Surua ja iloa

Sain eilen kuulla, etten voi pitää rippikoulua, jonka olin aloittanut ja jossa myös oma poikani on ollut. Olin kertonut, että olen halukas pitämään rippikoulun, vaikka työsuhteeni Vammalan seurakunnassa päättyy. Siihen en ollut halukas, että pidän rippikoulusta osan, esimerkiksi opetuspäivät ennen leirijaksoa. Halusin pitää koko rippikoulun yhdessä toisten vetäjien kanssa – opettaa pastorin tunnit ennen leiriä, vetää leirin ja konfirmoida ryhmäni. Kirkkoherran sijainen ilmoitti eilen, ettei tämä ole mahdollista. Tämä oli tietysti ikävä uutinen.

Tänään jaetussa Tyrvään Sanomissa oli ilmoitus, jossa oli tämä teksti:

Sanajumalanpalvelukset
Karkun evankelisella opistolla sunnuntaisin klo 11

6.4. Pasi Hujanen
13.4. Jari Rankinen
20.4. Olli Koskenniemi
27.4. Juha Heinonen ja Raimo Lähteenmaa

Saarnan aikana pyhäkoulu lapsille.

Messun jälkeen voi nauttia lounaan. Hinnat: aik. 10 e, lapset 5-15 v. 5 e, perhelippu 25 e. Ruokailuun pyydämme ilm. perjantaihin mennessä puh. 5134 301.

Lämpimästi tervetuloa!

Siis huhtikuussa Karkun evankelisella opistolla on joka sunnuntai klo 11 sanajumalanpalvelus. Toisaalta suren tätä tilannetta. Toisaalta olen hyvin iloinen tästä ratkaisusta. Katsomme eteenpäin. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita. Pyydämme, että Jumalan sana saa hoitaa. Siitä olen varma, etteivät jumalanpalvelukset Karkun evankelisen opiston salissa ole ei-henkisiä vastustustilaisuuksia. Evankeliumi – ilosanoma Vapahtajasta, syntien Sovittajasta ja kuoleman Voittajasta – olkoon niissä pääasia. Kuten varmasti onkin.

Tapasin eilen Sleyn toimivaa johtoa. Keskustelimme muiden asioiden lisäksi suunnitelmasta, josta olen kertonut aiemmin nettipäiväkirjassani (14.3.). Suunnitelman mukaan siirtyisin Sleyn palvelukseen ja toimisin pastorina Vammalassa ja sen ympäristössä – lähinnä Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Opettaisin Raamattua, pitäisin jumalanpalveluksia, tekisin nuorisotyötä, vetäisin rippikouluja, puhuisin seuroissa ja muissa tilaisuuksissa ja kirjoittaisin kirjoituksia. Olisin käytettävissä myös kirkollisiin toimituksiin – kasteisiin, avioliittoon vihkimisiin ja hautaan siunaamisiin. Haluaisin palvella eri herätysliikkeisiin kuuluvia ja niitä, jotka eivät kuulu mihinkään herätysliikkeeseen.

Kirjoitin nettipäiväkirjassani 14.3., ettei Sleyn budjettiin ole varattu tätä tehtävää varten rahaa ja siksi kootaan tukirengasta – niitä jotka rukoilevat työni puolesta ja voivat tukea työtä taloudellisesti. Tähän renkaaseen on ilmoittautunut tähän mennessä hieman vajaa 80 perhettä tai yksittäistä tukijaa. Tästä olen iloinnut. Kun ryhdymme tähän hankkeeseen, kerroin, että mikäli löytyy 100 perhettä tai yksittäistä tukijaa, olen käytettävissä suunniteltuun tehtävään. Pidän tätä määrää merkkinä, että tehtävä on tarkoitettu minulle. Monet ovat jo erilaisissa tukirenkaissa tai tukevat muuten niillä mahdollisuuksilla, joita on. Jotkut voivat kokea tämän yhdeksi tavakseen tukea evankeliumin työtä. Kokoamme siis tätä joukkoa edelleen. Ilmoittautua voi Jouni Perttulalle (jouni.perttula@kopteri.net), Seppo Laaksoselle (sirse.laaksonen@pp.inet.fi) tai minulle (jari.rankinen@kopteri.net). Jos suunnitelma toteutuu, ehkä voin aloittaa uudessa tehtävässä 1.5. Johdattakoon hän, joka tietää, mikä on meille oikea tie.

Menetys

Kirjoitin Kotimaan blogeihin jutun "Nokia Mission lähtö on menetys". Juttu löytyy osoitteesta www.kotimaa.fi/kotimaa.

Meidän puolestamme

Kun Herramme riippui ristillä, hän rukoili: - Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Eivät vain ihmiset - myös lähimmät oppilaat - jättäneet häntä. Jumalakin hylkäsi Poikansa.

Mitä tarkoittaa olla Jumalan hylkäämä? Missä on kokonaan erossa Jumalasta - hänen hyvyydestään ja hyvistä lahjoistaan. Kadotuksessa. Kadotus on sitä, että on Jumalan hylkäämä, kokonaan erossa Jumalasta ja ilman hänen hyviä lahjojaan.

Sanomme, että Herramme kuoli puolestamme. Se tarkoittaa myös, että Herramme kärsi pahimman rangaistuksen puolestamme. Hän otti kannettavakseen syntimme, joilla olemme ansainneet kadotuksen, Jumalan vihan ja rangaituksen. Hän meni puolestamme kadotukseen. Hän rukoili: - Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?

Jumala itse omassa Pojassaan kärsi puolestamme rangaistuksen eikä Jumala ole niin epäoikeudenmukainen, että hän määräisi kärsimään kärsityn rangaistuksen uudestaan. Me olemme rangaistuksesta vapaita. Synnit on sovitettu. Taivas on auki. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

-----

Haluan kiittää monia. Meidän perheemme on saanut hyvin paljon tukea. Monet ovat kertoneet rukoilleensa puolestamme. Olemme kokeneet, että rukoukset on kuultu ja ne ovat kantaneet kaiken tämän keskellä.

