Ihmettelyä ja rohkaisua

Viime päivinä monet ovat tulleet juttelemaan ja ihmetelleet. Jotkut ovat sanoneet tähän tapaan: - Miksi ihmeessä naispappeudesta on tehty sellainen ongelma kuin se nyt on? Aiemmin papit seurakunnassamme saattoivat keskittyä varsinaiseen työhönsä ilman sitä ristiriitaa, joka nyt on. Miksei voida jatkaa kuten tähänkin asti?

Jotkut ovat ihmetelleet: - Miksi niitä, jotka torjuvat naispappeuden, kohdellaan niin kovalla kädellä kuin nyt kohdellaan? Kirkkomme sallii paljon. Sallii sitäkin, että on pappeja, jotka kieltävät aivan keskeisetkin uskomme totuudet. Piispamme eivät näytä puuttuvan tähän. Mutta sitä ei sallita, että joku toimii sen käsityksen mukaan, joka on kirkon perinteinen käsitys papinvirasta.

Jotkut ovat kysyneet suurinpiirtein näin: - Ajatteliko piispa, että hän vierailullaan saisi muutettua ajatuksesi? Siitä kai vierailussa oli kyse. Piispa kun esitti sellaiset reunaehdot, että varsinaisesta keskustelusta tai neuvottelusta ei voi puhua. Eivät kai mietityt ajatukset ja toimintatavat muutu sillä, että joku - vaikka olisi piispa - istuu samaan pöytään ja kertoo, että toimintatapojen pitäisi muuttua.

On ollut hyvä kuulla näitä ajatuksia toisten suusta. Kun omissa ajatuksissa on miettinyt samoja asioita. Hyvä on ollut kuulla myös rohkaisevia sanoja monilta: Voimia, jaksamista tähän taisteluun, et ole yksin, moni rukoilee puolestasi.

Hyvää teologiaa

Tänään oli Satakunnan pappien ja lehtoreiden kokoontuminen Karkun Evankelisella Opistolla. Tutustuimme Erkki Koskenniemen johdolla Vanhan testamentin teksteihin, joita luetaan ja joista toivottavasti saarnataan jouluna. Mielenkiintoinen, paljon ajatuksia herättävä iltapäivä. Monet tutut Vanhan testamentin kohdat saivat uutta sisältöä ja syvyyttä, kun kuuli, millaisessa tilanteessa ne syntyivät. Mikä tai ketkä uhkasivat Israelia ja Juudaan, miten hallitsijat juonittelivat ja mistä tai kenestä kukakin etsi turvaa. Millaisessa tilanteessa Jesajan puhui kansasta, joka vaeltaa pimeydessä ja näkee suuren valon, tai Miika hallitsijasta, joka tulee Betlehemistä ja jonka juuret ovat ikiaikojen taikana. Erkki Koskenniemi korosti, että Vanhan testamentin tekstejä tulee lukea siitä historiallisesta tilanteesta käsin, jossa ne aikanaan syntyivät. Niitä tulee lukea Kristuksesta käsin. Ja niitä tulee soveltaa siihen tilanteeseen, jossa nyt olemme. Monilla joulun Vanhan testamentin teksteillä on myös vahva eskatologinen sanoma: Kristus saapuu kunniassaan ja toteuttaa lupaukset rauhan valtakunnasta. Lämmin kiitos Erkille.

Tarvitsisimme paljon enemmän tämänkaltaista teologista työskentelyä. Tällaisesta saa eväitä papinviran hoitamiseen. Teologinen tiedekunta antoi ainakin minulle aika heikot eväät vaikkapa Vanhan testamentin teksteistä saarnaamiseen.

Erkki Koskenniemen johdolla julkaistaan netissä teologista verkkolehteä Gladiolusta. Nimi tarkoittaa pikku miekkaa. Sisällöltään lehti ei ole ollenkaan pieni ja kevyt. Lehti on ilmainen, siihen voi tutustua ja sen voi tilata osoitteesta www.sley.fi/gladiolus. Suosittelen kovin teologeille ja kaikille teologiasta kiinnostuneille.

Piispan vierailun jälkeen

On kulunut pari päivää piispan vierailusta. Olen tietysti miettinyt neuvottelua, joka käytiin.

Kari Mäkisen lähtökohta siis oli, ettei pelisäännöistä enää keskustella. Pelisäännöiksi hän nimesi nimenomaan nämä kaksi: Sukupuolen perusteella työvuoroja ei saa jakaa eikä sukupuolen perusteella työtehtävistä voi kieltäytyä. Siis sellaista työvuorolistaa, jossa minua ei ole laitettu toimittamaan messua naispapin kanssa, ei saa tehdä enkä saa kieltäytyä toimittamasta messua yhdessä naispapin kanssa. Mäkinen toivoi tai edellytti, että etsimme Vammalassa näillä pelisäännöillä tietä eteenpäin.

Jos pelisäännöt ovat nämä, on vaikea keksiä, mikä on tie eteenpäin. Siis sellainen tie, jolla minäkin voisin toimia Vammalan seurakunnan pappina. Jos Mäkisen kertomista pelisäännöistä ei voi keskustella, keskustelu siitä, miten pääsemme eteenpäin, taitaa olla aika turhaa. Tai minua siinä keskustelussa ei ilmeisesti tarvita. Minusta tuntuu myös, etteivät Mäkisen määrittelemät säännöt ole niin kiveenhakattuja kuin annettiin ymmärtää. Tarkoitan, etteivät kaikki juristit ole ollenkaan sitä mieltä, että kirkkoherra, joka ottaa työvuoroja laatiessaan huomioon kaltaisteni pappien toivomukset, syyllistyy välilliseen syrjintään - kuten termi kuuluu. Tai edes sitä mieltä etteivät kaltaiseni papit voisi kieltäytyä omantunnon vakaumukseensa vedoten toimittamasta messua yhdessä naispappien kanssa. Nämä asiat tulevat varmaankin selvitettäviksi jossakin oikeusistuimessa, mikäli tuomiokapituli ryhtyy kurinpitomenettelyyn sillä perusteella, etten minä tai joku muu noudata Mäkisen antamia pelisääntöjä.

