Onpa artikkeli
Sastamalan seurakunnan kotisivuilla (www.sastamalanseurakunta.fi) esitellään artikkeli, jonka teologian tohtori Liisa Lampela on kirjoittanut ja joka on julkaistu Teologisessa aikakauskirjassa (2/2010). Seurakunnan nettisivuilla Teologinen aikakauskirja esitellään puolueettomaksi teologisten tieteenalojen lehdeksi. Artikkelissa Liisa Lampela tarkastelee naispappeuteen liittyvää kiistaa Vammalan seurakunnassa vallankäytön näkökulmasta.
Hämmästyttää
Liisa Lampela kertoo artikkelissa toimineensa Vammalassa seurakunnassa työntekijänä ja luottamustehtävissä. Hän toimi jonkin aikaa pastorin sijaisena. Naispappeuteen liittyvässä kiistassa hän asettui selvästi ja näkyvästi toiselle puolelle ja otti voimakkaasti kantaa niitä vastaan, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista käsitystä papin viran avaamisesta naisille – siis torjuvat naispappeuden. Tullessaan seurakuntaan pastorin sijaiseksi Liisa Lampela kertoi lehtihaastattelussa mahdollisuuksistaan ja odotuksistaan saada naispappeuden torjujat muuttamaan käsitystään. Jättäessään sijaisuuden hoitamisen hän purki paikallislehdessä pettymystään siitä, etteivät odotukset olleet täyttyneet.
Artikkelinsa lähteinä Liisa Lampelalla on ollut kaksi eläkkeellä olevaa seurakunnan kirkkoherraa, pastori, joka toimi kiistan aikana kirkkoherran sijaisena, kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja. Nämä kaikki ovat olleet kiistassa Liisa Lampelan kanssa samalla puolella. Ketään toisella puolella olevaa Liisa Lampela ei ole haastatellut. Ei myöskään ketään pastoria, teologia tai seurakunnan päättäjää, joka tuntisi Vammalan tilanteen eikä olisi asettunut kummallekaan puolelle. Mainittujen lähteiden lisäksi Liisa Lampela on haastatellut kirkkoherranviraston kanslisteja.
Muutama vuosikymmen sitten suomalaisessa vasemmistossa SKDL:n piirissä kiisteltiin. Oli enemmistö ja vähemmistö – näitä taisi olla useita – ja nämä ottivat yhteen. Mitä jos niissä kiistoissa tai hyvin pian kovimpien kiistojen jälkeen joku kiistoihin osallistunut innokas enemmistöläinen olisi kirjoittanut artikkelin kiistoista ja vallankäytöstä niissä? Hän olisi jututtanut muutamaa kiistoissa aika lailla ryvettynyttä ja vähemmistölle vihoissaan olevaa enemmistöläistä. Nämä olisivat olleet hänen lähteensä. Vähemmistöläisiä tai niitä, jotka ovat seuranneet kiistaa asettumatta kummallekaan puolelle, hän ei olisi kuunnellut. Artikkelin kirjoittaja olisi kritiikittä toistanut sen, mitä lähteet kertovat. En usko, että tällainen artikkeli antaisi kiistasta objektiivisen tai totuudenmukaisen kuvan. Luultavasti kirjoittajan ja lähteinä käytettyjen henkilöiden näkemykset leimaisivat voimakkaasti selvitystä. Kirjoittajalla ja lähteillä olisi ollut suuri tarve selittää käsityksensä ja toimintansa oikeiksi ja toisten toiminta vääräksi Artikkeli tuskin täyttäisi kriteerejä, jotka yleensä asetetaan tieteelliselle artikkelille.
Liisa Lampelan artikkeli on hyvin asenteellinen. Se pyrkii selittämään tapahtumat tavalla, joka on varmaankin kirjoittajalle ja käytetyille lähteille mieleinen. Se yksinkertaistaa asioita ja vääristelee niitä. Se esittelee melkoisina hirviöinä niitä, jotka ovat kiistassa toisella puolella. Hämmästyttää, että Teologinen aikakauskirja on julkaissut näin asenteellisen kirjoituksen. Artikkeli on tieteellisesti hyvin kyseenalainen ja heikkotasoinen. Siinä on hämmästyttävä määrä kiistattomia virheitä. Näistä on esimerkkejä seuraavassa kappaleessa. Muuan dosentti luettuaan kyseisen artikkelin totesi, ettei Teologisen aikakauskirjan päätoimittaja voi hymyillä kovin ivallisesti Neuvostoliitossa julkaistuihin tieteellisiin selvityksiin esimerkiksi talvisodasta. Jos päästää tieteelliseen julkaisuun tällaisen artikkelin, lienee paljon ymmärtämystä muidenkin hyvin asenteelliselle ja tietystä maailmankatsomuksesta nousevalle tieteelle. Ikävää on, että ne, jotka eivät tunne asioita, saattavat uskoa, mitä Liisa Lampela kirjoittaa.
