Jari Rankisen nettipäiväkirja

tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Viime perjantaina

Viime perjantaina jaetussa Tyrvään Sanomissa Osmo Ojansivu vastasi herätysliikeväen kirjoitukseen (nettipäiväkirjani 24.1.). Hän kirjoitti, että hänkin voisi yhtyä herätysliikeväen vetoomukseen mutta se, mitä tapahtuu minulle ja myöhemmin mahdollisesti Markus Malmivaaralle, ei ole Vammalan seurakunnan ja sen päättäjien ratkaistavissa. Mitä meille tapahtuu, riippuu hänen mukaansa vain ja ainoastaan siitä, mitä minä ja Markus päätämme. Toisaalta hän kirjoittaa piispan ja tuomiokapitulin roolista. Piispa pyrkii keskusteluin ohjaamaan meitä. Viimeisenä keinona hän voi ottaa käyttöön kurinpitotoimet. Jos me emme ymmärrä tehdä johtopäätöstä - siis että jätämme virkamme - tuomiokapituli tekee johtopäätöksen. Osmo kirjoittaa, että kirkon johdon ohjeet ovat selvät: myös niiden pastoreiden, jotka torjuvat naispappeuden, on toimitettava messu yhdessä naispapin kanssa. Hän kertoo laatineensa jumalanpalvelusvuorot näiden ohjeiden mukaan ja aikoo jatkossakin laatia.

Osmon kirjoituksessa on ainakin kaksi ongelmaa. Jos hän on tosissaan sitä mieltä, että hän voi yhtyä herätysliikeväen vetoomukseen, hän tarkoittaa, että hän pitää vääränä minun ja Markuksen erottamista seurakunnan virasta. Eikö pitäisi toimia sen mukaan, mitä pitää oikeana? Onko oikein siirtää vastuu muille ja tehdä, mitä käsketään tehdä, vaikka pitäisi sitä vääränä? Eikö juuri papin pitäisi kysyä, mikä on oikein, ja pyrkiä vaikuttamaan, että tapahtuu, mikä on oikein? Vaikeissa tilanteissa houkutteleva ratkaisu on siirtää vastuu muille. Kirkkoherran tai seurakunnan päättäjien vallassa ei ole papin erottaminen virasta. Kirkkoherra voi kuitenkin tehdä yhtä ja toista, ettei jouduttaisi siihen tilanteeseen, että pastorin erottaminen virasta on tuomiokapitulin esityslistalla. Seurakunnan päättäjätkin voi tehdä jotakin, ettei tähän tilanteeseen tultaisi.

Kirjoituksesta saa käsityksen, että kirkon johdon ohjeet ovat selvät eikä vaihtoehtoja ole. Arkkipiispa Jukka Paarma näyttää olevan toista mieltä (nettipäiväkirjani 9.1., 12.1. ja 24.1.). Hänen lausuntojensa mukaan on mahdollista sovitella ja tehdä järjestelyjä, jotka mahdollistavat naispappeuden torjuvien pastoreiden toimimisen seurakunnan viroissa. Hän sanoo, että tämä tie on kapea. Mutta kapeaakin tietä on mahdollista kulkea. Kuljetaanko, se riippuu seurakunnan papistosta. Seurakunnan papistossa kirkkoherralla on erityinen rooli, myös tässä asiassa.

Viime perjantai-iltana aloitin rippikoulun uuden ryhmän kanssa. Iltahartaudessa pöydällä oli liinalla peitetty esine. Millainen esine liinan alla on? Sitä iltahartaudessa kysyin. Arvauksia voi esittää. Jokun arvaus saattaa kertoa jotakin oikeaa, useimmat arvaukset eivät kerro mitään oikeaa, eikä voi tietää, mikä arvaus on hieman jäljillä, mikä kokonaan pielessä. Puhuin, että Jumala on salattu. Voimme aavistaa, että Jumala on. Mutta emme näe häntä. Niillä kyvyillä, joita meillä on, voimme esittää vain arvailuksia hänestä. Tarvitsemme, että Jumala kertoo meille, millainen hän on. Hän teki sen lähettämällä Jeesuksen tähän maailmaan ja antamalla meille Raamatun. Jeesus paljastaa, millainen Jumala on. Raamattu kertoo, millainen Jeesus on.

Niissäkin kahinoissa, joista olen kirjoittanut, on lopulta kyse siitä, että emme tunne Jumalaa, tietä hänen luokseen, hänen armoaan tai hänen tahtoaan ilman Raamattua tai ohi Raamatun. Jumala ilmoittaa meille itsensä Raamatussa. Siksi haluan pitää kiinni siitä, mitä Raamattu sanoo.

torstaina, tammikuuta 25, 2007

Kantelu

Tänään ilmestyneessä Kotimaassa haastateltiin kirkkoherra Osmo Ojansivua. Hän kertoi määränneensä minut toimittamaan messun yhdessä naispapin kanssa ja ilmoitti tekevänsä minusta kantelun tuomiokapituliin, ellen tule toimittamaan messua.