Kerroin nettipäiväkirjassani viime perjantaina tulevaisuuden suunnitelmistani. Kerroin mahdollisuudesta tukea minua suunnitellussa tehtävässäni. Olen hyvin iloinen siitä, että jo jonkin verran yli 50 perhettä tai yksittäistä tukijaa on ilmoittautunut tukirenkaaseen. Tämä on rohkaissut. Kuten kirjoitin, tiedän, että moni on jo mukana monissa tukirenkaissa tai antaa muuten sen tuen, johon on mahdollisuus. Ehkä kuitenkin jotkut kokevat tämän kanavakseen tukea evankeliumin työtä. Kokoamme edelleen niitä, jotka kokevat tämän kanavakseen.

Tasa-arvon päivänä

Tänään on paitsi hiljaisen viikon keskiviikko myös tasa-arvon päivä. Turun Sanomat julkaisi puolisostani Minnasta ja minusta tänään jutun. Se löytyy myös Turun Sanomien verkkolehdestä - http://www.turunsanomat.fi/ajassa/. Tällä sivulla on painike Lukusali. Tämän takaa löytyy linkki juttuihin, jotka ovat lehdessä 19.3.2008. Jutun otsikko on "Tasa-arvokiistan ytimessä".

Olen hyvin kiitollinen rakkaasta puolisostani tämän kaiken keskellä.

Kaiken voi kertoa

Tänään jaetussa Tyrvään Sanomissa (www.tyrvaansanomat.fi) kerrotaan mm. seuraavaa:

”Olen vaitiolovelvollinen, enkä voi edes vihjata niistä asioista, mitä täällä on tapahtunut. Jos kertoisin, se olisi karmeaa tekstiä”, sanoo Vammala seurakunnan vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen.

Kilpeläinen sanoo suoraan, että kirkkoherra Osmo Ojansivun lähtö virkavapaalle johtuu pitkälti Jari Rankisen toiminnasta töihin paluunsa jälkeen. Ojansivu kertoi Kilpeläiselle kokemistaan asioista työmatkalla Turkuun. Ojansivu ja Rankinen olivat keskustelleet heti maanantaina Rankisen töihin paluun jälkeen. Tiistaiaamuna Ojansivu jäi virkavapaalle huhtikuun loppuun saakka.
”Rankinen on käytöksellään ollut sellaisessa roolissa, että kirkkoherra lähti. Minä pidin huolta siitä, että lähtee toinenkin osapuoli.”

Kilpeläisen mielestä Rankinen mitätöi muiden vakaumuksen vedotessaan omaansa.
”Täällä on koettu tuhat asiaa, joissa Rankinen on käyttänyt loukkaavasti. Hän on työntänyt sivuun ihmisiä. Heidän tunteensa ja mielenterveytensä ei Rankista tunnu kiinnostavan. Niistä ei ole työsuojeluasioita tehty.”

-----

Lähetin hetki sitten Tyrvään sanomiin kirjoitukseni, jonka pitäisi olla torstaina jaettavassa lehdessä:

Kaiken voi kertoa

Vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoi vaitiolovelvollisuuden sitovan häntä siinä määrin, ettei hän voi edes vihjaista, mitä seurakunnassa on tapahtunut (TS 18.3.). Kuitenkaan hän ei vain vihjaissut. Hän kertoi minun toimineen välittämättä työtovereideni mielenterveydestä ja käyttäytyneen loukkaavasti tuhannessa asiassa. Hän sanoi Osmon Ojansivun virkavapaalle lähdön olevan minun syytäni. Toisaalta hän ei vaitiolovelvollisuuteen vedoten kertonut tarkemmin, mitä olen tehnyt.

On hyvin ikävää, että Hannu Kilpeläinen heittää päälleni kuraa tällä tavalla mutta jättää kertomatta, mitä on tapahtunut. Pyydän ja vaadin Hannu Kilpeläistä kertomaan Tyrvään Sanomien lukijoille, mitä olen tehnyt. En pyydä kertomaan epämääräisiä vihjauksia tai syytöksiä. On kerrottava, mitä on tapahtunut, missä ja milloin. Olen sanonut, etten omantunnonvakaumukseni takia voi toimittaa jumalanpalvelusta naispastorin kanssa, ja toiminut tämän käsitykseni mukaan. Tämän olen yrittänyt tehdä niin tahdikkaasti kuin osaan. Entä mitä muuta olen tehnyt? Jos olen kirjoittanut jollekin törkeästi ja loukkaavasti, annan luvan julkaista kirjoitukseni.

On hyvä, että Vammalan seurakunnan työympäristötoimikunta selvittää tilannetta ja ottaa kantaa, mitä on tapahtunut ja mitä ei ole tapahtunut.

Hannu Kilpeläisen haastattelu kertoi varmaankin, millaista minun oli olla hänen alaisenaan. Missään muualla en ole kokenut vastaavaa. Muuta vaihtoehtoa kuin jättää virka ei ollut.

Tunnen häpeää, että tällaisista asioista täytyy kirjoittaa hiljaisella viikolla. Pitäisi olla muuta kerrottavaa. Kristus on sovittanut syntimme. Hän on voittanut kuoleman ja pimeyden vallat. Hän on meidän syntisten Vapahtaja.

-----

Vielä muutama sana keskustelusta, johon Hannu Kilpeläinen viittaa ja jonka hän ilmoittaa Osmo Ojansivun virkavapauden syyksi. Hannu Kilpeläinen ei osallistunut tähän keskusteluun. Muuta keskustelua en käynyt Osmo Ojansivun kanssa.

