Korkein hallinto-oikeus ilmoitti ratkaisunsa

Melko tarkasti kaksi vuotta sitten Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli päätti erottaa minut kolmeksi kuukaudeksi sekä Vammalan seurakunnan kappalaisen virasta että pappisvirasta pastorille kuuluvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

Sain tuomion siitä, etten toimittanut jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa. Edustan käsitystä, joka on valtaosalla maailman kristityistä ja joka on myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pitkän perinteen mukainen: uskon, että Jumala on tarkoittanut pastorin viran miehen viraksi. Käsitykseni perustuu siihen, mitä Raamatusta luen. Minusta on luonnollista, että omantunnon vakaumus näkyy siinä, mitä tekee tai jättää tekemättä. Koska käsitykseni on se, minkä edellä kerroin, en toimita jumalanpalvelusta naispastorin kanssa. Äärimmäisen ikävää on, että kirkko pyrkii painostamaan ja pakottamaan pastoreita ja muita työntekijöitään toimimaan vastoin omaatuntoa. Ja ellei siinä onnistu, se rankaisee poikkeuksellisen ankarasti. Omantunnon vakaumus sallitaan mutta ei sitä, että vakaumus näkyy. Siitä, että toimii vastoin omaatuntoa, palkitaan esimerkiksi niin, että saa säilyttää virkansa. Näin ei varsinkaan kirkossa saisi olla.

Tuomiokapitulin päätöksessä kaksi vuotta sitten oli humoristinenkin piirre. Toimin tuolloin suomalaisten rauhanturvaajien pastorina Afganistanissa. Tuomiokapituli päätti, ettei sen määräämä virasta pidättäminen astu voimaan heti vaan vasta sitten kun olen palannut Suomeen. Afganistanissa olin siis kelvollinen toimimaan pastorina mutta Suomessa en.

Valitin arkkihiippakunnan tuomiokapitulin päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen ja Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tänään luin Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen. Sen mukaan Turun hallinto-oikeuden päätöstä ei tule muuttaa. Siis arkkihiippakunnan tuomiokapitulin ratkaisu on oikea. Näin Turun hallinto-oikeus päätti noin vuosi sitten. En enää toimi Vammalan, tai Sastamalan, seurakunnan kappalaisen virassa – se tehtävä minut pakotettiin jättämään – joten siltä osin kapitulin päätös ei merkitse käytännössä mitään. Pappisvirasta pidättäminen sen sijaan merkitsee. En saa kolmeen kuukauteen toimia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastorina. Päätöksen mukaan en saa kolmeen kuukauteen toimittaa messua – siis toimia liturgina ehtoollisjumalanpalveluksessa – tai jakaa ehtoollista huonokuntoiselle vanhukselle hänen kodissaan. En saa kastaa tai toimittaa avioliittoon vihkimistä. Luultavasti ainakin jotkut kirkkomme paikallisseurakunnat toimivat niin, etteivät päästä minua tänä aikana puhumaan tai opettamaan tiloihinsa.

Täytyy nyt sitten varmaankin toimia tämän päätöksen mukaan.

Täytyy myös keskustella nykyisen työnantajani kanssa. En pysty kolmen kuukauden aikana hoitamaan täysipainoisesti työtäni. Olisi oikein, että työni tänä aikana osa-aikaistetaan.

Sain siis tuomion siitä, etten toimita jumalanpalvelusta naispastorin kanssa. Mistä tulevaisuudessa pastori voidaan tuomita? Todennäköisesti esimerkiksi siitä, että hän kieltäytyy siunaamasta homosuhteessa elävää paria. Kun kirkko hyväksyy homosuhteiden siunaamisen, katsotaan syrjinnäksi, työtehtävien laiminlyönniksi ja pastorille sopimattomaksi, jos hän kieltäytyy omantunnon vakaumukseensa vedoten siunauksen toimittamisesta. Ja tästä määrätään rangaistus. Ehkä tulevaisuudessa saa rangaistuksen myös siitä, että opettaa Jeesuksen olevan ainoa tie Jumalan luo. Tällainen käsitys kun on syvässä ristiriidassa sen kanssa, mitkä ovat yhteiskunnan vallitsevat arvot ja mitä yleisesti ajatellaan suvaitsevaisuudesta.

Minut vihittiin kirkkomme pastoriksi vuonna 1989. Silloin en voinut kuvitella, että kaksikymmentä vuotta myöhemmin olen tällaisessa tilanteessa. Silloin olisi ollut hyvin raskasta ajatella, että minut erotetaan sen kirkon palveluksesta, johon olen kuulunut kasteestani alkaen, jossa olen kasvanut ja jota haluan palvella. Kirkko on muuttunut paljon viime vuosina. Monet siteet siihen ovat ainakin minun kohdallani katkenneet. Nyt se, että Jukka Paarman ja Kari Mäkisen johtama tuomiokapituli erotti minut pappisvirasta, ei tunnu kovinkaan raskaalta asialta.