Paljon virheitä
Liisa Lampela ei näytä harjoittavan artikkelissaan lähdekritiikkiä, jonka pitäisi olla aivan perusasia tieteellisessä tutkimuksessa. Se, mitä joku lähde on sanonut, kerrotaan faktana. Ja sitten artikkelissa on suuri määrä virheitä. Näistä joitakin esimerkkejä: Liisa Lampela kertoo Karkun evankelisen opiston saaneen tuomiokapitulilta luvan messujen pitämiseen vuonna 1980 Karkun kirkon ollessa suljettuna remontin takia. Tuomiokapitulin lupa viettää ehtoollista Karkun evankelisen opiston salissa on päivätty 5.9.1973 eikä se liity millään tavalla Karkun kirkon remonttiin. Remontista ei tuolloin varmaan edes tiedetty. Artikkelissa minun väitetään olevan Satakunnan Sakin – Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen nuortenjoukon – kasvatti. En ole Satakunnan Sakin kasvatti. Olen kasvanut ja toiminut Kemijärven seurakunnassa ja sen nuorissa. Kemijärvi on kaukana Satakunnasta eikä Satakunnan Sakkia tuolloin edes vielä ollut. Artikkelissa kerrotaan, että Markus Malmivaara olisi ollut minun ohjauksessani opiskellessaan papiksi. Tämä ei ole totta. Markus suoritti kyllä teologian maisterin tutkintoon kuuluvan harjoittelun Vammalan seurakunnassa – vai oliko se vielä silloin Tyrvään seurakunta – mutta harjoittelun ohjaajana toimi Hannu Heikkilä. Liisa Lampela kertoo, että Karkun evankelisella opistolla on järjestetty Kauneimmat joululaulut –tapahtuma tai -tapahtumia. Tällaisia tapahtumia opistolla ei ole järjestetty. Edelleen artikkelin kirjoittaja kertoo, ettei Karkun kappalainen päässyt omaan kirkkoonsa toimittamaan jumalanpalvelusta kuukausiin, koska Karkun evankelinen opisto oli varannut kaikki jumalanpalvelusvuorot Karkun kirkossa. Kirjoittaja kertoo, että opisto oli hoitanut ainakin osan vuorojen varaamisista kirkon suntion kanssa. Näin hurja väite pitäisi ehdottomasti dokumentoida – milloin näin on tapahtunut. Jos väite pitäisi paikkansa, sitä ei olisi vaikea dokumentoida. Minun tiedossani ei ole, että näin olisi toimittu. Opiston toimisto sopi aikanaan joistakin jumalanpalveluksista seurakunnan toimiston kanssa ja tämä käytäntö oli sovittu kirkkoherran kanssa.
Asiat eivät ole yksinkertaisia
Kuten totesin, Liisa Lampelan artikkeli yksinkertaistaa asioita, niin vääristelee niitä ja saa asiat näyttämään sellaisilta, että ne vastaavat hänen käsityksiään. Tästä kolme esimerkkiä:
Liisa Lampela kertoo Vammalan seurakuntatalossa pidettävistä Arkivaatteissa-tapahtumista ja toteaa näiden olevan uusi toimintamuoto, jonka seurakunta otti käyttöön, kun osa seurakuntalaisista vetäytyi pois seurakunnan toiminnasta. Liisa Lampelan mukaan näillä tapahtumilla seurakunta pyrkii vahvistamaan kansankirkollista suuntaa - siis sellaista kristillisyyttä, joka on toisenlaista kuin herätysliikkeiden kristillisyys. Hän kertoo, että näissä tapahtumissa käy runsaasti väkeä. Artikkelista saa käsityksen, että Arkivaatteissa-tapahtumat ovat syntyneet jonkinlaisena vastatoimenpiteenä herätysliikkeiden toiminnalle ja mm. sille, että Karkun evankelisella opistolla pidetään säännöllisesti jumalanpalveluksia. Liisa Lampela ei ehkä tiedä, että pääosa Arkivaatteissa-tapahtumien keskeisistä vastuunkantajista on naisia, jotka mielellään ja säännöllisesti osallistuvat messuun Karkun evankelisella opistolla ja joille herätysliikkeiden uskonnäkemykset ovat tuttuja ja ilmeisen rakkaita. He haluavat rakentaa seurakuntaa, vaikka eivät iloitsekaan siitä, miten naispappeuskiista Vammalassa ratkaistiin.
Liisa Lampela kertoo, että vanhauskoiset saivat vuoden 2006 kirkollisissa vaaleissa vain neljä paikkaa Vammalan kirkkovaltuustoon, jossa on 27 paikkaa. Hän tekee tästä sen johtopäätöksen, että luottamushenkilöiden suuri enemmistö ja suuri enemmistö seurakuntalaisista tuki ja tukee paitsi kirkon ratkaisua avata papinvirka naisille myös sitä, miten hiippakunnan piispa ja seurakunnan johto päättivät ratkaista Vammalassa syntyneen kiistan. Ratkaisu oli, ettei pastori saa kieltäytyä yhteistyöstä alttarilla naispastorin kanssa, ja mikäli hän kieltäytyy, hänet erotetaan. Se on selvää, että Vammalan – ja nyttemmin Sastamalan – kirkkovaltuutetuista valtaosa hyväksyy naispappeuden. Paikallislehti Vammalassa kysyi ennen vaaleja vuonna 2006 ehdokkailta heidän kantaansa naispappeuteen. Niistä, jotka kertoivat torjuvansa naispappeuden, valtuustoon valittiin neljä. Sen sijaan siitä, että kaikki muut 23 valtuutettua hyväksyvät myös ratkaisun erottaa pastoreita naispappeuskiistan takia, ei ole näyttöä. Siitä on, etteivät läheskään kaikki sitä hyväksy: Ennen vuoden 2006 vaaleja paikallislehti Vammalassa päätti kysyä ehdokkailta, mitä mieltä he ovat siitä, pitääkö naispappeuden torjuvat pastorit erottaa virastaan. Ehdokkaita käytiin läpi jonkin verran ja vain hyvin harva, jolle kysymys esitettiin, oli erottamisen kannalla. Tätä kyselyä ei jatkettu, kysymys vaihdettiin, kysyttiin kanta naispappeuteen ja tämä kysely laitettiin lehteen. Kirkkovaltuusto ei missään vaiheessa ole saanut ottaa kantaa siihen, tulisiko naispappeuden torjuvat pastorit erottaa vai tulisiko kiista ratkaista jotenkin muuten. Varmaankin olisi ollut kiusallista, mikäli kirkkovaltuuston enemmistö olisi ollut sitä mieltä, että se toivoo toisenlaista ratkaisua kuin minkä piispa ja seurakunnan johto olivat valinneet. Ehkä siksi kirkkovaltuuston ei annettu ottaa asiaan kantaa. Vain asioita väärällä tavalla yksinkertaistaen voi sanoa, että 27 kirkkovaltuutetusta 23 valtuutettua tuki tai tukee kirkon johdon ratkaisua tai sitä, miten piispainkokouksen päätös voidaan tulkita – siis että myös naispappeuden torjuvat pastorit tulee määrätä yhteistyöhön alttarilla naispastoreiden kanssa ja tarvittaessa heidät tulee erottaa. Käsitykseni on, että pääosa kirkkovaltuutetuista olisi toivonut, että Vammalassa olisi voitu jatkaa niin kuin oli toimittu vuosia ja seurakunnassa olisi ollut aidosti tilaa niin naispappeuden hyväksyjille kuin torjujille.