Olimme siis Osmo Ojansivun kanssa puhuneet tammikuussa, että hoidan työtäni Vammalan kappalaisena maaliskuun alusta huhtikuun puoliväliin ja heinäkuun. Elokuun alussa jätän virkani. Muun ajan ennen elokuun alkua olen virkavapaalla ja vuosilomalla. Tällä järjestelyllä voin lähteä virastani rauhassa ja saan pidetty aloittamani rippikoulun. Puhuimme Osmo Ojansivun kanssa tammikuussa tavatessamme, ettei sinä aikana, jonka vielä olen kappalaisen virassa, tule tilanteita, joita jälleen ryhdytään tutkimaan ja joista seurauksena on entistä kovempi rangaistus. Siis tilanteita joissa minut määrättäisiin toimittamaan jumalanpalvelus naispastorin kanssa. Tämän mukaisen työvuorolistan kevääksi Osmo Ojansivu laati ja näytti sen minulle. Heinäkuun konfirmaatiojumalanpalveluksesta hän sanoi, ettei sen suhteen tule ongelmia.

Kun palasin virkavapaalta työhöni, Hannu Kilpeläinen kertoi minulla samana aamuna, että hän on pyytänyt naispastorin ehtoollisen jakajaksi messuun, jota myös minun pitäisi olla toimittamassa. Menin keskustelemaan tästä Osmo Ojansivun kanssa. Hän sanoi, ettei hän voi tilanteelle mitään. Hannu Kilpeläinen on pyytänyt messuun naispastorin eikä hän voi sitä estää. Muistutin, mistä olimme tammikuussa puhuneet. Osmo Ojansivu ei kiistänyt, ettemmekö olisi puhuneet niin kuin yllä kirjoitin. Hän sanoi olevansa vaikeassa tilanteessa. Olin pettynyt ja harmissani siitä, ettei sovitusta pidetä kiinni. Että viimeisiin päiviini Vammalan seurakunnan palveluksessa aiheutetaan mielestäni turha ongelma. Sanoin kirkkoherralle, että olen tästä harmissani. Ja ettei kannata puhua ja sopia, jos ei voi pitää kiinni, mistä sovitaan.

Nämä olivat keskustelun kovimmat sanat. Mielestäni työntekijä voi sanoa esimiehelleen tällaisessa tilanteessa tällaista.

Mitä tämän jälkeen?

Eroni Vammalan kappalaisen virasta astuu näillä näkymin voimaan 12.4.2008 – hieman vajaan kuukauden kuluttua. Siihen saakka olen vuosilomalla. Monet ovat kysyneet, mitä aion tehdä tämän jälkeen.

Päätöksiä ei ole tehty. Keskusteluja on käyty ja yksi suunnitelma on mietitty. Aikaa näyttää, toteutuuko se.

Tarkoitus on, että voisin jäädä Vammalaan ja jatkaa pastorin työtä täällä. Tai jonkin verran laajemmalla alueella – lähinnä Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Opettaisin Raamattua, pitäisin jumalanpalveluksia, tekisin nuorisotyötä, vetäisin rippikouluja, puhuisin seuroissa ja muissa tilaisuuksissa, kirjoittaisin kirjoituksia. Olisin käytettävissä myös kirkollisiin toimituksiin – kasteisiin, avioliittoon vihkimisiin ja hautaan siunaamisiin.

Olen keskustellut tästä mahdollisuudesta Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen toimivan johdon kanssa. Se on suhtautunut asiaan myönteisesti. Tietysti Sleyn hallitus päättää asiasta – eikä päätöksiä ole tehty.

Sleyn budjettiin ei ole varattu rahoja minun palkkaamiseeni. Sleyn toimiva johto on kertonut, että sen mielestä siirtymiseni Sleyn palvelukseen on mahdollista, mikäli tukijoita löytyy riittävästi. Siis niitä, jotka voivat rukoilla työni puolesta ja mahdollisuuksiensa mukaan tukea taloudellisesti työtäni. Olisitko halukas tukemaan minua kaavaillussa tehtävässä? Tiedän, että moni on jo mukana monissa tukirenkaissa tai antaa muuten sen tuen, johon on mahdollisuus. Ehkä kuitenkin jotkut kokevat tämän kanavakseen tukea evankeliumin työtä.

Jos ajattelet, että voisit olla tukijoitteni joukossa, toivon, että ilmoitat siitä Seppo Laaksoselle (sirse.laaksonen@pp.inet.fi), Jouni Perttulalle (jouni.perttula@kopteri.net) tai minulle (jari.rankinen@kopteri.net). Sähköposti on kätevä tapa. Ilmoittaa voi myös puhelimella tai kun tavataan. Pienikin tuki on tärkeä asia. Rukoustuki on taloudellista tukea vielä tärkeämpää. Jotta asiaa voidaan suunnitella eteenpäin, tarvittaisiin tietoa mahdollisista tukijoista.

Jos asiat etenevät tämän suunnitelman mukaisesti, siirryn Sleyn palvelukseen. En kuitenkaan haluaisi olla vain yhden herätysliikkeen palveluksessa ja palvella vain yhden herätysliikkeen väkeä. Mielelläni tulen – kuten tähänkin asti – myös muiden herätysliikkeiden tilaisuuksiin. Tai tilaisuuksiin, jotka eivät ole minkään herätysliikkeen tilaisuuksia. Mielelläni tulen paikallisseurakunnan tapahtumiin. Haluan järjestää tilaisuuksia, jotka kokoavat niin eri herätysliikkeiden väkeä kuin niitä, jotka eivät kuulu mihinkään herätysliikkeeseen. Olen kokenut Vammalassa hienona, että monet eri herätysliikkeisiin kuuluvat ja herätysliikkeisiin kuulumattomat kristityt ovat toimineet yhdessä. On kokoonnuttu, oltu Jumalan sanan äärellä, järjestetty tapahtumia, puhuttu ja rukoiltu yhdessä. Minä ja perheeni olemme saaneet paljon tukea monelta eri taholta. Siitä suuri kiitos. On paljon, mikä yhdistää meitä. On halu luottaa Raamattuun ja Raamatun Kristukseen.