Eilen Aamulehden haastattelussa Kari Mäkinen sanoi, että pallo on minulla - siis minun ratkaisuistani riippuu, mitä tapahtuu. Minusta pallo on kyllä muilla. Aion toimia kuten olen toiminut koko ajan, jonka olen ollut kirkkomme pappina. Itse en aio tehdä itsestäni kantelua. Toiset ovat tuoneet uutuuksia seurakuntiimme ja toisilla on valta päättää, voinko heidän mielestään jatkaa virassa vai en. Pallo on heillä.

Tapasin tänään ystävän, joka kysyi: Miltä piispan antama huomautus tuntuu? Tuleeko siitä merkintä joihinkin papereihini? Muistan vuosien takaa isäni kertomuksen häntä vähän vanhemmasta tuttavastaan. Tuttava oli ollut mukana jatkosodan jälkeen asekätkennässä. Varastoitiin aseita sopiviin paikkoihin siltä varalta, että Neuvostoliitto yrittäisi uudelleen Suomen miehittämistä. Asekätkentä paljastui ja tuhansia kuulusteltiin. Isäni tuttava oli kuulusteltavien joukossa. Valtiollisen poliisin kuulustelijat - olivat luultavasti innokkaita kommunisteja - olivat muistuttaneet isäni tuttavaa, että hän saa todennäköisesti toimistaan merkinnän rikosrekisteriin. Tuttava oli todennut merkinnän, joka tulee tällaisista toimista, olevan ihan hyvä merkintä; joskus se saattaa olla jopa kunniamaininta. En mahda mitään, että ajattelen Kari Mäkisen huomautuksesta jossain määrin samaan tapaan. En osaa suhtautua siihen kovin murheellisella mielellä - vaikka vakavasta asiasta onkin kyse.

Vaimoni - kun oli lukenut Aamulehden jutun, jossa kerrottiin Kari Mäkisen käyneen seurakunnassamme selvittämässä tilannettamme - sanoi, että hänestä tuntuu kurjalta: moni luulee minun olevan seurakunnassamme se riitapukari ja rettelöitsijä, jonka edesottamuksia Turusta saakka täytyy tulla hoitamaan. En osaa pitää itseäni riitapukarina, mutta epäilemättä moni, joka muodostaa kuvansa vain lehtijuttujen perusteella, luulee niin.

Neuvottelu piispan kanssa

Tänään piispa Kari Mäkinen vieraili Vammalassa ja neuvotteli seurakunnan papiston kanssa. En jaksanut odottaa neuvottelulta suuria - eipä siis tullut suurta pettymystäkään. Piispa määritteli pelisäännöt, joita hänen mukaansa täytyy noudattaa: työvuoroja - mukaan lukien messun toimittaminen - ei voi jakaa sukupuolen perusteella eikä työtehtävistä - mukaan lukien messun toimittaminen - voi kieltäytyä sukupuolen perusteella. Näistä pelisäännöistä ei piispan mukaan voi neuvotella, eikä niistä neuvoteltu, vaikka sitä olisin toivonut. Siis kirkkoherran on laadittava työvuorolista sen mukaan, että minut on sijoitettu toimittamaan messu yhdessä naispapin kanssa, ja minun on suoritettava annettu työtehtävä.

Kun asiaa lähestyttiin näistä lähtökohdista, neuvoteltavaa ei juuri jäänyt. Ilmoitin sen minkä ennenkin: En kieltäydy työtehtävistä - voin toimittaa messun yksin. En vaadi, että muiden täytyy väistää minua - voin jäädä messun toimittamisesta pois, jotta naispapin ei tarvitse väistää. Yhdessä naispapin kanssa en voi toimittaa messua. Kokisin siinä tekeväni vastoin Jumalan tahtoa, joka on ilmoitettu Raamatussa. Tällä ilmoituksella sain piispalta suullisen huomautuksen toimistani tai siitä, miten aion toimia. Seuraavan työvuorolistan helmikuun alusta toukokuun loppuun kirkkoherra Osmo Ojansivu tekee siten, että minut sijoitetaan samaan messuun naispapin kanssa. Kun en suostu toimittamaan messua yhdessä papiksi vihityn naisen kanssa, saan varmaankin huomautuksen työtehtävistä kieltäytymisestä. Käynnistääkö tuomiokapituli sen jälkeen kurinpitomenettelyn, joka voi johtaa irtisanomiseen, jää nähtäväksi. Voi olla, että irtisanominen ei ole aivan helppoa. Olen toiminut kahdeksan vuotta kuten aion jatkossakin toimia, minut on valittu virkaani tämä hyvin tietäen eikä uusia lakeja tähän asiaan liittyen ole valintani jälkeen säädetty.

Koin, että minulle jätettiin kaksi vaihtoehtoa: muutat tapaasi toimia - siis ryhdyt toimittamaan jumalanpalveluksia yhdessä naispappien kanssa - tai lähdet Vammalan seurakunnan kappalaisen virasta. Kerroin valitsevani kolmannen: Toimin niin kuin tähänkin asti - en toimita messua naispappien kanssa. Tästä sitten seuraa, mitä seuraa, ja toiset tekevät päätökset, mitä minulle tapahtuu.

Kirkossa tehdään nyt kovia ratkaisuja eikä tulevaisuus näytä valoisalta. Toisaalta näyttää: Pyydän, että saan olla hyvän Herramme käsissä, ja uskon, että hän kuljettaa tietä, jonka hän katsoo minulle hyväksi. Kerran Kristus saapuu kunniassaan ja tekee lopun kaikesta pahasta. Rukoilen, että olisin sinä päivänä valmis astumaan Kristuksen eteen. Pyydän, että pääsisin rakkaitteni kanssa sinne, missä ei edes muisteta näitä vaivoja, joita nyt koetaan.

Tiedän, että monet ovat rukoilleet tämän illan neuvottelun puolesta. Lämmin kiitos siitä. Rukoukset ovat kantaneet.

Mitä jos?

Huomenna illalla on siis keskustelu piispa Kari Mäkisen kanssa. Enpä jaksa suhtautua keskusteluun kovin optimistisin odotuksin. Pelkään, että tapaaminen on paremmin sanelua. Toivon, että erehdyn.

Olen parannellut keuhkoputkentulehdusta. Ehkä sairaus saa mielen matalaksi. Huomaan miettiväni, mitä jos aikanaan lukion jälkeen olisinkin päätynyt toiseen ratkaisuun. Mietin jossakin vaiheessa opintoja teknillisessä korkeakoulussa, jossakin vaiheessa kadettikoulussa. Toki ymmärrän, etteivät tehtävät näiden opintojen jälkeen olisi olleet ongelmattomia. Silti uskon, että ongelmat olisivat olleet kovin toisenlaisia kuin nyt. Ja sittenkin helpompia kantaa.