Liisa Lampela kertoo artikkelissaan kahden henkilön sairauslomista, jotka hänen mielestään liittyvät kiistaan. Hän jättää mainitsematta, että toinen näistä, naispastori, joka oli pitkään sairauslomalla, on useamman kerran julkisesti sanonut, ettei hänen sairauslomansa syy ollut kiista naispappeudesta. Samoin artikkelin kirjoittaja jättää kertomatta, että kirkkoherra, joka kiistan aikana ja mahdollisesti sen takia jäi pitkälle sairauslomalla ja sitten sairauseläkkeelle, oli sairauslomilla usein jo ennen kuin naispappeuskiistasta tiedettiin Vammalassa mitään.
Todellako?
En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun lukee, mitä Liisa Lampela kertoo Satakunnan Sakista, Satakunnassa toimivasta Sleyn nuorten joukosta. Hän ja joku tai jotkut hänen lähteistään leimaavat tämän nuorten joukon toiminnan pitkälti pyrkimykseksi kasvattaa uusia naispappeuden vastustajia. Erkki Koskenniemi on vetänyt tätä joukkoa yli 20 vuotta. Hän on pitänyt rippikoululeirejä, järjestänyt nuorteniltoja ja tapahtumia, työtuntien määrää miettimättä hän on keskustellut nuorten kanssa, jaksanut miettiä heidän kanssaan elämän iloja ja kipuja, kirjoittanut kirjeitä, joissa hän on vastannut nuorten kysymyksiin, ja valvonut iltoja ja öitä. Onko todella niin, että hänelle innostuksen lähde tähän kaikkeen on ollut vain tai pitkälti saada uusia naispappeuden vastustajia? Ehkä joku, joka ei koskaan ole tehnyt nuorisotyötä tai ei ole innostunut siitä, voi väittää tällaista.
Liisa Lampela lainaa artikkelissaan mielipidekirjoitusta, jossa naispappeuteen kielteisesti suhtautuvien herätysliikejohtajien vaikutuspiirin joutuneita verrataan uskonnon uhreihin. Liisa Lampela ei suinkaan kiistä tätä väitettä. Hän antaa artikkelinsa lopputoteamuksessa tukea tämän mielipidekirjoituksen kirjoittajalle. Väite uskonnon uhreista on erittäin raju. Pitäisi kertoa, mitä uskonnon uhreilla tarkoitetaan, ja sitten pitäisi pystyä osoittamaan, että naispappeuteen kielteisesti suhtautuvien herätysliikejohtajien vaikutus tuottaa tai heidän lähipiiriinsä kokoontuu ihmisiä, joihin sopivat uskonnon uhrin tuntomerkit. Näin Liisa Lampela ei tee artikkelissaan. Tarkoitus lienee heittää vielä vähän lisää lokaa naispappeuden torjujien päälle.
Murheellista luettavaa
Liisa Lampela antaa ymmärtää, että kirkon ja seurakunnan johto, joka hyväksyy naispappeuden ja on tarvittaessa valmis erottamaan naispappeuden torjuvat seurakunnan työntekijät, taistelee sen puolesta, että tavallisilla ja herätysliikkeisiin kuulumattomilla seurakuntalaisilla olisi tilaa seurakunnassa. Ja ne, jotka torjuvat naispappeuden, yrittävät tehdä seurakunnasta sellaisen, etteivät muut sinne mahdu. Mihin tällainen näkemys perustuu? Ketkä naispappeuden torjujista ovat olleet työntämässä osaa seurakuntalaisista pois seurakunnasta? Miten se on tapahtunut?
