Jari Rankisen nettipäiväkirja

keskiviikkona, syyskuuta 29, 2010

Kiitos, Irmeli

Viime sunnuntaina Vammalan seurakuntatalossa oli Sastamalan seurakunnan pyhäkoulusihteerin Irmeli Kulonpään lähtöjuhla. Irmeli siirtyi eläkkeelle tehtyään pitkää hyvin merkittävää työtä seurakunnan lapsi- ja perhetyössä. Saimme olla Irmelin kanssa työtovereita noin kymmenen vuotta. Alla puhe, jonka pidin tässä juhlassa.


Hyvät ystävät. Ja Irmeli aivan erityisesti.

"Mitä sinäkin ymmärrät eläkkeelle siirtymisestä?" Tällainen kivahdus kuultiin eräässä lähtöjuhlassa. Nuorempi pastori puhui siitä, millaista on siirtyä eläkkeelle ja olla sillä – millaisia uusia mahdollisuuksia tämä elämänvaihe tarjoaa. Puheen keskeytti kivahduksella juuri eläkkeelle siirtynyt, jonka lähtöjuhlaa vietettiin.

Kun en minäkään taida ymmärtää mitään eläkkeelle siirtymisestä, en puhu siitä. Mutta muistelen menneitä, joista jotakin tiedän.

Tulin työhön Sastamalan seurakuntaan – tai se oli silloin Tyrvään seurakunta – vuonna 1998. Olin asunut Vammalassa kolmisen vuotta. Tunsin joitakin seurakunnan työntekijöitä mutta totta kai uuteen työyhteisöön tulo jännitti. Miten työ alkaisi sujua? Pääsenkö sisälle työyhteisöön, saako siinä paikan, joka tuntuu minusta hyvältä? Miten seurakuntalaiset suhtautuvat minuun? Oli hyvä tulla ja hyvä olla. Oli muitakin, jotka vaikuttivat siihen, että oli hyvä tulla ja olla. Sinä, Irmeli, olit ilman muuta yksi niistä, jotka vaikuttivat tähän. Olit kiinnostunut uudesta työntekijästä. Kysyit, mitä kuuluu, millainen perhe sinulla on, miten työ on alkanut, miten olet jaksanut. Vedit mukaan erilaisiin tehtäviin ja töihin. "Olen suunnitellut tällaista, olen menossa päiväkotiin tai muualle, tule mukaan, tehdään yhdessä." Annoit palautetta, usein myönteistä ja kannustavaa, joskus kriittistä, ja sekin oli tarpeen.

Irmeli, sinulla on erityinen lahja luoda kontakteja uusiin ihmisiin. Sinulla on erityinen lahja vetää mukaan. Olen kiitollinen, että minun kohdallani, kun tulin uutena työntekijänä seurakuntaan ja sen jälkeen, käytit tätä lahjaa.

Sain myöhemmin vastuulleni lapsi- ja perhetyön. Siinä joukossa, joka teki tätä työtä, oli hyvä toimia. Oli erilaisia työntekijöitä. Kaikki pidimme tätä työtä hyvin tärkeänä. Kaikilla oli halu kertoa lapsille ja vanhemmille sitä parasta uutista. Sinä, Irmeli, olit meistä varsinkin se, jolla oli uusia ideoita. "Kokeillaan tällaista työtapaa. Olin siellä ja näin, että siellä tämä työtapa toimi hyvin. Tai kuulin tällaisesta toimintatavasta. Tai sain tällaisen idean." Tähän tapaan usein työkokouksissamme tai kahden kesken sanoit. Ja olit innostunut uudesta toimintatavasta, hämmästyttävän innostunut sen huomioon ottaen, että olit tehnyt tätä työtä jo useamman vuosikymmenen. Ideasi olivat hyviä senkin takia, että ne oli yleensä mahdollista toteuttaa. Ne olivat jalat maassa suunniteltuja toimintatapoja.