Ymmärrän, etteivät asiat jossittelulla muutu. Silti tällaisessa tilanteessa ei mahda mitään sille, että jossittelu työntyy ajatuksiin.

Pyydän hyvältä Jumalalta, ettei katkeruus saisi minussa sijaa. Katkeruus kuluttaa valtavasti voimia ja tuottaa vahinkoa jonkin verran muillekin, eniten sen kantajalle itselleen. Turhaan Paavali ei käske hylkäämään katkeruutta. Uskon hyvän Jumalan johdatukseen. Varmaankin hän on tahtonut, että kuljen tällaisen tien. Haluan pyytää hänen johdatustaan tulevaan. Ehkä tie tulevissa päivissä ei ole helppo. Se on kuitenkin paras, jos se on tie, jota Jumala tahtoo minun kulkevan.

Ratkaisu kirkosta eroamiseen?

Pari viikkoa sitten sain viettää hienon illan kahden pappisveljen kanssa: saunottiin, keskusteltiin, syötiin ja juotiin. Hankeen emme uskaltaneet, vaikka silloin siihenkin olisi ollut mahdollisuus. Totta kai puhuimme myös tilanteestani. Toinen veljistä sanoi tähän tapaan: Minusta tuntuu, että nämä toimet, joilla sinua nyt uhataan, ovat paniikkinappulan painamista. Kirkosta erotaan tällä hetkellä sellaisella vauhdilla, että kirkon johto etsii hädissään ratkaisuja tämän kierteen katkaisemiseksi. Ratkaisua haetaan myös näistä pakkotoimista.

Kirkosta erotaan tällä hetkellä todellakin kovaa vauhtia. Eroakirkosta.fi -sivuston arvion mukaan vuonna 2006 Suomen ev.lut. kirkon tulee jättämään yhteensä yli 40.000 kirkon jäsentä. Arvio taitaa osua aika tavalla kohdalleen - niin pahalta kuin se tuntuu sanoa. Itsekin olen ajatellut samansuuntaista, mitä pappisystäväni sanoi, ja siihen olen viitannut jossakin tämän päiväkirjan kirjoituksessa. Päättely kulkee tähän tapaan: Tutkimuksissa moni ilmoittaa kirkosta eroamisen syyksi, ettei kirkossa toteudu tasa-arvo tai kirkko sallii tasa-arvon vastustamisen. Tämän yhtenä ilmentymänä pidetään naispappeuden torjumista. Rankaisemalla naispappeuden vastustajia kirkko parantaa imagoaan monien silmissä ja saa ehkä ainakin jotkut perumaan eroamispäätöksensä. Varmaankaan kaikki rangaistustoimien kannattajat eivät ajattele näin. Ehkä jotkut tai yllättävän monet ajattelevat.

En jaksa uskoa, että saamalla joitakin kaltaisiani pappeja uhkausten edessä taipumaan ja toimittamaan messun yhdessä naispappien kanssa ja erottamalla muutamia pappeja kirkon imago korjaantuu ja virta ulos kirkosta tyrehtyy tai ainakin menettää ratkaisevasti voimaansa. Muistan joskus kuulleeni samantapaista: kun naispappeudesta keskusteltiin 1980-luvulla, moni lupasi, että kunhan naisia aletaan vihkiä papeiksi, kansa virtaa kirkkoihin. Virtaa ei ole näkynyt.

Esimerkit muualta maailmasta eivät myöskään tue ajatusta, että luopumalla opeista, jotka nyt tuntuvat monista ajasta jälkeen jääneiltä, ja ahdistamalla niitä, jotka vielä pitävät kiinni näistä opeista, kirkon jäsenmäärää kääntyy nousuun. Monissa länsimaissa juuri ne kirkot, jotka yrittävät tätä, menettävät rajusti väkeä. Ne kirkot, jotka pitäytynyt kirkon perinteen mukaisessa opetuksessa, menettävät väkeä huomattavasti vähemmän tai kasvavat. Ymmärrän toki, että tällainen jako on kovin yksinkertainen. Silti uskon sen kertovan paljon todellisuudesta.

En siis pysty tuntemaan itseäni suureksi syylliseksi kirkon jäsenmäärän tippumiseen. Pahalta tuntuu, jos tästä syystä kaltaisiani pastoreita kohdellaan nyt niin kuin kohdallaan. Ketä kirkon pitäisi kuunnella? Ketä se on kutsuttu seuraamaan?

Sairastelu on jatkunut. Eilen aamulla tuntui jo paremmalta, toimitin messun Tyrvään kirkossa ja sain kastaa Jumalan lapseksi pienen Joni-Pekan. Illalla lääkäri määritteli taudin keuhkoputkentulehdukseksi. Mielelläni olisin ollut tänään Huovinrinteellä kertausharjoituksessa kouluttajana. Sen tehtävän olin joskus tälle vapaapäivälleni sopinut. Pataljoonan pappina taistelee hyvä ystäväni Lauri Kiviranta. Häntä piti olla kouluttamassa. Varmasti hän pärjää hyvin ilman minuakin. Varmasti sota voitetaan jälleen kerran ilman minuakin. Ehkä keskiviikkona tai torstaina pääsen tervehtimään Lauria.

Piispa tulee Vammalaan

Kirkkovaltuuston kokouksessa 31.10.2006 Osmo Ojansivu kertoi, että torstaina 23.11. piispa Kari Mäkinen tulee Vammalaan keskustelemaan pappien kanssa tilanteestamme - siis siitä etten toimita messua yhdessä naispappien kanssa. Piispan vierailu oli uutisoitu Tyrvään Sanomien etusivulla. Me papit kuulimme piispan vierailusta jo ennen kirkkovaltuuston kokousta.

Pyydän, että rukoilet ensi viikon torstai-illan puolesta. Toivon, että rukoilet Jumalan tahdon tapahtumista. Se on meille paras, vaikka tapahtuisi, mitä me emme toivo tai mitä meidän on vaikea hyväksyä. Ehkä Jumalan tahto on, että työni Vammalan seurakunnassa päättyy. Ehkä hän on suunnitellut minulle jotakin muuta. Tai sitten Jumalan tahto on, että työni kappalaisena jatkuu. Ensi torstain kokouksessa ei tehdä päätöstä, voinko jatkaa Vammalan seurakunnassa. Kokouksen jälkeen luultavasti tiedämme, mihin suuntaan ne, joille tässä asiassa on annettu valtaa, lähtevät asiaa viemään.