Sen nämä vaiheet ovat opettaneet, ettei kirkossakaan kannata luottaa ihmisten lupauksiin. Kun aikanaan naispappeus hyväksyttiin kirkkoomme, luvattiin, että kirkossa on tilaa myös niille, jotka torjuvat naispappeuden – myös niille pastoreille. Luvattiin, että heidän käsityksensä ei ole este virassa toimimiselle tai uuden viran saamiselle. Kun minut kutsuttiin Vammalan seurakunnan palvelukseen, minulle luvattiin, ettei käsitykseni aiheuta ongelmia. Onneksi Jumalaan voi luottaa. Hän pitää lupauksensa. Hän on luvannut olla kanssamme, johdattaa ja viedä taivaaseen jokaisen, joka turvautuu hänen Poikaansa.

Ainakaan vielä ensi sunnuntaina tuomiokapitulin päätös ei ole voimassa. Toimitamme messun Karkun evankelisella opistolla Markus Malmivaaran kanssa. Lämpimästi tervetuloa klo 11 alkavaan jumalanpalvelukseen. Markus on pastori, joka sai saman tuomion kuin minä ja samasta syystä. Hän ei valittanut tuomiokapitulin päätöksestä. Siksi hän on rangaistuksensa jo kärsinyt.

Valvokaa siis

Saarnasin viime sunnuntaina Helsingissä Pyhän Sydämen kappelissa. Oli valvomisen sunnuntai ja sunnuntain evankeliumitekstissä (Matt 24:36-44) Jeesus puhui valvomisesta. Eilen pidin raamattuluennon Vammalan Luther-talossa. Puhuin Jeesuksen paluusta ja valvomisesta. Sanoin näissä valvomisesta seuraavaa:

- Valvominen on sitä, että tietää Jeesuksen palaavan kerran takasin. Ja tekee tästä johtopäätöksiä. Tekee tämän johtopäätöksen: Kun Jeesus palaa takaisin, olen Jumalan edessä tuomiolla. Kestän siinä vain niin, että turvanani on syntien Sovittaja. Jeesus on luvannut olla sen turvana, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen. Siksi en luovu uskosta häneen.

- Valvominen on tämän johtopäätöksen tekemistä: Valvon elämääni. En voi hyväksyä elämääni sellaista, mistä Jumala sanassaan neuvoo luopumaan. Jos hyväksyn, kuljen kuin heikoilla, enkä tiedä, milloin tipahdan. Milloin ajaudun niin kauaksi Jeesuksesta, että joudun eroon hänestä? Ja sitten olisin ilman häntä, jota ilman en kestä Jumalan edessä viimeisenä päivänä. Tällä en tarkoita lankeamista johonkin syntiin. Se tapahtuu kristityn elämässä usein. Tarkoitan sen hyväksymistä, mistä Raamattu neuvoo luopumaan.

- Valvominen on asioiden arvioimista tästä näkökulmasta: Se on todella tärkeää, mikä on tärkeää silloin, kun Jeesus saapuu. Millä ei ole suurta merkitystä silloin, ei ole kovin merkittävää nytkään.

- Valvominen ei ole elämää, joka ei ole ihmisen elämää. Voi valvoa ja elää tavallista elämää - tehdä työtä, olla eläkkeellä, opiskella, kasvattaa lapsia, iloita lapsenlapsista, harrastaa. Se, joka valvoo, tekee tavallisessa elämässä näitä johtopäätöksiä: En luovu uskosta. En voi hyväksyä elämääni sitä, mistä Raamattu käskee luopua. Se on tärkeintä, mikä on tärkeää Jeesuksen palatessa.

- "Toinen otetaan, toinen jätetään." Niinkin Jeesus sanoi. Se on vakava sana. Toinen pelastuu, toinen jää taivaan ulkopuolelle, kun Jeesus saapuu. Kummassa joukossa olemme? Se, joka valvoo, pelastuu. Joka ei valvo, jää ulkopuolelle.

Maata näkyvissä ja sikainfluenssa

Tänään uutisissa kerrottiin Turun kaupungin tartuntataudeista vastaavan lääkärin Jane Marttilan kehottaneen harkitsemaan Maata näkyvissä -festareiden peruuttamista. Syy kehotukselle on sikainfluenssaepidemia.

