Kirjoitan oman mielipiteeni tähän, sillä minut on lapsena kastettu, mutta en koe sitä yhteytenä seurakuntaan vaan uuden kasteen otan kirkosta johon liityn. Vesikasteen.
Käsittääkseni raamatussa ei puhuta lapsikasteesta vaan se on luterilainen,Augsburgilainen käsitys vapautuksesta pahuudesta.
Ja luterilainen kirkollinen oppi pohjautuu uskolliseen alamaiseen oppiin keisaria (hallitusta) kohtaan.
Jos me haluamme uskoa Kristukseen, Jumalaan ja Pyhään Henkeen, me emme voi sulkea silmiämme totuuteen.
Minä en voi hyväksyä ajatusta, että pieni ihmistaimi, viaton olento,vastasyntynyt,olisi jollain tavoin paha ja että siihen tarvittaisiin tulevaisuudessa homopappi toimittamaan pelastumisen oppia.
Okei, kärjistin vähän, mutta tulevaisuudessa tulee tämä oppi valtaamaan alan; viaton lapsi pitää kastaa ettei paha häntä ottaisi, ja kasteen suorittaa homopappi, lesbopappi tai transvestiittipappi.
Mielestäni luterilainen kirkko on hukannut oppinsa ja ainakin omalta osaltani sanoudun siitä irti.
Siskoni sanoi minulle kymmenen vuotta sitten, että käy Nokian seurakunnassa kuuntelemassa Koivistoa, kun teillä on niin samanlaiset ajatukset.
Vastasin ettei mulla ole kiirettä, koska mua vituttaa nää kirkot, jotka ei tunnusta Jumalan sanaa.
Eipä varmaan ole oikea paikka kastekeskustelulle, mutta laitan linkin aihetta käsittelevään lappuseen http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/Kastekeskustelua.htm
Ihan tällaisena uskontososiologisena spekulaationa tulee mieleen, että toimiiko "pirstaloituva kirkosta eroaminen". Koivisto viittasi Kotimaan haastattelussa kansainvälisiin dynaamisiin seurakuntiin, jossa palvelutehtävät perustuvat armolahjoille. Ongelmaksi näen täydellisen erilaisen toimintaympäristön ja kulttuurirakenteen. Kun Yhdysvalloissa Homer Simpson miettii, mihin kirkkoon tänä sunnuntaina menisin, pohtii Uuno Turhapuro, menenkö kirkkoon lainkaan. Markkinointipainotuksella voidaan viedä naapurikirkosta muutama asiakas, mutta formulakisojen kotikatsomosta repiminen onkin huomattavasti haastavampaa.
Olisiko kaiken kaikkiaan parempi, että "tunnustuspainotteiset, konservatiivit, vadsomhelst" luterilaiset tiivistäisivät rivejään kansankirkon sisällä? Ja jos lähtevät, niin perustaisivat yhdessä Norjan mallin mukaan laajemman luterilaisen rinnakkaiskirkon.
Kastekysymyksessä kannattaisi ehkä rehellisesti reflektoida tunnustuksellisten ja "todellisten" käsitysten välistä suhdetta. On helppo todeta, että "meille käy kaikki" tai "me uskomme, kuten Raamattu opettaa". Karu todellisuus on kuitenkin se, että tietyt uskon kappaleet sulkevat toiset uskon käsitykset pois. Lapsikaste-aikuiskaste yhdistelmä toimii maailmalla monissa evankelikaalisissa yhteisöissä. Näissä lapsikasteoppi on kuitenkin pääasiallisesti reformoitu ja näin teologisilta johdannaisiltaan helpommin ns. uskovien kasteeseen yhdistettävissä. Luterilaiseen tunnustukseen pohjautuva lapsikasteoppi ja subjektiiviseen valintaan keskittyvä "uudestikastaminen" ovat varsin haastava opillinen yhdistelmä. Subjektiivisuudella tarkoitan sitä, että henkilö voi ottaa uuden kasteen "jos hänestä siltä tuntuu". Helluntaiseurakunnat ja luterilainen kirkko ovat perinteisesti korostaneet kastetta objektiivisena suorituksena. Eli se perustuu Jeesuksen käskylle eikä niinkään sisäiselle tunteelle siitä, pitääkö näin tehdä vai ei.