Pyydän rukousta myös toisen asian puolesta: eilen nousi kuume ja lämpöni on tätä kirjoittaessani vähän yli 39 astetta. Huomenna illalla olisi tärkeä päästä lapsi- ja perhetyön johtokunnan kokoukseen. Kokouksessa on tärkeitä sen työalan asioita, josta olen vastuussa. Tässäkin tapahtukoon hyvän Jumalan tahto.

Isänmaan asialla

Olin tänään maanpuolustusillassa. Olen jonkin verran mukana reserviläistoiminnassa. Muutaman vuoden olen ollut Vammalan reserviupseerien hallituksessa. Aikaa tähän harrastukseen saisi olla enemmän. Kuulimme illassa mielenkiintoista maakuntajoukoista, niiden kokoamisesta ja kouluttamisesta. Mukava oli myös paiskata kättä Paavo Riihivaaran kanssa. Hänen kanssaan olen sanaillut Tyrvään Sanomissa (katso nettipäiväkirjani jutut Kirjoittelu jatkuu ja Taas kirjoiteltiin). Niinkään miehet eivät riitele vaan asiat. Onnittelin Irja Riihivaaraa, Paavon vaimoa, hänen saamastaan suuresta äänimäärästä seurakuntavaaleissa.

Maanpuolustusillasta ajoin Säkylään Porin Prikaatiin. Muutaman vuosi sitten minua pyydettiin tekemään Prikaatissa sotilaspapin töitä noin 10 tuntia kuukaudessa. Varuskunnassa on myös kokoaikainen sotilaspastori. Anoin sivutoimiluvan ja sain sen arkkihiippakunnan tuomiokapitulilta. Tänä iltana sain toimittaa yhdessä sotilaspastori Pertti Hellin kanssa ehtoollisen maastossa taisteluharjoituksen lomassa. Kenttäjumalanpalveluksessa olivat liki kaikki kyseisen komppanian taistelijat. Hieman satoi räntää ja kävi tuuli. Se ei tilaisuutta häirinnyt. Monet asiat ovat maassamme ihmeellisen hyvin, tämäkin: saan julistaa evankeliumia nuorille miehille ja naisille, joista monet harvoin osallistuvat seurakunnan tapahtumiin, ja valtio maksaa minulle tästä korvauksen.

Seurakuntavaalit, osa 2

Luin juuri netistä seurakuntavaalien tuloksista Vammalassa (www.evl.fi/vaalit). Äänestysprosentti jäi hieman viime vaaleja alhaisemmaksi. Se oli tasan 20. Vammalassa on melkoisesti keskusteltu lehdissä ja muuallakin naispappeudesta ja tulevaisuudestani - tai ylipäänsä miten kirkon ja seurakuntien tulisi suhtautua pappeihin, jotka eivät voi toimittaa jumalanpalvelusta yhdessä naispappien kanssa. Tämä ei näytä nostaneen innostusta lähteä äänestämään. Voi olla, että ilman keskustelua äänestysprosentti olisi tipahtanut jonkin verran enemmän.

Vaalit toivat kirkkovaltuustoon melkoisesti uusia jäseniä. Vammalan valtuustossa on 27 jäsentä, joista uusia on nyt 10.

Tyrvään Sanomien kyselyssä vaalien alla 11 ehdokasta ilmoitti torjuvansa naispappeuden. Näistä neljä valittiin valtuustoon.

Vaalissa eniten ääniä sai Irja Riihivaara, 99 ääntä. Hänen puolisonsa kanssa olen kirjoitellut Tyrvään Sanomissa (nettipäiväkirjani jutut Kirjoittelu jatkuu ja Taas kirjoiteltiin). Suuren määrän ääniä sai myös Marjo Anttoora (86 ääntä), joka juuri ennen vaaleja kirjoitti Tyrvään Sanomissa, ettei naispappeus saa nousta vaalien tärkeimmäksi asiaksi, ja puolusti minua niitä syytöksiä vastaan, että rikkoisin toiminnallani kirkkolakia. Jouni Perttula, joka kirkkovaltuuston kokouksessa lokakuun lopulla käytti voimakkaan puheenvuoron puolustaakseen minua ja jonka puheenvuoro uutisoitiin näyttävästi Tyrvään Sanomissa, sai myös huomattavan äänimäärän, 70 ääntä.

Aiemmin päiväkirjassani kerroin, että Tyrvään Sanomat kysyi ehdokkailta ensiksi - tai ehti kysyä joiltakin ehdokkailta ennen kuin kysely keskeytettiin - kannattavatko he kaltaisteni pappien erottamista. Kun katson valittujen nimiä, tuntuu, että kovinkaan moni ei liene erottamisen kannalla. Tämä on tietysti vain minun arvioni. Valitut itse osaavat vastata parhaiten kysymykseen. Ja ehkä joutuvatkin siihen vastaamaan lähikuukausina. Näyttää siltä, ettei naispappeudesta tullut yrityksistä huolimatta näiden vaalien tärkeintä asiaa. Oikein hyvä niin. Olisipa tämä merkki siitä, että päästään keskittymään seurakunnan varsinaiseen tehtävään.

Pyydän hyvän Jumalan siunausta uudelle kirkkovaltuustolle.

Seurakuntavaalit

Huomenna sunnuntaina on kirkkomme seurakunnissa vaalit. Valitaan kirkkovaltuusto - kuten meillä Vammalassa. Siellä, missä on seurakuntayhtymä ja yhteinen kirkkovaltuusto, valitaan kirkkovaltuuston lisäksi kunkin seurakunnan seurakuntaneuvosto. Vaalipäivä on tärkeä, valinnat vaikuttavat paljon kirkkomme ja seurakuntiemme suuntaan. Rukoilemme, että tapahtuu hyvän Herramme tahto.

Vaikenenko?

Martin Niemöller oli saksalainen luterilainen pastori, joka pidätettiin vuonna 1937. Ilman oikeudenkäyntiä Hitlerin Saksa lähetti hänet vankilaan ja keskitysleirille kahdeksaksi vuodeksi. Hän selvisi leireiltä hengissä. Sodan jälkeen natsihallinnon kaaduttua hän saarnasi:
- Kun natsit pidättivät kommunistit, vaikenin; enhän ollut kommunisti. Kun he vangitsivat sosiaalidemokraatit, vaikenin; enhän ollut sosiaalidemokraatti. Kun he pidättivät ammattiliittolaiset, en protestoinut; enhän ollut ammattiliittolainen. Kun he pidättivät juutalaiset, en protestoinut; enhän ollut juutalainen. Kun he pidättivät minut, ei ollut enää ketään, joka olisi protestoinut.

