Menetimme Rollen
Menetimme tänään koiramme Rollen, perheemme jäsenen ja valtavan hyvän metsästystoverin. Rakkaan koiran menettäminen tekee kipeää, vaikka kyse on eläimestä. Tällaisena päivänä mieskin voi itkeä ja on itkenyt.
Rollen ajoi aamulla hienosti. Ajo vei koiran joen rantaan enkä osannut tästä niin huolestua, koska tiesin, ettei joki ole jäässä. Varmaankin Rolle tipahti joen törmältä veteen, jänis ei varmasti mene tuon joen yli. Kun näin tutkasta, että koira on joen rannassa, kiirehdin paikalle mutta aikaa kului kymmenisen minuuttia. Kun pääsin rantaan, näin koiran vedessä pää pinnan alla. Vettä oli vyötäröön, yritin elvyttää mutta se ei auttanut. Rukoilin mutta koira ei alkanut hengittää. Joen törmä ei ole kovin jyrkkä ja ihmettelen, miksi Rolle ei päässyt vedestä pois. Voi olla, että liukkaasta vähän jäisestä törmästä ei saanut otetta. Rolle on ollut viime päivinä hieman vaisu, olisivatko voimat olleet vähäisemmät. Aamulla metsässä tätä ei kyllä huomannut.
Rolle oli loistokaveri, aivan verraton. Ehdimme kahden ja puolen vuoden aikana nähdä ja kokea paljon. Ajattelin, että edessä on vielä monta monta metsästysretkeä täällä ja pohjoisessa mutta ei ollut. Niin nopeasti elämä muuttuu ja menetykset tulevat. Elämme todella katoavaisuuden maailmassa. On ikävä ja suru.

3 Comments:
On tosi surullista! Joulukirjeessä kirjoitit niin mukavista hetkistä Rollen kanssa.
Tuntuu uskomattomalta, että menetätte jo toisen kerran ...
Terveisin
Yrjö ja perhe
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kurja juttu, että Rolle ei päässytkään ylös joesta. Selvisikö sinulle, että menikö se jänis joen yli? Oletko ajatellut hommata uuden koiran?
Lähetä kommentti
<< Home