Tulee ottaa toiset huomioon
Luin eilen Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille luvut 8, 9 ja 10. Paavali kirjoittaa niissä aika vieraasta asiasta meille - sellaisen lihan syömisestä, joka tavalla tai toisella liittyy epäjumalien palvelemiseen. Asia oli tuon ajan kristityille todellinen ja hankala. Jotkut olivat sitä mieltä, ettei tuollaista lihaa voi syödä, toiset taas söivät ja sanoivat, että tietysti niin voi tehdä. Ja sitten riideltiin.
Paavali opettaa mainituissa luvuissa varsinkin kolme asiaa:
- Epäjumalia ei oikeasti ole. Ne ovat ihmisten ajatusten tulosta. Niiden asema perustuu siihen, että niihin uskotaan ja niitä palvellaan. On vain yksi todellinen Jumala, tämän maailman Luoja. Hän on riippumatta siitä, uskovatko ihmiset häneen.
- Kristityn tulee ottaa huomioon toiset, ja varsinkin toiset kristityt. Mitä voi ja on lupa tehdä, täytyy joskus jättää tekemättä. Näin täytyy tehdä, jos se, mitä teemme, loukkaa syvästi toisia tai painostaa toista tekemään vastoin hänen omaatuntoaan. Joskus tulee luopua oikeuksista toisten takia. Kristitty ei elä yksin vaan yhdessä toisten kristittyjen kanssa, ja toiset tulee ottaa huomioon.
- Epäjumalan palvelemiseen - että rukoillaan epäjumalia, uhrataan niille, kumarretaan niitä - ei tule osallistua. Paavalin mukaan epäjumalien palvominen on osallistumista Jumalan vihollisen, Paholaisen, palvomiseen eikä se, joka uskoo Jumalaan, voi olla mukana siinä.
Nämä eivät ole kaukaisia ja vieraita asioita. Voimme soveltaa Paavalin opetuksia aika moniin tilanteisiin elämässämme.
Tänään perjantaina alkaa Rauman Lapissa seurakuntakodissa Pieni Suuri Raamattukurssi. Kurssilla luetaan Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille myös nuo luvut 8-10. Olet lämpimästi tervetullut mukaan. Tänään aloitamme klo 18, huomenna lauantaina klo 12 ja sunnuntaina messulla Lapin kirkossa klo 10. Jos asut kauempana etkä pääse Lappiin, lue Raamatustasi nuo luvut.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home