Tapahtuuko nyt jotakin samaa? Maamme on kaukana Hitlerin Saksasta. Mediaamme ei voi rinnastaa natsien propagandaan tai kirkkomme johtoa natsihallintoon ja sen toimiin. Silti mietin Niemöllerin sanoja. Kun lestadiolaisia reilu pari vuosikymmentä sitten ahdisteltiin, moni oli hiljaa - koska ei kuulunut lestadiolaisiin ja katsoi, että liikkeessä on myös arvosteltavaa. Kun evankeliset olivat vuorossa, moni vaikeni, koska ei ollut evankelinen ja näki evankelisessa liikkeessä myös virheitä. Kun ryöpyn saivat Luther-säätiön pastorit, moni piti viisaana sulkea suunsa, koska ei ollut säätiöläinen eikä pitänyt oikeana kehottaa piispaa jäämään pois ehtoolliselta. Kun Markku Koivistoa arvostellaan ja painostetaan, moni seuraa tilannetta sivusta ottamatta kantaa, koska ei ole niin innostunut Nokia Mission kaltaisesta karismaattisuudesta ja on sitä mieltä, että tässä liikkessä tietyt luterilaisuuden painotukset eivät ole siinä asemassa, jossa saisivat olla. Kun ne pastorit, jotka eivät toimita messua yhdessä naisppappien kanssa, ovat vaikeuksissa, moni vaikenee, koska itse toimii toisin - toimittaa messun yhdessä naispappien kanssa tai osallistuu naispappien toimittamiin messuihin - vaikkei pidäkään naispappeutta oikeana tai hyvänä ratkaisuna. Monia muitakin esimerkkejä voisi mainita. Joutuuko yksi ja toinen meistä ennemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa joutuu sanomaan: On kovin vähän tai ei ollenkaan niitä, jotka tukevat. Jotka tekevät jotakin konkreettista tukeakseen.

Niemöllerin toiminnan ennen omaa pidättämistään ymmärtää: Haluamme välttää vaikeudet. Usein ne voi välttää sillä, että on hiljaa, ellei hyökkäys kohdistu juuri minuun. Se kai on hyökkääjienkin toive. Pientä palaa kerrallaan on helpompi käsitellä.

Onko Raamattu Jumalan sana? Halutaanko sitoutua siihen ja seurata, mitä se sanoo? Onko se meille uskon ja elämän ylin ohje? Ilmoittaako salattu Jumala itsensä Raamatussa? Vai sanotaanko yhdestä ja toisesta Raamatun opetuksesta, ettei se enää sovellu tähän aikaan? Tulkitaan Raamattua niin, että se saadaan sanomaan sellaista, mitä se ei sano. Tai se saadaan vaikenemaan, mitä se haluaa sanoa. Etsitään Jumalaa omista kokemuksista, tuntemuksista tai siitä, mitä mieltä ihmiset ovat. Tämä on se suuri kysymys. Tämä kysymys on suuri vedenjakaja. Kun näemme, että vaikeuksissa ovat ne, joille Raamattu on Jumalan sana ja jotka haluavat seurata sitä, meilläkin pitäisi olla hätä - vaikkemme ehkä voikaan yhtyä kaikkeen, mitä vaikeuksiin joutuneet edustavat tai opettavat. Tällä en tarkoita niinkään asettumista tai taistelua joitakin vastaan. Usein se riittää, että tuemme niitä, jotka ovat vaikeuksissa, ja osoitamme tukemme ehkä muutenkin kuin ystävällisellä sanalla kahden kesken.

Kovaa ja jyrkkää

Kaija Pispa ja Jaakko Löytty kirjoittivat eilen jaetussa Tyrvään Sanomissa minusta ja vakaumuksestani. Kirjoitus oli aggressiivinen. Joku luonnehti sitä herjaamiseksi. Pispa ja Löytty pitivät vakaumustani vastenmielisenä ja olivat sitä mieltä, että nyt Paavali vaatisi minunkaltaisiani vaikenemaan seurakunnassa. Kirjoittajat vaativat rakastamista ilman ehtoja. Kovin rajoittunutta tämä rakkaus tuntuu olevan - minuun ja kaltaisiini se ei ulotu. Jos Pispan ja Löytyn kirjoitus edustaa alatien kristillisyyttä, täytyy sanoa, että se on kovin kovaa ja jyrkkää. Suvaitsemattomaksikin kirjoitusta voisi kutsua. Suvaitaan samalla tavalla ajattelevia.

Pispa ja Löytty sallivat minun torjua naispappeuden, mikäli vaadin naisia pysymään kotona ja kiellän heiltä yhteiskunnallisen roolin nyky-Suomessa ja heidän asemansa tasaveroisina ihmisinä miesten rinnalla. Kieltää pitäisi naisilta myös toimiminen uskonnonopettajina koulussa, pyhäkouluopettajan tehtävät ja opettaminen rippikoulussa. Vaatimus on outo. Uusi testamentti ei kiellä mainittuja tehtäviä naisilta. Uuden testamentin mukaan naiset toimivat aktiivisesti sekä yhteiskunnassa että seurakunnassa. Eikä Paavalillakaan, johon Pispa ja Löytty liittävät sanan naistenvihaaja, ollut mitään tätä vastaan. Päinvastoin. Sen rajauksen Paavali kuitenkin tekee, ettei naisten tule opettaa jumalanpalveluksissa. Se on seurakunnan paimenen tehtävä ja seurakunnan paimenen virka on miehen virka. Miksi minun ja kaltaisteni pitäisi vaatia sellaista, mitä Paavali ja varhainen kristillisyys eivät vaatineet, jotta meillä olisi oikeus tehdä, mitä Paavali ja varhainen kristillisyys tekivät - siis torjua naisten toimiminen seurakunnan paimenina?