Ajatukset muuttuvat. Muistan Osmon luvanneen viime keväänä, ettei hän ryhdy toimiin minun ja seurakuntamme toinen pastorin Markus Malmivaaran erottamiseksi. Vielä syksyllä hän sanoi, että hänelle sopii hyvin työvuorojen järjestäminen kuten tähänkin asti – ettei naispappeuden torjujaa ja naispappia laiteta yhdessä alttarille – jos se vain on mahdollista. Arkkipiispan linjauksen mukaan tämä ei ole mahdotonta.

Kotimaan haastattelussa Osmo Ojansivu kertoo arkkipiispan linjauksen olevan hämmentävä. Hän puhuu kirkon johdon sekoilusta. Hän sanoo seuraavansa piispa Kari Mäkisen ohjeita. Arkkipiispalla on halua neuvotella ja tehdä järjestelyjä, joilla mahdollistetaan naispappeuteen torjuvasti suhtautuvien toimiminen seurakunnassa, myös sen viroissa. Tuntuu, että kirkkoherralla ja piispa Mäkisellä halua ei ole. Heidän ratkaisunsa näyttää olevan minun ja luultavasti muutamaa kuukautta myöhemmin Markuksen poistaminen Vammalan seurakunnan työnyhteisöstä. Meitä ei tulla syyttämään naisten syrjinnästä, koska sillä perusteella meidän saaminen pois virasta olisi epävarmaa. Asia käsitellään työtehtävien laiminlyömisenä tai työtehtävistä kieltäytymisenä. Tätä varten tarvitaan kantelu, jonka kirkkoherra nyt ilmoittaa tekevänsä.

Ymmärrän kirkkoherran vaikean tilanteen. Häntä arvosteltaisiin siitä, jos hän suostuisi järjestelyihin, joita arkkipiispa pitää mahdollisina. On niitä, jotka vaativat kovia ratkaisuja, ja syyttävät kirkkoherraa, ellei hän ryhdy niihin.

Olen aavistellut, että esimieheni aikoo toimia siten kuin hän ilmoittaa haastattelussa. Silti olisin toivonut saavani tiedon asiasta toisin: satuin avaamaan kirkkoherranvirastossa Kotimaan ja luin sieltä, mitä kirkkoherra aikoo tehdä. Kotimaan jutussa sanotaan, että Vammalassa on neuvoteltu vuosia virkakysymyksestä. Tämä oli minulle uutta. Jatkuvia neuvotteluja ei ole käyty. Me papit olemme kertoneet kantamme, sopineet kunnioittavamme toistemme vakaumusta, toimineet vuosia sen mukaan ja saaneet keskittyä seurakunnan varsinaisiin tehtäviin. Miksi emme voisi jatkaa näin?

Viime kuukausinakaan käydyistä keskusteluista en käyttäisi sanaa neuvottelu. Jos keskustelun alussa ilmoitetaan, että ainoa vaihtoehto on toimittaa messu yhdessä naispapin kanssa, ei ole kyse neuvottelusta.

Kotimaan jutussa piispa Mäkinen sanoo arkkipiispan ja hänen toimivan hyvässä yhteisymmärryksessä. Hänen mielestään on outoa, että arkkipiispa ja hänet asetetaan vastakkain. Jos arkkipiispa on sitä mieltä, että työvuorojärjestelyjä voi tehdä, ja Mäkinen sitä mieltä, ettei järjestelyjä saa tehdä, mielestäni outo ajatus ei ole, että arkkipiispa ja piispa ovat eri mieltä.

Kotimaassa kerrottiin myös kantelusta, jonka joku oli tehnyt pastori Leena Huovisesta. Leena Huovinen on kertonut aiemmin Kotimaassa siunanneensa homosuhteessa elävän naisparin. Luulen, että meitä tullaan kohtelemaan kovin eri tavoin. Leena Huovista piispa puhuttelee tai on jo puhutellut – ehkä suurella ymmärtämyksellä. Muihin toimiin ei ryhdytä. Minuakin puhutellaan – tai ehkä puhuttelut on jo pidetty – ja luultavasti pyritään virasta erottamiseen. Miksi näin erilainen kohtelu? Käsittääkseni siksi että ajan henki vaikuttaa ratkaisuihin tai määrää ratkaisut. Ajan henki on voimakkaasti sitä vastaan, että joku torjuu naispappeuden. Liki yhtä jyrkästi se on sitä vastaan, että joku pitää homosuhdetta Jumalan tahdon vastaisena ja homosuhteen siunaamista tekona, jota pappi ei saa tehdä.

Tänään jaetussa Kotimaassa piispa Wille Riekkinen valitteli, että Luther-säätiön toiminta aktivoituu Kuopion seudulla. Miksei aktivoituisi? Miksei syntyisi jumalanpalvelusyhteisöjä, jotka ovat kirkkomme seurakuntien rakenteiden ulkopuolella? Olisiko tämä kehitys voitu välttää sillä, että olisi toimittu toisin? Ei vieläkään ole myöhäistä muuttaa kurssia.

