Jari Rankisen nettipäiväkirja

perjantaina, kesäkuuta 19, 2015

Sydämellisesti tervetuloa

Lähde tänään juhannustapahtumaan Karkun evankeliselle opistolle. Tapahtuman ohjelman ja muut tiedot näet täältä - www.keokarkku.fi. Olet lämpimästi tervetullut.

Viikon kuluttua - jos Taivaan Isän suo - Sastamalassa on Valtakunnallinen Evankeliumijuhla - www.evankeliumijuhla.fi. Sydämellisesti tervetuloa.

perjantaina, kesäkuuta 05, 2015

Varmaan minunkin pitäisi

Eilen ilmestyneessä Kotimaassa kirkkomme piispat ottivat kantaa pääministeri Juha Sipilän vetoomukseen. Hän vetosi hallitusneuvottelujen lopussa yhteiskunnan hyväosaisiin - politiikan johtoon, virkamiesjohtoon, kirkon johtoon ja elinkeinoelämän johtoon - kohtuuden puolesta. Hän toivoi talkoohenkeä ja ilmoittautumisia talkoisiin. Tällä hän tarkoitti myös palkan alentamista. Hän puhui esimerkiksi 5 prosentista. Se tapahtuisi vapaaehtoisesti ja mahdollisesti niin, että työaikaa pidennettäisiin.

Kaikki piispamme pitivät pääministerin puhetta kohtuudesta hyvänä. Mutta kukaan ei kertonut olevansa valmis alentamaan palkkaansa. Aiemmin Ylen haastattelussa arkkipiispa Kari Mäkinen kertoi olevansa valmis palkanalennukseen verotuksen kautta. Tietenkään tämä ei ole kenenkään vapaaehtoisuutta: jos valtio päättää korottaa veroja, veroja pidätetään palkasta sen mukaan riippumatta, kuka on tähän halukas ja kuka ei.

Usein on tyhmää tehdä ehdotuksia toisille, ne pitäisi tehdä itselle. Silti mietin: Mitä jos piispat laskisivat kuukausipalkkaansa 1.500 eurolla. Nyt se taitaa olla noin 10.000 euroa, useammilla yli kuin ali. Ehkä vielä 8.500 eurolla pärjäisi. Säästyneillä rahoilla palkattaisiin kolme tai neljä työntekijää, jolla nyt ei ole työtä, diakoniatyöhön sinne, missä heitä kipeästi tarvitaan. Tällä ei poistettaisi kaikkea tuskaa mutta muutamat voisivat saada avun. Tämä voisi olla esimerkki toisille toimia samaan tapaan. Voisi lähteä liikkeelle lumipallo, joka ei jäisi aivan pieneksi. Eikä tämä varmaan tekisi huonoa kirkon imagolle.

Tietysti tätä sanottaisiin populismiksi. Jos jotkut sanoisivat niin, haittaisiko se? Eikö tärkeämpää olisi tehdä edes vähän joidenkin hyväksi. Varmaan tähän liittyisi taloushallinnollisia ongelmia. Mutta eivätköhän ne olisi ratkaistavissa, jos on halua ratkaista. Tuohon työajan pidennykseen ja niin palkan alentamiseen ei oikein usko. Hyvin monien, myös piispojen ja pastoreiden, työ on sellaista, että se, mikä täytyy tehdä, on tehtävä eikä voi katsoa kelloa.

Varmaan minunkin pitäisi leikata omaa palkkaani. Ehkä se innostaisi tekemään niin, jos toisetkin ja isommat edellä. Ehkä mekin Sleyssä - yhdistyksessä jonka palveluksessa olen - voisimme tarjota työtä vaikka yhdelle työttömälle teologille, jos suostuisimme alentamaan palkkojamme. Ja vaikka muut eivät tekisi sitä, ehkä minun pitäisi kuitenkin.