Pispan ja Löytyn kirjoitus on hyvin epäekumeeninen. Kohdistuvatko samat ankarat syytökset, jotka kohdistuvat minuun, myös katolisiin isiin, ortodoksipappeihin ja heidän kirkkoihinsa? Tai mitä pitäisi ajatella omasta kirkostamme ennen vuotta 1986, jolloin kirkkomme hyväksyi naispappeuden? Oliko sekin monta sataa vuotta suuren harhan vallassa, josta minä en vieläkään ole päässyt?

Päätoimittaja halusi tarkentaa

Sain eilen viestin Tyrvään Sanomien päätoimittajalta Toni Viljanmaalta. Hän oli lukenut nettipäiväkirjani jutun Suuremmissa käsissä. Siinä ihmettelin, että Tyrvään Sanomissa ainoa kysymys seurakuntavaalien ehdokkaille oli kysymys naispappeuden hyväksymisestä. Ihmettelin myös, että Tyrvään Sanomat vaihtoivat kysymystä. Ensiksi selvitettiin, kannattavatko ehdokkaat niiden pappien virasta erottamista, jotka eivät toimita jumalanpalvelusta yhdessä naispappien kanssa. Tämä kysely keskeytettiin ja kysyttiin naispappeuden hyväksymistä.

Ystävällisessä viestissä Toni Viljanmaa kirjoitti, ettei kysymysten vaihto ollut taktinen ratkaisu. Piispainkokouksen sihteeri Kalervo Salo oli kertonut, että tuomiokapituli päättää mahdollisesta papin erottamisesta ja voi kysyä tai olla kysymättä kirkkovaltuuston kantaa. Siksi spekulointi erottamisellani olisi ollut päätoimittajan mielestä turhaa ja jopa karkeaa. Syyksi kyselyyn naispappeuden hyväksymisestä hän ilmoitti - ei politikoinnin - vaan sen, että ihmiset haluavat tietää asiasta äänestämispäätöstä tehdessään.

Toni Viljanmaa kertoi kirjoittavansa vilpittömän rehellisesti. Toivon niin. Mukava että Toni otti yhteyttä. Sovimme hänen kanssaan, että voin kertoa viestistä nettipäiväkirjassa.

Kiitos, Mirja

Uusi tie -lehdessä oli juttu piispainkokouksen linjausten myötä vaikeuksiin joutuneista papeista. Olin yksi haastatelluista. Jutun toimittaja oli soittanut myös Mirja Tenkaselle, seurakuntamme pitkäaikaiselle seurakuntapastorille. Hän totesi työvuorojärjestelyistä seurakunnassamme: - Työt ovat sujuneet hyvin. Minulle on sopinut se, että Jari ei toimi minun kanssani jumalanpalveluksessa. Henki­lökohtaisella tasollakin Jarilla ja minulla on ihan hyvät välit.

Kunnioitan kovin Mirjaa - muutenkin ja siitä, että uskaltaa julkisesti sanoa näin. Lämmin kiitos, Mirja!

Tuomioita muillekin

Jotkut ovat aivan varmoja, että rikon lakia sillä, etten toimita messua yhdessä naispapin kanssa. Joku antoi ymmärtää, että toimin paitsi kirkon omaa lainsäädäntöä myös Suomen perustuslakia, tasa-arvolakia, työsopimuslakia, työturvallisuuslakia ja yhdenvertaisuuslakia vastaan.

Ennen kuin minut valittiin nykyiseen virkaani keväällä 2004, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli antoi minusta lausunnon. Kirjallinen lausunto annetaan aina vakinaisen papinviran hakijasta. Lausunnossa minut todettiin kelpoiseksi Vammalan kappalaisen virkaan. Kun lausunto kirjoitettiin, käsittääkseni kaikki ne lakipykälät, joihin nyt vedotaan, joita minun sanotaan rikkovan ja joiden perusteella minulle vaaditaan tuomiota, olivat jo olemassa ja voimassa. Miksi silloin lausunnon antaja ei todennut minua lain rikkojaksi ja sopimattomaksi virkaan? Käsitykseni papinvirasta ja tapani toimia olivat hyvin tiedossa. Olin ollut Vammalan seurakuntapastorina kuutisen vuotta. Miten nyt tilanne olisi toinen kuin silloin - uusia lakeja kun ei ole säädetty? Jos minut nyt todetaan lain rikkojaksi, tuomioita pitäisi jakaa muillekin: Arkkihiippakunnan tuomikapitulin lausunto täytyy todeta vääräksi ja sen laatijoiden tai antajien pitäisi kai saada jokin tuomio - kun ovat todenneet kelpoiseksi viran hakijan, joka ei olekaan virkaa kelpoinen. Pitäisi tuomita käsittääkseni myös esimieheni, joka on monta vuotta sallinut lain rikkomista tai edistänyt sitä - kun on tehnyt työvuorolistat niin, etten joudu alttarille yhdessä naispapin kanssa.

Ymmärtäisin, etten lain mukaan voi toimia Suomen ev.lut. kirkon papinvirassa, mikäli sellainen laki olisi säädetty viimeisen kahden vuoden aikana. Mutta ei ole. Ei voi olla, että aiemmin jonkin lain perusteella ei voitu erottaa virasta mutta nyt samaa lakia tulkitaankin siten, että erottaa voidaan. Sekään ei käsittääkseni ole yleisten oikeusperiaatteiden mukaista, että tuomion voisi välttää sanomalla, ettei tiennyt rikkovansa lakia. Lausunnon antaja tai esimies ei voi vedota siihen, että vasta nyt piispainkokouksen jälkeen hänelle on selvinnyt, miten täytyy toimia, ja ettei hän ole vastuussa, mitä hän on tehnyt ennen sitä. Jos toiminta on laitonta viime syyskuun piispainkokouksen jälkeen, oli se sitä myös ennen kokousta. Etenkin kun piispainkokous ei voi säätää uusia lakeja tai antaa sitovia tulkintoja yhteiskunnan laeista. Ei ihme, että juristi sanoo virasta erottamiseni olevan juridisesti kaikkea muuta kuin selvä tapaus.

Jotkut, jotka pitävät minua lain rikkojana, sanovat, että minun pitäisi itse tehdä johtopäätökset ja lähetä virasta. Erikoinen ajatus: lain rikkojan pitäisi itse tuomita itsensä. Yleensä toiset lukevat rikolliselle tuomion. Olisiko kyse siitä, että ne, jotka sanovat toimintani olevan lain vastaista, eivät ole käsityksestään kovin varmoja? Olisiko kyse painostamisesta, jolla pyritään siihen päämäärään, että jätän virkani?