Viime päivinä olen soittanut koteihin ja sopinut tämän vuoden kinkereistä, pitänyt hartaushetkiä, puhunut seuroissa, koonnut seurakuntamme tilastoja vuodelta 2006, tehnyt kotikäyntejä, jakanut ehtoollista. Viikonvaiheessa saan aloittaa rippikoulun uuden ryhmän kanssa, kastaa ja toimittaa messun. Teen Vammalan seurakunnassa tätä työtä, jota pidän tärkeimpänä työnä tässä maailmassa, niin kauan kuin saan sitä tehdä.

keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Rohkaiseva kirjoitus

Tänään jaetussa Tyrvään Sanomissa oli kirjoitus, joka merkitsee minulle hyvin paljon. Varmasti yhtä paljon Markukselle. Lämmin kiitos allekirjoittajille.

VETOOMUS RANKISEN JA MALMIVAARAN PUOLESTA

Olemme seuranneet huolestuneina Vammalan seurakunnassa tapahtunutta kehitystä. Muita sananpalvelijoita väheksymättä olemme olleet iloisia ja kiitollisia siitä sanasta, jota pastorimme Jari Rankinen ja Markus Malmivaara ovat meille jakaneet. Viime aikoina on yhä enemmän näyttänyt siltä, että heidän asemansa Vammalan seurakunnan työntekijöinä on uhattuna.

Aktiiviseurakuntalaisetkin voivat olla eri mieltä monesta asiasta. Siitä huolimatta seurakunnan tulisi olla viimeinen paikka, jossa Raamattuun ja omaantuntoon vetoavat työntekijät pakotetaan irtisanomisen uhalla toimimaan vastoin vakaumustaan.

Päätöksiä asiassa ei saa tehdä Vammalan ulkopuolella, vaan omassa seurakunnassa. Vastuuta ei voi siirtää kasvottomille ja kaukana asuville päättäjille. Vetoamme sen puolesta, että Rankinen ja Malmivaara saavat jatkaa seurakuntamme työntekijöinä.

Lauri Mäki-Kerttula, Vammalan seudun Kansanlähetys ry:n pj.
Matti Hautamäki, vpj.
Raija Majanen, siht.

Seppo Kulju ja Juhani Kulju, Vammalan esikoislestadiolaiset ry:n saarnaajat

Seppo Laaksonen, Sleyn Vammalan osaston pj.
Antti Mustalahti, Sleyn Ekojärven osaston pj.
Olavi Ryömä, Sleyn Houhajärven osaston pj.
Timo Vuorenoja, Sleyn Sammaljoen osaston pj.
Ritva Piiroinen, Sleyn Lopenkulman osaston vpj.
Leila Haunia, Sleyn Illon osaston pj.

Arkkipiispa tarkensi

Arkkipiispa Jukka Paarma kirjoitti viime lauantain Helsingin Sanomien Mielipide-osastossa otsikolla "Naispappien syrjintää kirkossa ei saa sietää" (www.hs.fi). Helsingin Sanomien pääkirjoitus 17.1. arvosteli arkkipiispan lausuntoja, joilla hän Kauniaisissa teologipäivillä linjasi naispappeuden torjuvien pastoreiden mahdollisuutta toimia kirkkomme seurakunnissa. Arkkipiispan lausunto on huomioitu monella taholla - toiset ovat kiitelleet, toiset moittineet.

Kirjoituksessa arkkipiispa torjuu naispappien syrjinnän. Heidän pappeuttaan ei ole lupa kieltää eikä saa kieltäytyä yhteistyöstä heidän kanssaan. Toisaalta arkkipiispa kirjoittaa, että piispan tehtävä on huolehtia joukon koossa pysymisestä. Hän muistuttaa piispainkokouksen selonteosta, jonka mukaan naispappeuteen liittyvät kiistatilanteet tulee ratkaista ensisijaisesti pastoraalisin keskusteluin. Arkkipiispan mukaan pastoraalisten keskustelujen tarkoitus on kuunnella eri osapuolia ja etsiä kaikin tavoin mahdollisuuksia kiistan ratkaisemiseen. Arkkipiispa kirjoittaa, että näihin keskusteluihin kuuluu myös sen tutkiminen, onko työvuorojärjestelyillä tai toimenkuvien muuttamisilla löydettävissä kaikkien osapuolten hyväksymä yhteistyön mahdollisuus. Hän muistuttaa, että piispainkokous muutti piispa Heikan työryhmän ehdotusta: työvuorojärjestyt - siis järjestelyt, ettei naispappeuden torjuvaa pastoria pakoteta toimittamaan messua yhdessä naispapin kanssa tai että kirkkoherra järjestää ainakin silloin tällöin messuja ilman naispappeja - eivät sinänsä ole välillistä syrjintää, ne saattavat johtaa siihen. Arkkipiispa muistuttaa ponnesta, jonka kirkolliskokous hyväksyi vuonna 1986 hyväksyessään naispappeuden. Ponnessa vedotaan, että kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat pyrkisivät voittamaan muutoksen - siis papinvirka avaamisen myös naisille - aiheuttamat vaikeudet keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen.