On mahdollista, tai todennäköistä, että hyvä ystäväni ja taistelutoverini Markus Malmivaara on kohta samassa tilanteessa kuin minä nyt. Toivon – mikäli näin käy – että hän löytää paikan, jonka Jumala on tarkoittanut hänelle. Toivon, että myös häntä tuetaan tavoilla, joita hän ja hänen perheensä tarvitsevat.

Mielelläni olisin palvellut nykyisessä virassani. Ehkä Jumala avaa uuden oven. Pyydän, että hän sulkee ovet, joista ei ole tarkoitus mennä, ja avaa ne, joista on.

Totta vai ei?

Tänään jaetussa Tyrvään Sanomissa vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kiistää lähettäneensä minulle törkeitä sähköpostiviestejä ja uhkailleensa minua. Hän sanoo, että olen vahvasti liioitellut asioita ja värittänyt niitä tarkoituksiini sopiviksi.

Hannu Kilpeläinen otti kantaa siihen, mitä kirjoitin edellisessä nettipäiväkirjani kirjoituksessa. Totean siinä mm. seuraavaa: "Olen joutunut viimeisen kahden vuoden, erityisesti viime kuukausien ja aivan erityisesti menneen viikon aikana sellaiseen kohtelun kohteeksi, jota en ole ennen kokenut. Varsinkin menneellä viikolla koin, että mielenterveyteni alkaa olla vaarassa. Esimiestoiminta kirkossa ja seurakunnassa voi olla sellaista, että työntekijästä tuntuu tältä. Liataan mainetta julkisesti, käytetään tarkoituksella ilmaisuja, jotka antavat väärän kuvan, tehdään syyllinen liki kaikkiin työyhteisön suurempiin ongelmiin, nolataan työkokouksessa työtovereiden edessä, otetaan pois työtehtäviä ja sanotaan, ettet ehkä ole kykenevä siihen, mitä olet tehnyt vuosia, lähetetään törkeitä sähköpostiviestejä, esitetään uhkauksia, syyllistetään sellaisesta, mihin ei voi mitenkään olla syyllinen. Myös tästä syystä katsoin välttämättömäksi lähteä virastani niin nopeasti kuin mahdollista.”

Vein tänään Vammalan seurakunnan työympäristötoimikunnalle kirjeen, jossa pyysin toimikuntaa selvittämään, onko totta se, mitä yllä kirjoitan. Olenko mm. saanut törkeitä sähköpostiviestejä? Vai liioittelenko ja väritänkö asioita minulle sopiviksi? On hyvä, että asiaa selvitetään ja käsityksensä lausuvat muutkin kuin Hannu Kilpeläinen ja minä.

Mikäli toinen sanoo yhtä ja toinen toista, kahdenkeskisistä keskusteluista on mahdotonta tietää, mitä on puhuttu ja mitä ei. Sen, mitä on kirjoitettu sähköpostiviesteissä, voi lukea. Sähköpostiviestit, jotka olen saanut Hannu Kilpeläiseltä, ovat tietysti hallussani. Niitä on melkoinen määrä. Myös muutamat ystäväni ovat saaneet Hannu Kilpeläiseltä sähköpostia. He ovat luonnehtineet kirjoituksia samansuuntaisin sanoin kuin minä. Hannu Kilpeläinen on kirjoituksissaan tai lausunnoissaan mm. lehdissä lausunut minusta sellaista, ettei ehkä ole vaikea kuvitella, mitä hän on kirjoittanut tai sanonut minulle henkilökohtaisesti.

Tyrvään Sanomissa Hannu Kilpeläinen väittää myös, ettei kirkkoherra Osmo Ojansivun kanssa ole sovittu mitään – siis mitään sellaista ettei minulla olisi messua yhdessä naispastorin kanssa. Tästä minulla ei ole muuta näyttöä kuin sanani. Voin vakuuttaa, että se, mitä kirjoitan tästä edellisessä nettipäiväkirjani kirjoituksessa, pitää paikkansa. Siitä, että kirjoitukseni pitää paikkansa, kertoo sekin, että Osmo Ojansivun laatimassa työvuorolistassa tälle keväälle minulla ei ollut messun toimittamista yhdessä naispastorin kanssa. Sellainen tilanne tuli vasta sitten, kun Hannu Kilpeläinen pyysi ehtoollisavustajaksi naispastorin jumalanpalvelukseen, jota myös minut oli määrätty toimittamaan. Tultuaan kirkkoherran sijaiseksi Hannu Kilpeläinen laati uuden työvuorolistan kevääksi. Siinä on otettu huomioon, että Osmo Ojansivu on virkavapaalla. Tässä listassa minut oli laitettu toimittamaan messu yhdessä naispastorin kanssa.

Miksi jo nyt?

Olen aiemmin ilmoittanut, että aion jättää Vammalan kappalaisen viran 1.8.2008. Lähetin tänään eroanomuksen arkkihiippakunnan tuomiokapitulille. Jään huomenna lomalle, joka kestää koko irtisanomisajan. Käytännössä en siis enää toimi Vammalan seurakunnan pastorina. Miksi jätin viran jo nyt?

