Kaiken voi kertoa
Tänään jaetussa Tyrvään Sanomissa (www.tyrvaansanomat.fi) kerrotaan mm. seuraavaa:
”Olen vaitiolovelvollinen, enkä voi edes vihjata niistä asioista, mitä täällä on tapahtunut. Jos kertoisin, se olisi karmeaa tekstiä”, sanoo Vammala seurakunnan vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen.
Kilpeläinen sanoo suoraan, että kirkkoherra Osmo Ojansivun lähtö virkavapaalle johtuu pitkälti Jari Rankisen toiminnasta töihin paluunsa jälkeen. Ojansivu kertoi Kilpeläiselle kokemistaan asioista työmatkalla Turkuun. Ojansivu ja Rankinen olivat keskustelleet heti maanantaina Rankisen töihin paluun jälkeen. Tiistaiaamuna Ojansivu jäi virkavapaalle huhtikuun loppuun saakka.
”Rankinen on käytöksellään ollut sellaisessa roolissa, että kirkkoherra lähti. Minä pidin huolta siitä, että lähtee toinenkin osapuoli.”
Kilpeläisen mielestä Rankinen mitätöi muiden vakaumuksen vedotessaan omaansa.
”Täällä on koettu tuhat asiaa, joissa Rankinen on käyttänyt loukkaavasti. Hän on työntänyt sivuun ihmisiä. Heidän tunteensa ja mielenterveytensä ei Rankista tunnu kiinnostavan. Niistä ei ole työsuojeluasioita tehty.”
-----
Lähetin hetki sitten Tyrvään sanomiin kirjoitukseni, jonka pitäisi olla torstaina jaettavassa lehdessä:
Kaiken voi kertoa
Vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoi vaitiolovelvollisuuden sitovan häntä siinä määrin, ettei hän voi edes vihjaista, mitä seurakunnassa on tapahtunut (TS 18.3.). Kuitenkaan hän ei vain vihjaissut. Hän kertoi minun toimineen välittämättä työtovereideni mielenterveydestä ja käyttäytyneen loukkaavasti tuhannessa asiassa. Hän sanoi Osmon Ojansivun virkavapaalle lähdön olevan minun syytäni. Toisaalta hän ei vaitiolovelvollisuuteen vedoten kertonut tarkemmin, mitä olen tehnyt.
On hyvin ikävää, että Hannu Kilpeläinen heittää päälleni kuraa tällä tavalla mutta jättää kertomatta, mitä on tapahtunut. Pyydän ja vaadin Hannu Kilpeläistä kertomaan Tyrvään Sanomien lukijoille, mitä olen tehnyt. En pyydä kertomaan epämääräisiä vihjauksia tai syytöksiä. On kerrottava, mitä on tapahtunut, missä ja milloin. Olen sanonut, etten omantunnonvakaumukseni takia voi toimittaa jumalanpalvelusta naispastorin kanssa, ja toiminut tämän käsitykseni mukaan. Tämän olen yrittänyt tehdä niin tahdikkaasti kuin osaan. Entä mitä muuta olen tehnyt? Jos olen kirjoittanut jollekin törkeästi ja loukkaavasti, annan luvan julkaista kirjoitukseni.
On hyvä, että Vammalan seurakunnan työympäristötoimikunta selvittää tilannetta ja ottaa kantaa, mitä on tapahtunut ja mitä ei ole tapahtunut.
Hannu Kilpeläisen haastattelu kertoi varmaankin, millaista minun oli olla hänen alaisenaan. Missään muualla en ole kokenut vastaavaa. Muuta vaihtoehtoa kuin jättää virka ei ollut.
Tunnen häpeää, että tällaisista asioista täytyy kirjoittaa hiljaisella viikolla. Pitäisi olla muuta kerrottavaa. Kristus on sovittanut syntimme. Hän on voittanut kuoleman ja pimeyden vallat. Hän on meidän syntisten Vapahtaja.
-----
Vielä muutama sana keskustelusta, johon Hannu Kilpeläinen viittaa ja jonka hän ilmoittaa Osmo Ojansivun virkavapauden syyksi. Hannu Kilpeläinen ei osallistunut tähän keskusteluun. Muuta keskustelua en käynyt Osmo Ojansivun kanssa.
Olimme siis Osmo Ojansivun kanssa puhuneet tammikuussa, että hoidan työtäni Vammalan kappalaisena maaliskuun alusta huhtikuun puoliväliin ja heinäkuun. Elokuun alussa jätän virkani. Muun ajan ennen elokuun alkua olen virkavapaalla ja vuosilomalla. Tällä järjestelyllä voin lähteä virastani rauhassa ja saan pidetty aloittamani rippikoulun. Puhuimme Osmo Ojansivun kanssa tammikuussa tavatessamme, ettei sinä aikana, jonka vielä olen kappalaisen virassa, tule tilanteita, joita jälleen ryhdytään tutkimaan ja joista seurauksena on entistä kovempi rangaistus. Siis tilanteita joissa minut määrättäisiin toimittamaan jumalanpalvelus naispastorin kanssa. Tämän mukaisen työvuorolistan kevääksi Osmo Ojansivu laati ja näytti sen minulle. Heinäkuun konfirmaatiojumalanpalveluksesta hän sanoi, ettei sen suhteen tule ongelmia.
Kun palasin virkavapaalta työhöni, Hannu Kilpeläinen kertoi minulla samana aamuna, että hän on pyytänyt naispastorin ehtoollisen jakajaksi messuun, jota myös minun pitäisi olla toimittamassa. Menin keskustelemaan tästä Osmo Ojansivun kanssa. Hän sanoi, ettei hän voi tilanteelle mitään. Hannu Kilpeläinen on pyytänyt messuun naispastorin eikä hän voi sitä estää. Muistutin, mistä olimme tammikuussa puhuneet. Osmo Ojansivu ei kiistänyt, ettemmekö olisi puhuneet niin kuin yllä kirjoitin. Hän sanoi olevansa vaikeassa tilanteessa. Olin pettynyt ja harmissani siitä, ettei sovitusta pidetä kiinni. Että viimeisiin päiviini Vammalan seurakunnan palveluksessa aiheutetaan mielestäni turha ongelma. Sanoin kirkkoherralle, että olen tästä harmissani. Ja ettei kannata puhua ja sopia, jos ei voi pitää kiinni, mistä sovitaan.
Nämä olivat keskustelun kovimmat sanat. Mielestäni työntekijä voi sanoa esimiehelleen tällaisessa tilanteessa tällaista.
”Olen vaitiolovelvollinen, enkä voi edes vihjata niistä asioista, mitä täällä on tapahtunut. Jos kertoisin, se olisi karmeaa tekstiä”, sanoo Vammala seurakunnan vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen.
Kilpeläinen sanoo suoraan, että kirkkoherra Osmo Ojansivun lähtö virkavapaalle johtuu pitkälti Jari Rankisen toiminnasta töihin paluunsa jälkeen. Ojansivu kertoi Kilpeläiselle kokemistaan asioista työmatkalla Turkuun. Ojansivu ja Rankinen olivat keskustelleet heti maanantaina Rankisen töihin paluun jälkeen. Tiistaiaamuna Ojansivu jäi virkavapaalle huhtikuun loppuun saakka.
”Rankinen on käytöksellään ollut sellaisessa roolissa, että kirkkoherra lähti. Minä pidin huolta siitä, että lähtee toinenkin osapuoli.”
Kilpeläisen mielestä Rankinen mitätöi muiden vakaumuksen vedotessaan omaansa.
”Täällä on koettu tuhat asiaa, joissa Rankinen on käyttänyt loukkaavasti. Hän on työntänyt sivuun ihmisiä. Heidän tunteensa ja mielenterveytensä ei Rankista tunnu kiinnostavan. Niistä ei ole työsuojeluasioita tehty.”
-----
Lähetin hetki sitten Tyrvään sanomiin kirjoitukseni, jonka pitäisi olla torstaina jaettavassa lehdessä:
Kaiken voi kertoa
Vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoi vaitiolovelvollisuuden sitovan häntä siinä määrin, ettei hän voi edes vihjaista, mitä seurakunnassa on tapahtunut (TS 18.3.). Kuitenkaan hän ei vain vihjaissut. Hän kertoi minun toimineen välittämättä työtovereideni mielenterveydestä ja käyttäytyneen loukkaavasti tuhannessa asiassa. Hän sanoi Osmon Ojansivun virkavapaalle lähdön olevan minun syytäni. Toisaalta hän ei vaitiolovelvollisuuteen vedoten kertonut tarkemmin, mitä olen tehnyt.
On hyvin ikävää, että Hannu Kilpeläinen heittää päälleni kuraa tällä tavalla mutta jättää kertomatta, mitä on tapahtunut. Pyydän ja vaadin Hannu Kilpeläistä kertomaan Tyrvään Sanomien lukijoille, mitä olen tehnyt. En pyydä kertomaan epämääräisiä vihjauksia tai syytöksiä. On kerrottava, mitä on tapahtunut, missä ja milloin. Olen sanonut, etten omantunnonvakaumukseni takia voi toimittaa jumalanpalvelusta naispastorin kanssa, ja toiminut tämän käsitykseni mukaan. Tämän olen yrittänyt tehdä niin tahdikkaasti kuin osaan. Entä mitä muuta olen tehnyt? Jos olen kirjoittanut jollekin törkeästi ja loukkaavasti, annan luvan julkaista kirjoitukseni.
On hyvä, että Vammalan seurakunnan työympäristötoimikunta selvittää tilannetta ja ottaa kantaa, mitä on tapahtunut ja mitä ei ole tapahtunut.
Hannu Kilpeläisen haastattelu kertoi varmaankin, millaista minun oli olla hänen alaisenaan. Missään muualla en ole kokenut vastaavaa. Muuta vaihtoehtoa kuin jättää virka ei ollut.
Tunnen häpeää, että tällaisista asioista täytyy kirjoittaa hiljaisella viikolla. Pitäisi olla muuta kerrottavaa. Kristus on sovittanut syntimme. Hän on voittanut kuoleman ja pimeyden vallat. Hän on meidän syntisten Vapahtaja.
-----
Vielä muutama sana keskustelusta, johon Hannu Kilpeläinen viittaa ja jonka hän ilmoittaa Osmo Ojansivun virkavapauden syyksi. Hannu Kilpeläinen ei osallistunut tähän keskusteluun. Muuta keskustelua en käynyt Osmo Ojansivun kanssa.