Luen arkkipiispan kirjoituksen niin, että hänen mielestään mahdollisuus työvuorojärjestelyihin edelleen on - mikäli järjestelyt sopivat seurakunnan papistolle. Tästä kertoo sekin, että arkkipiispa korostaa keskusteluja ja ratkaisun etsimistä. Keskustelu ja ratkaisun etsiminen on muuta kuin sanelu ja painostus: yhteistyöhön alttarilla on ryhdyttävä tai kurinpitotoimet käynnistetään. Hyvä että arkkipiispa muistutti myös ponnesta. Jotkut kun ovat olleet sitä mieltä, että ponnen voi unohtaa. Ponnessa todetaan myös: "Myös niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti papinviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme toiminnanvapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin."

Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, ettei kirkossa saa syrjiä ketään sen takia, että on nainen tai on mies. Naisten syrjimisestä naispappeuden torjumisessa ei olekaan kyse. Kyse on siitä, että ottaa edelleen todesta ne Raamatun kohdat, jotka torjuvat naisen toimimisen seurakunnan paimenena.

Luettuani arkkipiispan kirjoituksen tuli tämäkin ajatus mieleeni: Jos kirkkoherrat voivat järjestää ainakin silloin tällöin messuja ilman naispappeja, eivätkö piispatkin voisi järjestää silloin tällöin pappisvihkimyksiä ilman naispappeja. Joukko hyviä, kutsumustietoisia teologian maistereita pääsisi palvelemaan kirkkoamme, eivätkä piispat kuitenkaan syyllistyisi syrjintään.

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Kenellä pallo?

Mikä tai kuka ratkaisisi hankalan tilanteen, joka on Vammalan seurakunnassa, kuten joissakin muissakin kirkkomme seurakunnissa? Kenellä on pallo? Arkkipiispa Jukka Paarman linjaus reilu viikko sitten tiistaina on huomioitu laajalti. Kirjoitin nettipäiväkirjassani arkkipiispan linjauksesta 9.1. ja 12.1. Tämän viikon Sanansaattaja-lehdessä se esiteltiin näyttävästi. Kuulin, että tänään YLE TV1:n Jälkiviisaissa oikeustieteen kandidaatti Ritva Santavuori oli kehunut arkkipiispan linjausta. Hän oli puolustanut voimakkaasti vapautta ajatella naispappeudesta omantuntonsa mukaan ja toimia vakaumuksensa mukaan. En nähnyt ohjelmaa, kuulin siitä.

Arkkipiispan linjaus tarkoittaa, että pallo on jossain määrin kaikilla, jotka voivat vaikuttaa tilanteeseen seurakunnassamme tai muissa seurakunnissa. On neuvoteltava, sovittava, etsittävä tietä, jota voidaan kulkea yhdessä, pyydettävä ja annettava anteeksi. Kaikilla on oltava halua rakentaa yhdessä seurakuntaa. Käsittääkseni linjaus tarkoittaa, että pallo on erityisesti kirkkoherralla. Hän voi keskustella, sopia, järjestää ja etsiä ratkaisun, joka rakentaa, ei hajota. Jos kirkkoherralla on halua etsiä ratkaisu, jolla kirkon perinteen mukaista virkakantaa edustava pastori voi jatkaa seurakunnan virassa, ratkaisu on löydettävissä. Näin ymmärrän arkkipiispan linjauksen. Ellei halua ole, päädytään toiseen ratkaisuun. Silloinkin erityisesti kirkkoherra on ratkaisijan paikalla.

Sanansaattajan haastattelussa arkkipiispa linjasi myös kantaansa homosuhteisiin. Hän korosti eroa ihmisen ja hänen tekojensa hyväksymisen välillä. Hän muistutti Raamatun opetuksesta kilvoitella toisten kunnioittamisessa. Toisaalta hän sanoi kirkon kannan homosuhteiden harjoittamiseen olevan kielteinen. Hän kertoi yrittäneensä sanoa papistolleen, ettei samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaaminen ole kirkon kannan mukaista. Hän totesi, että jos siunaustoimitus on järjestetty, on tapahtunut ilmiselvä virkavirhe.

Seminaarista, jossa menneellä viikolla käsiteltiin kirkon suhdetta homoseksuaalisuuteen, olen kuullut sen verran, että paine tuoda kirkkoon homosuhteen siunaaminen on kova. Toivottavasti on paljon niitä, jotka muistavat rukouksissa arkkipiispaa - että hän jaksaisi taipumatta puristuksessa, jossa on.