Keskustelin tammikuussa viimeisellä palvelusvapaallani Afganistanista Vammalan kirkkoherran Osmo Ojansivun kanssa. Ehdotin, että olisin työssä seurakunnassa maaliskuun alusta huhtikuun puoliväliin ja heinäkuun. Muuan ajan olisin virkavapaalla ja vuosilomalla. Elokuun alussa jättäisin virkani. Näin saisin lähteä virastani ilman kiirettä ja hoitaa loppuun aloittamani rippikoulun. Tämä sopi kirkkoherralle. Pyysin, ettei tämän kahden ja puolen kuukauden aikana, jonka vielä olen työssä Vammalan seurakunnassa, tulisi tilannetta, joka johtaisi jälleen tutkintaan ja kovempaan rangaistukseen, luultavasti pysyvään erottamiseen kappalaisen virasta, ehkä myös pappisvirasta. Pyysin siis, ettei näinä viimeisenä 10 viikkona minua määrättäisi toimittamaan jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa.

Osmo Ojansivu sanoi, ettei hän voi luvata tätä – lupaus voitaisiin katsoa syrjinnäksi sukupuolen perusteella. Hän kuitenkin teki papiston työvuorolistan huhtikuun loppuun asti ja esitteli sen minulle. Siinä minulla ei ollut jumalanpalvelusvuoroa yhdessä naispastorin kanssa. Lisäksi hän sanoi, että heinäkuussa voin toimittaa rippikouluryhmäni konfirmaatiojumalanpalveluksen. Tilannetta, että joutuisin jäämään tästä messusta pois, ei tulisi. Tämä riitti minulle, vaikka sanoja lupaus tai työvuorojen järjestely ei saanutkaan käyttää.

Palasin virkavapaalta Vammalan seurakuntaan viime viikon maanantaina. Aamulla vs. kappalainen Hannu Kilpeläinen kertoi minulle, että maaliskuun lopulla toimitan messun hänen kanssaan ja tähän messuun hän on pyytänyt ehtoollisen jakajaksi naispastorin. Kysyin asiaa kirkkoherralta. Tammikuussa puhuimme toisin – käsitin, ettei ristiriitatilannetta tulisi. Kirkkoherra sanoi, ettei hän voi mitään sille, että kyseisessä jumalanpalveluksessa on myös naispastori alttarilla. Hän totesi, että minun olisi tultava toimittamaan jumalanpalvelusta. Ellen tule, käynnistetään tutkinta ja jälleen kurinpitomenettely.

Tämän jälkeen kirkkoherra Osmo Ojansivu jäi virkavapaalle ja kirkkoherran sijaiseksi määrättiin Hannu Kilpeläinen. Hän ilmoitti papiston työkokouksessa, ettei hän tee mitään järjestelyjä työvuorojen suhteen. Jokaisen pastorin on toimitettava messu kenen tahansa kollegan kanssa. Hän sanoi, että heinäkuussa rippikouluni konfirmaatiojumalanpalvelussa on varmasti myös naispastori. Seurakunta ei saa antaa kuvaa, että työvuoroja järjestellään. Tiettyjä järjestelyjä työvuorojen suhteen voi siis tehdä – jo nyt voidaan kertoa, että naispastori on varmasti mukana. Lisäksi Hannu Kilpeläinen ilmoitti, etten mahdollisesti saa pitää rippikoulua, koska hän ei luota minuun rippikouluopettajana.

Jos olisin jäänyt Vammalan seurakunnan palvelukseen 1.8.2008 asti, se olisi melko varmasti merkinnyt minulle pappisvirkani menettämistä. Sinä aikana, jona olisin ollut työssä, kirkkoherran sijainen olisi määrännyt minut toimittamaan messun naispastorin kanssa. Jos olisin kieltäytynyt tästä, lopputulos olisi todennäköisesti ollut pappisviran menettäminen. Ei siis ainoastaan kappalaisen viran menettäminen. Voi olla, että joidenkin tarkoitus olikin saada minulta pappisvirka ja sen oikeudet.

Olen joutunut viimeisen kahden vuoden, erityisesti viime kuukausien ja aivan erityisesti menneen viikon aikana sellaiseen kohtelun kohteeksi, jota en ole ennen kokenut. Varsinkin menneellä viikolla koin, että mielenterveyteni alkaa olla vaarassa. Esimiestoiminta kirkossa ja seurakunnassa voi olla sellaista, että työntekijästä tuntuu tältä. Liataan mainetta julkisesti, käytetään tarkoituksella ilmaisuja, jotka antavat väärän kuvan, tehdään syyllinen liki kaikkiin työyhteisön suurempiin ongelmiin, nolataan työkokouksessa työtovereiden edessä, otetaan pois työtehtäviä ja sanotaan, ettet ehkä ole kykenevä siihen, mitä olet tehnyt vuosia, lähetetään törkeitä sähköpostiviestejä, esitetään uhkauksia, syyllistetään sellaisesta, mihin ei voi mitenkään olla syyllinen. Myös tästä syystä katsoin välttämättömäksi lähteä virastani niin nopeasti kuin mahdollista.

Olisin toivonut, että olisin voinut palvella Vammalan seurakuntaa virassa, johon minut oli kutsuttu ja jonka olen kokenut tehtäväksi Jumalalta. Pidin työstäni. Tein mielelläni työtä monien työtovereideni kanssa. Mahdollisuutta jatkaa Vammalan seurakunnassa ei ollut. Minulle luvattiin Vammalan seurakunnan palvelukseen tullessani ja uudestaan silloin, kun hain kappalaisen virkaa, että voin toimia seurakunnan pastorina naispappeuskannastani riippumatta. Tästä ei pidetty kiinni.

Erityisen pahoillani olen sen takia, etten luultavasti voi pitää aloittamaani rippikoulua. Olisin mielelläni opettanut ja johtanut tätä ryhmää, jonka kanssa sain kulkea jo pienen matkan. Tässä ryhmässä on monia jo entuudestaan tuttuja. Myös oma poikani. Olen ilmoittanut, että haluaisin pitää tämän rippikoulun ja voin sen tehdä – vaikken olekaan virassa – jos se sopii seurakunnalle.