Hypoteettinen tilanne: Akseli kastetaan Pirkanmaan lähetyskirkossa toukokuussa 2009. Kastajan toimii kirkon johtaja Markku Koivisto. Viidentoista vuoden kuluttua hänestä alkaa tuntua, että Raamattu puhuu aikuiskasteesta ja luettuaan adventistien "mikä kaste-traktaatin" hän haluaa aikuisupotuskasteen. Mitä Markku Koivisto vastaa hänelle? a) sinun on nyt otettava aikuiskaste, koska sinusta tuntuu siltä. b) ensimmäinen kaste vuonna 2009 on riittävä, eikä sitä tarvitse uusia. Molemmat vaihtoehdot ovat hiukan ongelmallisia. A on luterilaisen tunnustuksen vastainen ja B taas syö pohjaa "vapaudelta valita".
No...en ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin.
todella hyvä pointti kirjoituksesi lopussa. Terästän vielä ihan hiukan tavalla, josta puhelimme erään ystävän kanssa: Entä jos olisin sunnuntaina kastamassa jossakin perheessä syntyneen lapsen ja pitäisin kunnon luterilaiset kastesaarnat. Maanantaina luokseni kävelisi perheen isä ja pyytäisi minulta aikuiskastetta koska hänestä tuntuu nyt siltä. Mitähän vastaisin? Toivottavasti kahden kastekäsityksen eläminen rinnakkain ei tarkoita tätä!
Koska hypoteettisella alueella liikutaan niin enpä minäkään malta olla laittamatta kuvitteelliseen kastemaljaan käsiäni:
"Viime viikolla syntynyt lapseni pitäisi kastaa - jos siis lapsikasteeseen uskon - ja koska muorini kuuluu ev.lut-seurakuntaan niin paikalle on tilattu pappi.
Tällä kertaa paikalle saapuu päivystävä homopappi, joka hoitaa kiireelliset tapaukset.
Nyt luterilaisen uskon mukaan ko. pieni ihmistaimi on syntinen, koska vanhemmat eivät huomanneet mennä naimisiin ennen tuota rakkauden tekoa,mutta hänet voi pelastaa homopappi.
Hätäpäivystyksen ja siunauksen voi myös hoitaa transvestiitti-pappi, jonka loukatut tunteet kirkko on ottanut huomioon pappisviran muodossa."
Ei minulla ole mitään homoja eikä ketään muu takaan vastaan. Ei silti mielestäni tule hyväksyä kaikkea kirkollisessa opetuksessa. Vaikka valtakunnan johdonkin tasolla halutaan suosia nimenomaan hieman poikkeavempia ihmissuhteita.
Ev.lut. kirkko on kuuliainen vallanpitäjille ja muuttaa oppinsa sopivaksi miten kulloinkin yhteiskunta päättäjänsä valitsee.
Uskon ymmärtäväni martin pointin; erityisesti laajempana pappeuden edellytyksiä koskevana näkökantana. Kasteen "hengellistä" pätevyyttä on kuitenkin hankala sitoa kastajan uskoon tai elämän "synnittömyyteen". On ehkä hyvä myös todeta, että tämä kysymys ei jäsenny lapsikaste-aikuiskaste akselilla. Kukapa voisi aikuiskasteen suorittajan käsityksistä, suuntautumisista yms. aina mennä takuuseen.
Martin näkökulma on kuitenkin sikäli huomionarvoinen, että kaste liittää ihmisen kristilliseen yhteisöön ja näin ollen kastajaan liittyy vahva symboliarvo. Tämä symboliarvo heijastaa kristillisen yhteisön arvoja ja käsityksiä. Yleensä kristillisissä yhteisöissä kasteen toimittaa johtoasemassa oleva henkilö; pastori, pappi, saarnaaja, vanhimmistoveli jne.