Paljon uusia toimintatapoja otettiinkin käyttöön. Alettiin pitää viisivuotiaille ja heidän vanhemmilleen tilaisuuksia. Perhekirkkoja pidettiin säännöllisesti. Käytiin tervehtimässä kodeissa nelivuotiaita heidän syntymäpäivänään ja heille annettiin lastenraamattu. Pidettiin lastenkirkkoja päiväkodeissa. Nämä ja monet muut olivat ideoitasi, joihin me muut lähdimme mukaan.

Tarvitaan uusia toimintatapoja. Tarvitaan uusia tapoja julistaa sitä sanomaa, joka ei muutu. Niistä toimintatavoista, jotka toimivat, ei pidä luopua, mutta niistä täytyy, joista aika on kulkenut ohi. Tarvitaan niitä, jotka näkevät, miten nyt tulee toimia. Tarvitaan rohkeutta tehdä joskus suuriakin muutoksia. Tarvitaan sitä, että jalat ovat kuitenkin maassa. Sinä, Irmeli, olit ja olet uusien hyvien toimintatapojen löytäjä.

Olimme ja olemme Irmelin kanssa samaa mieltä monista asioista. Joistakin asioissa olemme eri mieltä. Ainakin itse olen kokenut, että me voimme olla eri mieltä. Meidän ei tarvitse riidellä niistä asioista, joista olemme eri mieltä. Itse olen kokenut, että sinun kanssasi on ollut helppo olla eri mieltä. Ymmärrämmehän tämän oikein. Voi olla, että joku toinen on kokenut toisin. Olethan, Irmeli, vahva persoona. Varmasti joku on kokenut, että minun kanssani on vaikea eri mieltä. Ehkä minäkin olen aika vahva persoona. Mutta minun mielestäni me olemme voineet olla eri mieltä, ja silti olemme ystäviä, voimme puhua asioista, niistäkin, joista ajattelemme eri tavoin, on hyvä olla ja voimme tehdä työtä yhdessä. Ehkä tätä on helpottanut se, että me molemmat ajattelemme mielessämme: minä kuitenkin olen oikeassa.

Joskus on sanottu, että yksi ihmisen suuruuden tai pienuuden mittari on se, voiko hänen kanssaan olla eri mieltä. Siihen suuntaan tulisi kasvaa, että toinen voi olla kanssani eri mieltä.

Se ei tietenkään ole niin merkittävää, mitä mieltä me olemme mistäkin asiasta. Varsinkaan näissä seurakunnan asioissa se ei ole ratkaisevaa. Ratkaisevaa on se, mitä mieltä Raamattu on. Mihin asiaan Raamattu ei ota kantaa, siitä voimmekin olla eri mieltä. Mihin se ottaa kantaa, siinä asiassa meidän pitäisi olla Raamatun kannalla.

Asenne elämään voi olla, että katsotaan lähinnä taaksepäin. Haikaillaan mennyttä. Sinun elämänasenteesi, Irmeli, se ei ole ollenkaan. Menneitä ei pidä unohtaa. Niistä voi oppia paljon, niistä saa sitä elämänkokemusta, joka on todella tärkeä pääoma. Mutta menneessä ei pidä elää. Tulisi elää tätä hetkeä ja tulisi katsoa eteenpäin. Tämä hetki ja tuleva on tärkeämpää kuin mennyt.

Katsotaan eteenpäin. Ja katsotaan pidemmälle eteenpäin. Tarkoitan sitä, että ei katsota vain tuleviin päiviin, kuukausiin tai vuosiin tässä elämässä. Katsotaan sinne, mitä on tämän elämän jälkeen. On taivas, ikuinen elämä Jumalan luona. On se todellisuus, jossa ei ole mitään pahaa. Kaikki on hyvin. Taivasta saisimme ajatella enemmän kuin ajattelemme. Miten sinne pääsemme? Raamattu lupaa, että sinne pääsee tavallinen syntinen ihminen Jeesukseen uskomalla. Jeesus on kuollut puolestamme, so-vittanut syntimme, järjestänyt meille Jumalan armon, anteeksiantamuksen. Jeesuksen turvissa pääsemme ikuiseen elämään. Jeesuksen turvissa on se, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen.