Olimme siis Osmo Ojansivun kanssa puhuneet tammikuussa, että hoidan työtäni Vammalan kappalaisena maaliskuun alusta huhtikuun puoliväliin ja heinäkuun. Elokuun alussa jätän virkani. Muun ajan ennen elokuun alkua olen virkavapaalla ja vuosilomalla. Tällä järjestelyllä voin lähteä virastani rauhassa ja saan pidetty aloittamani rippikoulun. Puhuimme Osmo Ojansivun kanssa tammikuussa tavatessamme, ettei sinä aikana, jonka vielä olen kappalaisen virassa, tule tilanteita, joita jälleen ryhdytään tutkimaan ja joista seurauksena on entistä kovempi rangaistus. Siis tilanteita joissa minut määrättäisiin toimittamaan jumalanpalvelus naispastorin kanssa. Tämän mukaisen työvuorolistan kevääksi Osmo Ojansivu laati ja näytti sen minulle. Heinäkuun konfirmaatiojumalanpalveluksesta hän sanoi, ettei sen suhteen tule ongelmia.
Kun palasin virkavapaalta työhöni, Hannu Kilpeläinen kertoi minulla samana aamuna, että hän on pyytänyt naispastorin ehtoollisen jakajaksi messuun, jota myös minun pitäisi olla toimittamassa. Menin keskustelemaan tästä Osmo Ojansivun kanssa. Hän sanoi, ettei hän voi tilanteelle mitään. Hannu Kilpeläinen on pyytänyt messuun naispastorin eikä hän voi sitä estää. Muistutin, mistä olimme tammikuussa puhuneet. Osmo Ojansivu ei kiistänyt, ettemmekö olisi puhuneet niin kuin yllä kirjoitin. Hän sanoi olevansa vaikeassa tilanteessa. Olin pettynyt ja harmissani siitä, ettei sovitusta pidetä kiinni. Että viimeisiin päiviini Vammalan seurakunnan palveluksessa aiheutetaan mielestäni turha ongelma. Sanoin kirkkoherralle, että olen tästä harmissani. Ja ettei kannata puhua ja sopia, jos ei voi pitää kiinni, mistä sovitaan.
Nämä olivat keskustelun kovimmat sanat. Mielestäni työntekijä voi sanoa esimiehelleen tällaisessa tilanteessa tällaista.
posted by Jari Rankinen | 10:59 ap.
27 Comments:
Pyydän tämän blogin lukijoita huomaamaan, että Jari Rankisen kuvaus hänen ja minun tapaamisesta on vain hänen kuvauksensa. Se ei vastaa tapahtunutta eikä ole kokototuus, vaan vetää tarkoitushakuisesti "kotiinpäin".Tällä areenalla en ala asiaa enempää puimaan. Pyytäisin kuitenkin blogin kirjoittajaa muistamaan 8. käskyä.
Osmo Ojansivu
”Olen vaitiolovelvollinen, enkä voi edes vihjata niistä asioista, mitä täällä on tapahtunut. Jos kertoisin, se olisi karmeaa tekstiä”
Tämä kuulostaa ensialkuun vitsikkäältä, jonkinlaiselta paradoksilta. Loppujen lopuksi näyttää kuitenkin ilmiselvältä vihjailulta. Jos saarnoissakin käytetään nykyään tämäntapaisia ilmauksia, luulisi monen seurakuntalaisen pään olevan pyörällä koko seuraavan viikon, elleitä peräti tarvi hakeutua ammattiauttajalle.
Olli Lehto
Kangasala
"Pyydän tämän blogin lukijoita huomaamaan, että Jari Rankisen kuvaus hänen ja minun tapaamisesta on vain hänen kuvauksensa. Se ei vastaa tapahtunutta eikä ole kokototuus, vaan vetää tarkoitushakuisesti "kotiinpäin".Tällä areenalla en ala asiaa enempää puimaan. Pyytäisin kuitenkin blogin kirjoittajaa muistamaan 8. käskyä.
Osmo Ojansivu"
Toivottavasti tämä on autenttinen viesti. Asia on varmasti tarkistettavissa. Olen pahoillani, mutta katson aiheelliseksi muistuttaa lukijoita siitä mahdollisuudesta, että joku on tekaissut ko nimimerkin.
Olli Lehto
Kangasala
Osmo Ojansivu
Käsittääkseni oleelliset asiat keskustelustamme ovat nämä:
- Tapasimme kirkkoherranvirastossa tammikuussa, kun olin viimeisellä lomallani Afganistanista, ja keskustelimme työstäni Vammalan seurakunnassa. Olin jo aiemmin ehdottanut sinulle, että olisin työssä Vammalan seurakunnassa maaliskuun ensimmäisestä maanantaista huhtikuun puoliväliin sekä heinäkuun. Elokuun alussa sanoisin itseni irti kappalaisen virasta. Muun ajan olisin virkavapaalla ja vuosilomalla. Kerroit keskustelussa, että tämä sopii sinulle. Myönsit myöhemmin minulle anomani virkavapauden toukokuuksi.
- Esitin keskustelussamme tammikuussa toivomuksen, ettei viimeisen kahden ja puolen kuukauden jaksossa Vammalan seurakunnan kappalaisena tulisi tilannetta, jota taas tutkitaan ja joka johtaa entistä kovempaan rangaistukseen. Sanoit, ettet voi tehdä järjestelyjä, jotka voidaan katsoa sukupuoliseksi syrjinnäksi. Laadit kuitenkin työvuorolistan, jossa minulla ei ollut yhteistä jumalanpalvelusvuoroa naispastorin kanssa. Konfirmaatiojumalanpalveluksesta heinäkuussa totesit, ettei siinä tulisi ongelmia. Minulle tämä riitti. Uskoin, ettei ristiriitatilanteita tule. Jos en olisi näin ajatellut, en olisi palannut työhön 3.3.
- Aloitin siis työt virkavapauden jälkeen siinä käsityksessä, että tämä loppuaika Vammalan seurakunnan kappalaisena menee sovussa. Samana aamuna Hannu Kilpeläinen kertoi, että hän on pyytänyt naispastorin ehtoollisenjakajaksi messuun, jota myös minun tulisi olla toimittamassa. Ihmettelin tätä ja sanoin, että tämä on asia, jonka kirkkoherra ratkaisee. Hannu Kilpeläinen kertoi keskustelleensa asiasta kanssasi.
- Tulin heti tämän jälkeen juttelemaan kanssasi. Kysyin sinulta, emmekö puhuneet tammikuussa toisin. Siis ettei tällaista ristiriitatilannetta tulisi. Et kiistänyt tätä. Sanoit, että Hannu Kilpeläinen on lomasi aikana laatinut listan ehtoollisella avustajista etkä voi tätä listaa muuttaa. Muutos voisi johtaa siihen, että sinua syytetään syrjinnästä sukupuolen perusteella. Taisin sanoa, että tämä johtaa juuri siihen, mitä emme toivoneet tammikuun keskustelussa - tutkintaan ja rangaistukseen. Jos oikein muistan, vetosit, että tulisin kuitenkin kyseiseen messuun, koska naispastori on alttarilla vain avustamassa ehtoollisen jaossa. Tähän en katsonut voivani suostua. Olin harmissani tilanteesta. Minua harmitti tilanne, jonka koin järjestetyksi ongelmatilanteeksi ja joka tuli minulle yllätyksenä. Käsittääkseni kirkkoherra pystyisi tällaisen tilanteen ratkaisemaan. Sen keskustelussa sanoin. Sanoin myös jotenkin siihen tapaan, ettei kannata puhua tai sopia, ellei voi pitää kiinni siitä, mitä on puhuttu tai sovittu.
- Lähdit tämän jälkeen Turkuun emmekä keskustelleet uudestaan.
- Seuraavana päivänä kuulin sinun jääneen virkavapaalle. Itse aloin järjestää eroani Vammalan kappalaisen virasta, jotta välttäisin tilanteen, joka luultavasti johtaisi siihen, että menetän pappisvirkani.
Mikä tässä kuvauksessa ei vastaa tapahtunutta? Tai mitä oleellista jätän kertomatta? Pyytäisin sinua vastaamaan näihin kysymyksiin.
Tuntuu oudolta käsitellä tällaista asiaa näin julkisesti. Muistutus kahdeksannesta käskystä kuitenkin laittaa sen tekemään.
Jari Rankinen, Vammala
Joku toinenkin on tässä bloqissa herättänyt kysymyksen, miten voi olla varma siitä, että kaikki osallistuvat oikealla nimellään keskusteluun. Tämä on aiheellinen kysymys, sillä Google-tilin luomiseen tarvitaan vain voimassaoleva sähköpostiosoite, jonka taas voi saada jostain antamatta itsestään mitään yksilöiviä tietoja. Nimimerkinkin voinee valita vapaasti, kunhan kyseistä nimimerkkiä kukaan toinen ei ole aiemmin varannut. En haluaisi herättää aiheettomia epäluuloja, mutta käsittääkseni tässäkin bloqissa voisi tietyin edellytyksin esiintyä toisen nimellä, paljastamatta omaa henkilöllisyyttään. En lähde arvuuttelemaan, onko poliisitutkinnalla aina mahdollista päästä kirjoittajan jäljille. Itse viittasin aiemmin ihmisten hyväntahtoisuuteen, mutta olen netissä itse todennut tuon usein varsin olemattomaksi luonnonvaraksi, valitettavasti.
Olli Lehto
Kangasala
Nyt näyttää keskinäinen luottamus kommentoijien kesken olevan heikkenemässä, vaikka kirjoitetaankin sääntöjen mukaan omilla nimillä. Eipä se luottamus siis siitä ollutkaan kiinni.
Jari Rankisen kuvaus keskustelustaan kirkkoherra Ojansivun kanssa jää niiltä osin ohueksi, mikä on ns sanatonta viestintää. Kuvista päätellen Rankinen on jokseenkin potra mies. Esimerkiksi kädet puuskassa hajareisin seisten istuvan kirkkoherran edessä hän on hyvinkin voinut johdatella asioita mielensä mukaan niin, ettei sen karkeampia sanallisia ilmaisuja ole tarvittu. Tällaisissa tilanteissa 'toivoisin, että voimme sopia asian' on usein lähes uhkavaatimus.
Ennen kuin nimitellään kumpaakaan valehtelijaksi, otetaan selvää siitä miten kumpikin on voinut tilanteen kokea toisen sitä ymmärtämättä tai edes tarkoittamatta.