Nähdäkseni Jarin ja Markuksen (Malmivaara) linjaveto on myös tavallaan symbolinen. Johonkin on vedettävä raja, jossa käsitys raamatullisuudesta muuttuu lihaksi (tai työvuoroiksi). Koiviston kohdalla vastaavaa symbolista linjavetoa en osaa samalla tavalla löytää. Piispan vaaleista oman kirkon perustajaksi on, sanon sen suoraan, hiukan omituista. Miten Koiviston piispuus olisi muuttanut niitä tekijöitä, joita nyt käytetään uuden kirkon perustamisen tarpeen syinä?
Kotimaan blogikommenteissa verrattiin Koivistoa ja Jaria viitaten heidän molempien "separatistisiin" pyrkimyksiin. Rinnastus on ontuva. Jarin kutsumus ja toive on käsittääkseni olla suomalaisugrilainen seurakuntapappi. Koivisto taas painottaa enemmän anglosaksisen herätyskristillisyyden evankelista-profeetta yhdistelmää. Jälkimmäisen osalta toivoisin suomalaisen herätyskristillisyyden syvien juurien tuomaa kölivaikutusta. Tällaiseen köliin kiinnittyneenä karismaattisuus ja modernit liturgiat voisivat luoda tasapainoisen kokonaisuuden.
Nokia Mission vaikutus on luterilaisessa kirkossa ollut varsin myönteinen...niin myös Sleyn ja Kansanlähetyksen. Mm. pappien ja nuorisotyöntekijöiden osalta nämä ryhmät ovat toimineet sekä teologisena että sosiaalisena tukiverkostona. Mitä tapahtuu esim. suomalaiselle rippikouluinstituutiolle, jos näiden ryhmien vaikutus luterilaisesta kirkosta häipyy tai näivettyy?
Mitä tulee tuohon Markku Koiviston osallistumiseen piispanvaaliin niin näkisin sen itse viimeisenä keinona pyrkiä vaikuttamaan kirkon maallistumiseen kirkon sisältä käsin. Piispalla olisi siihen luultavamminkin suurempi mahdollisuus kuin rivipapilla, joka on helppo potkia virasta pois.
Koskei se onnistunut niin mitäpä muuta siinä olisi tehtävänä kuin perustaa oma kirkkokunta.
Ihan reilu peli eikä siinä mitään omituista voi nähdä ellei sitten ole sumentavat lasit silmillä. Silloinhan tosin koko maailma voi näyttää vääristyneeltä ja se valitettavasti onkin vallalla luterilaisessa kirkossa.
Oli aivan selvää, että kirkko hajoaa, tai ei se hajoa vaan siitä lähdetään muihin seurakuntiin ja tulevaisuudessa kato tulee lisääntymään kiihtyvällä vauhdilla.
Mitä sitten tulee Nokia Mission tahi tulevaisuuden, vielä nimeämättömän seurakunnan, sanotaan sitä nyt vaikka Suomen Evankeliseksi Kirkoksi, toimintaan ja lähinnä varainhankintaan, niin jokainen seurakunta kerää varansa joillain keinoin.
Pietarin kirkko Vatikaanissa rakennettiin anekaupalla. (myös muu omaisuus kerättiin aneita myymällä) Suomen ev.lut kirkon mittava omaisuus on kerätty verovaroin.
Nokia Missio tuotteistaa nykyajalle sopivan mallin omasta pienryhmätoiminnastaan ja yleensäkin liikkeensä toiminnasta. En minä näe siinä mitään outoa.
Hyvä saarnamieskin on palkkansa ansainnut vaikka tulisi Amerikoista asti Suomeen piipahtamaan.
Kun kerran ev.lut. kirkko on lähtenyt tuulettamaan kirkon opit uusiksi niin silloin ne koko kirkon opit joutuvat suurennuslasin alle ja jotkut tahtovat niitä oppeja muutella toiseenkiin suuntaan kuin mihin vallalla oleva homobuumi ja naisväen väitetty epätasa-arvo sitä haluaa viedä.
Mitään lapsikastetta ei tarvita, sillä lapsi on viaton olento syntymässään. Tätä totuutta ei pysty kumoamaan luterilainen oppi. Lapset eivät ole vastuussa isiensä ja äitiensä synneistä.
