maanantaina, kesäkuuta 20, 2011

Mukava olla lomalla

On ollut mukava olla lomalla. Loma jatkuu vielä tämän viikon. Säätiedotukset eivät ole luvanneet kummoisia ilmoja mutta se ei haittaa. On oikein mukava olla kotona, lukea, nukkua kun nukuttaa, herätä aamulla myöhään tai varhain, keittää kahvit, käydä lenkillä ja yrittää opettaa koiraa.

Luin joskus jonkun sanoneen, etteivät rennosti ottaminen ja ahkeruus ole toistensa vastakohtia. Tämän ajattelijan mielestä ne juuri kuuluvat yhteen: Sillä, joka osaa ottaa rennosti, on paremmat edellytykset olla ahkera kuin sillä, joka aina tai melkein aina puurtaa. Sillä, joka osaa ottaa rennosti, kun on sen aika, on voimia olla ahkera, luova ja tuottava, kun on aika tehdä työtä. Itse olen aika huono tässä. Loma on hyvää aikaa opetella.

PS Maahan saatiin viimein hallitus. Hymyilytti, kun kuulin, että ministeriksi, jonka vastuulla ovat kirkolliset asiat, tulee Päivi Räsänen. Edellisessä hallituksessa - kuten usein aiemminkin - nämä asiat ovat kuuluneet kulttuuriministerille. Ilmeisesti Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ei ollut halukas myös kirkkoministeriksi. Niinpä tämä tehtävä on nyt sisäministeri Päivi Räsäsellä. Minusta tämä on oikein hyvä ratkaisu. Kaikki kirkkossamme tuskin ajattelevat samalla tavalla. Toki täytyy muistaa, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyvin itsenäinen suhteessa valtiovaltaan eikä kirkollisista asioista vastaava ministeri vaikuta kovinkaan kirkon asioihin. Kirkolliskokouksessa hän käy ainakin puhumassa ja kirkolliskokouksen puheenjohtaja, arkkipiispa Kari Mäkinen, toivottaa hänet lämpimästi tervetulleeksi.