Martti Pentti
Kotka
Pena sanoi
"Nyt näyttää keskinäinen luottamus kommentoijien kesken olevan heikkenemässä, vaikka kirjoitetaankin sääntöjen mukaan omilla nimillä."
Siinäpä se! Mahtaako nyt esim. "Osmo Ojansivuna" esiintyä Osmo Ojansivu itse. Monesta tuntuisi varmaan uskomattomalta, että joku julkeisi näinkin vakavassa asiassa esiintyä toisen nimellä. Mutta tällainen kurittomuus on yleistä netissä. Tilaisuus tekee rikollisen. En nyt kuitenkaan väitä, että tässä tapauksessa olisi kyseisenlaisesta rikoksesta kyse. Nettikokemusteni pohjalta toin vaan tämänkin mahdollisuuden esiin.
Olli Lehto
Kangasala
Jarille
Kokemuksesta tiedän, että tällainen kekustelu on äärimmäisen turhauttavaa ja uuvuttavaa. Ymmärrän sen, että haluaisit totuuden tulevan esiin.
Ikävä kyllä en oikein jaksa uskoa, että niin tapahtuu. Olen ennenkin kommentoinut täällä, että "purevilta koirilta on turha odottaa myötätuntoa".
Surullisinta on se, että tässä elämässä menetetettyä mainetta ei välttämättä saa takaisin koskaan.
Tiedän itse, miten kipeältä se tuntuu. Osa ihmisistä tulee aina suhtautumaan kuin rikolliseen. Heistä se on oikeutettua, jopa pyhää vihaa; hehän ajavat tasa-arvoa, suvitsevaisuutta ja meidän naisparkojen parasta.
Älä siksi odota ihmisiltä anteeksipyyntöä tai vastaan tulemista. Sitä ei todennäköisesti koskaan tule.
Vaikka sinä pyytäisit anteeksi niitäkin virheitä, mitä et itse ehkä ymmärrä tehneesikään, mikään ei riitä. Ei sekään, että suostuisit alttarille naispapin kanssa. Osalle ihmisistä tulet olemaan aina uhkaileva, vaarallinen kriminaali. Järkyttävää ja niin loukkaavaa.
Tällaisia me ihmiset olemme.
Mutta Jumala on uskollinen. Jätä ahdistuksesi hänen käsiinsä. Hän auttaa tästäkin eteenpäin ja tietää aivan kaiken salaituimpaan saakka.
"Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen." (1 Piet.5:6-7)
Ja vielä kärsimysviikon virrestä:
"Juudaan suu ja viekas kieli,
kieltämiset Pietarin,
julma päätös Kaifaankin,
Pilatuksen pelkomieli,
Herodeksen kopeus
maailman on kuvaus." (Virsi 56:6)
Mari Hiltunen, Valkeala
Martti Pentti,
kiitos viestistäsi, joka sisälsi tärkeän näkökulman. Kun on sana sanaa vastaan ja vielä kaksi pastoria äänessä, nämä ovat aina vaikeita asioita. Siitä huolimatta haluan sanoa, että olen tuntenut Jarin noin 25 vuoden ajan ja kyseessä on harvinaisen rehellinen mies. Joskus olisi tämän ystävän kanssa jopa helpompaa olla, ellei hän olisi noin rehellinen ... Mutta juuri sellaisena hän oli kymmenen vuoden ajan erinomainen työkaveri ja toivottavasti on kohta taas.
Erkki Koskenniemi, Karkku
On todella murheellista olla tällä hetkellä Vammalan seurakuntalainen!
Vammalan seurakunnan murheet eivät todellakaan alkaneet Jari Rankisen vakaumuksineen tullessa Vammalaan papiksi. Hänet tunnustettiin täällä yleisesti hyväksi, päteväksi ja työlleen omistautuneeksi papiksi, jonka käytöksessä ei ollut huomautettavaa. Tämän vuoksi hän tarvittaessa sai myös toimia vs. kirkkoherrana.
Jari Rankinen ei seurakunnassamme aiheuttanut ongelmia, ristiriitoja tai suuria tunnekuohuja. Asiat ja työt hoituivat hyvin ja rakentavassa hengessä, tämän näimme ja koimme itse, ja tätä vakuutettiin myös kirkkoherramme taholta.
Jari Rankisen toiminta pappina tai käytös eivät ole miksikään muuttuneet. Hän on edelleen vakaasti ja rehdisti ollut oma itsensä.
Muutos on tapahtunut jossakin muualla. Kenen tai keiden tarpeista tai intresseistä muutos seurakunnassamme on lähtenyt liikkeelle ja miksi? Sitä me monet seurakuntalaiset ihmettelemme.
Perustaltaan kyse on ehkä kirkon valitsemasta suunnan ja toimintatavan muutoksesta. Silti ihmetyttää oman seurakuntamme johdon suuri into olla Suomen maassa ensimmäisiä sellaisia seurakuntia, joista ajetaan vakaumukseltaan vanhakantaiset papit pois.
Mistä tällainen kiihkeys ja henkilökohtainen vihamielisyyskin tulee?
Jari Rankista on julkisesti eri tavoin vihjaillen ja suoraan syytetty kaikenlaisista "karmeuksista", joihin hänen luonteisensa henkilö vain harvoin syyllistyy.
Monet nykyiset ja entiset Vammalan seurakunnan työntekijät ovat lehdissä ja internetissä todistaneet Jari Rankisen olleen hyvä ja ystävällisesti käyttäytyvä työtoveri. Vaikea uskoa, että he olisivat tietoisesti valehdelleet. Miksi he olisivat niin tehneet?
Olipa naispappeusasiasta mitä mieltä tahansa, tällainen Jari Rankisen ja Markus Malmivaarankin kohtelu tuskin herättää luottamusta meissä seurakuntalaisissa. Se karkottaa ihmisiä seurakunnan yhteydestä.
Kuka tämän kaiken korjaa?!
Kristiina Vuorenoja
Vammala
Ehkä minäkin sitten vielä laitan lusikkaani soppaan, sitä mitä useampi kokki sen sakeampi keitto saadaan aikaiseksi!
Tästä naispappeudesta kiistellään muuallakin Suomessa eli asia on esillä jokaisessa seurakunnassa. Usein se on väkisin siivottu pöydän alle. Kun vanhempi papisto jää eläkkeelle ja 70% teologisen tiedekunnan opiskelijoista on naisia niin tilanne käytännössä tulee johtamaan siihen, että tulevaisuudessa suurin osa papeista on naisia. Sikäli kuin heidät halutaan papeiksi tunnustaa; itse en sitä tee.
Mutta tämä on nykyajan tasa-arvoa. Raamatun tai hengellisyyden kanssa asialla ei ole tekemistä. Toinen toistaan hienommat teoriat siitä, kuinka “naiset alkukirkossa toimivat merkittävinä hengellisinä johtajina” valtaavat alaa. Seuraavaksi saanemme kuulla, että Jeesus olikin oikeasti nainen ja häntä seurasi joukko valveutuneita tasa-arvonaisia.
Ajatushan kuulostaa pähkähullulta. Mutta niin kuulosti homojen kirkollinen vihkimys ja adoptio-oikeus taannoin. Kauas on totisesti tultu kristinuskon lähteiltä!
Naispappeus ei ole tasa-arvokysymys vaan se on teologinen kysymys. Halutaan valita itselle sopivat raamatunkohdat ja taas toisaalla tulkita toiset kohdat omien mieltymysten mukaiseksi.
Raamattu yksiselitteisesti tuomitsee homot. Minä en tuomitse homoja ja mielestäni kaksi toisiaan rakastavaa aikuista voivat tehdä miten itse parhaaksi tuntevat. Kirkollista siunausta sille ei silti tule antaa. Homot jätetään Jumalan tuomiolle, ei ihmisen. Jätämme vaikeimmat asiat korkeimman käteen, mutta emme hylkää uskoamme yhteiskunnallisten virtausten takia.
Minulla on myös huonoja kokemuksia uskovaisina esiintyvistä ihmisistä. Taannoin tein pientä laupeuden työtä eräässä nuorisokodissa, jossa nuori kuusitoistavuotias oli jossain helluntailaisten järjestämässä tilaisuudessa mukana. Tuo huostaanotettu oli sitten joutunut tilanteeseen, jossa hänestä haluttiin manata pahoja henkiä pois.
Minä kirjoitin siitä paikallislehteen ja tein omantuntoni mukaan, sillä se oli mielestäni rikos paitsi uskontoa, myös lastensuojelulakia kohtaan. Voin sanoa, että siitä tuli kuraa niskaan. Internet ei siihen aikaan ollut vielä kuin lapsenkengissään, joten posti kantoi nimettömiä kirjeitä kotiin, uhkailu ja solvaus oli pääosassa. Autosta puhkottiin renkaat ja ulostetta työnnettiin postiluukusta. Kaiken tämän tekivät uskovaisina itseään pitävät ihmiset. En tuomitse helluntailaisuutta, mutta tämä tapahtui helluntailaisten taholta. Siunausta vaan sinne päin ja yhteyttä ei kiitos tarvitse ottaa! No, tämä nyt pienenä kevennyksenä, enhän minä pitkävihainen ole ja jokainen liike kerää kuonaa mukaansa. Yhtä hyvin voisi ollut olla kyseessä jokin toinen liike.
Ymmärrän hyvin Jari Rankista ja tahdon uskoa hänen toimivan vilpittömässä ja jalossa tarkoituksessa. Ymmärrän myös henkilökemiat ja niiden vaikeudet. Mainittua “vastapuolta” Vammalan ev.lut-kirkossa en tunne, mutta en tahdo uskoa hänenkään pahuuttaan tahi ilkeyttään mitään tekevän. Hän luultavimmin ajattelee ikäänsä ja virkaansa, jota suojellakseen hänen on tehtävä kuten kirkkohallitus on kuvitteellisessa viisaudessaan säätänyt.
Kyse on nyt siitä miten tämä tilanne ratkaistaan ja minä näen kyllä tässä Jeesuksen sanat aivan selkeästi mielessäni kun häneltä kysyttiin millä voimalla hän parantaa sairaita ja Jeesus kysyi miten valtakunta voi pysyä pystyssä jos se riitautuu itsensä kanssa. Enkä nyt vertaa ev.lut-kirkkoa millään tavoin pahaan seurakuntaan vaan viittaan Kristuksen mainitsemaan viisauteen ja totuuteen ettei mikään valtakunta, tässä tapauksessa seurakunta, voi pysyä pystyssä jos se riitautuu itsensä kanssa.