Olen yrittänyt julistaa Vammalan seurakunnassa Raamatun evankeliumia ja pitää kiinni Jumalan sanasta. Olen tehnyt virheitä. Niitä pyydän anteeksi. Sitä, että olen yrittänyt toimia Jumalan sanan ja pappisvalani mukaan, ei mielestäni tule pyytää anteeksi. Toivon ja rukoilen, että Jumala on voinut käyttää ja voi sitä, mitä olen menneen kymmenen vuoden aikana pyrkinyt tekemään Vammalan seurakunnan hyväksi.

Tulevaisuudesta en vielä tiedä. Keskusteluja on käyty ja joitakin suunnitelmia tehty. Pyydän hyvän Jumalan johdatusta.

Mitä kuuluu 100 vuoden kuluttua?

Pidin eilen Vammalan Karkun kirkossa alla olevan saarnan. Kirkossa oli paljon väkeä - nuorempia ja vanhempia.

-----

Tämä on luultavasti toiseksi viimeinen saarna, jonka saan pitää Vammalan seurakunnan kirkossa. Viimeisen pidän parin tunnin kuluttua Suodenniemellä. Voi olla, että saan saarnata konfirmaatiojumalanpalveluksessa heinäkuussa. En vielä tiedä.

Mitä haluan sanoa viimeisessä saarnassani Karkun kirkossa? Neljä asiaa.

Niistä ensimmäinen: Ei tarvitse jäädä ahdistavaan epävarmuuteen. Ei tarvitse elää vailla kestävää perustaa.

On tavallista, että sanotaan: Ei voi tietää. On vain mielipiteitä, käsityksiä, ajatuksia, ja niitä lukematon loukko. Ei ole mitään varmaa. Ei voi tietää, mikä on oikein, mikä väärin. Mitä pitäisi tehdä, mitä ei saa tehdä? Ei voi tietää, onko Jumala olemassa vai ei. Tai onko mitään tämän elämän jälkeen? Jos jotakin on, ei voi tietää, kenelle käy hyvin, kun tämä elämä loppuu, kenelle ei käy hyvin. Tarkoitan ahdistavalla epävarmuudella tällaista – ei voi tietää, on vain suuri joukko mielipiteitä.

Sanoin, ettei tarvitse jäädä ahdistavaan epävarmuuteen. Mistä voi tietää? Jumala on puhunut. Hän, joka on luonut meidät, on puhunut ja puhuu Raamatussa. Siinä hän kertoo, mikä on oikein, mikä väärin. Siinä Jumala ilmoittaa, että hän on. Siinä Jumala kertoo, että sinä olet arvokas, valtavan arvokas. Myös niin arvokas että sinut on tarkoitettu ikuiseen elämään, taivaaseen, Jumala luo. Raamattu kertoo, miten pääsee taivaaseen tämän elämän jälkeen.

Ei Raamattu kerro kaikkea – niin että voisi tietää kaiken. Ei edes melkein kaikkea. Mutta se kertoo tarpeeksi. Ja sen, mitä se kertoo, voi tietää. Siihen voi luottaa. Sen varaan voi rakentaa. Se kestää tässä elämässä ja tämän elämän jälkeen.

Joskus sanotaan: Eikö tällainen luottamus Raamattuun ole kuin kahle? Sitä se ei ole. Luottamus Raamattuun on vapautta. Se on vapautta ahdistavasta epävarmuudesta. Se on sitä, ettei tarvitse harhailla kuin pohjattomalla, loputtomalla suolla. Jalkojen alla on luja, kestävä perusta.

Ei minusta ole. Ei minusta ole taivaaseen. En kelpaa Jumalalle. En riitä hänelle. Olen tällainen kuin olen – paha ihminen, pahaa tehnyt. Tuntuuko sinusta tältä? Ehkä tuntuu useinkin. Tai olen liki varma: ainakin joskus ajattelet tai tulet ajattelemaan näin. Raamattu sanoo, että sinusta on. Kelpaat Jumalalle. Kelpaat taivaaseen. Kristus on kuollut ja sovittanut synnit. Ja sen takia kelpaat. Ei tarvitse jäädä tähän ajatukseen: ei minusta ole. Ei tarvitse jäädä ahdistavaan epävarmuuteen. Kristuksen takia kelpaamme pyhälle Jumalalle. En ikinä uskaltaisi uskoa näin, ellei Raamattu sanoisi niin. Ja ellen voisi sanoa: Siis Jumala itse sanoo näin. Että uskoo tällä tavalla – kelpaan Jumalalle, olen matkalla taivaaseen, koska Raamattu lupaa niin – se on vapautta. Parasta vapautta.

Toinen asia: Kun tiedät, mikä on oikein, toimi sen mukaan. Kun tiedät, että näin sinun tulee tehdä, tee niin.

Mistä tietää, mitä tulee tehdä? Sanoin: Jumala puhuu Raamatussa. Raamatussa hän kertoo, mikä on oikein. Moniin asioihin Raamattu ottaa kantaa. Se sanoo: Älä varasta – älä kaupasta, kaverilta, vihamieheltä, valtiolta verotuksessa. Älä edes vähän. Se sanoo: Älä likaa toisen mainetta perättömillä puheilla. Älä vaikka se olisi sinusta hauskaa tai se palvelisi sinun tarkoituksiasi. Tai Raamattu sanoo: Anna toiselle anteeksi. Kun hän pyytää sinulta anteeksi – vaikka hän olisi loukannut sinua niin kipeästi. Mitä Raamattu käskee tai kieltää, se on oikein. Toimi sen mukaan.

On myös asioita, joihin Raamattu ei ota kantaa tai ei sano selvästi, miten tulisi toimia. Kuuntele näissä asioissasi omantuntosi ääntä. Mieti, mikä on oikea tapa toimia. Kysy sitä rukoillen. Ja kysy Raamattua tutkien. Ehkä tulee selväksi: näin minun on toimittava. Jos se selviää, toimi sen mukaan.