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

Toivon edelleen

Helsingin Sanomien pääkirjoitus (www.hs.fi) tänään arvosteli voimakkaasti arkkipiispa Jukka Paarman linjausta. Siis sitä että paikallisesti voitaisiin sopia työvuoroista - jos se sopii papistolle - ja niin välttää kuluttavat riidat eikä tämä ole syrjintää. Työvuorojen järjestäminen tarkoittaisi, ettei naispappeuden torjuvaa pastoria pakotettaisi toimittamaan messua yhdessä naispapin kanssa. Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta saattoi lukea pettymyksen: Naispappeuden torjujista piti päästä loppullisesti ja nopeasti, eikö nyt niin tapahdukaan? Emmekö pääsekään järjestämään tai seuraamaan muutamien suvaitsemattomien hirttäjäisiä - kuten joku asian muotoili. Toivon, että arkkipiispan linjauksen mukaan toimitaan monessa seurakunnassa. Se olisi rakentava, sopuisa ratkaisu. Toivon, että kirkon johdolla on ryhtiä tuottaa pettymys niille, jotka vaativat sellaista, mikä hajottaa kirkkoa.

Tänään jaetussa Tyrvään Sanomissa (www.tyrvaansanomat.fi) kerrottiin, että kevään työvuorolista seurakuntamme jumalanpalvelusten osalta on tehty. Viime keskiviikkona oli pappien kokous ja kirkkoherra toi kokoukseen laatimansa listan. Listassa minut oli sijoitettu muutaman kerran toimittamaan messu yhdessä papiksi vihityn naisen kanssa. Pyysin, että listaa voitaisiin muuttaa. En vaatinut, ettei minun tarvitsisi tehdä töitäni. Voin hyvin toimittaa messun yksin enkä koe sitä rangaistuksena. Toisaalta minulle sopii, että minä jään messusta pois, naispapin ei tarvitse jäädä. Pyyntöäni ei otettu huomioon. Maaliskuun 25. on sunnuntai, jona listan mukaan minun pitäisi toimia toisin kuin minkä Raamatun äärellä ja omassatunnossani ymmärrän oikeaksi. Toivon edelleen, ettei minua pakoteta tällaiseen messuun. Tekisinkö taivuttuani työtä hyvällä mielellä? Kasvaisiko haluni palvella seurakuntaa sillä, että suostun painostuksen edessä sellaiseen, mitä pidän vääränä?

Tyrvään Sanomien pääkirjoituksessa arkkipiispan linjausta pidettiin mahdollisena ratkaisuna: "Monipuolisesta harkinnasta ei ikinä voi olla haittaa, vaan useimmiten se on asioille hyväksi. Paarman viesti pitänee sisällään ajatuksen, että arkijärkeä tulisi edelleen noudattaa seurakunnissa, eikä lähteä kiilusilmäiseen jahtaamiseen."

Tuntuu, että asiassani pyritään toimimaan seuraavasti: Minut yritetään saada sanomaan, että kieltäydyn minulle osoitetusta työstä. Ellen tätä sano, katsotaan, mitä teen maaliskuun lopulla - tulenko toimittamaan messun vai en. Ellen tule, minua syytetään työtehtävien laiminlyönnistä. Ja tällä perusteella voidaan käynnistää kurinpitotoimet. Syrjinnästä minua tuskin tullaan syyttämään. Työtehtävien laiminlyönnistä lienee helpompi antaa tuomio. Työtehtävien laiminlyöntiä käsittelee ymmärtääkseni tuomiokapituli, jonka ratkaisu lienee selvä, mikäli arkkipiispan linjaus ei saa kapitulissa kannatusta. Syytettä syrjinnästä käsittelisi maallinen oikeusistuin, jonka saattaisi ratkaista asian niin, etten ole syyllistynyt syrjintään. Tasa-arvolaissa todetaan, ettei kyseistä lakia tule soveltaa mm. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoitukseen.

maanantaina, tammikuuta 15, 2007

Raskas ja ahdistava tilanne

Viime keskiviikkona Helsingin Sanomien toimittaja Mika Parkkonen soitti ja kertoi tulevansa torstaina Vammalaan haastattelemaan kirkkoherra Osmo Ojansivua. Hän kysyi, voisiko jututtaa myös minua. Juttu oli tämän päivän Helsingin Sanomissa otsikolla "Naispappeutta vastustavien pastorien työvuoroista kiistaa seurakunnissa" (www.hs.fi). Juttu oli asiallinen ja tasapuolinen. Kiitos toimittajalle. Siinä käsiteltiin myös muiden seurakuntien tilanteita. Jutusta on tullut aika paljon palautetta. Tottakai joku palautteessaan arvosteli minua ja neuvoi toimimaan toisin. Paljon on tullut rohkaisua ja moni on kertonut muistavansa minua rukouksissa.

Jutun kyljessä oli lainauksia - "sanottua". Arkkipiispa Jukka Paarma oli todennut teologipäivillä Kauniaisissa, ettei tämä mikään poliisikirkko ole. Toivottavasti kirkkomme ei muutu sellaiseksi. Joskus tuntuu, että siihen suuntaan ollaan menossa.