Tämä kysymyksessä oleva opillinen ristiriita on niin perustavaa laatua ettei se voi johtaa muuhun kuin uuden kirkon perustamiseen suomessa. Jos minulla olisi kykyjä pitää saarnoja niin perustaisin sen itse. Minä sen sijaan opin taannoin kun posti toi pahaa postia etten kyllä itseäni hevin laita esille mitä näihin opillisiin asioihin tulee muutoin kuin kirjallisesti. Soisin näkeväni uudistuneen luterialaisen kirkon nousun ja kasvun vielä elinaikanani. Ehkä juuri tuo Sley voisi olla alkuasetelma sille, en osaa sanoa.
Siunausta itsekullekin lukijalle uskontokuntaan riippumatta.
Matti Vehviläinen
Kerava
Heh. Tätä blogia on kyllä ollut erittäin mielenkiintoista seurata. Yleensähän uskovaiset pyrkivät olemaan lähimmäisenrakkaita, suvaitsevaisia yms. kaikkea mahdollista kilttiä, mutta heti kun kyseessä on harhaoppisuus, voi toisen kimppuun käydä sääliä tuntematta.
Toivottavasti tämä antaa kummallekin osapuolelle viitteitä siitä, miltä tuntuu olla ateisti uskovaisten joukossa. Melko usein kohtaa samanlaista mielipiteiden hyljeksintää kuin mitä te olette joutuneet kärsimään toisiltanne.
Muistaakseni olen tätä monesti ehdottanut, joskus varmaan tässäkin blogissa: Valitkaa joku puolueeton henkilö, joka kysyy jumalaltanne, miten asia oikeasti on. Sitten kun jumalanne vastaa ja kertoo kantansa, niin toinen osapuoli voi myöntää olleensa väärässä ja voitte taas olla riitelemättä keskenänne.
Jos jumalanne ei vastaa, niin kannattaisi pohdiskella vakavasti, mahtaako hän oikeasti olla olemassakaan.
Samuli Pahalahti
Salo
:D
No kysyin. Vastaus oli ennalta arvattu.
Matti Vehviläinen
Kerava
Hyvä Jari
Oletko koskaan tosissasi yrittänyt asettua naispapin,joka kanssasi työskentelet, asemaan. Oletko yrittänyt ajatella ja kokea niitä tuntoja joita heissä herää kun työskentelevät Sinunlaisesi vahvan persoonan kanssa samassa yhteisössä. Voitko kuvitella minkälaista mitätöintiä toimintasi heidän työlleen aiheuttaa. Voitko kuvitella sitä minkälaista toimintaa se lisää kanssasi samanlaisesti ajattelevissa, ei niin vahvoissa persoonissa, suhteessa naispastorien toimintaa.
Voitko kuvitella olevasi rohkaisija näille "maallikkosaarnaajille" joiden suhtautuminen ei sitten olekaan niin korrektia ja ainakin näennäisesti sivistynyttä niinkuin Sinulla.
Viimeaikaiset tekstisi kyllä jo ovat menneet "kikkailun" puolelle ja syvällisyys niistä on kadonnut.
Naispappeus on Suomessa kokolailla nuori asia, mutta eittämättä vakiintunut. Tälläisissä pienissä seurakunnissa naispapit ovat jääneet vanhaan sitoutuneen papiston jyrän alle ja heidän pappeutensa on voimakkaasti kyseenalaistettu. Asetu heidän asemaansa tosissasi ja aseta sitten arvot mielessäsi järjestykseen. Jos et näe toimintasi aiheuttamaa mitätöintiä,sille ei sitten voi mitään. Seurakuntalaisena näen kuitenkin ettei toimintasi seurakunnassamme,koko seurakuntaa ajatellen ole mahdollista.
On mielestäni hieno asia että seurakunnasta on löytynyt henkilö joka tämän asian jaksaa viedä koko seurakunnan kannalta nykyaikaan.
Mika Sillanpää
Seurakuntalaisesi
Jari Rankinen,
Olen seurannut tätä viimeaikaista kädenvääntöä ja yrittänyt päästä selville, mistä tässä oikein on kysymys. Mielestäni nyt on käynyt niin, että olet jättänyt oleellista informaatiota kertomatta alkuperäisissä blogikirjoituksissasi. Niiden perusteella sain alun perin sellaisen käsityksen, että Ojansivu olisi jotenkin tarkoituksellisesti järjestänyt sinut hankaluuksiin ja rikkonut lupauksensa. Vasta nyt kun Osmo Ojansivu – oli nimimerkin takana sitten todellakin hän tai joku haamukirjoittaja – otti osaa keskusteluun, jonka jälkeen tarkensit, mitä välillänne käydyissä keskusteluissa on sanottu, alkaa kuvio jotenkin selvitä.
Puuttuvat oleelliset tiedot olivat seuraavat.
Alkuperäisen ehtoollisavustajalistan on laatinut Kilpeläinen – ei suinkaan Ojansivu - joka on myös pyytänyt ehtoollisavustajaksi naispappia jumalanpalvelukseen, joka sinun oli määrä toimittaa Kilpeläisen kanssa. Sen jälkeen pyysit Ojansivua muuttamaan listaa. Tällöin Ojansivu joutui kahden tulen väliin. Hänen pitäisi suostua joko sinun vaatimukseesi tai Kilpeläisen esitykseen. Toisin sanoen hänen pitäisi joko määrätä naispappi pois avustamasta ehtoollista tai jättää sinulle valinta joko osallistumisesta tai poisjäämisestä. Ja kuten tiedät, ensimmäiseen vaihtoehtoon Ojansivulla ei ole mahdollisuutta suostua joutumatta mahdollisesti epäillyksi syrjinnästä, jonka hän oli jo alun perinkin sanonut. Kirjoitit 11.3. (Miksi jo nyt), että Ojansivu ”totesi, että sinun on tultava toimittamaan jumalanpalvelusta”. Vasta nyt kerrot, että Ojansivu ”vetosi, että tulisit kyseiseen messuun, koska naispastori on alttarilla vain avustamassa ehtoollisen jaossa.” Vasta nyt kerrot, että et voinut tähän vetoomukseen suostua. Edelleen voin lukea vasta nyt, että kerroit siinä yhteydessä, että mielestäsi Ojansivun olisi pitänyt ratkaista tämä ongelma. Miten hän olisi sen voinut ratkaista? Ryhtymällä järjestelemään työvuoroja, josta hän voisi sitten saada syytteen? Kumman näkemystä/vakaumusta/päätöstä hänen olisi pitänyt kunnioittaa? Olisi myös ollut reilua kertoa jo alun perin, että ilmoitit, että on turha keskustella ja sopia, koska sopimuksista ei pidetä kiinni, jonka jälkeen (ilmeisesti) poistuit paikalta. En kyllä näe, että Ojansivu on tässä mitään lupausta rikkonut. Tai jos on, niin minkä lupauksen? Eihän hän ole tätä tilannetta järjestänyt eikä pyytänyt ehtoollisavustajaa paikalle.
Minä näen asian niin, että tässä on nyt kova kovaa vastaan. Sinä vastaan Hannu Kilpeläinen. Jo jokin aika sitten ihmettelin tykönäni, että miten voi olla niin, että olette täysin eri mieltä jopa sellaisesta asiasta kuin että kuinka monta ihmistä on osallistunut tiettyyn jumalanpalvelukseen. Luulisi, että luku olisi helppo laskea ja että siinä ei voi olla kovin suurta heittoa jos asiaa kysyy henkilöltä, joka on ollut paikalla ja laskenut lukumäärän. Jos jostain näin yksinkertaisesta asiasta ei ole ollut mahdollisuutta päästä yhteisymmärrykseen, niin kuinka sitten suuremmista ja monimutkaisemmista voisi olla.
Nyt näyttää siltä, että Hannu Kilpeläinen on tosiaan ihan yhtä kova luu kuin sinäkin. Hän ei anna piiruakaan periksi vaan pitää yhtä kovasti kiinni näkemyksestään/vakaumuksestaan (miten hän sen sitten määritteleekin?). Äläkä ymmärrä väärin, ymmärrän kyllä, että tämä on sinulle kaikkea muuta kuin kivaa. Sitä paitsi voi hyvin olla, että minä olen ymmärtänyt kaiken väärin sen perusteella mitä asiasta on kirjoitettu sinun blogissasi ja muualla.
Nimi unohtui.
Jani Salminen
HKI
Mitä sanottiin ja mitä ei sanottu. Väitettiin ja mitä ei väitetty. Uskottiin vai uskottiinko.
Opilliset kysymykset ovat vaikeita. Joka tapauksessa tässä asiassa jos pitää puoli valita niin asetun tietenkin Jari Rankisen asemaan.
Mitä tulee tuohon leipäpappiin josta on puhuttu, niin hän puhuu leivästä vaan ei Jumalan sanasta. Näin minä olen asian käsittänyt.
Tuolle ateistiksi itseään kutsuvalle kirjoittajalle antaisin opastukseksi, että ateisimi on yksi uususkonto. Ei varmaan ole tullut pohdittua niitä omia uskomuksiaan ihan läpi asti. On paljon helpompi hyökätä toisen uskoa vastaan.
Uususkontona ateismi suomessa periaatteellisella tasolla hyökkää eniten juuri kristillisiä yhteisöjä vastaan. Ateismi aatteena mielestäni painii samassa sarjassa tieteisuskonnon eli skientologian kanssa. Siinähän ihmisen minä on nostettu aivan uskomattomiin sfääreihin!
Mutta palatakseni tähän Jari Rankisen asiaan niin hänhän on aatteensa mukaan käynyt valtarakenteita vastaan.
Siihen harva pystyy ja sitä pitää kunnioittaa.
Matti Vehviläinen
Kerava
Mika Sillanpää ja Jani Salminen
Muutama ajatus viesteihinnne:
- Ymmärrän sen, että naispastori voi kokea ja ainakin jotkut kokevat tapani toimia naispastorin viran mitätöinniksi. Ja se voi tuntua hyvin raskaalta. Mutta eikö senkin voi kokea viran mitätöinniksi, että joku ajattelee, että naispappeus ei ole Jumalan tahdon mukainen ratkaisu. Onko siis niin, että näin ei saa edes ajatella? Eikö voitaisi ajatella tähän tapaan: Myös kirkon perinteen mukainen käsitys pappeudesta on kirkossamme sallittu ja tämän käsityksen mukainen toiminta. Sitä kuitenkin edellytetään, että osoittaa käsityksensä kunnioituksen ja rakkauden hengessä.
