Miksi tämä päiväkirja?
Papin erottaminen virasta ei ole tavallista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. On sanottu, että kansankirkon katto on korkealla ja seinät leveällä. Voi olla, että lähikuukausina pappien virasta erottamisia tullaan näkemään Suomessa.
Kirkossa on kaltaisiani pappeja. Emme pysty pitämään papin viran avaamista naisille oikeana, Jumalan tahdon mukaisena ratkaisuna. Kyse ei ole siitä, että pitäisimme naisia miehiä alempiarvoisina. Kannatamme tasa-arvoa emmekä hyväksy naisten syrjintää. Kyse on Raamatusta. Raamatusta on vaikea löytää tukea naispappeudelle. Raamatussa on kohtia, jotka torjuvat naisten toimimisen seurakunnan paimenina. Muita arvokkaita tehtäviä seurakunnassa Raamattu naisille kyllä osoittaa. Tästä olemme tehneet johtopäätöksen, ettemme toimita jumalanpalvelusta yhdessä papiksi vihittyjen naisten kanssa. Tämä on käsittääksemme luonteva seuraus vakaumuksesta, jonka olemme muodostaneet Raamatun äärellä.
Kirkon johto on miettinyt, mitä tekisi kaltaisteni pastoreiden kanssa. Otteet ovat viime aikoina koventuneet. On alettu puhua tasa-arvolain rikkomisesta, syrjintään syyllistymisestä ja kurinpitotoimista. Kurinpitotoimilla tarkoitetaan prosessia, jonka lopputulos voi olla virasta erottaminen.
Tässä päiväkirjassa kerron tunnoista, joita minulla on tällaisessa tilanteessa. Kerron tapahtumista, jotka liittyvät kaltaisteni pappien kohteluun. Ehkä joku on kiinnostunut lukemaan niistä. Voi olla, ettei tiedotus ole aina tasapuolista. Nettipäiväkirja tarjoaa minulle mahdollisuuden kertoa omalta osaltani tunnoista ja tapahtumista.
Naispappeus tuskin mahtuu elämässäni 100 tärkeimmän asian listalle. Siellä ovat mm. usko hyvään Jumalaan ja hänen Poikaansa, perhe - rakas vaimo ja rakkaat pojat - papin työ, jolla haluan rakentaa seurakuntaa ja kirkkoa ja jossa keskityn muihin asioihin kuin naispappeuteen ja muutamat harrastukset - tennis, kalastus, kirjat, metsästys. Tässä päiväkirjassa keskityn kuitenkin asiaan, joka on vähemmän tärkeä. Toiset ovat tehneet siitä minulle paljon tärkeämmän kuin sen pitäisi olla. Tietysti naispappeus on sikäli tärkeä, että se liittyy tärkeään asiaan - Raamattuun, siihen että Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje.
Kirkossa on kaltaisiani pappeja. Emme pysty pitämään papin viran avaamista naisille oikeana, Jumalan tahdon mukaisena ratkaisuna. Kyse ei ole siitä, että pitäisimme naisia miehiä alempiarvoisina. Kannatamme tasa-arvoa emmekä hyväksy naisten syrjintää. Kyse on Raamatusta. Raamatusta on vaikea löytää tukea naispappeudelle. Raamatussa on kohtia, jotka torjuvat naisten toimimisen seurakunnan paimenina. Muita arvokkaita tehtäviä seurakunnassa Raamattu naisille kyllä osoittaa. Tästä olemme tehneet johtopäätöksen, ettemme toimita jumalanpalvelusta yhdessä papiksi vihittyjen naisten kanssa. Tämä on käsittääksemme luonteva seuraus vakaumuksesta, jonka olemme muodostaneet Raamatun äärellä.
Kirkon johto on miettinyt, mitä tekisi kaltaisteni pastoreiden kanssa. Otteet ovat viime aikoina koventuneet. On alettu puhua tasa-arvolain rikkomisesta, syrjintään syyllistymisestä ja kurinpitotoimista. Kurinpitotoimilla tarkoitetaan prosessia, jonka lopputulos voi olla virasta erottaminen.
Tässä päiväkirjassa kerron tunnoista, joita minulla on tällaisessa tilanteessa. Kerron tapahtumista, jotka liittyvät kaltaisteni pappien kohteluun. Ehkä joku on kiinnostunut lukemaan niistä. Voi olla, ettei tiedotus ole aina tasapuolista. Nettipäiväkirja tarjoaa minulle mahdollisuuden kertoa omalta osaltani tunnoista ja tapahtumista.