Rippikoulu voidaan tarpeettomana lopettaa, sillä se on vain yksi ev.lut. kirkon käyttämästä kiristyksestä, jolla tulevaisuuden aikuinen pyritään sitouttamaan kirkkoon niin ettei hän voi halutessaankaan saada kirkollista vihkmimystä ilman suoritettua rippikoulua.
Monastihan rippikoulussa nuori oppii tupakoimaan, harrastaa seksiä ensimmäisen kerran ja uusimmilla leireillä kannabiskaan ei ole ollut aivan tuntematon käsite, alkoholista puhumattakaan.
Mutta mitä tulee tähän Markku Koiviston perusteilla olevaan uuteen kirkkoon niin onhan se suorastaan omituista etteivät Sley ym. samoin ajattelevat kilvan ole jo julistaneet ilmoitustaan liittyä jäseniksi.
Kristillisten klikkien keskinäinen kateus ja nokittelu valitettavasti estää yhdistymisen. Jokainen joka näkee vaivan tutustua Markku Koiviston toiminaan ja sanoihin niin tuskin voi hänen ilkeyttään ja pahuuttaan toimivan tai mitään tekevän.
Käsi sydämelle, Sley ym. liikkeet; miksi ette tekin liittyisi uuden kirkon jäseniksi? Jonkunhan pitää aina olla ensimmäinen kun uusia tuulia lähdetään purjehtimaan. Minähän nostin ankkurin jo vuosia sitten ja kernaasti purjehdin uuden, "Suomen Evankelisen Kirkon" satamaan, tai mikä muu nimi sille sitten päätetäänkin antaa.
1) Hyväksyn luonnollisesti Koiviston aikomuksen perustaa kirkko. Lähinnä pohdin erilaisia syitä, seurauksia ja painotuksia. Samalla arvostan kyllä myös lojaalisuutta ja sitoutuneisuutta, jota mm. monet Sleyn papit osoittavat. Uusimmassa Perusta-lehdessä oli pari hyvää näkökantaa "kirkkoon jäämisen" puolesta.
2) Näkemykseni rippikoulusta ja konfirmaatio-instituutiosta on huomattavasti myönteisempi kuin Martilla. Kannabis, tupakka ja seksi tuskin kuuluvat minkään rippikoulun opetusohjelmaan. Kristinuskon perusteet sen sijaan kylläkin. Juuri rippikoulun vuoksi lähes kaikille suomalaisille annettaan ainakin teoriatasolla tieto kristinuskosta ja opista. Sleyn ja Kansanlähetyksen rippileirit ovat ainakin erittäin hyviä ja "klassisen kristillisiä". Näiden herätysliikkeiden sivuun jääminen rippikoulukokonaisuudesta olisi korvaamaton vahinko.
3) Sleyn liittyminen Koiviston kirkkoon tuntuu erittäin epätodennäköiseltä. Toisaalta voidaan kysyä, miksi Koivisto ei liity joukkoineen Suomen metodistikirkkoon, jossa mm. kasteoppi on väljä (lapsia ja aikuisia), karismaattisuus sallitaan ja ollaan "raamatullisia".
Mielelläni kutsun Metodistit liittymään tulevaan kirkkokuntaan yhdessä Helluntailaisten ja Sleyläisten kanssa.
Tosin kun en itse ole vielä jäsen, eikä Suomen Evankelista Kirkkoa ole vielä perustettu, niin otan sitten Jumalan valtuuttajakseni tässä asiassa, että tervetuloa itsekullekin!
Tuossa juuri väistyvä arkkipiispa povaa vaikeata tulevaisuutta tulevalle kirkkokunnalle. Ei raukka vielä tajua miten suuri puu alkaa kasvunsa pienestä siemenestä. Hyviä eläkepäiviä kuitenkin hänellekin.
13 Comments:
Lapsikaste?
Kirjoitan oman mielipiteeni tähän, sillä minut on lapsena kastettu, mutta en koe sitä yhteytenä seurakuntaan vaan uuden kasteen otan kirkosta johon liityn. Vesikasteen.
Käsittääkseni raamatussa ei puhuta lapsikasteesta vaan se on luterilainen,Augsburgilainen käsitys vapautuksesta pahuudesta.
Ja luterilainen kirkollinen oppi pohjautuu uskolliseen alamaiseen oppiin keisaria (hallitusta) kohtaan.