Katsotaan pidemmälle eteenpäin. Katsotaan taivaaseen. Ja siitä saa myös voimaa elää tätä elämää.

Irmeli, kiitos sinulle, lämmin kiitos. Voimia, hyvän Herramme siunausta sinulle ja rakkaillesi tähän päivään ja tuleviin.

perjantaina, syyskuuta 17, 2010

Ymmärrän hyvin, vaikka olisin toivonut toisin

Luin seurakuntavaalien ehdokaslistat Sastamalan seurakunnassa. Eniten huomio kiinnittyi siihen, että listoilta puuttui monia sellaisten nimiä, jotka ovat olleet seurakunnan luottamuselimissä vuosia tai vuosikymmeniä ja jotka ovat mukana jonkin Sastamalassa vaikuttavan herätysliikkeen toiminnassa. Muutamat näistä saivat edellisissä vaaleissa hyvin paljon ääniä. Ilmeisesti he eivät enää ole halunneet asettua ehdokkaaksi.

Olisin toivonut, että monet näistä olisivat edelleen mukana seurakunnan luottamuselimissä. Heitä tarvittaisiin niissä. Toisaalta ymmärrän hyvin, etteivät he ole ryhtyneet ehdokkaiksi. Varmasti monet ovat turhautuneita. He kokevat, etteivät voi vaikuttaa asioihin tai voivat niin vähän. Seurakuntaa viedään suuntaan, johon heidän mielestään sitä ei pitäisi viedä, mutta heillä ei ole eikä anneta mahdollisuutta korjata suuntaa. On nykyisiä luottamushenkilöitä, joille menneet vuodet Sastamalan seurakunnassa ovat olleet hyvin raskaita. On ymmärrettävää, että he haluvat päästä vähemmällä ja käyttää aikaansa ja voimiaan siellä, missä he kokevat saavansa aikaan hyödyllistä. Seurakunnan ja kirkon johdon taholta monet herätysliikkeisiin sitoutuneet luottamusmiehet ovat kuulleet tai heidän on annettu ymmärtää, ettei heitä kaivata seurakunnassa - he hajottavat, heillä ei ole positiivista annettavaa eikä hengellisyyttä, joka heille on rakasta, pidetä osana paikallisseurakunnan elämää tai toimintaa. Kun työnnetään pois, ei ole ihme, että jotkut lähtevät.

Varmasti on niitä, jotka ovat tyytyväisiä, kun katsovat ehdokaslistoja. Seurakunnan luottamuselimet puhdistuvat henkilöistä, joita heidän mielestään ei pitäisi olla niissä. Minusta seurakunnalle suuri menetys on aina, jos ne, jotka haluavat sitoutua luterilaiseen uskoon, ottavat etäisyyttä paikallisseurakuntaan eivätkä jaksa kantaa vastuuta siinä. Tällä en tarkoita, ettei nyt julkaistuilla listoilla olisi ollenkaan hyviä ehdokkaita. On mielestäni oikeinkin hyviä. Toivottavasti he tulevat valituiksi. Myös sitä toivon, että monet niistä, jotka ovat turhautuneita tai pettyneitä seurakuntaan, jaksaisivat lähteä äänestämään vaaleissa.

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Risti jää

Toissapäivänä torstaina Sastamalassa oli reserviläisjärjestöjen järjestämä ilta. Siihen kuului esitelmä ja iltakirkko. Antti Saarelma piti Vammalan seurakuntatalossa esityksen kokemuksistaan Afganistanissa. Antti toimi maassa vuoden viestiupseerina ryhmässä, joka liikkui paljon Pohjois-Afganistanin aavikoilla, vuoristoissa ja kapeilla teillä. Hyvä, mielenkiintoinen esitelmä. Olosuhteet maassa ovat nyt vielä vaativammat kuin mitä ne olivat silloin, kun itse olin siellä. Antti palasi noin puoli vuotta sitten Suomeen.