Jos toimii niin kuin tietää oikeaksi, siitä voi seurata vaikeuksia. Saattaa olla vaikea tehdä toisin kuin monet muut. Siitä voi joutua kovan arvostelun kohteeksi. Voi olla, että sen takia menettää paljon sellaista, mitä ei menettäisi, jos tekisi toisin. Silti innostan toimimaan sen mukaan, minkä tietää oikeaksi. Jos niin toimii, ihminen säilyy ehjänä, ehkä kovissakin myrskyissä. Että toimii niin kuin tietää oikeaksi, siitä saa voimaa. Hyvällä omallatunnolla on hyvä elää. Huonolla omallatunnolla on raskasta olla. Usein ihminen, joka yrittää elää huonolla omallatunnolla, särkyy eikä jaksa.

Niissä asioissa, joissa Raamattu ei sano selvästi, miten tulee toimia, kristityillä voi olla erilaisia toimintatapoja. Yksi päätyy yhteen ratkaisuun, toinen toiseen. Kunpa osaisimme tällaisissa asioissa kunnioittaa toisiamme ja toistemme ratkaisuja. Emme saisi pakottaa toista sellaiseen, mihin toinen ei ole valmis. Rakkautta tällaisissa asioissa on antaa toisen toimia niin kuin hän kokee oikeaksi. Enkä nyt tarkoita vain yhtä asiaa. Asioita, joissa pitäisi toimia näin, on paljon.

Kolmas asia: Se on tärkeää, miten pärjää koulussa. Tai miten pärjää elämässä? Mutta kaikkein tärkein näistä kumpikaan ei ole. Se voi olla tärkeää, että menestyy harrastuksessa. Tai että on terve. Tai että on rahaa ja saa, mitä rahalla saa. Mutta näistäkään mikään ei ole se tärkein. Mikä on tärkein? Eräs vanha pappi vastasi kysymykseen näin: Kaikkein tärkeintä on, mitä meille kuuluu 100 vuoden kuluttua.

Mitä kuuluu 100 vuoden kuluttua? Eihän meistä kukaan elä täällä 100 vuoden kuluttua. Tuskin eläkään - täällä. Mutta ei kaikki lopu siihen, että tämä elämä loppuu. Elämä jatkuu tämän elämän jälkeen. On ikuisuus. Raamatusta luemme, että ovat ne kaksi mahdollisuutta: taivas tai kadotus. Vielä tärkeämpää kuin mikään muu tärkeäkään asia on, mitä meille kuuluu 100 vuoden kuluttua. Olemmeko taivaassa vai jääneet sen ulkopuolelle? Tärkeintä on päästä taivaaseen.

Uskossamme on myös vaikeita asioita. Niitä joita ei ymmärrä tai joita on vaikea hyväksyä. Kadotus on varmasti niitä. Siihen liittyy monia vaikeita kysymyksiä. Todelliseen uskoon kuuluvat myös vaikeat asiat. Sellaiset joiden kanssa joutuu painimaan ja joita vastaan kapinoi. Virhe on, että yrittää poistaa ne uskosta. Yrittää tehdä uskosta helpomman kuin se on. Siinä yrityksessä käy niin, että kadottaa lopulta koko uskon. Ja eihän voi olla niin, että kadotus on, mikäli me olemme sitä mieltä, että se on. Tai sitä ei ole, jos meistä tuntuu, ettei sitä ole. Ei kadotus lakkaa olemasta meidän päätöksellämme. Se on, koska Jumala kertoo Raamatussa, että se on.

Neljäs ja viimeinen asia: Miten pääsee taivaaseen? Ei tarvitse yrittää ansaita. Ei tarvitse yrittää tulla niin hyväksi, että sen takia pääsisi taivaaseen. Eikä tämä onnistuisi meiltä. Emme ikinä pysty ansaitsemaan taivasta. Jeesus kuoli ja sovitti syntimme. Hän nousi kuolleista. Näin hän avasi meille taivaan. Jeesus on järjestänyt meille pääsyn taivaaseen.

Saa uskoa Jeesukseen. Turvautua häneen – mitä hän on tehnyt puolestamme. Saa uskoa sellaisena kuin on. Ja Raamattu lupaa: se, joka kastettuna uskoo Jeesukseen, pelastuu taivaaseen.

Meidän ei tarvitse ansaita. Se ei tarkoita, että sitten voi elää miten vain. Voi elää välittämättä, mitä Jumala sanoo oikeasta ja väärästä. Juuri tämä innostaa meitä kuuntelemaan, mitä Jumala puhuu. Ottamaan todesta, mitä hän sanoo. Pyytämään voimaa noudattaa hänen tahtoaan. Tämä että Jumala rakastaa meitä. Rakastaa niin paljon, että antoi Poikansa meille pelastajaksi. Se innostaa meitä, että Jeesus järjesti meille pääsyn taivaaseen. Eikä meidän tarvitse yrittää ansaita, suorittaa ja tehdä.

Seurakunta kielsi ehtoolliset

Tämän päivän Aamulehdessä (www.aamulehti.fi) oli otsikko "Seurakunta kielsi ehtoolliset Karkun evankeliselta opistolta".

Otsikko ei kerro asiaa oikein - mikä käy ilmi lehden jutustakin. Vammalan seurakunnan kirkkoneuvosto ei kieltänyt ehtoollisenviettoja Karkun evankelisella opistolla. Se päätti ilmoittaa opistolle, että siellä on oikeus viettää ehtoollista vain erityisistä ja perustelluista syistä. Ja että lupa kuhunkin ehtoollisenviettoon on haettava kirkkoherralta.