Jos me haluamme uskoa Kristukseen, Jumalaan ja Pyhään Henkeen, me emme voi sulkea silmiämme totuuteen.
Minä en voi hyväksyä ajatusta, että pieni ihmistaimi, viaton olento,vastasyntynyt,olisi jollain tavoin paha ja että siihen tarvittaisiin tulevaisuudessa homopappi toimittamaan pelastumisen oppia.
Okei, kärjistin vähän, mutta tulevaisuudessa tulee tämä oppi valtaamaan alan; viaton lapsi pitää kastaa ettei paha häntä ottaisi, ja kasteen suorittaa homopappi, lesbopappi tai transvestiittipappi.
Mielestäni luterilainen kirkko on hukannut oppinsa ja ainakin omalta osaltani sanoudun siitä irti.
Siskoni sanoi minulle kymmenen vuotta sitten, että käy Nokian seurakunnassa kuuntelemassa Koivistoa, kun teillä on niin samanlaiset ajatukset.
Vastasin ettei mulla ole kiirettä, koska mua vituttaa nää kirkot, jotka ei tunnusta Jumalan sanaa.
Pyydän julkisesti anteeksi Markku Koivistolta.
Matti Vehviläinen
Kerava
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Eipä varmaan ole oikea paikka kastekeskustelulle, mutta laitan linkin aihetta käsittelevään lappuseen
http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/Kastekeskustelua.htm
Erkki Koskenniemi, Karkku
Lomake ei suostu ottamaan noin pitkää asiakirjan nimeä: nimen loppu on Kastekeskustelua.htm
Erkki Koskenniemi, Karkku
Ihan tällaisena uskontososiologisena spekulaationa tulee mieleen, että toimiiko "pirstaloituva kirkosta eroaminen". Koivisto viittasi Kotimaan haastattelussa kansainvälisiin dynaamisiin seurakuntiin, jossa palvelutehtävät perustuvat armolahjoille. Ongelmaksi näen täydellisen erilaisen toimintaympäristön ja kulttuurirakenteen. Kun Yhdysvalloissa Homer Simpson miettii, mihin kirkkoon tänä sunnuntaina menisin, pohtii Uuno Turhapuro, menenkö kirkkoon lainkaan. Markkinointipainotuksella voidaan viedä naapurikirkosta muutama asiakas, mutta formulakisojen kotikatsomosta repiminen onkin huomattavasti haastavampaa.
Olisiko kaiken kaikkiaan parempi, että "tunnustuspainotteiset, konservatiivit, vadsomhelst" luterilaiset tiivistäisivät rivejään kansankirkon sisällä? Ja jos lähtevät, niin perustaisivat yhdessä Norjan mallin mukaan laajemman luterilaisen rinnakkaiskirkon.
Kastekysymyksessä kannattaisi ehkä rehellisesti reflektoida tunnustuksellisten ja "todellisten" käsitysten välistä suhdetta. On helppo todeta, että "meille käy kaikki" tai "me uskomme, kuten Raamattu opettaa". Karu todellisuus on kuitenkin se, että tietyt uskon kappaleet sulkevat toiset uskon käsitykset pois. Lapsikaste-aikuiskaste yhdistelmä toimii maailmalla monissa evankelikaalisissa yhteisöissä. Näissä lapsikasteoppi on kuitenkin pääasiallisesti reformoitu ja näin teologisilta johdannaisiltaan helpommin ns. uskovien kasteeseen yhdistettävissä. Luterilaiseen tunnustukseen pohjautuva lapsikasteoppi ja subjektiiviseen valintaan keskittyvä "uudestikastaminen" ovat varsin haastava opillinen yhdistelmä. Subjektiivisuudella tarkoitan sitä, että henkilö voi ottaa uuden kasteen "jos hänestä siltä tuntuu". Helluntaiseurakunnat ja luterilainen kirkko ovat perinteisesti korostaneet kastetta objektiivisena suorituksena. Eli se perustuu Jeesuksen käskylle eikä niinkään sisäiselle tunteelle siitä, pitääkö näin tehdä vai ei.
