Voiko kirkosta eronnut saada ehtoollisen?

Pari viikkoa sitten Sleyn johtoryhmän teologit ottivat kantaa, voiko Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta eronnut mutta luterilaista uskoa edelleen tunnustava osallistua Sleyn järjestämissä messuissa ehtoollisenviettoon. Johtoryhmän teologit linjasivat, että tällainen kristitty on tervetullut ehtoolliselle.

Tätä linjausta on arvosteltu. Jotkut ovat tehneet sen hyvin kovin sanoin. Kirjoitin aiemmin nettipäiväkirjassani, että itse yhdyn tähän linjaukseen. Sille muutama perustelu:

Kristityn tulisi kuulua seurakuntaan, jolla on näkyvät muodot, rakenteet ja myös jäsenluettelo. Normaalitilanne ei ole, että kristitty on vain maailmanlaajan Kristuksen kirkon mutta ei minkään näkyvän seurakunnan jäsen. Näin ajattelen varsinkin järjestyksen takia. Hyvä järjestys on hyvä ja Jumalan tahdon mukainen asia. Jumala on Raamatun mukaan järjestyksen Jumala. Toisaalta ajattelen, että nyt elämme hyvin poikkeuksellista aikaa kirkossamme. Poikkeuksellisena aikana voivat poikkeukselliset ratkaisut tulla kysymykseen ja olla perusteltuja. En tarkoita, että poikkeuksellisissa tilanteissa voi toimia Raamatun selviä opetuksia vastaan. Raamatun yksiselitteinen opetus ei ole, että kristityn on joka tilanteessa kuuluttava sellaiseen näkyvää seurakuntaan, jollaisia esimerkiksi kirkkomme paikallisseurakunnat ovat. Se kyllä on Raamatun opetus, että kristityn tulee elää yhteydessä seurakuntaan ja olla osa sitä. Seurakunnalla Uusi testamentti tarkoittaa - niin ymmärrän - mitä luterilainen tunnustuksemme sanoo seurakunnasta: se on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Seurakuntana voidaan pitää kastettujen ja Jeesukseen uskovien joukkoa, joka kokoontuu messuun, kuuntelee Jumalan sanan julistusta ja nauttii Herran pyhän ehtoollisen.

Poikkeuksellista aikaa kirkossamme elämme siksi, että kirkomme toimii toisin kuin sen pitäisi toimia. Se sallii, että sen tilaisuuksissa opetetaan vastoin Raamattua ja luterilaista uskoa. Se erottaa palvelijoitaan, jotka yrittävät toimia Raamatun ja luterilaisen uskon mukaan. Se on tehnyt ratkaisuja, jotka eivät ole sopusoinnussa Raamatun ja luterilaisen uskon kanssa. Se antaa luvan siunata ja jopa kehottaa siunaamaan, minkä Raamattu sanoo synniksi. Näistä syistä on luterilaisia kristittyjä, jotka eivät halua kuulua tällaiseen kirkkoon. Joku perusteli eroamistaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta sillä, ettei hän voi kuulua kirkkoon, joka vainoaa kristittyjä. Toinen perusteli eroaan sillä, ettei halua jäsenyydellään tukea synnin siunaamista. Hän tarkoitti lupaa järjestää rukoushetkiä, joissa siunataan homosuhde.

Nämä luterilaiset kristityt eivät ole liittyneet minkään näkyvän seurakunnan jäseniksi. Jos olisivat, heidän paikkansa olisi tietysti siellä. Olisi vastuutonta jättää nämä kristityt vaille Herran pyhää ehtoollista. Tai laittaa ehtoollisen pääsyn ehdoksi, että heidän on liityttävä kirkkoon, jonka jäseniä he eivät voi olla siksi, että heidän mielestään kirkko toimii niin toisin kuin luterilaisen kirkon pitäisi toimia.

Kirkosta eronneilla luterilaisilla kristityillä ei ole paikkaa mihin mennä. Ei ole luterilaista seurakuntaa, jonka jäseneksi voisi hyvällä mielellä tai olisi luontevaa liittyä. Tarkoitan jälleen seurakunnalla näkyvää yhteisöä. Toivottavasti tämä poikkeustilanne ei jatku kovin pitkään. Kuten kirjoitin, normaalitilanne on, että kristitty on myös näkyvän seurakunnan jäsen. Toivottavin ratkaisu olisi, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko palaisi harharetkiltään, sitoutuisi siihen, mihin se edelleen periaatteessa ilmoittaa sitoutuvansa - Raamattuun Jumalan sanana ja luterilaiseen tunnustukseen sen tulkitsijana - ja toimisi käytännössä tämän mukaan. Jos näin tapahtuu, moni kirkosta eronnut luterilainen kristitty palaa jäseneksi kirkkoon. Ja paluuta voisi edellyttääkin. Tietysti toinen ratkaisu on, että jossakin vaiheessa Suomessa on luterilainen kirkko, joka sitoutuu myös käytännössä luterilaiseen uskoon mutta joka ei ole Suomen evankelis-luterilainen kirkko, ja sen jäseneksi liittyvät myös ne, jotka nyt ovat eronneet kirkosta mutta eivät ole jättäneet luterilaista uskoa. Tätä en pitäisi ollenkaan niin hyvä ratkaisuna kuin edellistä.

Kun olen seurannut Sleyn johtavien teologien arvostelua - moni on vaatinut, että heidän pitäisi kieltää kirkosta eronneita osallistumasta ehtoolliselle - olen miettinyt, monikohan näistä arvostelijoista on valmis sanomaan ensi kesänä sille rippikoululaisen isälle, joka on eronnut kirkosta, ettei hän saa tulla ehtoolliselle lapsensa konfirmaatiojumalanpalveluksessa. Tuskin kovin moni. Jos he ovat johdonmukaisia, niin pitäisi sanoa.

En tietenkään tarkoita, ettei kirkossamme olisi enää mitään hyvää. Hyvää on paljonkin. On paikallisseurakuntia, joissa tehdään uskollisesti työtä Jumalan valtakunnan asialla ja joiden jäsen luterilainen kristitty mielellään on.