Kun kuulin kehotuksesta, vähän ihmettelin, miksi juuri tämän tapahtuman peruuttamista kehotetaan harkitsemaan. Miksei vastaavaa kehotusta lääkäri ole antanut Turun palloseuran jääkiekko-otteluista tai Turun ja Tukholman välillä seilaavien laivojen risteilyistä? Niissäkin on tuhansia ihmisiä ja ainakin jälkimmäisiin tulee väkeä eri puolilta Suomea. Viranomaiset Suomessa eivät ole antaneet ohjetta olla järjestämättä tai peruuttaa suuremmat tapahtumat. Aika yllättävää oli se, että kirkollinen Kotimaa-lehti tänään juuri ennen festareiden alkua nosti näyttävästi esiin tartuntataudeista vastaavan lääkärin kehotuksen. Monien muiden lehtien verkkolehdet lainasivat sitten Kotimaata. Toivottavasti Kotimaan juttu ei liity siihen, mitä on ollut monena vuotena ennen Maata näkyvissä -tapahtumaa: on heitetty milloin mitäkin varjoa tämän tapahtuman ylle ja pyritty siihen, etteivät nuoret lähtisi tapahtumaan. Tämä on ollut usein hyvin alhaista. Varjojen heittäjinä ovat olleet jotkut kirkon piirissä toimivat henkilöt.

Se on tärkeää, että Maata näkyvissä -tapahtuman järjestäjät suhtautuvat hyvin vakavasti sikainfluenssaan ja muihin tartuntatauteihin. Kaikki, mikä voidaan tehdä tautien leviämisen välttämiseksi, tehdään. Myös lääkäri Jane Marttila totesi, että tapahtuman järjestäjillä on erittäin hyvä varautumissuunnitelma tautien varalta. Tärkeää on myös, että monet ympäri Suomea rukoilevat tapahtuman puolesta.

Maata näkyvissä -festarit alkavat, jos Jumala suo, Turussa huomenna. Festareiden nettisivujen osoite on www.maatanakyvissa.fi. Olet lämpimästi tervetullut Pohjoismaiden suurimpaan kristilliseen nuorisotapahtumaan! Tapahtumaan odotetaan yli 10.000 osallistujaa.

Ellet ole Turussa ensi sunnuntaina ja olet lähellä Sastamalaa, tervetuloa Karkkuun evankeliselle opistolle messuun. Sen toimittavat Heikki Lehtimäki ja Markus Malmivaara. Messu alkaa, kuten opistolla aina, klo 11. Tai jos olet sunnuntaina Helsingissä, tervetuloa Pyhän Sydämen kappeliin Kallioon. Olen siellä toimittamassa messua yhdessä Teemu Haatajan kanssa. Sielläkin jumalanpalvelus alkaa klo 11.

Otteet vain kiristyvät

Kankaanpään seurakuntaan on haettu kappalaista. Virkaa on hakenut myös hyvä ystäväni. Kuulin eilen, että arkkihiippakunnan tuomiokapituli on todennut hänet kelvottomaksi tuohon virkaan. En ole nähnyt tuomiokapitulin päätöstä enkä lukenut sen perusteluja. Eiköhän kyse ole siitä, ettei tämä pastori toimita jumalanpalvelusta naispastorin kanssa. Tätä hän perustelee sillä, ettei ole hyvä toimia Raamattuun sidottua omaatuntoa vastaan.

Liki kymmenen vuotta sitten ne teologian maisterit, jotka pitäytyvät kirkkomme perinteisessä käsityksessä papinvirasta - siis pitävät naispappeutta Raamatun vastaisena - ja toimivat käsityksensä mukaisesti, eivät enää saaneet pappisvihkimystä kirkossamme. Samoihin aikoihin naispappeuden torjuville pastoreille ei enää annettu vaalisijaa suurempien seurakuntien kirkkoherranvaalissa. Naispappeuteen torjuvasti suhtautuva ei viime aikoina ole saanut vaalisijaa pienenkään, ei edes yksipappisen, seurakunnan kirkkoherranvaalissa. Niistä seurakunnista, joissa on viroissa naispastoreita, naispappeuden torjuvia pastoreita on painostettu ja pakotettu lähtemään. Nyt arkkihiippakunnan tuomiokapituli eteni seuraavaan vaiheeseen: naispappeuden torjujan pääsy täytyy estää myös kappalaisen virkaan ja sellaiseen seurakuntaan, jossa ei ole naispastoreita. Näyttää siltä, että kirkko on kertakaikkiaan päätetty puhdistaa pastoreista, joilla tässä asiassa on kirkon perinteen mukainen kanta. Milloin siirrytään seuraavaan vaiheeseen ja alkavat toimet niitä vastaan, jotka vielä saavat rauhassa tehdä työtä seurakunnissa? Näitäkin perinteisellä kannalla olevia pastoreita on.