Naispappeus tuskin mahtuu elämässäni 100 tärkeimmän asian listalle. Siellä ovat mm. usko hyvään Jumalaan ja hänen Poikaansa, perhe - rakas vaimo ja rakkaat pojat - papin työ, jolla haluan rakentaa seurakuntaa ja kirkkoa ja jossa keskityn muihin asioihin kuin naispappeuteen ja muutamat harrastukset - tennis, kalastus, kirjat, metsästys. Tässä päiväkirjassa keskityn kuitenkin asiaan, joka on vähemmän tärkeä. Toiset ovat tehneet siitä minulle paljon tärkeämmän kuin sen pitäisi olla. Tietysti naispappeus on sikäli tärkeä, että se liittyy tärkeään asiaan - Raamattuun, siihen että Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje.
posted by Jari Rankinen | 8:09 ip.
2 Comments:
Hei Jari!
Valtavan iso kiitos tästä nettipäiväkirjasta! Toivon, että tänne löytää tiensä mahdollisimman moni. Voit saada ääntäsi hiukan paremmin kuuluville liittymällä blogilistalle, www.blogilista.fi.
Ole siunattu kaikessa! Herramme hyvää hoitoa sulle :)
Kirjoitin paljon mutta menetin ne kaikki. Ehkä se oli sitten parempi niin. Siinä vain kyselin, mitä jos me ihmiset vaan olemme tällaisia, että liha nauttii siitä, että julkisuus, vaikkakin se tekee kipeääkin, myös miellyttää meitä mutta entä Jumalaa.
Onko aika tehnyt itsessäsi tilaa muutoksille ja millaisille? Mitä olisi voinut tehdä toisin?
Eikö ole eri asia se, toiminko naispapin kanssa yhdessä kuin se, miten toimia silloin, jos homoliitot sallitaan? Jo asian erilaisuuden takia mutta myös tilanteen vuoksi, emme vielä tiedä, tuleeko niin tapahtumaan ja miten silloin katson asiaa omassa tilanteessani.
Eikö Jumalalla ole mahdollista jättää syyllinen tuomitsematta? Eihän Jeesus tuominnut aviorikoksesta syytettyäkään, vaan antoi kaiken anteeksi. Kukaan ei ollut heittänyt kiveä. “Eikö kukaan sinua tuominnut?” “En minäkään sinua tuomitse”
Mekin olemme tällaisia syntisiä, emmekä tiedä, missä me olemme syyllistyneet suurempaan syntiin kuin tuo lähimmäiseni. Onko seurakunnan virka ja ylipäänsä työ niin tärkeä, että menetän yöuneni, jos toimin virassani naispapin kanssa. Eikö meidän täällä maailmassa ole taisteltava loppuun asti, vaikka kärsimme pilkkaa ja häväistystäkin, emmekä siitä pidä. Onko helpompi taistella julkisesti ja saada tukea kuin kärsiä yksin Kristuksen palvelijana ja Jeesusta tunnustavana? Jumala mielistyy sellaiseen, joka tunnustaa Hänen nimeään pilkankin keskellä. Jospa tämä naispappi olisi juuri se oikea henkilö, jota Herra kutsuu, vaikkakin me emme sitä näkisi. Alttarillakin voi Henki tehdä eläväksi ja syntinen saada armahduksen, siis paikkaan tai tilanteeseen katsomatta. Raamatun alkusivuilta luemme, “Missä sinä olet?” Tuomitsenko samalla tuon ihmisen, kun kieltäydyn toimimasta hänen kanssaan? Enkö voisi toimia uskossa, vaikka maailmassa? Olenko niin ylpeä virastani, etten salli sitä pilkattavan? Entä jos itse vaihtaisin työn ja säilyttäisin uskoni tai olisin heti vaihtanut toiseen paikkaan, jos se minua loukkaa, kun ei toimita minun tahtomallani tavalla, eikä toimita raamatun mukaan.
Lohduttaako se, että muut tukevat? Eikö silloinkin, kun olen toiminut mielestäni oikein, tuki ahdistuksessa on vain ja ainoastaan Kristuksen sana.
Jumalalle on kaikki mahdollista ja Hän on luvannut johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen.
En epäile etteikö kärsimys voisi olla myös siinä että yksi asia saa nämä mittasuhteet toisten kipeiden asioiden ohi. Meillä on paljon ahdistusta ja niistä emme enää keskustele julkisesti.
On hienoa, että kirjoitat ja työstät päiväkirjassasi asioita ja muutkin uteliaat saavat siitä tietoa mitä muuten ei saisi. Silti jään miettimään edellä kuvaamiani asioita ja heitän pallon sinulle.
Moni kärsii kristittynä saamatta tukea muusta kuin sanasta, ei läheisiltä ei kollegoilta ei myöskään omasta itsestään ja omista arviointikyvyistään tai järkeilyistään, jos nekin ovat vain esteenä sille Jumalan tahtomalle suunnalle kulkea tätä tietä loppuun asti.
Lähetä kommentti
<< Home