Liisa Lampela esittelee artikkelissaan jumalanpalveluksiin osallistuneiden määriä Vammalassa Tyrvään ja Karkun kirkoissa. Ne ovat murheellista luettavaa. Vuosien 2006-2008 aikana Tyrvään kirkon jumalanpalveluksiin osallistuneiden määrä väheni noin 40 %. Karkun kirkossa vuoden 2008 aikana pudotus oli 39 %. Näihin lukuihin lienee laskettu kaikki jumalanpalvelukset – myös esimerkiksi koululaisjumalanpalvelukset ja konfirmaatiomessut. Tavallisten sunnuntaijumalanpalvelusten osalta luvut ovat siis ilmeisesti vielä murheellisemmat. Eikö olisi voitu jatkaa siten kuin Vammalan seurakunnassa toimittiin parikymmentä vuotta – niin että naispappeuden kannattajille kuin torjujille oli seurakunnassa tilaa? Toisaalta ilonaihe on ollut, että monet ovat löytäneet jumalanpalveluspaikakseen Karkun evankelisen opiston. Vuonna 2009 opiston järjestämiä ns. pääjumalanpalveluksia oli yhteensä 55 ja niissä oli osallistujia yhteensä 9495.
Liisa Lampelan artikkelista saattaa saada sen käsityksen, että Vammalan seurakunta oli syvässä kriisissä virkakysymyksen takia jo ennen kuin piispainkokous vuonna 2006 otti kantaa siihen, saako työvuoroja järjestää siten, ettei naispastori ja naispappeuden torjuja joudu toimittamaan jumalanpalvelusta yhdessä. Ja ennen kuin piispa Kari Mäkinen teki selväksi, ettei hänen alueellaan mitään järjestelyjä sukupuolen perusteella saa tehdä. Tämä käsitys on väärä.
Ikävää että on halu jatkaa kiistaa
Liisa Lampela on antanut artikkelilleen otsikon Valtataistelu kirkossa 2000-luvulla. Itse en pysty näkemään Vammalassa käytyä kiistaa niinkään valtataisteluna. Jos tavoittelisin nimenomaan valtaa, minun olisi kannattanut toimia aivan toisin kuin toimin. Miksi ei voida nähdä, että kyse siitä, että haluaa seurata sitä, minkä ymmärtää Raamatusta oikeaksi? Siitä että uskoo Jumalan puhuvan Raamatun sanoissa. Ja että kokee saaneensa Jumalalta tehtävän, jossa tulisi toimia uskollisesti tehtävän antajalle. Tehtävä on julistaa Raamatun sanomaa ja etenkin sen evankeliumia, sanomaa hyvästä Vapahtajasta.
On ikävää, että Sastamalan seurakunnan nettisivujen ylläpitäjät haluavat jatkaa tätä kiistaa. En oikein muuten voi ymmärtää tällaisen artikkelin esiin nostamista. Jos kyse olisi asiaa objektiivisesti esittelevästä, tieteellisestä artikkelista, ymmärtäisin hyvin, että kerrotaan siitä ja järjestetään jopa siihen liittyvä ilta. Liisa Lampelan kirjoituksessa ei ole kyse tällaisesta artikkelista.
Hämmästyttää
Liisa Lampela kertoo artikkelissa toimineensa Vammalassa seurakunnassa työntekijänä ja luottamustehtävissä. Hän toimi jonkin aikaa pastorin sijaisena. Naispappeuteen liittyvässä kiistassa hän asettui selvästi ja näkyvästi toiselle puolelle ja otti voimakkaasti kantaa niitä vastaan, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista käsitystä papin viran avaamisesta naisille – siis torjuvat naispappeuden. Tullessaan seurakuntaan pastorin sijaiseksi Liisa Lampela kertoi lehtihaastattelussa mahdollisuuksistaan ja odotuksistaan saada naispappeuden torjujat muuttamaan käsitystään. Jättäessään sijaisuuden hoitamisen hän purki paikallislehdessä pettymystään siitä, etteivät odotukset olleet täyttyneet.
Artikkelinsa lähteinä Liisa Lampelalla on ollut kaksi eläkkeellä olevaa seurakunnan kirkkoherraa, pastori, joka toimi kiistan aikana kirkkoherran sijaisena, kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja. Nämä kaikki ovat olleet kiistassa Liisa Lampelan kanssa samalla puolella. Ketään toisella puolella olevaa Liisa Lampela ei ole haastatellut. Ei myöskään ketään pastoria, teologia tai seurakunnan päättäjää, joka tuntisi Vammalan tilanteen eikä olisi asettunut kummallekaan puolelle. Mainittujen lähteiden lisäksi Liisa Lampela on haastatellut kirkkoherranviraston kanslisteja.
Muutama vuosikymmen sitten suomalaisessa vasemmistossa SKDL:n piirissä kiisteltiin. Oli enemmistö ja vähemmistö – näitä taisi olla useita – ja nämä ottivat yhteen. Mitä jos niissä kiistoissa tai hyvin pian kovimpien kiistojen jälkeen joku kiistoihin osallistunut innokas enemmistöläinen olisi kirjoittanut artikkelin kiistoista ja vallankäytöstä niissä? Hän olisi jututtanut muutamaa kiistoissa aika lailla ryvettynyttä ja vähemmistölle vihoissaan olevaa enemmistöläistä. Nämä olisivat olleet hänen lähteensä. Vähemmistöläisiä tai niitä, jotka ovat seuranneet kiistaa asettumatta kummallekaan puolelle, hän ei olisi kuunnellut. Artikkelin kirjoittaja olisi kritiikittä toistanut sen, mitä lähteet kertovat. En usko, että tällainen artikkeli antaisi kiistasta objektiivisen tai totuudenmukaisen kuvan. Luultavasti kirjoittajan ja lähteinä käytettyjen henkilöiden näkemykset leimaisivat voimakkaasti selvitystä. Kirjoittajalla ja lähteillä olisi ollut suuri tarve selittää käsityksensä ja toimintansa oikeiksi ja toisten toiminta vääräksi Artikkeli tuskin täyttäisi kriteerejä, jotka yleensä asetetaan tieteelliselle artikkelille.