- Käsittääkseni Osmo Ojansivun ja minun tammikuisen keskustelun keskeinen asia oli, että sinä aikana, jonka vielä olen Vammalan kappalaisen virassa, ei enää tulisi ristiriitatilanteita ja voisin lähteä virastani rauhassa elokuun alussa. Tästä olimme mielestäni yhtä mieltä. Osmo Ojansivu myös lupasi, ettei heínäkuussa konfirmaatiojumalanpalveluksessa tule ongelmia. Tämän mukaisesti Osmo Ojansivu laati työvuorolistan. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, ettei ristiriitatilanteita olisi tullut. Minun mieleeni tammikuussa ei edes tullut se mahdollisuus, että naispastori järjestetäänkin kanssani alttarille siten, että hänet kutsutaan ehtoollisen avustajaksi. Että en huomannut kysyä kaikkia mahdollisuuksia, sitä en osaa pitää niin suurena vikanani. Ajattelin, että ylipäänsä ristiriitatilanteet, jotka liittyvät naispappeuteen, pyritään välttämään. Ymmärsin, että kirkkoherra toimii tämän mukaan - vaikkei sanoja sopiminen tai järjesty saanutkaan käyttää, kuten olen kirjoittanut. Luulen, että tämä oli myös kirkkoherran aito pyrkimys.
- En ole missään vaiheessa väittänyt, että ehtoollisen avustajan olisi pyytänyt Osmo Ojansivu. Olen kertonut, että sen teki Hannu Kilpeläinen.
- Kirkkoherra laatii listan jumalanpalveluksen toimittajista. Hänellä on valta myös muuttaa listaa, jos hän katsoo, että siihen on syytä. Tämä on normaalia toimintaa. Minut kirkkoherra olisi voinut siirtää jonnekin toiseen kirkkoon tai siirtää vaikka vapaapäiväni sille sunnuntaille, jona minun olisi pitänyt olla alttarilla vastoin vakaumustani. Tietysti on mahdollista, että joku olisi tehnyt tällaisesta toiminnasta ilmiannon. Minun on vaikea kuvitella, että kirkkoherraa olisi ryhdytty syyttämään tästä. Tarkoitan oikeustoimia. Kuten kirjoitin, kirkkoherra voi muuttaa työvuorolistaa, jos hän katsoo, että siihen on jokin syy. Välttämättä hänen ei edes tarvitse kertoa syytä.
- Vedota ja todeta voi samassa neuvottelussa sama henkilö. Se kai on aika tavallista, kun on kyse vaikeammasta asiasta, josta puhutaan enemmän kuin yhdellä lauseella.
- Messuun osallistujien määräksi piispantarkastuksen yhteydessä taisin kertoa hieman vajaa kaksi sataa. Hannu Kilpeläinen kertoi osallistujia olleen noin 300. Tyrvään kirkon kirkkopäiväkirjan mukaan osallistujia oli 193. Se on laskettu ja kirjaan merkitty luku. Tarkistin asian, kun olin Tyrvään kirkossa viimeksi vihkimässä paria.
En tiedä, onko tällaisesta vääntämisestä mitään hyötyä. Tulipa kirjoitettua kuitenkin.
Jari Rankinen,
Kiitos vastauksestasi. Esitin kritiikkiä, sillä koin sinun antaneen yksipuolisen kuvan keskusteluista ja koko tilanteesta. En siis väittänyt sinun valehdelleen, mutta kahdenkeskeisiä keskusteluja kuvatessa olisi tärkeää tuoda esiin niin vetoamiset kuin toteamisetkin. Tuntuu myös kohtuuttomalta, että kirkkoherra Ojansivun olisi pitänyt ilmiannon uhalla ryhtyä järjestelemään asiaa. Hänhän oli jo silloin tammikuussa sanonut, että ei voi sitä tehdä. Mutta ei siitä sen enempää.
Kirjoitin tänne blogiisi kauan sitten kommentin, että näen ongelmana nimenomaan yhteistyöstä kieltäytymisen. Ei mielestäni ollut kovin vaikea aavistaa, että seuraukset saattavat olla juuri sitä, mitä ne nyt ovat. Loputonta riitelyä. No, tämä on tietysti omahyväistä jälkiviisastelua minulta. Muutama sana kuitenkin itse aiheesta jatkeeksi aiemmin esittämääni. Minusta tällaisten kieltäytymisten seurauksena ongelmasta tulee nimittäin myös muiden osapuolten ongelma. Olen miettinyt, että mitähän Osmo Ojansivun omatunto mahtaa sanoa (retorinen kysymys). Eikö sekin ole tässä aika oleellista. Kuten toin esille, hänen pitää aina valita puolensa. Kenen alaisen puolelle asettua, naispapin, yhteistyöstä kieltäytyvän naispappeutta vastustajan papin vai naispappeuden vastustamista vastustavan papin? Kun yhteen suuntaan kumartaa niin toiseen pyllistää. Jos kirkkoherra antaisi hyväksyntänsä yhteistyöstä kieltäytymiselle vuoroja järjestelemällä, antaisi hän samalla viestin naispapille, että tämän viran saa mitätöidä hänen hiljaisella hyväksynnällään. Kirkkoherran asemaa voisi tässä verrata itse kirkkoon. En selitä tätä auki, toivon, että ymmärrät, mitä ajan takaa. Naispappeus ei suinkaan ole ainoa asia, josta omattunnot voivat olla vastaavalla tavalla eriä mieltä. Siksi kyse on perusperiaatteesta, joka asiaan pohdittaessa on syytä ottaa huomioon. Minun johtopäätökseni onkin siksi, että tällaisesta kieltäytymisestä ei voi olla toimiva ratkaisu eikä siitä voi seurata hyvää.
Markus Malmivaara muistaakseni sanoi jossain haastattelussa, että hänen on juteltava ensin Jumalan kanssa ja sitten hän voi tehdä päätöksensä kieltäytymisen suhteen. Minulle tuli silloin mieleen, että onko nyt sitten niin, että nainen ei voi jutella vastaavalla tavalla Jumalan kanssa ja saada tältä vaikkapa kutsumusta papiksi? Voiko olla niin, että miespapilla on yhteys Jumalaan mutta naispapilla ei. Naispapin yhteys on siis vain kuvitelmaa tai sitten jotain muuta… Tällä esimerkillä haluan sanoa, että kysymys ei ole mielestäni lopulta pelkästä virasta vaan paljon syvällisemmästä asiasta. Mutta nyt tämä menee takaisin tähän loputtomaan keskusteluun itse naispappeudesta jne. joten ei siitäkään sen enempää.
Loppukaneetiksi vielä kommentti ehdotukseesi. Minusta on kyllä niin, että vaikka naispappeuden _konkreettisen_ torjumisen laittaisi minkälaiseen pakettiin, niin ei se siitä sen kunnioittavammaksi tule. Vaikutus voi olla jopa päinvastainen: Senhän voi aivan perustellusti tulkita niin, että jos toisella on tarve näyttää hyväksymättömyytensä/mitätöintinsä konkreettisella tavalla, niin sitä ikävämpää on esittää vielä rakkaudellista ja kunnioittavaa oman hurskautensa korostamiseksi. Ja nyt en todellakaan sano enkä halua edes vihjata, että sinä olisit tehnyt näin. En nimittäin usko, että olet.
Lainaan tähän suoraan Augsburgin julistuksen:
"AUGSBURGIN TUNNUSTUS
Uskontunnustus
joka luovutettiin voittamattomalle Keisarille Kaarle V:lle, Caesar Augustukselle, Augsburgin valtiopäivillä
vuonna MDXXX
Psalmi 119:46
Minä puhuin sinun todistuksistasi kuningasten edessä enkä joutunut hämmennyksen valtaan.
ESIPUHE
Voittamaton keisari, kaikkein armollisin herra! Teidän Keisarillinen Majesteettinne on kutsunut koolle valtiopäivät Augsburgiin neuvottelemaan apujoukoista turkkilaisia vastaan, jotka vanhastaan ovat kristillisen uskon ja kaiken kristillisyyden pahimpia perivihollisia, ja päättämään pysyvistä puolustustoimenpiteistä heidän kiivaiden hyökkäystensä torjumiseksi ja lisäksi keskustelemaan erimielisyyksistä, jotka koskevat meidän pyhää uskontoamme ja kristillistä uskoamme. Sitten on myös tarkoituksena, että molempien osapuolten mielipiteet ja näkökannat tässä uskonasiassa tulisivat kuulluiksi, ymmärretyiksi ja punnituiksi keskinäisessä rakkaudessa, lempeydessä ja ystävyydessä, jotta näissä asioissa -- sen jälkeen kun molemmin puolin esitetyt yksipuoliset kirjalliset lausunnot on oikaistu -- saataisiin aikaan yksinkertainen ja totuudellinen ratkaisu ja kristillinen sovinto, niin että meidän keskuudessamme tulevaisuudessa yksi ja sama, aito ja tosi uskonnon muoto saisi olla käytössä ja harjoituksessa. Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa. Ja me allekirjoittaneet, jotka on kutsuttu näille valtiopäiville samalla tavalla kuin muut vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja säädyt, olemme keisarillista käskyä alamaisesti noudattaen tulleet hyvissä ajoin Augsburgiin ja olleet -- tämä sanottakoon ilman kerskailua -- paikan päällä ensimmäisten joukossa.
Kun Teidän Keisarillinen Majesteettinne myös täällä Augsburgissa jo valtiopäivien alussa suvaitsi mm. esittää vaaliruhtinaille, ruhtinaille ja muille valtakunnansäädyille, että säädyt oli keisarillisen käskykirjeen perusteella velvoitettu tuomaan julki kukin erikseen mielipiteensä ja näkemyksensä saksaksi ja latinaksi, niin vastattiin viime keskiviikkona pidetyn neuvottelun jälkeen, että me puolestamme luovuttaisimme seuraavana perjantaina Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne oman tunnustuksemme uskon- ja opinkohdat Teidän Keisarillisen Majesteettinne tahdon noudattamiseksi haluamme esittää tässä uskonnon kysymyksessä omien saarnaajiemme ja oman uskontunnustuksemme, josta ilmenee, millaista oppia he pyhän Raamatun ja puhtaan Jumalan sanan mukaisesti ovat tähän saakka julistaneet keskuudessamme.