Esitelmän jälkeen Antilta kysyttiin, onko hänen mielestään perusteltua, että länsimaalaisia sotilaita on Afganistanissa. Hän vastasi kertomalla, mitä monet tavalliset afgaanit sanoivat hänelle ja muille rauhanturvaajille. He sanoivat tämäntapaista: Hienoa että olette täällä. Teitä tarvitaan täällä nyt. Tuotte meille turvallisuutta. Ellette olisi täällä, täällä käytäisiin veristä, raskasta sisällissotaa. Tai talebanit ottaisivat vallan ja sitä emme tahdo.

Pidin puheen iltakirkossa Pyhän Olavin kirkossa. Se on tässä alla.

- - - - -

Tämä kirkko paloi syyskuussa 1997, 13 vuotta sitten. Alttari, penkit, lehterit, katto, esineet, joita oli täällä kirkkosalissa – kaikki paloivat. Yksi esine jäi: kirkon alttaripöydällä pidetty vanha puinen krusifiksi, ristiinnaulitun Jeesuksen kuva. Ei tapahtunut suoranaista ihmettä. Tai miksei tätä voi sanoa ihmeeksi: vanha ristiinnaulitun kuva oli poikkeuksellisesti pois täältä kirkosta, kun tuhopolttaja tuli. Ja niin se säilyi.

Risti jäi. Se muistuttaa tästä: Se, mitä risti julistaa, jää. Se kestää. Se ei lakkaa olemasta voimassa. Se kestää, vaikka mikään muu ei kestäisi. Se on totta, vaikka mikään muu ei olisi. Vaikka kaikki muuttuisi. Se jää silloinkin, kun menetämme tämän ja vielä tuonkin.

Mitä risti julistaa? Mitä se haluaa sanoa? Ajattelen nyt kahta asiaa.

Jeesus ajatteli toisia. Hän toimi toisten hyväksi. Hän kärsi toisten puolesta – meidänkin puolestamme. Hän luopui siitä, mitä hänellä oli, että meille kävisi hyvin. Sen takia hän riippui ristillä.

Risti julistaa: Etkö tekisi jotakin samaa? Ei sinun tarvitse riippua ristillä. Toivottavasti sitäkään tilannetta ei tule, että meidän tarvitsisi muuten kuolla toisten puolesta. Mutta jotakin samaa voimme tehdä: Ajatella toisia, toimia toisten hyväksi, luopua jostakin, mitä meillä on tai mihin meillä on oikeus, jotta toisella olisi hyvä tai parempi olla. Joskus kärsiä toisten takia.

Ehkä se, että pitäisi tehdä näin, on hyvin vierasta tälle ajalle ja niille ajatuksille, jotka ovat tavallisia ja joiden mukaan toimitaan. Minä, minulle, minulle ensiksi ja minulle eniten – ne ovat niitä tärkeitä sanoja tänä aikana. Moni pitää tyhmyytenä, ettei yrittäisi ottaa itselleen mahdollisimman paljon, kaikkea, mitä voi saada. On selityksiä, miksi ei kannata jakaa siitä, mitä itsellä on. Toisaalta moni valittaa sitä, että maailmamme on kova. On paljon tarkoituksettomuutta, elämä tuntuu turhalta. Uskon, että nämä liittyvät toisiinsa. Jos ajatellaan vain tai lähinnä itseä, se tekee maailmasta kovan. Se ei siunaa elämää, ei edes omaa elämää. Se ei anna, mitä ihminen tarvitsee. Se tekee elämästä tarkoituksettoman tuntuisen. Mutta se siunaa, jos ajatellaan toisia ja toimitaan toisten hyväksi.