Hypoteettinen tilanne:
Akseli kastetaan Pirkanmaan lähetyskirkossa toukokuussa 2009. Kastajan toimii kirkon johtaja Markku Koivisto. Viidentoista vuoden kuluttua hänestä alkaa tuntua, että Raamattu puhuu aikuiskasteesta ja luettuaan adventistien "mikä kaste-traktaatin" hän haluaa aikuisupotuskasteen. Mitä Markku Koivisto vastaa hänelle? a) sinun on nyt otettava aikuiskaste, koska sinusta tuntuu siltä. b) ensimmäinen kaste vuonna 2009 on riittävä, eikä sitä tarvitse uusia. Molemmat vaihtoehdot ovat hiukan ongelmallisia. A on luterilaisen tunnustuksen vastainen ja B taas syö pohjaa "vapaudelta valita".
No...en ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin.
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Matti,
todella hyvä pointti kirjoituksesi lopussa. Terästän vielä ihan hiukan tavalla, josta puhelimme erään ystävän kanssa: Entä jos olisin sunnuntaina kastamassa jossakin perheessä syntyneen lapsen ja pitäisin kunnon luterilaiset kastesaarnat. Maanantaina luokseni kävelisi perheen isä ja pyytäisi minulta aikuiskastetta koska hänestä tuntuu nyt siltä.
Mitähän vastaisin? Toivottavasti kahden kastekäsityksen eläminen rinnakkain ei tarkoita tätä!
Erkki Koskenniemi, Karkku
Koska hypoteettisella alueella liikutaan niin enpä minäkään malta olla laittamatta kuvitteelliseen kastemaljaan käsiäni:
"Viime viikolla syntynyt lapseni pitäisi kastaa - jos siis lapsikasteeseen uskon - ja koska muorini kuuluu ev.lut-seurakuntaan niin paikalle on tilattu pappi.
Tällä kertaa paikalle saapuu päivystävä homopappi, joka hoitaa kiireelliset tapaukset.
Nyt luterilaisen uskon mukaan ko. pieni ihmistaimi on syntinen, koska vanhemmat eivät huomanneet mennä naimisiin ennen tuota rakkauden tekoa,mutta hänet voi pelastaa homopappi.
Hätäpäivystyksen ja siunauksen voi myös hoitaa transvestiitti-pappi, jonka loukatut tunteet kirkko on ottanut huomioon pappisviran muodossa."
Omituista raamatuntulkintaa luterilaiselta kirkolta.
Ei minulla ole mitään homoja eikä ketään muu
takaan vastaan. Ei silti mielestäni tule hyväksyä kaikkea kirkollisessa opetuksessa. Vaikka valtakunnan johdonkin tasolla halutaan suosia nimenomaan hieman poikkeavempia ihmissuhteita.
Ev.lut. kirkko on kuuliainen vallanpitäjille ja muuttaa oppinsa sopivaksi miten kulloinkin yhteiskunta päättäjänsä valitsee.
Opillisesti se on itsemurha.
Matti Vehviläinen
Kerava
KASTEESTA, YHTEISÖSTÄ JA SEPARATISMISTA
Uskon ymmärtäväni martin pointin; erityisesti laajempana pappeuden edellytyksiä koskevana näkökantana. Kasteen "hengellistä" pätevyyttä on kuitenkin hankala sitoa kastajan uskoon tai elämän "synnittömyyteen". On ehkä hyvä myös todeta, että tämä kysymys ei jäsenny lapsikaste-aikuiskaste akselilla. Kukapa voisi aikuiskasteen suorittajan käsityksistä, suuntautumisista yms. aina mennä takuuseen.
Martin näkökulma on kuitenkin sikäli huomionarvoinen, että kaste liittää ihmisen kristilliseen yhteisöön ja näin ollen kastajaan liittyy vahva symboliarvo. Tämä symboliarvo heijastaa kristillisen yhteisön arvoja ja käsityksiä. Yleensä kristillisissä yhteisöissä kasteen toimittaa johtoasemassa oleva henkilö; pastori, pappi, saarnaaja, vanhimmistoveli jne.