Osuuteni jutussa oli otsikoitu "Tilanne on raskas ja ahdistava":

Vammalan seurakunnan kappalainen Jari Rankinen istuu vakavana nojatuolissaan. Kevään työvuorot on laadittu ja niissä hänet yritetään pakottaa jumalanpalvelukseen naispastorin kanssa. Rankisesta tuntuu, että kirkko yrittää saada hänet vaientamaan omantuntonsa äänen.

Rankinen ei väheksy naisia, mutta torjuu naispappeuden. ”Kyse on tietyistä Raamatun kohdista, joita pidän yhä sitovina. Niissä torjutaan naisen toimiminen seurakunnan paimenena.” Rankinen on keskustellut kannastaan Turun piispan kanssa kolmeen eri otteeseen ja saanut suullisen huomautuksen.

”En kieltäydy työstä, enkä vaadi naispappia väistämään minua. Toivoisin, että työvuorot voitaisiin järjestellä kuten tähänkin asti, ettei törmäyksiä tulisi. Tuntuu pahalta, kun juuri kirkossa vaaditaan toimimaan sitä vastaan, minkä ymmärtää Raamatun opetukseksi.” Rankisesta on omituista, että luterilaisessa kirkossa siedetään pappeja, jotka eivät usko ylösnousemukseen tai kadotukseen. Sen sijaan naispappeuden torjujat ovat joutuneet maalitauluiksi.

Vammalan seurakunnassa työskentelee kahdeksan pappia, joista kaksi on naisia. Miehistä kolme edustaa vanhoillista suuntaa. Heistä yksi on hoitovapaalla ja toinen on jo suostunut noudattamaan kirkon sääntöjä. Rankinen aikoo pysyä kannassaan.

”Pallo on nyt muilla. Heidän tehtävänsä on päättää käynnistetäänkö kurinpitotoimet. Tilanne on raskas ja ahdistava.” Rankinen sanoo, että kirkko on hänelle koti. ”Minua ollaan nyt ajamassa pois omasta kodistani. En vaadi sitä naispappeuden kannattajilta.”

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Näin arkkipiispa linjasi

Kerroin edellisessä kirjoituksessa terveisistä teologisilta opintopäiviltä. Miten arkkipiispa Jukka Paarma vastasi kysymykseen naispappeuden torjuvien pastoreiden mahdollisuudesta toimia kirkkomme seurakunnissa, kerrotaan tarkemmin Suomen Raamattuopiston nettisivulla http://www.sro.fi/teologipaivat.html. Paarman linjaus ei takaa kaltaisilleni papeille kovin kummoisia oloa. Parhaassa tapauksessa jonkinlainen tila kuitenkin jää - siis mikäli seurakunnissa toimitaan arkkipiispan linjauksen mukaan.

tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Arkkipiispa vs. piispa

Ystäväni soitti ja kertoi terveisiä teologisilta opintopäiviltä Suomen Raamattuopistolta Kauniaisista. Piispavieraana tänään oli ollut arkkipiispa Jukka Paarma. Paarmalta oli kysytty, ovatko työvuorojärjestelyt siinä tapauksessa mahdollisia, ettei kukaan koe niitä syrjintänä. Työvuorojärjestelyillä oli tarkoitettu sen toiveen huomioon ottamista, etteivät naispappeuden torjuvat pastorit joutuisi toimittamaan messua yhdessä naispappien kanssa.

Ystäväni kertoi arkkipiispan vastanneen, että työvuorojärjestelyt ovat mahdollisia tai hän ei pidä niitä syrjintänä, mikäli ne sopivat kaikille osapuolille. Pappisystäväni oli käsittänyt, että osapuolilla arkkipiispa oli tarkoittanut seurakunnan papistoa. Soitin toiselle tuttavalleni. Hän oli käsittänyt arkkipiispan vastauksen samalla tavalla. Itse en ollut paikalla. Jos ystäväni olivat ymmärtäneet vastauksen väärin, korjatkoon joku väärinymmärryksen.

Edellisessä kirjoituksessani kerroin keskustelleeni tänään Kari Mäkisen kanssa. Hän sanoi, etteivät työvuorojärjestelyt, joissa otetaan huomioon naispappeuden torjujien toive, ole enää mahdollisia. Ei siinäkään tapauksessa että ne sopivat kaikille. Näin hän sanoi marraskuussa Vammalassa käydessäänkin.

Kumpaa nyt pitäisi uskoa? Arkkipiispa ja piispa samassa hiippakunnassa puhuvat toisiaan vastaan. Se, mikä piispan mielestä on rikos, ei arkkipiispan mielestä sitä ole. Myös eri hiippakunnissa näyttää olevan erilaisia käytäntöjä - kaikkialla ei pidetä rikoksena sitä, mitä Turun piispa pitää rikoksena. Tätä minun on vaikea käsittää. Ei kai yhdellä paikkakunnalla rikos voi olla se, mikä ei ole sitä toisella paikkakunnalla.