Liisa Lampelan artikkeli on hyvin asenteellinen. Se pyrkii selittämään tapahtumat tavalla, joka on varmaankin kirjoittajalle ja käytetyille lähteille mieleinen. Se yksinkertaistaa asioita ja vääristelee niitä. Se esittelee melkoisina hirviöinä niitä, jotka ovat kiistassa toisella puolella. Hämmästyttää, että Teologinen aikakauskirja on julkaissut näin asenteellisen kirjoituksen. Artikkeli on tieteellisesti hyvin kyseenalainen ja heikkotasoinen. Siinä on hämmästyttävä määrä kiistattomia virheitä. Näistä on esimerkkejä seuraavassa kappaleessa. Muuan dosentti luettuaan kyseisen artikkelin totesi, ettei Teologisen aikakauskirjan päätoimittaja voi hymyillä kovin ivallisesti Neuvostoliitossa julkaistuihin tieteellisiin selvityksiin esimerkiksi talvisodasta. Jos päästää tieteelliseen julkaisuun tällaisen artikkelin, lienee paljon ymmärtämystä muidenkin hyvin asenteelliselle ja tietystä maailmankatsomuksesta nousevalle tieteelle. Ikävää on, että ne, jotka eivät tunne asioita, saattavat uskoa, mitä Liisa Lampela kirjoittaa.
Paljon virheitä
Liisa Lampela ei näytä harjoittavan artikkelissaan lähdekritiikkiä, jonka pitäisi olla aivan perusasia tieteellisessä tutkimuksessa. Se, mitä joku lähde on sanonut, kerrotaan faktana. Ja sitten artikkelissa on suuri määrä virheitä. Näistä joitakin esimerkkejä: Liisa Lampela kertoo Karkun evankelisen opiston saaneen tuomiokapitulilta luvan messujen pitämiseen vuonna 1980 Karkun kirkon ollessa suljettuna remontin takia. Tuomiokapitulin lupa viettää ehtoollista Karkun evankelisen opiston salissa on päivätty 5.9.1973 eikä se liity millään tavalla Karkun kirkon remonttiin. Remontista ei tuolloin varmaan edes tiedetty. Artikkelissa minun väitetään olevan Satakunnan Sakin – Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen nuortenjoukon – kasvatti. En ole Satakunnan Sakin kasvatti. Olen kasvanut ja toiminut Kemijärven seurakunnassa ja sen nuorissa. Kemijärvi on kaukana Satakunnasta eikä Satakunnan Sakkia tuolloin edes vielä ollut. Artikkelissa kerrotaan, että Markus Malmivaara olisi ollut minun ohjauksessani opiskellessaan papiksi. Tämä ei ole totta. Markus suoritti kyllä teologian maisterin tutkintoon kuuluvan harjoittelun Vammalan seurakunnassa – vai oliko se vielä silloin Tyrvään seurakunta – mutta harjoittelun ohjaajana toimi Hannu Heikkilä. Liisa Lampela kertoo, että Karkun evankelisella opistolla on järjestetty Kauneimmat joululaulut –tapahtuma tai -tapahtumia. Tällaisia tapahtumia opistolla ei ole järjestetty. Edelleen artikkelin kirjoittaja kertoo, ettei Karkun kappalainen päässyt omaan kirkkoonsa toimittamaan jumalanpalvelusta kuukausiin, koska Karkun evankelinen opisto oli varannut kaikki jumalanpalvelusvuorot Karkun kirkossa. Kirjoittaja kertoo, että opisto oli hoitanut ainakin osan vuorojen varaamisista kirkon suntion kanssa. Näin hurja väite pitäisi ehdottomasti dokumentoida – milloin näin on tapahtunut. Jos väite pitäisi paikkansa, sitä ei olisi vaikea dokumentoida. Minun tiedossani ei ole, että näin olisi toimittu. Opiston toimisto sopi aikanaan joistakin jumalanpalveluksista seurakunnan toimiston kanssa ja tämä käytäntö oli sovittu kirkkoherran kanssa.
Asiat eivät ole yksinkertaisia
Kuten totesin, Liisa Lampelan artikkeli yksinkertaistaa asioita, niin vääristelee niitä ja saa asiat näyttämään sellaisilta, että ne vastaavat hänen käsityksiään. Tästä kolme esimerkkiä:
Liisa Lampela kertoo Vammalan seurakuntatalossa pidettävistä Arkivaatteissa-tapahtumista ja toteaa näiden olevan uusi toimintamuoto, jonka seurakunta otti käyttöön, kun osa seurakuntalaisista vetäytyi pois seurakunnan toiminnasta. Liisa Lampelan mukaan näillä tapahtumilla seurakunta pyrkii vahvistamaan kansankirkollista suuntaa - siis sellaista kristillisyyttä, joka on toisenlaista kuin herätysliikkeiden kristillisyys. Hän kertoo, että näissä tapahtumissa käy runsaasti väkeä. Artikkelista saa käsityksen, että Arkivaatteissa-tapahtumat ovat syntyneet jonkinlaisena vastatoimenpiteenä herätysliikkeiden toiminnalle ja mm. sille, että Karkun evankelisella opistolla pidetään säännöllisesti jumalanpalveluksia. Liisa Lampela ei ehkä tiedä, että pääosa Arkivaatteissa-tapahtumien keskeisistä vastuunkantajista on naisia, jotka mielellään ja säännöllisesti osallistuvat messuun Karkun evankelisella opistolla ja joille herätysliikkeiden uskonnäkemykset ovat tuttuja ja ilmeisen rakkaita. He haluavat rakentaa seurakuntaa, vaikka eivät iloitsekaan siitä, miten naispappeuskiista Vammalassa ratkaistiin.