Ja jos nyt myös muut vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja valtakunnansäädyt mainitun keisarillisen ehdotuksen mukaan vastaavasti esittävät kirjallisesti omat tätä uskonnon kysymystä koskevat mielipiteensä saksan- ja latinankielisissä kirjoituksissa, olemme valmiit kuuliaisuuden velvoituksesta Teidän Keisarillista Majesteettianne, meidän armollista hallitsijaamme kohtaan, ystävällisesti neuvottelemaan mainittujen ystäviemme, ruhtinaiden ja valtakunnansäätyjen kanssa sopivista ja hyväksytyistä keinoista, joita käyttäen, mikäli se suinkin voi kunniallisesti tapahtua, pääsisimme sovintoon, epäsopu saataisiin Jumalan avulla päättymään ja yksi tosi ja yksimielinen uskonnon muoto palautetuksi. Tätä varten asiaa on molempien osapuolten esitettyä kirjallisesti kantansa käsiteltävä rauhassa ilman vihamielistä riitaa. Samoin kuin meidän kaikkien tulee elää ja taistella yhden ainoan Kristuksen alaisina ja tunnustaa yksi ainut Kristus, niin kuin Teidän Keisarillisen Majesteettinne käskykirjeessäkin sanotaan, samoin tulee myös saattaa kaikki asiat Jumalan totuuden mukaisiksi. Tätä me anomme Jumalalta palavin rukouksin, pyytäen, että hän antaisi apunsa tässä asiassa ja soisi rauhan.
Mutta jos toinen osapuoli, muut vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja säädyt, eivät haluaisi noudattaa tätä menettelytapaa, kuten Teidän keisarillinen käskykirjeenne edellyttää, ja se niin ollen jäisi tuloksettomaksi, niin haluamme omasta puolestamme selvästi vakuuttaa, että emme ole millään muotoa halunneet vetäytyä syrjään mistään, mikä voisi palauttaa kristillisen yksimielisyyden, mikäli se voi tapahtua Jumalan tahdon mukaisesti ja hyvän omantunnon säilyttäen. Tämän suvaitkoot Teidän Keisarillinen Majesteettinne, muut ruhtinaat ja säädyt samoin kuin kaikki, joita elähdyttää rakkaus oikeaan uskontoon ja into sen hyväksi, sekä kaikki, jotka ennakkoluulottomasti tätä kuuntelevat, suosiollisesti todeta ja ymmärtää tästä meidän ja meikäläisten tunnustuksesta.
Teidän Keisarillinen Majesteettinne on vaaliruhtinaille, ruhtinaille ja valtakunnansäädyille, ei ainoastaan kerran, vaan toistuvasti armollisesti ilmaissut ja Speyerin valtiopäivillä 1526 julkisesti luetun keisarillisen ohjeen nimenomaisen sanamuodon välityksellä ilmoittanut, että Teidän Majesteettinne ei halunnut tietyistä syistä, joihin silloin vedottiin, tehtävän päätöstä tässä uskonnon asiassa, vaan että Teidän Keisarillinen Majesteettinne haluaisi taivutella paavia kutsumaan koolle kirkolliskokouksen. Vuosi sitten sama asia esitettiin Speyerin valtiopäivillä, jossa Teidän Keisarillinen Majesteettinne herra Ferdinandin, Böömin ja Unkarin kuninkaan, meidän ystävämme ja armollisen herramme, ynnä keisarillisen oraattorin ja keisarillisten komissaarien välityksellä antoi ohjeen mukaisesti tiedoksi, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne oli vakavasti harkinnut yleisen kirkolliskokouksen koolle kutsumista koskevaa suunnitelmaa, jonka olivat esittäneet keisarin sijainen sekä valtakunnanneuvoston puheenjohtaja ja jäsenet ynnä muiden säätyjen edustajat Regensburgissa pitämässään kokouksessa, ja että Teidän Keisarillinen Majesteettinne piti kirkolliskokouksen koolle kutsumista hyödyllisenä. Ja koska ne asiat, joita silloin käsiteltiin Teidän Keisarillinen Majesteettinne ja paavin välisissä neuvotteluissa, olivat johtamassa sovintoon ja kristilliseen yksimielisyyteen, Teidän Keisarillinen Majesteettinne ei epäillyt, että paavi saataisiin suostumaan yleisen kirkolliskokouksen koolle kutsumiseen. Tämän johdosta Teidän Keisarillinen Majesteettinne ilmoitti armollisesti pyrkivänsä saamaan paavin suostumaan siihen, että tämä lähettämillään kirjeillä kutsuisi yleisen kirkolliskokouksen koolle niin pian kuin mahdollista.
Siinä tapauksessa, että näitä kiistoja meidän ja vastapuolemme välillä ei voida ystävyydessä ja yhteisymmärryksessä ratkaista, ilmoitamme siis Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne kaikkein nöyrimmässä kuuliaisuudessa olevamme täysin valmiit saapumaan paikalle ja esittämään asiamme sellaisessa vapaassa ja kristillisessä yleisessä kirkolliskokouksessa, jonka koolle kutsumisen puolesta vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja valtakunnansäädyt aina ovat suuren yksimielisyyden vallitessa vakaasti harkiten tehneet päätöksiä kaikilla valtiopäivillä, jotka on pidetty Teidän Keisarillisen Majesteettinne hallituskaudella. Tällaiseen yleiseen kirkolliskokoukseen samoin kuin myös Teidän Keisarilliseen Majesteettiinne olemme tässä tärkeässä ja suuressa asiassa jo aikaisemminkin asianmukaisella tavalla ja laillisella järjestyksessä vedonneet. Tästä vetoomuksesta pidämme jatkuvasti kiinni emmekä voi emmekä halua luopua siitä sen paremmin tämän kuin minkään muunkaan neuvottelun perusteella, ellei riitakysymys meidän ja vastapuolen välillä tule ystävyydessä keisarillisen kutsukirjeen ja kristillisen sovun vaatimuksen mukaisesti ratkaistuksi. Tästä me annamme myös juhlallisen ja julkisen vakuutuksen.
TÄRKEIMMÄT USKONKOHDAT
I Jumala
Meidän seurakuntamme opettavat suuren yksimielisyyden vallitessa, että Nikaian kirkolliskokouksen päätös 1 jumalallisen olemuksen ja kolmen persoonan ykseydestä on tosi ja että siihen on epäilyksettä uskottava; nimittäin että on olemassa yksi ainoa jumalallinen olemus, jota kutsutaan Jumalaksi ja joka on Jumala, ikuinen, näkymätön, jakamaton, ääretön voimassaan, viisaudessaan ja hyvyydessään, kaiken näkyvän ja näkymättömän luoja ja ylläpitäjä. Kuitenkin on olemassa kolme persoonaa, joilla on sama olemus ja valta ja jotka ovat yhtä ikuisia, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Käytämme tässä sanaa persoona samassa merkityksessä kuin vanhan kirkon opettajat; se tarkoittaa sellaista, mikä ei ole toisen osa eikä ominaisuus, vaan on olemassa itsenäisesti.
Seurakuntamme tuomitsevat kaikki harhaopit, jotka ovat tämän kohdan kanssa ristiriidassa, kuten manikealaisen 2, joiden käsityksen mukaan on olemassa kaksi alkuperustetta, hyvä ja paha, valentinolaisen 3, Areiolaisen 4, eunomiolaisen 5, muhamettilaisen 6 ja muut näiden kaltaiset. Ne tuomitsevat myös samosatalaiset, vanhat ja uudet 7, jotka väittävät, että on olemassa vain yksi persoona, ja tämän johdosta juonikkaasti ja herjaavasti viisastelevat Sanasta ja Pyhästä Hengestä, etteivät ne ole erillisiä persoonia, vaan että Sana merkitsee ääneen lausuttua sanaa ja Henki luonnossa aikaan saatua liikettä.
II Perisynti
Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.
Seurakuntamme tuomitsevat pelagiolaiset ja muut 8, jotka väittävät ettei perisynti ole synti ja kaventaakseen Kristuksen ansiota ja hänen hyville teoilleen kuuluvaa arvoa katsovat ihmisen voivan tulla omilla järjen voimillaan vanhurskaaksi Jumalan edessä.
III Jumalan Poika
Edelleen seurakuntamme opettavat, että Sana, so. Jumalan Poika, on ottanut inhimillisen luonnon autuaan neitsyt Marian kohdussa, niin että molemmat luonnot, jumalallinen ja inhimillinen, samassa persoonassa erottamattomasti yhtyneinä, ovat yksi ainoa Kristus, tosi Jumala ja tosi ihminen, joka syntyi neitsyt Mariasta, todella kärsi, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, jotta hän sovittaisi Isän kanssamme ja olisi uhri ei ainoastaan perisynnin, vaan myös kaikkien ihmisten tekosyntien tähden. Tämä sama Kristus astui alas tuonelaan, nousi todella kolmantena päivänä kuolleista ja astui ylös taivaisiin istuakseen Isän oikealla puolella, hallitakseen ja vallitakseen ikuisesti kaikkia luotuja sekä pyhittääkseen ne, jotka uskovat häneen, lähettämällä heidän sydämiinsä Pyhän Hengen, joka heitä johtaa, lohduttaa, tekee eläviksi ja puolustaa saatanaa ja synnin valtaa vastaan. Sama Kristus on näkyvällä tavalla tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita jne., kuten apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan.
IV Vanhurskautus
Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4). (Room. 3:21 ss;Room. 4:5)
V Kirkon virka
Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidän Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta (Gal. 3:14) saisimme luvatun Hengen (Gal. 3). Seurakuntamme tuomitsevat kasteenuusijat ja muut, 9 jotka katsovat, että Pyhä Henki tulee ihmisiin ilman ulkonaisen sanan välitystä heidän omien valmistelujensa ja tekojensa avulla.
VI Uusi kuuliaisuus
Samaten seurakuntamme opettavat, että tämän uskon tulee tuottaa hyviä hedelmiä ja että hyviä, Jumalan käskemiä tekoja pitää tehdä sen tähden että se on Jumalan tahdo, ei siksi, että luottaisimme ansaitsevamme näiden tekojen avulla vanhurskauden Jumalan edessä. Sillä syntien anteeksiantamus ja vanhurskautus otetaan vastaan uskolla, niin kuin Kristuksen sanakin vakuuttaa: Kun olette tehneet (Luuk. 17:10) tämän kaiken, sanokaa: "Me olemme ansiottomia palvelijoita." Samoin opettavat myös kirkon vanhat opettajat. Ambrosius 10 sanoo näet: "Jumala on määrännyt, että se, joka uskoo Kristukseen, pelastuu ilman tekoja, yksin uskosta, saaden lahjaksi syntien anteeksiantamuksen."