Nähdäkseni Jarin ja Markuksen (Malmivaara) linjaveto on myös tavallaan symbolinen. Johonkin on vedettävä raja, jossa käsitys raamatullisuudesta muuttuu lihaksi (tai työvuoroiksi). Koiviston kohdalla vastaavaa symbolista linjavetoa en osaa samalla tavalla löytää. Piispan vaaleista oman kirkon perustajaksi on, sanon sen suoraan, hiukan omituista. Miten Koiviston piispuus olisi muuttanut niitä tekijöitä, joita nyt käytetään uuden kirkon perustamisen tarpeen syinä?
Kotimaan blogikommenteissa verrattiin Koivistoa ja Jaria viitaten heidän molempien "separatistisiin" pyrkimyksiin. Rinnastus on ontuva. Jarin kutsumus ja toive on käsittääkseni olla suomalaisugrilainen seurakuntapappi. Koivisto taas painottaa enemmän anglosaksisen herätyskristillisyyden evankelista-profeetta yhdistelmää. Jälkimmäisen osalta toivoisin suomalaisen herätyskristillisyyden syvien juurien tuomaa kölivaikutusta. Tällaiseen köliin kiinnittyneenä karismaattisuus ja modernit liturgiat voisivat luoda tasapainoisen kokonaisuuden.
Nokia Mission vaikutus on luterilaisessa kirkossa ollut varsin myönteinen...niin myös Sleyn ja Kansanlähetyksen. Mm. pappien ja nuorisotyöntekijöiden osalta nämä ryhmät ovat toimineet sekä teologisena että sosiaalisena tukiverkostona. Mitä tapahtuu esim. suomalaiselle rippikouluinstituutiolle, jos näiden ryhmien vaikutus luterilaisesta kirkosta häipyy tai näivettyy?
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Mitä tulee tuohon Markku Koiviston osallistumiseen piispanvaaliin niin näkisin sen itse viimeisenä keinona pyrkiä vaikuttamaan kirkon maallistumiseen kirkon sisältä käsin. Piispalla olisi siihen luultavamminkin suurempi mahdollisuus kuin rivipapilla, joka on helppo potkia virasta pois.
Koskei se onnistunut niin mitäpä muuta siinä olisi tehtävänä kuin perustaa oma kirkkokunta.
Ihan reilu peli eikä siinä mitään omituista voi nähdä ellei sitten ole sumentavat lasit silmillä. Silloinhan tosin koko maailma voi näyttää vääristyneeltä ja se valitettavasti onkin vallalla luterilaisessa kirkossa.
Oli aivan selvää, että kirkko hajoaa, tai ei se hajoa vaan siitä lähdetään muihin seurakuntiin ja tulevaisuudessa kato tulee lisääntymään kiihtyvällä vauhdilla.
Mitä sitten tulee Nokia Mission tahi tulevaisuuden, vielä nimeämättömän seurakunnan, sanotaan sitä nyt vaikka Suomen Evankeliseksi Kirkoksi, toimintaan ja lähinnä varainhankintaan, niin jokainen seurakunta kerää varansa joillain keinoin.
Pietarin kirkko Vatikaanissa rakennettiin anekaupalla. (myös muu omaisuus kerättiin aneita myymällä) Suomen ev.lut kirkon mittava omaisuus on kerätty verovaroin.
Nokia Missio tuotteistaa nykyajalle sopivan mallin omasta pienryhmätoiminnastaan ja yleensäkin liikkeensä toiminnasta. En minä näe siinä mitään outoa.
Hyvä saarnamieskin on palkkansa ansainnut vaikka tulisi Amerikoista asti Suomeen piipahtamaan.
Kun kerran ev.lut. kirkko on lähtenyt tuulettamaan kirkon opit uusiksi niin silloin ne koko kirkon opit joutuvat suurennuslasin alle ja jotkut tahtovat niitä oppeja muutella toiseenkiin suuntaan kuin mihin vallalla oleva homobuumi ja naisväen väitetty epätasa-arvo sitä haluaa viedä.
Mitään lapsikastetta ei tarvita, sillä lapsi on viaton olento syntymässään. Tätä totuutta ei pysty kumoamaan luterilainen oppi. Lapset eivät ole vastuussa isiensä ja äitiensä synneistä.