Suuremmissa käsissä

Seurakuntavaalit lähestyvät. Ennakkoäänestys oli viime viikolla ja ensi sunnuntai on varsinainen äänestyspäivä. Tänään Tyrvään Sanomat (www.tyrvaansanomat.fi) kertoi koko sivun jutussa kaikkien Vammalan ehdokkaiden kannan yhteen kysymykseen, ei muihin. Hyväksytkö naispappeuden? Ilmeisesti lehden mielestä tämä on oleellisin kysymys, kun valitaan päättäjiä seurakuntaan. Mikä on mielestäsi seurakunnan tehtävä? Mihin seurakunnan toiminnassa tulisi asettaa painopisteet? Onko Jeesus mielestäsi ainoa tie taivaaseen? Miten usein osallistut messuun? Nämä kysymykset ovat tämän yhden kysymyksen rinnalla merkityksettömiä. Ainakin siltä tuntuu, kun lukee paikkakuntamme lehteä.

Kuulin, että ensiksi Tyrvään Sanomat tiedusteli ehdokkailta, kannattavatko he niiden pappien virasta erottamista, jotka eivät toimita jumalanpalvelusta yhdessä naispappien kanssa. Ilmeisesti tämä kysely näytti tuottavan tuloksen, joka ei miellyttänyt lehteä. Ei olisi luultavasti miellyttänyt joitakuita muitakaan. Hyvin suuri osa ehdokkaista, joilta asiaa ehdittiin tiedustella, ilmoitti, ettei kannata erottamista. Harvat ilmoittivat kannattavansa. Kysely keskeytettiin ja kysymys vaihdettiin. Niin saatiin paremmalta näyttävä tulos: 75 ehdokkaasta vain 11 ilmoitti torjuvansa naispappeuden, kaksi kieltäytyi vastaamasta ja kahta ei tavoitettu. Lehdistö ei aina ole niin asenteista ja tarkoituksenhakuisuudesta vapaa kuin lehdistö itse mielellään antaa ymmärtää.

Huomattavasti ajankohtaisempi olisi ollut kysymys, kannattaako virasta erottamista. Siihen kirkkovaltuusto joutuu ehkä lähikuukausina ottamaan kantaa. Tuskin siihen, kuka kannattaa ja kuka vastustaa naispappeutta.

Tyrvään sanomissa asiaani käsiteltiin jälleen pienehkössä jutussa. Jutussa haastateltiin piispainkokouksen sihteeriä Kalervo Saloa. Hän arvioi, että todennäköisesti joitakin pappien erottamisia tullaan näkemään. Siis pappien, jotka kieltäytyvät alttariyhteistyöstä naispappien kanssa. Jutun otsikko oli "Jari Rankinen tuomiokapitulin armoilla". Onneksi en sittenkään ole mainitun joukon armoilla. Uskon, että olen paljon suuremmissa käsissä. Pyydän hyvän Herramme johdatusta ja uskon, että hän johdattaa. Hänen johdatuksessaan on turvallista olla. Uskon, että hänellä on suunnitelma minuakin varten.

Vainotaanko?

Muuan ystäväni kysyi: Tuntuuko sinusta, että sinua vainotaan? Hän oli seurannut kirjoittelua ja keskustelua minusta ja tilanteestani lehdissä ja muuallakin. En vähääkään nauti tästä tilanteesta. Kunpa olisi niin kuin oli vielä viime tammikuussa. Saisi rauhassa tehdä työtä, jonka koen kutsumuksekseni. Toisaalta saan ainakin vielä joka kuukausi aika hyvän palkan, saan asua mukavassa kodissa perheeni kanssa, lämmittää saunan silloin, kun siltä tuntuu, harrastaa ja olla ystävieni kanssa. Saan julistaa evankeliumia. Ei tämä vainolta tunnu. Ei ollenkaan jos vertaa siihen, mitä lukee ensimmäisten kristittyjen kohdanneen tai mitä kuuli Riikassa 1980-luvun puolivälissä sikäläisten kristittyjen kokeneen. Jotenkin niin vastasin ystävälleni.

Herätysliikkeet ongelma?

Tässä viikonvaihteessa Vammalassa pidettiin raamattupäivät. Näillä päivillä on jo monen vuoden perinne. Järjestäjinä ovat Vammalan seurakunta, Kansanlähetys ja Evankeliumiyhdistys. Hienoa että tällaisia päiviä on. Hienoa että päiviä suunnittelemassa ja toteuttamassa on kahden eri herätysliikkeen kristittyjä. Aina näin ei ole ollut. Muutama vuosikymmen sitten viidennen herätysliikkeen väki ja evankeliset saattoivat olla kovinkin toisiaan vastaan. Sain olla päivillä pidempään mukana lauantaina. Luther-talon sali oli aika tavalla täysi sanankuulijoista. Kannelmiehet lauloivat miehekkäästi.

Herätysliikkeillä on ollut suuri vaikutus kirkkoomme. Niiden piiristä on tullut huomattava osa kirkkomme työntekijöistä. Niiden merkitystä kirkkomme lähetystyössä ei aivan helposti voi yliarvioida. Kirkkoamme on luonnehdittu herätysliikkeiden kirkoksi. Herätysliikkeiden väkeä on pidetty kirkomme ydinjoukkona.

Monet herätysliikkeidemme johtajat ovat vedonneet kirkkomme johtoon, että teologian maisterit, jotka eivät voi osallistua pappisvihkimykseen yhdessä papiksi vihittävien naisten kanssa, saisivat vihkimyksen papiksi. Herätysliikkeiden palveluksessa on vihkimättömiä teologian maistereita ja se, etteivät he saa pappisvihkimystä, vaikeuttaa herätysliikkeiden työtä. Herätysliikejohtajat ovat vedonneet sen puolesta, että seurakuntien pastorit, jotka eivät toimita messua yhdessä naispappien kanssa, saisivat jatkaa viroissaan ja ettei kirkko muutenkaan tekisi hätiköityjä ja seurakuntia repiviä ratkaisuja ratkoessaan naispappeuteen tai sen torjumiseen liittyviä ongelmia. Monia on hämmästyttänyt, että näillä vetoomuksilla tuntuu olevan kovin vähän vaikutusta.