Liisa Lampela kertoo, että vanhauskoiset saivat vuoden 2006 kirkollisissa vaaleissa vain neljä paikkaa Vammalan kirkkovaltuustoon, jossa on 27 paikkaa. Hän tekee tästä sen johtopäätöksen, että luottamushenkilöiden suuri enemmistö ja suuri enemmistö seurakuntalaisista tuki ja tukee paitsi kirkon ratkaisua avata papinvirka naisille myös sitä, miten hiippakunnan piispa ja seurakunnan johto päättivät ratkaista Vammalassa syntyneen kiistan. Ratkaisu oli, ettei pastori saa kieltäytyä yhteistyöstä alttarilla naispastorin kanssa, ja mikäli hän kieltäytyy, hänet erotetaan. Se on selvää, että Vammalan – ja nyttemmin Sastamalan – kirkkovaltuutetuista valtaosa hyväksyy naispappeuden. Paikallislehti Vammalassa kysyi ennen vaaleja vuonna 2006 ehdokkailta heidän kantaansa naispappeuteen. Niistä, jotka kertoivat torjuvansa naispappeuden, valtuustoon valittiin neljä. Sen sijaan siitä, että kaikki muut 23 valtuutettua hyväksyvät myös ratkaisun erottaa pastoreita naispappeuskiistan takia, ei ole näyttöä. Siitä on, etteivät läheskään kaikki sitä hyväksy: Ennen vuoden 2006 vaaleja paikallislehti Vammalassa päätti kysyä ehdokkailta, mitä mieltä he ovat siitä, pitääkö naispappeuden torjuvat pastorit erottaa virastaan. Ehdokkaita käytiin läpi jonkin verran ja vain hyvin harva, jolle kysymys esitettiin, oli erottamisen kannalla. Tätä kyselyä ei jatkettu, kysymys vaihdettiin, kysyttiin kanta naispappeuteen ja tämä kysely laitettiin lehteen. Kirkkovaltuusto ei missään vaiheessa ole saanut ottaa kantaa siihen, tulisiko naispappeuden torjuvat pastorit erottaa vai tulisiko kiista ratkaista jotenkin muuten. Varmaankin olisi ollut kiusallista, mikäli kirkkovaltuuston enemmistö olisi ollut sitä mieltä, että se toivoo toisenlaista ratkaisua kuin minkä piispa ja seurakunnan johto olivat valinneet. Ehkä siksi kirkkovaltuuston ei annettu ottaa asiaan kantaa. Vain asioita väärällä tavalla yksinkertaistaen voi sanoa, että 27 kirkkovaltuutetusta 23 valtuutettua tuki tai tukee kirkon johdon ratkaisua tai sitä, miten piispainkokouksen päätös voidaan tulkita – siis että myös naispappeuden torjuvat pastorit tulee määrätä yhteistyöhön alttarilla naispastoreiden kanssa ja tarvittaessa heidät tulee erottaa. Käsitykseni on, että pääosa kirkkovaltuutetuista olisi toivonut, että Vammalassa olisi voitu jatkaa niin kuin oli toimittu vuosia ja seurakunnassa olisi ollut aidosti tilaa niin naispappeuden hyväksyjille kuin torjujille.
Liisa Lampela kertoo artikkelissaan kahden henkilön sairauslomista, jotka hänen mielestään liittyvät kiistaan. Hän jättää mainitsematta, että toinen näistä, naispastori, joka oli pitkään sairauslomalla, on useamman kerran julkisesti sanonut, ettei hänen sairauslomansa syy ollut kiista naispappeudesta. Samoin artikkelin kirjoittaja jättää kertomatta, että kirkkoherra, joka kiistan aikana ja mahdollisesti sen takia jäi pitkälle sairauslomalla ja sitten sairauseläkkeelle, oli sairauslomilla usein jo ennen kuin naispappeuskiistasta tiedettiin Vammalassa mitään.
Todellako?
En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun lukee, mitä Liisa Lampela kertoo Satakunnan Sakista, Satakunnassa toimivasta Sleyn nuorten joukosta. Hän ja joku tai jotkut hänen lähteistään leimaavat tämän nuorten joukon toiminnan pitkälti pyrkimykseksi kasvattaa uusia naispappeuden vastustajia. Erkki Koskenniemi on vetänyt tätä joukkoa yli 20 vuotta. Hän on pitänyt rippikoululeirejä, järjestänyt nuorteniltoja ja tapahtumia, työtuntien määrää miettimättä hän on keskustellut nuorten kanssa, jaksanut miettiä heidän kanssaan elämän iloja ja kipuja, kirjoittanut kirjeitä, joissa hän on vastannut nuorten kysymyksiin, ja valvonut iltoja ja öitä. Onko todella niin, että hänelle innostuksen lähde tähän kaikkeen on ollut vain tai pitkälti saada uusia naispappeuden vastustajia? Ehkä joku, joka ei koskaan ole tehnyt nuorisotyötä tai ei ole innostunut siitä, voi väittää tällaista.