Kuten kirjoitin edellisessä nettipäiväkirjani kirjoituksessa, Vammalan kirkkoherra on kertonut, ettei hän tee seurakunnan messujen suhteen mitään järjestelyjä, jotka voitaisiin katsoa sukupuoliseksi syrjinnäksi. Tämä tekee Vammalan seurakunnan messuun osallistumisen vaikeaksi niille, joiden omantunnonvakaumus on, että pastorin tulisi olla mies. Näitä on myös Karkun evankelisen opiston kurssien osallistujissa ja vetäjissä.

Viime keväänä Vammalan vs. kirkkoherra ilmoitti, ettei Vammalan seurakunnan jumalanpalveluksissa toimi messun johtajana, avustajana, ehtoollisenjakana tai saarnaajana yksikään vieraileva pastori, joka ei hyväksy naispappeutta. Tämä tuntuu monista Vammalan seurakuntalaisista pahalta. Mielellään he kuulisivat myös seurakunnan kirkoissa niiden pastoreiden julistusta, joihin ovat oppineet luottamaan ja jotka ovat vierailleet Vammalan seurakunnassa säännöllisesti vuosia tai vuosikymmenniä. Jos toimitaan vs. kirkkoherran linjauksen mukaan, se tarkoittaa, etteivät monet Karkun evankelisen opiston kurssien vetäjät saa osallistua Vammalan seurakunnan messujen toimittamiseen - eivät silloinkaan kun messu on osa kurssin ohjelmaa ja kurssin osallistujat ovat pääosa messuun osallistujista.

Vammalassa on viime aikoina kohdeltu kovalla kädellä naispappeuden torjujia tai niitä, jotka osoittavat luottamusta ja tukea naispappeuden torjujille. Niiden herätysliikkeiden tilaisuuksia, joissa on runsaasti näitä ihmisiä, ei pidetä seurakunnan tilaisuuksina - vaikka niihin osallistujat, ainakin melkein kaikki, ovat Vammalan seurakunnan jäseniä ja vaikka niissä julistajana toimisi Vammalan seurakunnan pastori. Seurakunnan johto on päättänyt, ettei näiden herätysliikkeiden tilaisuuksia ilmoiteta seurakunnan ilmoituksissa. Monet, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista kantaa virkakysymyksessä, tai ne, jotka osoittavat tukea heille, ovat kokeneet, että seurakunnan johto työntää heitä pois seurakunnasta. Heitä ei kuunnella, heidän toiveitaan ei oteta huomioon. He ovat kuin toisen tai viidennen luokan seurakuntalaisia. Tältä monista ainakin tuntuu. Joulun alla seurakunnan joululehdessä seurakunnan pastori kirjoitti, että nämä seurakuntalaiset ovat Vammalassa kuin villinlännen lainsuojattomia, jotka uhkaavat tavallisten, kunnon vammalalaisten elämää.

Karkun evankelisella opistolla pidetään suuri määrä viikonloppukursseja. Pääsääntöisesti näihin kursseihin kuuluu sunnuntaina jumalanpalvelus. Koska osallistuminen Vammalan seurakunnan messuun on vaikeaa tai tarkoittaisi, että kurssissa ehkä osa osallistuu, osa ei, kurssien jumalanpalveluksia on alettu pitää entistä enemmän opistolla. Eikö tämä ole aika luonnollinen seuraus tilanteessa, joka on Vammalassa nyt? Karkun evankelisella opistolla on pidetty vuosikymmeniä jumalanpalveluksia, joihin on kuulunut myös ehtoollinen. Nyt niitä on vain pidetty enemmän kuin aiemmin. Tähän on aikanaan saatu lupa.

Niitä seurakuntalaisia, joiden on vaikea tai mahdoton osallistua Vammalan seurakunnan messuihin, on ollut mukana näissä jumalanpalveluksissa. Eikö tämäkin ole aika luonnollinen seuraus tilanteessa, joka on Vammalassa?

Karkun evankelisen opiston messut tarjoavat monille seurakuntalaisille mahdollisuuden päästä Jumalan sanan kuuloon ja Herran ehtoolliselle. Eikö tätä voisi pitää hyvänä asiana? Tämä mahdollisuus voi vähentää sitä jännitettä, joka on Vammalan seurakunnassa. Niilläkin seurakuntalaisilla, joiden on vaikea osallistua jumalanpalvelukseen seurakunnan kirkossa, on paikka, missä viettää jumalanpalvelusta.

Asiat olisi voitu hoitaa kahden menneen vuoden aikana toisin. Olisi voitu toimia niin, ettei nyt oltaisi tässä tilanteessa. Tietyillä ratkaisuilla seurakuntaa ei olisi hajoitettu tällä tavalla. Ajattelen myös omaa toimintaani. Erityisesti ajattelen ratkaisuja, joita olisi voitu tehdä. Tietyillä ratkaisuilla olisi annettu tilaa myös niille, joiden mielestä papinviran avaaminen naisille ei ole Raamatun mukainen päätös. Voitaisiinko vielä tehdä tällaisia ratkaisuja? Minun mielestäni voitaisiin. En usko, että kieltäminen, käskeminen ja pakottaminen ovat ne tavat, joilla seurakuntaa hoidetaan ja rakennetaan.

Kyse ei ole vain naispappeudesta. Markus Malmivaara on haastatteluissaan korostanut, että sen perässä tulevat monet muut Raamatun vastaiset asiat. Hän on sanonut, että Raamatun opetuksista luopuminen johtaa lopulta kristinuskon ytimen - pelastussanoman - hukkaamiseen. Kysymys naispappeudesta liittyy siihen suureen kysymykseen, mitä uskomme Raamatusta. Puhuuko Jumala Raamatussa ja ilmoittaako hän siinä totuutensa? Monet Vammalan seurakuntalaisista kantavat huolta, hukataanko Raamattu, sen ohjeet ja pelastussanoma. Siksi monilla on halu kokoontua siellä, missä toimitaan ja julistetaan Raamatun mukaan.