Mennyt vuosi viime helmikuun piispainkokouksen jälkeen on ollut raskasta aikaa. Piispojen ristiriitaiset puheet eivät helpota oloa. Tämä asia kun on henkilökohtainen ja vaikuttaa melkoisesti elämään.

Taas keskusteltiin

Ennen joulua piispa Kari Mäkisen sihteeri soitti ja välitti piispan kutsun tulla keskustelemaan hänen kanssaan. Kävin tänään Turussa ja keskustelin aamupäivällä piispan kanssa noin tunnin. Tämä oli kolmas keskustelu - toukokuussa kävin Turussa ja marraskuussa piispa oli Vammalassa.

Oikeastaan mitään uutta keskustelussa ei tullut esille. Kerroin, etten ole muuttanut käsitystäni papinvirasta tai siitä, mitä johtopäätöksiä käsityksestäni mielestäni tulee tehdä. Kerroin, etten kieltäydy työtehtävistä. Teen töitä mielelläni vaikka hieman enemmän: voin toimittaa messun tarvittaessa yksin. Toisaalta en vaadi, että naispapin täytyy väistää minua - minä olen valmis väistämään, jos ristiriita voidaan välttää sillä. Pyysin, ettei minua yritetä pakottaa toimittamaan jumalanpalvelusta vastoin omaatuntoani. Toivoin, että Vammalan seurakunnassa voitaisiin jatkaa kuten tähän asti.

Keskustelu ei johtanut ratkaisuun. Ennenkin on tarjottu ja tarjottiin nytkin ratkaisua, että minä tekisin johtopäätökset. Johtopäätökset tarkoittaisivat ilmeisesti, että jättäisin virkani. Tätä johtopäätöstä en aio tehdä. Jos toiset erottavat virasta, sitten on lähdettävä. Sanoin keskustelussa, että kodistani en lähde kuin kantamalla.

Tottakai koin keskustelun taivutteluna, että muuttaisin toimintatapaani. Siitä iloitsin, että keskustelu oli asiallinen ja maltillinen. Ja siitä, että piispa oli kiinnostunut perheeni jaksamisesta. Teologiaa näissä keskusteluissa on aika vähän. Muutaman sanan vaihdoimme raamattunäkemyksestäni. Kuitenkin kyse on lopulta teologisesta kysymyksestä.

Mitä tapahtuu seuraavaksi, sitä en tiedä. Nyt työvuorolistat messujen osalta on tehty tammikuun loppuun asti.

sunnuntaina, tammikuuta 07, 2007

Kaksi juhlaa

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen hallitus valitsi hieman yli vuosi sitten uuden toiminnanjohtajan, sisälähetysjohtajan ja lähetysjohtajan - Lasse Nikkarikosken, Heikki Haatajan ja Pekka Huhtisen. Tänään heidät siunattiin tehtävään. Pekka Huhtinen aloitti työnsä lähetysjohtajana vasta tänä syksynä - siksi siunaus toimitettiin vasta nyt.

Tehtävään siunaaminen toteutettiin messun yhteydessä Pyhän Sydämen kappelissa Helsingin Kalliossa. Kappelissa vietettiin hieno juhla. Oli paljon väkeä, paljon nuoria ja lapsiperheitä - niin kuin Pyhän Sydämen kappelin messuissa aina. Virsiä laulettiin voimakkaasti, Svetlana Musina Inkerin kirkosta lauloi. Pasi Palmu - Kälviän kappalainen ja Sleyn hallituksen jäsen - luki uusille johtajille ja kappeliin kokoontuneelle seurakunnalle Sananlaskujen kirjasta: "Johtoa vailla kansa kulkee tuhoon" (Snl 11:14). Miten johdetaan, se ratkaisee paljon. Itse sain toimittaa tehtävään siunaamisen ja pitää messun saarnan. Iloitsen Sleyn uusista johtajista. Rukoilen heille voimia heidän tärkeässä, vastuullisessa ja raskaassa työssä. Kantakoot heitä hyvän Herramme siunaus ja kristittyjen rukous.

Viime viikolla sain olla mukana kokouksessa, jossa oli väkeä kirkkomme eri herätysliikkeistä. Vaihdoimme kuulumisia, mietimme kirkkomme tämän hetkistä tilannetta ja katsoimme tulevaisuuteen - mikä on tiemme ja voimmeko tehdä jotakin yhdessä. Kannoimme rukouksessa asioitamme ja toisiamme Jumalan eteen. Tämä kokouskin oli juhla. Miten paljon herätysliikkeillämme on yhteistä. Koin syvää yhteyttä paikalla olleisiin sisariin ja veljiin. Tuntuu, että nykyinen vaikea tilanne painaa meitä lähemmäksi toisiamme. Usein vaikeuksiin liittyy Jumalan siunaus.