Liisa Lampela lainaa artikkelissaan mielipidekirjoitusta, jossa naispappeuteen kielteisesti suhtautuvien herätysliikejohtajien vaikutuspiirin joutuneita verrataan uskonnon uhreihin. Liisa Lampela ei suinkaan kiistä tätä väitettä. Hän antaa artikkelinsa lopputoteamuksessa tukea tämän mielipidekirjoituksen kirjoittajalle. Väite uskonnon uhreista on erittäin raju. Pitäisi kertoa, mitä uskonnon uhreilla tarkoitetaan, ja sitten pitäisi pystyä osoittamaan, että naispappeuteen kielteisesti suhtautuvien herätysliikejohtajien vaikutus tuottaa tai heidän lähipiiriinsä kokoontuu ihmisiä, joihin sopivat uskonnon uhrin tuntomerkit. Näin Liisa Lampela ei tee artikkelissaan. Tarkoitus lienee heittää vielä vähän lisää lokaa naispappeuden torjujien päälle.
Murheellista luettavaa
Liisa Lampela antaa ymmärtää, että kirkon ja seurakunnan johto, joka hyväksyy naispappeuden ja on tarvittaessa valmis erottamaan naispappeuden torjuvat seurakunnan työntekijät, taistelee sen puolesta, että tavallisilla ja herätysliikkeisiin kuulumattomilla seurakuntalaisilla olisi tilaa seurakunnassa. Ja ne, jotka torjuvat naispappeuden, yrittävät tehdä seurakunnasta sellaisen, etteivät muut sinne mahdu. Mihin tällainen näkemys perustuu? Ketkä naispappeuden torjujista ovat olleet työntämässä osaa seurakuntalaisista pois seurakunnasta? Miten se on tapahtunut?
Liisa Lampela esittelee artikkelissaan jumalanpalveluksiin osallistuneiden määriä Vammalassa Tyrvään ja Karkun kirkoissa. Ne ovat murheellista luettavaa. Vuosien 2006-2008 aikana Tyrvään kirkon jumalanpalveluksiin osallistuneiden määrä väheni noin 40 %. Karkun kirkossa vuoden 2008 aikana pudotus oli 39 %. Näihin lukuihin lienee laskettu kaikki jumalanpalvelukset – myös esimerkiksi koululaisjumalanpalvelukset ja konfirmaatiomessut. Tavallisten sunnuntaijumalanpalvelusten osalta luvut ovat siis ilmeisesti vielä murheellisemmat. Eikö olisi voitu jatkaa siten kuin Vammalan seurakunnassa toimittiin parikymmentä vuotta – niin että naispappeuden kannattajille kuin torjujille oli seurakunnassa tilaa? Toisaalta ilonaihe on ollut, että monet ovat löytäneet jumalanpalveluspaikakseen Karkun evankelisen opiston. Vuonna 2009 opiston järjestämiä ns. pääjumalanpalveluksia oli yhteensä 55 ja niissä oli osallistujia yhteensä 9495.
Liisa Lampelan artikkelista saattaa saada sen käsityksen, että Vammalan seurakunta oli syvässä kriisissä virkakysymyksen takia jo ennen kuin piispainkokous vuonna 2006 otti kantaa siihen, saako työvuoroja järjestää siten, ettei naispastori ja naispappeuden torjuja joudu toimittamaan jumalanpalvelusta yhdessä. Ja ennen kuin piispa Kari Mäkinen teki selväksi, ettei hänen alueellaan mitään järjestelyjä sukupuolen perusteella saa tehdä. Tämä käsitys on väärä.
Ikävää että on halu jatkaa kiistaa
Liisa Lampela on antanut artikkelilleen otsikon Valtataistelu kirkossa 2000-luvulla. Itse en pysty näkemään Vammalassa käytyä kiistaa niinkään valtataisteluna. Jos tavoittelisin nimenomaan valtaa, minun olisi kannattanut toimia aivan toisin kuin toimin. Miksi ei voida nähdä, että kyse siitä, että haluaa seurata sitä, minkä ymmärtää Raamatusta oikeaksi? Siitä että uskoo Jumalan puhuvan Raamatun sanoissa. Ja että kokee saaneensa Jumalalta tehtävän, jossa tulisi toimia uskollisesti tehtävän antajalle. Tehtävä on julistaa Raamatun sanomaa ja etenkin sen evankeliumia, sanomaa hyvästä Vapahtajasta.
On ikävää, että Sastamalan seurakunnan nettisivujen ylläpitäjät haluavat jatkaa tätä kiistaa. En oikein muuten voi ymmärtää tällaisen artikkelin esiin nostamista. Jos kyse olisi asiaa objektiivisesti esittelevästä, tieteellisestä artikkelista, ymmärtäisin hyvin, että kerrotaan siitä ja järjestetään jopa siihen liittyvä ilta. Liisa Lampelan kirjoituksessa ei ole kyse tällaisesta artikkelista.
posted by Jari Rankinen | 8:58 ip.
7 Comments:
Niinpä. Kyllähän kirkosta voidaan tehdä sosiologista tutkimusta ja nähdä se vallan välineenä. Eikös yhden poliittisen puolueen tunnuskin perinteisesti ole ollut "Koti, uskonto ja isänmaa". Eli voidaan ajatella, että kirkko toimii yhteiskunnallisen kehyksen sisällä, jolloin voidaan kysyä, kumpi on ensisijainen, kirkko uskovien yhteisönä vai yhteiskunta ja valtio, jonka sisällä se toimii. Tuntuu siltä, että "valtiollisen" kirkon sisällä nyt ajatellaan, että perinteinen "uskovaisuus" on este yritettäessä tavoittaa valtaväestöä kirkon toimintaan.