VII Kirkko
Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: "Yksi usko, (Ef. 4:5--6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne."
VIII Mitä kirkko on?
Vaikka kirkko varsinaisessa mielessä on pyhien ja tosiuskovien yhteisö, on kuitenkin jumalattomienkin toimittamien sakramenttien käyttämine sallittua, koska tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon. Onhan Kristus sanonut: "Mooseksen (Matt. 23:2) istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset jne." Sakramenteilla ja sanalla on Kristuksen asetuksen ja käskyn tähden tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin.
Seurakuntamme tuomitsevat donatolaiset ja muut samankaltaiset, 11 jotka eivät hyväksyneet sitä, että kirkossa saa käyttää hyväksi jumalattomien pappien palveluksia ja katsoivat niiden olevan hyödyttömiä ja tehottomia.
IX Kaste
Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä. Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon.
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka hylkäävät lapsikasteen ja väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta.
X Herran ehtoollinen
Herran ehtoollisesta seurakuntamme opettavat, että Kristuksen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa todella läsnä ja jaetaan niille, jotka sen nauttivat. Toisin opettavat ne hylkäävät.
XI Rippi
Ripistä seurakuntamme opettavat, että yksityinen synninpäästö tulee säilyttää seurakunnissa, vaikka kaikkien syntien luetteleminen ripissä ei ole välttämätöntä. Se on näet psalmin mukaan mahdotontakin: "Erhetykset (Ps. 19:13) kuka ymmärtää?"
XII Parannus
Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.
Edelleen ne tuomitsevat novatianolaiset 12, jotka eivät tahtoneet antaa synninpäästöä kasteen jälkeen langenneille, kun nämä palasivat tehdäkseen parannuksen.
Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme.
XIII Sakramenttien käyttö
Sakramenttien käyttämisestä seurakuntamme opettavat, etteivät sakramentit ole asetetut ainoastaan julkisen tunnustautumisen merkeiksi ihmisten kesken. Pikemminkin ne ovat merkkejä ja todistuksia meihin kohdistuvasta Jumalan tahdosta, jotta usko heräisi ja vahvistuisi niissä, jotka niitä käyttävät. Sen tähden sakramentteja tulee käyttää niin, että uskoen luotetaan niihin lupauksiin, jotka sakramenttien välityksellä tarjotaan ja osoitetaan meille.
XIV Kirkollinen järjestys
Kirkollisesta järjestyksestä seurakuntamme opettavat, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista.
XV Kirkon säätämät tavat
Kirkollisista tavoista seurakuntamme opettavat, että sellaiset tavat tulee säilyttää, joita voidaan noudattaa ilman syntiä ja jotka edistävät rauhaa ja hyvää järjestystä kirkossa. Sellaisia ovat vakiintuneet pyhäpäivät, juhlat jne.
Ihmisiä kuitenkin varoitetaan näissä asioissa rasittamasta omiatuntojaan käsityksellä, jonka mukaan sellainen kultti on välttämätön pelastuksen saavuttamiseksi.
Samoin meidän keskuudessamme muistutetaan, että ihmisten perinnäissäännökset, jotka on säädetty siinä tarkoituksessa, että sovitettaisiin Jumala, ansaittaisiin armo ja suoritettaisiin hyvitys synneistä, ovat evankeliumin ja uskonopin vastaisia. Sen tähden luostarilupaukset sekä ruokia ja paastopäiviä ym. koskevat erikoissäännökset, jotka on asetettu armon saavuttamiseksi ja syntien sovittamiseksi, ovat hyödyttömiä ja evankeliumin vastaisia.
XVI Yhteiskunnallinen elämä
Yhteiskunnallisen elämän asioista seurakuntamme opettavat, että yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyviä tekoja ja että kristityillä on lupa toimia esivallan viroissa, käyttää tuomiovaltaa, ratkaista oikeusasioita keisarillisen tai muun voimassa olevan lain mukaan, tuomita lain vaatimiin rangaistuksiin, käydä oikeutettuja sotia, olla asepalveluksessa, tehdä laillisia sopimukisia, omistaa yksityistä omaisuutta, vannoa vala esivallan sitä vaatiessa sekä solmia avioliitto.
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka kieltävät kristittyjä osallistumasta näihin yhteiskunnallisiin tehtäviin.
Ne tuomitsevat myös ne, jotka opettavat, ettei kristillinen täydellisyys ole jumalanpelkoa ja uskoa, vaan yhteiskunnallisten velvollisuuksien hylkäämistä; evankeliumihan opettaa iankaikkista sydämen vanhurskautta. Se ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee (Ap.t. 5:29) totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5).
XVII Kristuksen tuomiolle tulo
Edelleen seurakuntamme opettavat, että Kristus on aikojen täyttyessä ilmestyvä tuomiolle ja herättävä kaikki kuolleet; hurskaille ja valituille hän antaa iankaikkisen elämän ja pysyvän ilon, mutta jumalattomat ihmiset ja perkeleet hän tuomitsee ikuiseen piinaan.
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka katsovat, että tuomittujen ihmisten ja perkeleiden rangaistus on kerran saava loppunsa.
Ne tuomitsevat myös sellaiset, jotka nyt levittävät juutalaisia oppeja, joiden mukaan hurskaat tulevat saamaan herruuden maailmassa ennen kuolleiden ylösnousemusta, sen jälkeen kun jumalattomat on kaikkialla kukistettu.
XVIII Vapaa ratkaisuvalta
Vapaasta ratkaisuvallasta seurakuntamme opettavat, että inhimillisellä tahdolla on tietty vapaus pitää yllä yhteiskunnallista vanhurskautta ja tehdä valintoja järjelle alistetuissa asioissa. Ilman Pyhän Hengen apua se ei kuitenkaan kykene saamaan aikaan Jumalan vanhurskautta eli hengellistä (1 Kor. 2:14) vanhurskautta, sillä sielullinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on. Tämä vanhurskaus syntyy sydämissä, kun Pyhä Henki otetaan vastaan sanan välityksellä. Tämän Augustinus sanoo samalla tavoin Hypognosticon-teoksensa 13 kolmannessa kirjassa:
"Me tunnustamme että kaikilla ihmisillä on vapaa ratkaisuvalta, johon kuuluu järjellinen arvostelukyky, vaikkakaan sen varassa ei ilman Jumalan apua kyetä alkamaan eikä varmasti päättämään mitään, millä on merkitystä jumalasuhteessa, vaan se on voimassa ainoastaan tämän elämän toimissa, niin hyvissä kuin pahoissakin. Hyviksi sanon tällöin tekoja, jotka ovat lähtöisin luonnollisesta hyvästä, kuten työn tekeminen pellolla, halu syödä ja juoda, halu saada ystäviä, halu pukeutua, halu rakentaa talo, halu ottaa vaimo, harjoittaa karjanhoitoa, opetella kaikenlaisia hyviä taitoja tai haluta mitä hyvänsä sellaista, mikä on hyvää maallisen elämän kannalta. Kaikki nämä ovat olemassa ja ovat saaneet alkunsa hänestä ja hänen kauttansa. Pahoilla teoilla tarkoitan halua palvella epäjumalaa, murhata jne."
XIX Synnin alkusyy
Synnin alkusyystä seurakuntamme opettavat, että vaikka Jumala luo ja pitää yllä luonnon, niin synnin alkusyy on kuitenkin pahojen, nimittäin Perkeleen ja jumalattomien tahto, joka silloin, kun Jumala vetää pois apunsa, kääntyy pois Jumalasta, niin kuin Kristus sanoo: "Kun Perkele puhuu valhetta, (Joh. 8:44) niin hän puhuu omaansa (Joh. 8).
XX Usko ja hyvät teot
Meikäläisiä syytettään aiheetta siitä, että he kieltävät hyvät teot. Heidän kymmentä käskyä käsittelevät ja muutkin samaan aihepiiriin kuuluvat kirjoituksensa todistavat, että he ovat opettaneet hyödyllisesti kaikista elämänmuodoista ja velvollisuuksista selittäessään, mitkä elämäntavat ja teot missäkin kutsumuksessa miellyttävät Jumalaa. Näistä asioista saarnaajat opettivat ennen vain vähän; he vain kehottivat lapsellisiin ja tarpeettomiin tekoihin, kuten määrättyjen pyhäpäivien viettoon, tiettyihin paastoihin, veljeskuntien 14 muodostamiseen, pyhiinvaellusmatkoihin, pyhimysten palvontaan, rukousnauhojen käyttöön, munkkilaisuuteen ja muihin vastaaviin asioihin. Tästä on huomautettu meidän vastustajillemme ja he ovat nyttemmin niistä luopumassa eivätkä enää saarnaa näitä hyödyttömiä tekoja samassa määrin kuin ennen. He ovat alkaneet puhua myös uskosta, josta he aikaisemmin ihmeellistä kyllä vaikenivat. He opettavat, ettemme tule vanhurskaiksi yksinomaan teoista, mutta he liittävät yhteen uskon ja teot ja sanovat meidän tulevan vanhurskaiksi uskosta ja teoista. Tämä oppi on hyväksyttävämpi ja saattaa tuoda enemmän lohdutusta kuin heidän vanha oppinsa.
Koska siis oppi uskota, jonka tulee olla kirkon pääoppi, on ollut niin kauan unohduksissa -- kaikkienhan täytyy myöntää, että saarnoissa on täysin vaiettu uskonvanhurskaudesta ja sen sijaan oppia teoista on kirkossa runsaasti käsitelty --, meikäläiset ovat opettaneet seurakunnissa uskosta seuraavasti:
Ensiksikin, että meidän tekomme eivät voi sovittaa Jumalaa tai ansaita syntien anteeksiantamusta ja armoa, vaan sen me saavutamme yksin uskon kautta, kun uskomme, että meidät otetaan armoon Kristuksen tähden, joka yksin on asetettu välittäjäksi ja sovituksen välineeksi, jonka kautta Isä sovitetaan. Sen takia se, joka luottaa siihen, että hän teoilla ansaitsee armon, hyljeksii Kristuksen ansiota ja armoa ja etsii tietä Jumalan luokse ilman Kristusta ihmisvoimin, vaikka Kristus on sanonut itsestään: Minä olen tie, (Joh. 14:6) totuus ja elämä.
Tätä oppia uskosta Paavali käsittelee kaikkialla: "Armosta te olette pelastetut uskon kautta, (Ef. 2:8--9) ette tekojen kautta" (Ef.2).
