Jumala pitää lupauksensa

Viime viikonvaihteessa evankelisella opistolla Karkussa on isien ja poikien leiri. Nyt taisi olla neljäs kerta, kun syyskuun alussa opistolla on järjestetty tämä leiri. Mukana oli vähän yli 70 isää ja poikaa. On ilo vetää leiriä yhdessä hyvän ystävän ja erinomaisen työtoverin Ari Kuuselan kanssa.

Ilman muuta tällaisia leirejä tarvitaan. Hienoa että niitä järjestään eri puolilla Suomea. Useamman isän kanssa puhuttiin, että tällainen leiri tarjoaa hyvän mahdollisuuden siihen, mitä pitäisi olla enemmän: isä on pojan tai poikien kanssa, antaa aikaa ja tehdään yhdessä, mikä on mukavaa.

Tällainen leiri voi palvella myös sitä hyvin tärkeää tarkoitus, että pojat saavat eväitä elää kristittynä miehenä. Kristityn malli voi olla aika naismainen. Tällä en tarkoita mitään naisia halventavaa. Mutta miehet ja naiset, pojat ja tytöt ovat erilaisia. Teemme suuren virheen, jos yritämme tehdä miehistä naisia tai tytöistä poikia. On hyvin huono asia, jos puheistamme, toiminnastamme tai tavoistamme saa käsityksen, että kristityn miehen ollakseen kristitty pitää luopua siitä, mikä miehelle on ominaista. Isien ja poikien leiri on onnistunut, jos se rikkoo tällaista käsitystä. Väärää käsitystä voidaan murtaa sillä, että tehdään sellaista, mistä miehet yleensä pitävät, ollaan reilusti miehiä ja poikia ja ollaan miehinä ja poikina Jumalan edessä ja turvaudutaan häneen.

Soitin hetki sitten opistolle Karkkuun ja varasin sieltä tilat ensi vuoden isien ja poikien leiriä varten. Leiri on vuoden kuluttua - jos Jumala suo - lauantaina 1. ja sunnuntaina 2.9. Opistolle voi ilmoittautua (puh. 03 513 4151). Lämpimästi tervetuloa!

Saarnasin messussa, johon isien ja poikien leiri osallistui. Pojat tosin olivat saarnan aikana pyhäkoulussa. Siellä olikin komea joukkoa: opettajat kertoivat, että pyhäkoulussa oli noin 70 lasta - leiriläisiä nelisenkymmentä, muita lapsia melkein kolmekymmentä ja muutamia lasten vanhempia. Sunnuntain evankeliumi oli Jeesuksen kertomus kahdesta pojasta, joista toinen lupasi ja toinen ei luvannut (Matt 21:28-32). Sanoin mm. seuraavaa:

- Ystäväni oli vuosia töissä toisessa maassa. Yritys, jonka palveluksessa hän oli, rakensi maan pääkaupunkiin taloja. Oli neuvottelu pääkaupungin korkean virkamiehen kanssa. Virkamies kertoi, mitä kaikkea kaupunki tekee sen hyväksi, että rakennusyhtiö voi toteuttaa kaupunkia hyödyttävät projektit. Kuultiin monta lupausta. Tämän hän hoitaa, tuon kaupunki tekee ja vielä tuon ja tuonkin. Kun tapaaminen päättyi ja virkamies poistui, yrityksen edustajat joutuivat toteamaan: tuon miehen lupauksista 120 % ei tule toteutumaan. Ystäväni kertoi, miten vaikea tuollaisessa maassa oli toimia.

Toivottavasti meidän maamme ei ole koskaan tuollainen. Suomalaisia on pidetty ja pidetään maailmalla luotettavina. Joskus suomalaisille hymyillään pilkallisesti: lupaatte ja teette, vaikka toiset eivät tee. Hienoa, jos suomalaiset tulevaisuudessakin tunnetaan tällaisina, vaikka se joidenkin mielestä olisi tyhmyyttä. Ollaan itse luotettavia. Ja opetetaan lapsillemme, että hienoimpia piirteitä ihmisessä, että hän pitää, mitä lupaa.

- Jeesuksen kertomus lupaamisesta ja mitä pojat sitten tekivät, muistuttaa myös tästä: Jumala pitää, mitä hän on luvannut. On mahdotonta, että hän tekisi toisin. Se ei olisi vastoin hänen olemustaan, eikä se ole mahdollista. Hän on luotettava tai hän on luotettavuus.

Hän ei ole luvannut, että hänen omillaan on aina helppoa, menee hyvin eikä ainakaan suuria vaikeuksia ole. Voi olla niin suuria vaikeuksia. Mutta sen Jumala on luvannut, että hän on omiensa kanssa. Hän on kanssasi niissä vaikeuksissakin, joita on tai tulee. Se on valtava lupaus. Hän on luvannut viedä taivaaseen jokaisen, joka uskoo Jeesukseen. Senkin lupauksen Jumala pitää. Sinutkin hän vie taivaaseen – sinut joka olet Jeesuksen turvissa. Se on kaikkein valtavin lupaus.

- Tapahtuu meidän aikanamme myös sitä, mistä Jeesus myös puhui. On niitä, jotka eivät lupaa - joita uskonasiat eivät kiinnosta. Ne eivät merkitse mitään. Ehkä se ei kiinnosta, millaisia käsityksiä Jumalasta ihmiset ovat luoneet. Tai tuntuu, että uskonasiat eivät kuulu minulle – ne kuuluvat paremmille. Sitten ihminen kohtaa hänet, jossa elävä Jumala on ja jossa hän puhuu. Ja Jeesus koskettaa, pysäyttää. Hänen pyhyytensä koskettaa. Hänen ehdottomuutensa. Ja hänen rakkautensa, hänen anteeksiantamuksensa. Nämä vetävät puoleensa, nämä saavat kiinnostumaan siitä, mikä ennen ei kiinnostanut, nämä synnyttävät uskon.

Puhutaan Jeesuksesta, siitä Jeesuksesta, josta Raamattu puhuu. Opetellaan tuntemaan häntä. Kerrotaan hänestä muillekin. Kerrotaan evankeliumia, hyvää uutista, joka puhuu hänestä. Ja siinä evankeliumissa hän tulee keskellemme. Hän koskettaa, synnyttää uskoa häneen ja vahvistaa sitä. Hän tekee sen, mihin meidän tai muiden käsitykset Jumalasta – meidän tai muiden omat jumalat – eivät pysty.

- Mitä on ollut, se ei ole niin merkittävää. Se ei ole niin merkittävää, olemmeko luvanneet tai olleet lupaamatta. Se ei ole ratkaisevaa, miten olemme aiemmin suhtautuneet Jeesukseen tai Jumalan sanaan. Ratkaisevaa on nyt. Uskommeko nyt häneen, jossa Jumala tuli ihmisten keskelle? Turvaudummeko nyt häneen? Lähdemmekö nyt työhön hänen viinitarhaansa?