Ehkä elämässäsi on juuri nyt sellainen tilanne, jossa voit toimia toisen hyväksi. Se ei välttämättä ole valtavan suuri asia. Pienentuntuinenkin voi olla hyvin tärkeä. Jeesuksen risti julistaa: Toimi niin, että ajattelet toisia, toimi toisten hyväksi. Tai meidän elämäämme kaiken kaikkiaan tulisi leimata, ettemme ajattele vain itseämme. Ei aina ja kaikessa tarvitse luopua siitä, mitä itselle on, ja toimia vain toisten hyväksi. Mutta niin tulisi tehdä useammin kuin teemme.

Risti julistaa vielä suurempaa asiaa. Se julistaa anteeksiantamusta. Kuolemallaan Jeesus järjesti meille anteeksiantamuksen - sen että Jumala antaa meille anteeksi. Hän otti kuin omakseen meidän pahat tekomme. Hän kärsi rangaistuksen, joka pahoista teoista täytyy kärsiä – ja jonka me olemme ansainneet, koska olemme tehneet pahaa. Siksi me saamme anteeksi. Jumala antaa meille anteeksi.

Ehkä jokin paha teko painaa sinua erityisesti. Ehkä ajattelet jotakin tilannetta, jossa olisi pitänyt toimia toisen hyväksi mutta toimit itsekkäästi ja ajattelit vain omaa parastasi. Se on hyvä, jos pahat tekomme toisinaan painavat meitä. Se on tervettä, että tuntee syyllisyyttä. Se on Jumalan työtä meissä. Jumala ei kuitenkaan tahdo jättää meitä siihen, että tunnemme vain syyllisyyttä. Jeesuksen risti julistaa anteeksiantamusta. Saat kaiken pahan anteeksi. Niin itse Jumala vakuuttaa. Ja se koskee sinuakin.

Muutama vuosi sitten täältä kutsun pois saanut, Lapuan piispakin toiminut Eero Lehtinen kertoi erään tapahtuman viime sotien ajalta. Eero Lehtinen toimi silloin joukkueenjohtajana. Sotilas hänen joukkueestaan haavoittui pahoin. Joukkueenjohtaja meni vielä tapaamaan miestä joukkosidontapaikalle. Haavoittunut kysyi: - Herra luutnantti, sanokaa, pääseekö tällainen tavallinen mies taivaaseen. Luutnantti vakuutti: - Pääsee, koska Jeesus on kuollut kaikkien puolesta ja järjestänyt kaikille anteeksiantamuksen.

Risti julistaa anteeksiantamusta. Anteeksiantamuksen turvissa tavallinen ihminen, syntinen, pahaa tehnyt, voi kohdata pyhän Jumalan ja pelastuu. Pelastuu taivaaseen ikuiseen elämään. Sinne pääsee jokainen, joka uskoo Jeesukseen. Jokainen, joka turvautuu ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Vapahtajaan.

Afganistanissa mielenkiintoisia hetkiä olivat ne, joina istuimme islamin oppineiden kanssa, puhuimme pienistä ja suurista asioista, joskus söimme yhdessä tai joimme teetä. Näissä tilanteissa tuli selväksi, että islaminuskoisilla ja meillä kristityillä on paljon yhteistä. On paljon yhteistä siinä, mitä sanomme Jumalasta, Jumalan tahdosta, oikeasta ja väärästä tai terveestä elämästä. Toisaalta tajusi myös sen, miten paljon islamista puuttuu. Siitä puuttuu risti – se mitä Jeesuksen risti julistaa. Siitä puuttuu se, mikä on kaikkein parasta, tärkeintä.

Risti säilyy. Se, mitä se julistaa, pysyy. Se on totta kaikissa vaiheissa, tilanteissa, joita tässä elämässä on. Ja se on totta tämän elämän jälkeen.