Naispappeus, homoseksuaalisuus, sitten varmaan lähetystyö

Suhtautuminen naispappeuden torjumiseen on usein erittäin kovaa. Sitä, ettei pidä naispappeutta oikeana ratkaisuna, ei ymmärretä, sitä vastaan saatetaan hyökätä tavalla, joka saa naispappeuden torjujan ihmettelemään, voiko tällaista olla. Naispappeuden torjujat leimataan toisinaan ihmisoikeuksien polkijoiksi ja sellaisten käsitysten edustajiksi, joille ei kertakaikkiaan saa olla tilaa nykyisessä maailmassa. Näin ei tapahdu kaikkialla mutta Suomessa kyllä.

Pitkälti samankaltaista suhtautuminen alkaa olla niihin, jotka eivät pidä homosuhdetta oikeana ja Jumalan tahdon mukaisena elämäntapana. Saatetaan sanoa, että he vihaavat ihmisiä - homoseksuaaleja. He edustavat menneen maailman käsityksiä, jotka ovat vaarallisia. He tuomitsevat ja puuttuvat asioihin, jotka kukin saa ratkaista omalla tavallaan.

Monet kirkon johdossa ja vaikuttajissa myötäilevät näitä ajatuksia, tai ovat ehkä itsekin tätä mieltä. Se, että naispappeuden tai homosuhteiden torjumisessa on kyse Raamatusta - halutaan seurata Raamatun tiettyjä opetuksia - saa hämmästyttävän vähän ymmärtämystä kirkon piirissä.

Mikä on seuraava kirkon uskoon ja elämään liittyviä asia, jota ryhdytään käsittelemään samaan tapaan kuin suhtautumista naispappeuteen ja homosuhteisiin? Uskon, että se on lähetystyö. Nimenomaan sellainen lähetystyö, joka puhuu pelastumisesta ikuiseen elämään, kutsuu ihmisiä kääntymään kristityiksi ja opettaa, että Jumalan luo on vain yksi tie - hän, joka sanoo olevansa ainoa tie Isän luo. Niin Jeesus väittää itsestään. Tullaan sanomaan - ja vielä paljon voimakkaammin kuin nyt sanotaan - että on ihmisoikeuksia loukkaavaa vaatia kääntymistä toiseen uskontoon. On suvaitsematon ja nykyiseen maailmaan täysin sopimaton ajatus, että yksi uskonto olisi se oikea. Valtio ei saa tukea toimintaa, joka edistää tällaisia käsityksiä.

Viimeaikaisissa keskusteluissa lähetysmäärärahojen mahdollisesta poistamisesta joiltakin lähetysjärjestöiltä on nähty välähdyksiä näistä ajatuksista. Ehkä lähikuukausia, viimeistään lähivuosina nämä ajatukset jyräävät suurena vyörynä kirkkoamme.

Luulen, että kirkkomme on aika hampaaton näiden vaatimusten edessä. Luultavasti sen johto myötäilee suuren enemmistön käsityksiä. Jotkut yhtyvät näihin käsityksiin. Jotkut pelkäävät, että mikäli kirkko asettuu vastustamaan näitä ajatuksia, se menettää suuren määrän jäseniään ja asema kansankirkkona murenee entisestään. Uskon, että enenevässä määrin kirkko kertoo tekevänsä ja tukevansa sellaista lähetystyötä, joka avustaa ihmisiä heidän tämän elämän tarpeissaan mutta ei opeta, että kadotuksesta pelastuu Jeesukseen uskomalla ja vain niin.

Jos kirkko muuttuu sellaiseksi, ettei se ole uskollinen kirkon Herran opetuksille, onko se enää kirkko? Ei varmaankaan. Enemmin se on yhdistys tai laitos, joka tekee sinänsä arvokasta hyväntekeväisyystyötä ja yrittää jollakin tavalla vastata ihmisten uskonnollisiin tarpeisiin mutta niillä ehdoilla, jotka ihmiset asettavat. Usein Kristuksen kirkko kulkee vastatuuleen. Sen tulee kuunnella ja totella Herraansa vastustuksesta huolimatta. Usein kirkko, joka taipuu, myötäilee ja muuttaa opetustaan, kun sitä vaaditaan, innostaa lopulta tuskin ketään. Mutta kirkko, joka on vastustuksesta huolimatta pysyy uskollisena sanomalleen, innostaa ja kokoaa nuorempia ja vanhempia.

Toki sekin on mahdollista, että kirkkomme uudistuu, moni etsii Jumalan tahtoa hänen sanastaan, annetaan herätyksen aika eikä tapahdukaan, mistä edelle kirjoitin. Kunpa näin kävisi. Rukouksemme olkoon, että Jumala antaisi herätyksen ja aloittaisi sen meistä.