Jotta kukaan ei saisi veruketta syyttää meitä Paavalin uuden tulkinnan keksimisestä, viittaamme siihen, että kaikella tällä on perustansa isien todistuksissa. Augustinus puolustaa monissa kirjoituksissaan armoa ja uskonvanhurskautta tekojen ansioita vastaan. Samaa opettaa Ambrosius teoksessaan De vocatione gentium 15 ja muualla. Hän näet sanoo mainitussa teoksessaan: Lunastus Kristuksen veressä tulisi arvottomaksi ja jumalallinen armahtavuus jäisi ihmistekojen varjoon, jos vanhurskauttaminen, joka tapahtuu armosta, riippuisi sitä edeltävistä ansioista, niin että se ei olisi antajan vapaasti antama lahja, vaan tekijän ansaitsema palkka.
Vaikka kokemattomat halveksivatkin tätä oppia, hurskaat ja vapisevat omattunnot tietävät, että se lahjoittaa suurimman lohdutuksen, koska omattunnot eivät voi saavuttaa rauhaa minkäänlaisten tekojen välityksellä, vaan ainoastaan uskon kautta, kun ne varmasti vakuuttuvat siitä, että heillä Kristuksen tähden on sovitettu Jumala. Näin opettaa Paavali: "Kun me olemme tulleet vanhurskautetuiksi uskon kautta, meillä on rauha (Room. 5:1) Jumalan kanssa" (Room. 5). Koko tämä oppi kuuluu yhteen pelästyneen omantunnon taistelun kanssa eikä sitä voi ymmärtää ilman tätä taistelua. Tämän johdosta kokemattomat ja maallismieliset osoittavat huonoa arvostelukykyä väittäessään, että kristillinen vanhurskaus sisältää vain yhteiskunnallisen tai filosofisen oikeudenmukaisuuden.
Ennen vaivattiin omiatuntoja tekojen opilla, eivätkä ne saaneet kuulla evankeliumin lohdutusta. Omantunnon ajamina jotkut lähtivät erämaahan tai luostareihin siinä toivossa, että he näin ansaitsisivat armon munkin elämäntavalla. Toiset taas keksivät toisenlaisia tekoja, joilla armo piti ansaita ja synnit sovittaa. Sen takia on ollut aivan välttämätöntä esittää ja uudistaa tämä oppi uskosta Kristukseen, jotta pelokkailta omiltatunnoilta ei puuttuisi lohdutusta, vaan ne saisivat tietää, että armo ja syntien anteeksiantamus saadaan uskosta Kristukseen.
Edelleen ihmisille muistutetaan, ettei sana 'usko' tarkoita ainoastaan historiallista tietoa, jollainen jumalattomilla ja Perkeleelläkin on, vaan se tarkoittaa uskoa, joka ei kohdistu ainoastaan historiallisiin tapahtumiin, vaan myös niiden vaikutukseen, nimittäin oppiin syntien anteeksiantamisesta. Sen mukaan meillä on Kristuksen kautta armo, vanhurskaus ja syntien anteeksiantamus.
Ken nyt tietää, että hänellä on Kristuksen kautta armollinen Isä, hän todella tuntee Jumalan, tietää olevansa hänen hoidossaan, huutaa häntä avukseen eikä ole ilman Jumalaa kuten pakanat. Perkeleet ja jumalattomat eivät näet voi uskoa tähän opinkohtaan, nimittäin syntien anteeksiantamiseen. Sen tähden he vihaavat Jumalaa, ikään kuin hän olisi heidän vihollisensa. He eivät huuda häntä avukseen eivätkä odota häneltä mitään hyvää. Myös Augustinus muistuttaa lukijaansa uskon käsitteestä näin ja opettaa, että Raamatun sanaa "usko" ei pidä käsittää opituksi tiedoksi, jollainen jumalattomillakin on, vaan luottamukseksi, joka lohduttaa ja rohkaisee pelästyneet mielet.
Edelleen meikäläiset opettavat, että hyvien tekojen tekeminen on välttämätöntä. Niitä ei ole tehtävä sen takia, että luottaisimme niillä ansaitsevamme armon, vaan sen takia, että se on Jumalan tahto. Ainoastaan uskolla otetaan vastaan syntien anteeksiantamus ja armo. Ja koska uskolla otetaan vastaan Pyhä Henki, niin sydämet uudistuvat heti ja saavat uuden mielensuunnan, niin että ne voivat saada aikaan hyviä tekoja. Näin näet sanoo Ambrosius: 16 Usko on hyvän tahdon ja oikeitten tekojen synnyttäjä. Sillä ihmisen voimat ovat ilman Pyhää Henkeä täynnä jumalattomia mielenliikkeitä ja liian heikkoja saamaan aikaan kelpaavia Jumalan edessä hyviä tekoja. Sen lisäksi ne ovat Perkeleen vallassa, joka kiihottaa ihmiset kaikenlaisiin synteihin, jumalattomiin mielipiteisiin ja selviin rikoksiin. Sen voi nähdä filosofienkin elämässä: he ovat itsekin yrittäneet elää moitteettomasti, mutta eivät ole onnistuneet, vaan tahranneet itsensä monilla ilmeisillä rikoksilla. Niin heikko on ihminen, kun hän elää vailla uskoa ja Pyhää Henkeä ja ohjaa itseään pelkästään ihmisvoimin.
Selvästikään ei tätä oppia siis ole syytettävä siitä, että se muka kieltäisi hyvät teot. Sitä pitäisi pikemminkin kiittää siitä, että se osoittaa, millä tavalla hyviä tekoja voidaan tehdä. Sillä ilman uskoa inhimillinen luonto ei voi täyttää sitä, mitä ensimmäinen ja toinen käsky vaativat. Ilman uskoa se ei huuda avuksi Jumalaa, ei odota apua Jumalalta eikä kanna ristiä kärsivällisesti, vaan hakee ihmisten tukea ja luottaa siihen. Sydäntä hallitsevat kaikenlaiset himot ja ihmisen omat aikeet, kun usko ja luottamus Jumalaan puuttuvat. (Joh. 15:5) Sen takia Kristus sanoo: Ilman minua te ette voi mitään tehdä. Ja kirkko veisaa: 17
Henkesi jos otat pois,
ei viatonta olla vois,
vain tyhjä, köyhä ihminen.
XXI Pyhien palvonta
Pyhien palvonnasta seurakuntamme opettavat, että me voimme julkisesti muistaa pyhiä, jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan. Niinpä keisari voi ottaa Daavidin esikuvakseen, kun hän käy sotaa karkottaakseen turkkilaiset pois isänmaasta, sillä molemmat ovat kuninkaita. Mutta Raamattu ei neuvo kääntymään pyhien puoleen ja pyytämään heiltä apua, (1 Tim. 2:5) sillä se asettaa yksin Kristuksen meidän eteemme välittäjäksi, sovituksen välineeksi, ylimmäiseksi papiksi ja esirukoilijaksi. Häntä tulee huutaa avuksi, ja hän on luvannut kuulla meidän rukouksemme. Tämä palvonta on hänelle mieleen erityisesti silloin, kun hänen puoleensa käännytään kaikissa ahdistuksissa: "Jos joku syntiä tekee, niin meillä on puolustaja Isän tykönä jne." (1 Joh. 2:1).
Tässä ovat esitettyinä meidän oppimme pääpiirteet. Siitä voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa Raamatun tai katolisen kirkon tai Roomankaan kirkon kanssa, sikäli kuin kirkon oppi on isien kirjoituksista meille tunnettua. Koska näin on, niin ne, jotka vaativat pitämään meitä harhaoppisina, tuomitsevat kohtuuttomasti. Koko erimielisyyden kohteena ovat vain tietyt harvat väärinkäytökset, jotka ilman varmaa perustetta ovat päässeet pesiytymään seurakuntiin. Vaikkakin näissä asioissa esiintyy erilaisuutta, piispojen pitäisi osoittaa tässä lempeyttä, niin että he sen tunnustuksen perusteella, jonka juuri olemme esittäneet, osoittaisivat suvaitsevaisuutta meikäläisiä kohtaan. Eiväthän vanhat kirkkosäännötkään ole niin ankaria, että vaatisivat samoja kirkollisia tapoja kaikkialla. Kaikkien kirkkojen tavat eivät liioin ole koskaan olleet samankaltaiset. Siitä huolimatta meillä on suurimmalta osalta tunnollisesti säilytetty vanhat tavat. Sellainen väite, että me olemme poistaneet kaikki seremoniat ja vanhan kirkollisen järjestyksen, on näet parjauspuhetta. Julkisesti on sen sijaan valitettu, että yleisissä kirkkotavoissa esiintyy tiettyjä väärinkäytöksiä. Koska omatunto ei ole sallinut niiden hyväksymistä, niitä on osittain korjattu."
On tullut aika käsitellä luterilaisen kirkon teesit ja perusta uudelleen.
Onko edes luterilaista kirkkoa edelleen olemassa hengellisessä mielessä ja uskossa Jeesukseen kristukseen?
Matti Vehviläinen
Kerava
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
jumalan koira sanoi...
Kyllä tekee pahaa.
Olikos koiralla nimeä ja osoitetta?
Olli Lehto
Kangasala
jumalan koira sanoi...
Säännöt ovat sääntöjä. Jonkun on tehtävä likainen työ. Pisteet siitä.
Jälleen yksi, joka puhuu säännöistä piittaamatta niistä itse. Nykyään koiraa ulkoiluttaessa täytyy kakat korjata kakkapussiin. Niin täälläkin, jollei tohdi nimellään esiintyä.
Olli Lehto
Kangasala
'Jumalan koiran' kohdalla tulee jälleen esiin kysymys oikeudesta nimimerkkiin. Onko hänellä painavat syyt suojata henkilönsä esimerkiksi ympäristönsä 'tunnustuksellisten' painostukselta. Onko hän esimerkiksi joku Jari Rankisen työtovereista? Nimimerkki viittaa kirkon virkaan ('Domini Canes' on dominikaaniveljien vanha itsestään käyttämä nimitys). Viesti väsyneestä kirkkoherrasta, joka on kokenut Jari Rankisen vaikuttavan epäsuorasti muiden ihmisten kautta, kannattaa ottaa vakavasti. Onko se todellinen kokemus todellisesta tilanteesta?
Martti Pentti
Kotka
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Herra Korovjevin rukoukseksi ehdotan vanhan virren säettä: - Tartu piskin niskaan ja taivaan iloon viskaa!
Martti Pentti
Lähetä kommentti
<< Home