtoollisen pääsyn ehdoksi, että heidän on liityttävä kirkkoon, jonka jäseniä he eivät voi olla siksi, että heidän mielestään kirkko toimii niin toisin kuin luterilaisen kirkon pitäisi toimia.

Kirkosta eronneilla luterilaisilla kristityillä ei ole paikkaa mihin mennä. Ei ole luterilaista seurakuntaa, jonka jäseneksi voisi hyvällä mielellä tai olisi luontevaa liittyä. Tarkoitan jälleen seurakunnalla näkyvää yhteisöä. Toivottavasti tämä poikkeustilanne ei jatku kovin pitkään. Kuten kirjoitin, normaalitilanne on, että kristitty on myös näkyvän seurakunnan jäsen. Toivottavin ratkaisu olisi, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko palaisi harharetkiltään, sitoutuisi siihen, mihin se edelleen periaatteessa ilmoittaa sitoutuvansa - Raamattuun Jumalan sanana ja luterilaiseen tunnustukseen sen tulkitsijana - ja toimisi käytännössä tämän mukaan. Jos näin tapahtuu, moni kirkosta eronnut luterilainen kristitty palaa jäseneksi kirkkoon. Ja paluuta voisi edellyttääkin. Tietysti toinen ratkaisu on, että jossakin vaiheessa Suomessa on luterilainen kirkko, joka sitoutuu myös käytännössä luterilaiseen uskoon mutta joka ei ole Suomen evankelis-luterilainen kirkko, ja sen jäseneksi liittyvät myös ne, jotka nyt ovat eronneet kirkosta mutta eivät ole jättäneet luterilaista uskoa. Tätä en pitäisi ollenkaan niin hyvä ratkaisuna kuin edellistä.

Kun olen seurannut Sleyn johtavien teologien arvostelua - moni on vaatinut, että heidän pitäisi kieltää kirkosta eronneita osallistumasta ehtoolliselle - olen miettinyt, monikohan näistä arvostelijoista on valmis sanomaan ensi kesänä sille rippikoululaisen isälle, joka on eronnut kirkosta, ettei hän saa tulla ehtoolliselle lapsensa konfirmaatiojumalanpalveluksessa. Tuskin kovin moni. Jos he ovat johdonmukaisia, niin pitäisi sanoa.

En tietenkään tarkoita, ettei kirkossamme olisi enää mitään hyvää. Hyvää on paljonkin. On paikallisseurakuntia, joissa tehdään uskollisesti työtä Jumalan valtakunnan asialla ja joiden jäsen luterilainen kristitty mielellään on.

Messu jälleen ensi sunnuntaina

Kävin tänään Karkun evankelisella opistolla. Kun olin saanut tehtyä työni, kävin katsomassa salia. Sehän on ollut remontissa kaksi ja puoli viikkoa. Näytti hyvältä. Salia, salin takana olevaa luokkaa ja sakastia on maalattu, on tehty melkoisesti sähkötöitä, äänentoistoa on uusittu, uusia lamppuja kattoon on kiinnitetty, salin ja luokan välissä olevaa oviaukkoa on suurennettu ja loputkin lattiasta saa varmaan huomenna uuden pinnan.

Remontin takia kahtena sunnuntaina opiston salissa ei ole voitu pitää messua. Ensi sunnuntaina 6.3. jälleen voidaan. Tuntuu oikein hyvältä. Messussa saarnaa Tom Nyman, minä toimin liturgina, Salla Yli-Erkkilä on kanttori. Messu alkaa klo 11. Saarnan aikana on pyhäkoulu ja messun jälkeen juodaan kirkkokahvit. Lämpimästi tervetuloa! Sinua odotetaan mukaan.

Näyttää siltä, että uusia tuoleja emme vielä ensi sunnuntaiksi saa. Toivottavasti ne ovat salissa lähiviikkoina. Jos haluat ja sinulla on mahdollisuus osallistua tuolikeräykseen, se on vielä mahdollista. Keräyksestä kerrotaan lisää osoitteessa www.keokarkku.fi.