Rippikoulu voidaan tarpeettomana lopettaa, sillä se on vain yksi ev.lut. kirkon käyttämästä kiristyksestä, jolla tulevaisuuden aikuinen pyritään sitouttamaan kirkkoon niin ettei hän voi halutessaankaan saada kirkollista vihkmimystä ilman suoritettua rippikoulua.
Monastihan rippikoulussa nuori oppii tupakoimaan, harrastaa seksiä ensimmäisen kerran ja uusimmilla leireillä kannabiskaan ei ole ollut aivan tuntematon käsite, alkoholista puhumattakaan.
Mutta mitä tulee tähän Markku Koiviston perusteilla olevaan uuteen kirkkoon niin onhan se suorastaan omituista etteivät Sley ym. samoin ajattelevat kilvan ole jo julistaneet ilmoitustaan liittyä jäseniksi.
Kristillisten klikkien keskinäinen kateus ja nokittelu valitettavasti estää yhdistymisen. Jokainen joka näkee vaivan tutustua Markku Koiviston toiminaan ja sanoihin niin tuskin voi hänen ilkeyttään ja pahuuttaan toimivan tai mitään tekevän.
Käsi sydämelle, Sley ym. liikkeet; miksi ette tekin liittyisi uuden kirkon jäseniksi? Jonkunhan pitää aina olla ensimmäinen kun uusia tuulia lähdetään purjehtimaan. Minähän nostin ankkurin jo vuosia sitten ja kernaasti purjehdin uuden, "Suomen Evankelisen Kirkon" satamaan, tai mikä muu nimi sille sitten päätetäänkin antaa.
Hallelujaa, hyvä väki!
Matti Vehviläinen
Kerava
Muutama kommentti:
1) Hyväksyn luonnollisesti Koiviston aikomuksen perustaa kirkko. Lähinnä pohdin erilaisia syitä, seurauksia ja painotuksia. Samalla arvostan kyllä myös lojaalisuutta ja sitoutuneisuutta, jota mm. monet Sleyn papit osoittavat. Uusimmassa Perusta-lehdessä oli pari hyvää näkökantaa "kirkkoon jäämisen" puolesta.
2) Näkemykseni rippikoulusta ja konfirmaatio-instituutiosta on huomattavasti myönteisempi kuin Martilla. Kannabis, tupakka ja seksi tuskin kuuluvat minkään rippikoulun opetusohjelmaan. Kristinuskon perusteet sen sijaan kylläkin. Juuri rippikoulun vuoksi lähes kaikille suomalaisille annettaan ainakin teoriatasolla tieto kristinuskosta ja opista. Sleyn ja Kansanlähetyksen rippileirit ovat ainakin erittäin hyviä ja "klassisen kristillisiä". Näiden herätysliikkeiden sivuun jääminen rippikoulukokonaisuudesta olisi korvaamaton vahinko.
3) Sleyn liittyminen Koiviston kirkkoon tuntuu erittäin epätodennäköiseltä. Toisaalta voidaan kysyä, miksi Koivisto ei liity joukkoineen Suomen metodistikirkkoon, jossa mm. kasteoppi on väljä (lapsia ja aikuisia), karismaattisuus sallitaan ja ollaan "raamatullisia".
Mielelläni kutsun Metodistit liittymään tulevaan kirkkokuntaan yhdessä Helluntailaisten ja Sleyläisten kanssa.
Tosin kun en itse ole vielä jäsen, eikä Suomen Evankelista Kirkkoa ole vielä perustettu, niin otan sitten Jumalan valtuuttajakseni tässä asiassa, että tervetuloa itsekullekin!
Tuossa juuri väistyvä arkkipiispa povaa vaikeata tulevaisuutta tulevalle kirkkokunnalle. Ei raukka vielä tajua miten suuri puu alkaa kasvunsa pienestä siemenestä. Hyviä eläkepäiviä kuitenkin hänellekin.
Matti Vehviläinen
Kerava
Mitä mietit nyt, jari rankinen?
Joakem Koivuhovi
Matti Vehviläinen
Timo Virtanen
Sakari Kyösti
Jukka Salonen
etc.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamatunopetusvesikasteesta.html
Lähetä kommentti
<< Home