Olli Lehto
Kangasala
Pitipä tarkistaa yksi asia tuosta mainitsemastani "puoluetunnuksesta" "Koti, uskonto ja isänmaa". Nuoruudessani muistan sen liitetyn usein erääseen suomalaiseen puolueeseen, mutta nyt kun katsoin ko. puolueen veppisivustoa, en sitä sieltä löytänyt. Wikipedian mukaan tunnus juontaa juurensa jo Rooman valtakunnan ajoilta. Joka tapauksessa se kielii valtiollisesta intressistä uskontoon vallan välineenä.
Olli Lehto
Kangasala
Asiani ei liity ihan suoraan tässä olevaan Jarin kirjoitukseen. Asia on kuitenkin itselleni tärkeä.
Aavistus jo Raamatunkin lupaamasta luonnon uhkista on mielestäni näkynyt Telluksellamme.
Kaikkessa rauhassa hoitelemme näitä näkyviä asioita kun yhtäkkiä ilmaantuu tapahtumia jotka mahdollistavat katastrofeja joille ihminen ei voi mitään ja ne järkyttävät ihmisten rakentamat turvallisuuden tunteet siitä, että kaikki jatkuu samana hamaan mailman tappiin.
Tässä olen ihmetellyt sitä kuvaa jonka ilmestyskirja antaa ihmisistä, he eivät tee parannusta synneistään ja velhouksistaan vaikka katastrofit peljästyttävät ja vaivaavat heitä.
Anteeksi nyt vaan papit, miksi aina teologit ovat olleet tässäkin asiassa eturintamassa aina Vanhantestamentin ajoista asti.
Parhaita teologeja ovat olleet luonnontieteilijät, jotka ovat olleet kasvotusten luonnossa Jumalan kanssa. Oma lukunsa on Darwinistit.
Eero Polsa
Parkano
Olen kai sitten Satakunnan sakin kasvatti. En muista, että naispappeuskysymystä olisi käsitelty opetuksissa sanallakaan sinä noin kuuden vuoden ajanjaksona, kun aktiivisesti kävin Satakunnan sakin nuortenilloissa vuosina 1996-2002. Rippileireistä muistan yhden kerran, että asiaa sivuttiin jossakin sivulauseessa tyyliin: "... ja siksi emme toimi naispappien kanssa jumalanpalveluksissa." Voi olla, että olen unohtanut jonkun toisen kerran, tai ehkä vielä kolmannenkin. Tämä on tosin epätodennäköistä, sillä ainakin itse aistin kysymyksen ympärillä käydyn keskustelun herkkänä ja siksi se, mitä asiasta kuuli ja sanottiin jäi mieleen. Joka tapauksessa kymmenissä nuortenilloissa käyneenä en voi mitenkään käsittää väitettä, että Satakunnan sakki olisi noussut näystä vastustaa naispappeutta tai että se olisi ryhmää ylläpitävä voima.
Sen sijaan jokaisessa nuortenillassa opetettiin, että Raamattu on totta ja Jeesukseen uskomalla pääsee taivaaseen. Tähän kulminoitui oikeastaan jokainen opetus. Jos jotain muuta olisi opetettu, sekin olisi varmasti jäänyt mieleeni.
Jaakko Heikkilä
Turku
Ikävä on artikkeli. Mutta on siinä yksi hyvä puoli: jos tieteen taso Suomessa on nykyisin tätä luokkaa, niin minähän pistän dosentuurianomuksen välittömästi sisään :D Kyllä meikäläisen opinnäytteet ehkä nippa nappa Lampelan tasolle yltävät.
Kimmo Jaatila
TM, YTK
Savonlinna
Feministiteologi Liisa Lampelan ns. tieteellinen artikkeli on vihamielinen,puolueellinen ja loukkaava.Tämä jos mikään on selkään puukottamista. Tulee mieleen leikki,jossa lapset ojanpenkalta ampuvat ohikulkevia ihmisiä hernepyssyllä. Puskan takaa apulaisten tukemana ja panipuloimana on helppo toimia.Liisa Lampelan tekstissä on tuttua kaikua, joka on kiirinyt tämän blogin kommenttienkin sivuille.
Saneerauksessa on tapana käyttää työrukkasia, etteivät omat kädet likaannu. Sen on ainakin oivaltanut piispa Mäkinen, joka on pitänyt lankoja käsissään. Artikkelissa hyökätään ei vaan niitä seurakuntalaisia kohtaan, jotka eivät hyväksy naispappeutta vaan jopa Erkki Koskenniemeä ja Sleytä kohtaan. Artikkelille ei tyylipisteitä heru.
Anna-Liisa Hautala
Seinäjoki
Marjo Anttoora ja allekirjoittanut lähettivät vastineen Teologiseen Aikakauskirjaan. Se julkaistaan (jo) syyskuussa.
Harvoin olen nähnyt artikkelia, johon on onnistuttu sullomaan tuollainen määrä yksiselitteisiä virheitä. Ei ole myöskään ihan tavallista, että avoimesti puolensa valinnut tutkija tekee tutkimusta omassa asiassaan. Tieteen kanssa tuolla on aika vähän tekemistä.
Mielipiteet ja asenteet ovat sitten toinen asia ja niistä voi olla eri mieltä. Mutta tutkimukselta odotetaan enemmän kuin mielipidekirjoitukselta.
Erkki Koskenniemi, Karkku
Lähetä kommentti
<< Home