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Ei vain pappien ongelma

Muutamat ovat kysyneet, miksi nyt puhutaan vain pastorien vaikeasta tilanteesta. Ongelma on paljon laajempi: On huomattava joukko teologian maistereita ja opiskelijoita, jotka eivät pääse kirkon virkoihin, koska eivät saa pappisvihkimystä. On suuri joukko seurakuntalaisia, jotka eivät pääse kotikirkkoonsa jumalanpalvelukseen tai pääsevät oman seurakuntansa messuun hyvin harvoin. Näiden vaikeasta tilanteesta ei juuri puhuta.

Totta. Ei vain naispappeuden torjuvilla papeilla ole vaikeaa. Teologian maistereiden ja opiskelijoiden, jotka pitäytyvät perinteisessä käsityksessä kirkon virasta, tilanne on vielä vaikeampi. Tästä kirjoitin 5.12.2006. Hyvin hankalaa on myös seurakuntalaisilla, jotka eivät pidä naispappeutta Jumalan tahdon mukaisena ratkaisuja ja joiden seurakunnissa ei ole tai ei haluta järjestää perinteisen virkanäkemyksen mukaisia jumalanpalveluksia tai niitä on vain hyvin harvoin. Joissakin seurakunnissa nämä seurakuntalaiset ovat esittäneet toivomuksen, että messu, jonka toimittamiseen osallistuisi vain miespappeja, järjestettäisiin kerran kuukaudessa. Useimmiten pyyntöön on suhtauduttu tylysti - tällaisia messuja ei ole luvattu järjestää. Kuitenkin on kyse seurakuntalaisista, kirkon jäsenistä, joiden toiveelle luulisi löytyvän ymmärtämystä. Miksei heitä voida palvella? Miksei heidän suhdettaan seurakuntaan lujiteta sillä, että toimitaan heidän toiveensa mukaisesti? Eihän kyse ole harhaopista, jota yritetään tuoda seurakuntiin. Kyse on siitä, että seurakuntalaiset saisivat osallistua jumalanpalvelukseen omantunnon vakaumuksensa mukaisesti. Ei ole vaikea toteuttaa pyyntöä, jos siihen on halua. Paljon menetetään, jos menetetään näiden kristittyjen panos seurakunnan rakentamisessa.

Monelle paikkakunnalle on syntynyt jumalanpalvelusyhteisö, joka on paikallisseurakunnan rakenteiden ulkopuolella. Tämä on valitettavaa. Toisaalta tämä on ymmärrettävää. Yritys pakottaa seurakuntalaiset toimimaan vastoin sitä, minkä ovat oppineet Raamatun äärellä oikeaksi, synnyttää jumalanpalveluksia, joissa seurakuntalaisen ei tarvitse kysyä, teenkö oikein vai väärin.

Kuulen yhä useampien puhuvan siitä, että siteet kirkkoomme heikkenevät. Siitä tulee kantaa huolta, että monet niistä, jotka hyvin harvoin osallistuvat messuun, jättävät kirkon. Vielä enemmän syytä huoleen on, että niiden, jotka haluavat kokoontua Jumalan sanan ja ehtoollisen hoidettaviksi, siteet kirkkoon heikkenevät. Juuri tämän joukon puheita usein kuulen. He ovat monesti nuoria aikuisia. Jos he kokevat, että saavat kirkolta kovin vähän tai saavat tylyä kohtelua, kynnys erota kirkosta ei ole kovin korkea. Nuoremmilla se on huomattavasti matalampi kuin vanhemmilla. En tietenkään tarkoita, että kirkosta pitäisi erota. Juuri niiden, joille Kristus ja Jumalan sana ovat rakkaita, tulisi toimia kirkossamme, jotta kirkkomme uudistuisi.

maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Kuitenkin pidät huolen

Vuosi vaihtui. Mitä alkaneen vuoden aikana tapahtuu? Emme tiedä, mitä tapahtuu maailmalla. Missä soditaan, iskevätkö terroristit, kurittaako luonto luontoa huonosti kohdellutta ihmiskuntaa? Emme tiedä, mitä tapahtuu omassa tai rakkaidemme elämässä. Pysynkö terveenä? Saanko pitää rakkaani lähelläni? Saanko vielä ensi jouluna toimia Vammalan seurakunnan pappina juhlissa ja jumalanpalveluksissa? Elänkö ensi vuoden loppuun?

Paljon on sitä, mitä emme tiedä. Kuitenkin kristitty tietää tulevasta tarpeeksi. Jumala on turva myös alkaneena vuonna. Hän on kanssamme. Hän johdattaa tietä, jonka hän katsoo hyväksi. Tapahtuu, mitä hän sallii tai mitä hän tahtoo. Kuljemme kohti kirkkautta, taivasten valtakuntaan. Nämä Jumala on luvannut omilleen. Että tietää nämä, siinä on tarpeeksi.

Voi katsoa turvallisesti eteenpäin kaiken epävarmuuden ja tietämättömyyden keskellä. "Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!" Ps 8:4-5 ja 10