Siihen, että vetoomuksilla näyttää olevan vähän vaikutusta, lienee kaksi syytä. Tuntuu, että vetoomusten painoarvo lasketaan nykyisessä kirkossa laskukoneella. Sillä on merkitystä, minkä takana ovat suuret joukot. Tai millä on huomattavia taloudellisia vaikutuksia. Mikä on totuus tai mitä Raamattu sanoo, sitä ei niinkään kysytä. Herätysliikkeet eivät kokoa sellaisia joukkoja kuin joskus ennen. Niiden vetoomusten takana ei siis ole niin suuria väkimääriä kuin ennen. Tai jos niiden vetoomukset torjutaan, sillä ei ole ratkaisevia vaikutuksia kirkon talouteen. Siksi vetoomuksiin voidaan suhtautua niin kuin niihin näytetään suhtautuvan.

Tuntuu, että kirkkomme ylätasolla on yhä enemmän myös niitä, jotka eivät pidä herätysliikkeitä kirkkomme rikkautena. Ennemminkin ongelmana. Ajatellaan, että kirkon imagoa pilaavat etenkin herätysliikkeet, joissa monet torjuvat naispappeuden ja jotka edustavat muissakin asioissa sellaista, mikä sopii huonosti tämän ajan henkeen. Niiden vetoomusten ei saa antaa vaikuttaa ratkaisuihin, joilla kirkkoa uudistetaan ajan vaatimuksiin sopivammaksi. Tuntuu, että yhä enemmän on myös niitä, jotka eivät pitäisi ollenkaan suurena menetyksenä, jos herätysliikeväki, joka torjuu naispappeuden, lähtisi kirkosta. Taitaa olla niitäkin, joille tämä on toive tai mietitty ohjelma kirkon uudistamiseksi.

En kirjoita tätä siksi, että tahtoisin lisää vastakkainasettelua kirkossamme. Juuri sitä pitäisi olla vähemmän. Tarkoitan, että meidän herätysliikekristittyjen tulee nähdä liikkeidemme asema kirkossa totuudenmukaisemmin kuin ehkä olemme sen nähneet.

Rikollinen?

Eilen oli seurakuntamme kirkkovaltuuston kokous. Olin kokouksessa sen alun. Tuolloin käsiteltiin Leirimajalle, seurakuntamme leirikeskukseen, rakennettavaa uutta majoitus- ja luokkarakennusta. Olen kyseisen rakennustoimikunnan puheenjohtaja. Rakennuksen piirustukset hyväksyttiin ja hankkeelle varattiin rahaa 720.000 euroa. Hienoa että projekti on tässä vaiheessa. Leirimajaa käytetään paljon ja uudelle rakennukselle on suuri tarve.

Kokouksen lopulla valtuutettu Jouni Perttula oli käyttänyt puheenvuoron, jossa oli kysynyt, olenko ongelma Vammalan seurakunassa. Hänen mielestään en ole. Hän oli myös kysynyt, onko kirkkoherra Osmo Ojansivu ylittänyt valtuutensa seurakuntalehti Paanun pääkirjoituksessa. Siinä kirkkoherra hyvinkin selvästi kehotti seurakuntalaisia äänestämään seurakuntavaaleissa naispappeuden hyväksyviä ehdokkaita. Tänään jaettu Tyrvään Sanomat uutisoi näyttävästi Jouni Perttulan puheenvuoron (www.tyrvaansanomat.fi). Lehden mukaan vastauksessaan Osmo Ojansivu oli todennut, että nyt on kyse laillisuuden noudattamisesta. "Miespapit, jotka eivät mene alttarille naispappien kanssa, eivät noudata kirkkolakia."

Esimiesasemassa olevalta kova väite. En siis noudata kirkkolakia. Se käsittääkseni tarkoittaa, että rikon kirkkolakia vastaan. Rikon lupauksen, jonka olen antanut pappisvihkimyksen yhteydessä - "tahdon noudattaa kirkon lakia". Asian voi muotoilla vielä tylymmin: olen rikollinen, joka täytyy saattaa vastuuseen rikoksesta.

Jutussa ei kerrota, mikä on se kirkkolain tai kirkkojärjestyksen kohta, jota vastaan rikon. Sen haluaisin kuulla. Täytyyhän olla jokin konkreettinen kohta, jonka rikkomisesta minua voidaan syyttää. Sellaista kohtaa kirkkolaissa ei käsittääkseni ole. Ainakaan kukaan ei ole sellaista osoittanut minulle.

Juttua lukiessani sisimmässäni kiehahti sen verran, että tuli mieleen selvitys mahdollisesta kunnianloukkauksesta. Eihän esimies voi sanoa työtekijöistään lehdessä mitä tahansa - syyttää lain rikkojaksi ja niin luoda mielikuvaa työntekijästä ilman että voi osoittaa, mitä lain kohtaa vastaan rikkoo. Esimieheltä täytyy voida odottaa enemmän. Näin joudun kirjoittamaan siitä huolimatta, että jutussa Osmo Ojansivu myös kehui minua. Ensi kiehahduksen jälkeen tulin ajatelleeksi, mitä muuta Paavali kirjoittaa kirjeessä, jossa hän kieltää naisia opettamasta seurakunnan jumalanpalveluksessa. Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 6. luvussa hän kirjoittaa siitä, että kristityt vetoavat maallisiin oikeusistuimiin ja selvittävät asioitaan niissä. Hän neuvoo kärsimään vääryyttä ennemmin kuin käräjöimään oikeudessa veljen kanssa. Ei ainakaan pitäisi olla se ensimmäinen, joka vetoaa maalliseen lakiin ja vie asian oikeuteen. Jos yritän seurata apostolin opetusta naispappeusasiassa, täytyy yrittää tässä toisessakin.

Ystäväni luettuaan Tyrvään Sanomia soitti ja muistutti: vastaamme jokainen kerran Jumalan edessä julkisista tai kahdenkeskisistä puheistamme. Tärkeä muistutus. Toinen ystäväni oli sitä mieltä, ettei kyse ole juridisesti kestävistä perusteluista. Ennemmin kyse on siitä, että pyritään tiettyyn päämäärään. Tapa, jolla päämäärään pyritään, ei taida olla kovin kaukana painostamisesta. Ystäväni ajatukseen ei ole vaikea yhtyä - tällaiset lausumat lehdessä tuntuvat painostavilta.

Toki sekin on mahdollista, että toimittaja on kirjoittanut lehteen sellaista, mitä kirkkoherra ei ole sanonut. Jos niin on, toivon, että se, jota on lainattu väärin, oikaisee virheen.