Tässä asiassa kirkon johto on hyvin suvaitsematon, kova ja jäykkä. Siihen suhtaudutaan pehmeästi ja se sallitaan, että kirkon pastori kieltää keskeisetkin uskomme totuudet. Tai että hän hoitaa tehtävänsä huonosti. Ilmeisesti ainakin jotkut uskovat kansankirkon olevan pelastettavissa sillä, että kirkosta ajetaan pois naispappeuden torjujat. Ehkä tulevaisuudessa ajatellaan kansankirkon pelastamisen vaativan myös muiden häätämistä - niiden joiden käsitykset ja toimintatavat ovat vastoin kansan valtavirran käsityksiä.

Näillä ratkaisuilla, joita arkkihiippakunnan vasta tekemä päätös edustaa, on tietysti seurauksia. Ne luterilaiset kristityt, jotka eivät pidä naispappeutta Jumalan tahdon mukaisena, etääntyvät kirkkomme paikallisseurakunnista. Luultavasti etääntyy myös suuri joukko niitä, joille naispappeus ei ole ongelma mutta jotka eivät hyväksy sitä, miten naispappeuden torjujia kohdellaan. Heidän mielestään myös kirkon perinteen mukaiselle käsitykselle papinvirasta tulisi olla seurakunnissa tilaa. Kirkkomme paikallisseurakunnista etääntyy moni, joka toivoisi, että seurakunnissa olisi esimerkiksi sellaisia pastoreita kuin nyt kelvottomaksi kappalaisen virkaan todettu ystäväni. Yhä enemmän luterilaista kristillisyyttä ohjautuu paikallisseurakuntien rakenteiden ulkopuolelle. Syntyy tarvetta jumalanpalveluksille ja muulle hengelliselle toiminnalle paikallisseurakunnan ulkopuolella ja niitä ratkaisuja, joilla vastataan tähän tarpeeseen.

Tällainen kehitys on valitettavaa. Itse olen kasvanut nimenomaan luterilaisessa paikallisseurakunnassa ja ehkä juuri siksi tämä kehitys tuntuu niin valitettavalta. Luulisi, että kirkkomme johto olisi huolissaan tästä ja etsisi keinoja, joilla luterilaisessa uskossa lujasti kiinni olevat seurakunnan jäsenet pidetään mukana paikallisseurakuntien elämässä. Tuntuu, ettei tästä kanneta huolta eikä sopuisia keinoja, joita olisi löydettävissä, etsitä.

Kun kuulin ystävääni koskevasta ratkaisusta, tuntui voimakkaasti siltä, ettei kovin kaukana ole se päivä, jona Suomessa vihitään luterilaisia pastoreita mutta toimitusta eivät ole toimittamassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat. Tämäkin on valitettavaa ja aiheuttaa Suomessa melkoista hämmennystä. Syyllisinä tähän tilanteeseen en kuitenkaan osaa pitää niitä, jotka vihitään papeiksi, tai niitä, jotka vihkivät. Katsoisin ennemmin tuomiokapituleiden ja niiden puheenjohtajien suuntaan.

Vanhan pastorin selkeä linjaus

Edellisessä kirjoituksessani kerroin raamattu- ja lähetyspäivistä, jotka olivat viime viikonvaihteessa Sastamalassa. Mainitsin myös, että yksi päivien opettajista oli Päivö Parviainen, 97-vuotias pastori.

Päivö näkee heikosti ja siirtyminen paikasta toiseen vaatii avustajan. Mutta ajatus kulkee kuin nuorella, ääni on kirkas ja kuuluva, kuulo on moitteeton. Päivön muisti on erinomainen. Hän ei näe lukea Raamattua mutta lainaa sitä pitkät jaksot ulkomuistista.

Lauantaina opettaessaan Vammalan Luther-talossa Päivö otti kantaa ajankohtaiseen kysymykseen homoseksuaalisista suhteista. Kokeneena, taitavana sielunhoitajana hän puhui siitä, että toisissa pojissa ja miehissä on enemmän naisellisia piirteitä kuin toisissa. Ja toisissa tytöissä ja naisissa enemmän miehisiä piirteitä kuin toisissa. Tämä on Jumalan luomistyötä ja sen rikkautta. Hän puhui siitä, että kahden pojan tai kahden naisen suhde voi olla hyvin läheinen. He kokevat syvää yhteyttä, on helpompi puhua kuin kenenkään toisen kanssa, tuntuu hyvältä halata toista. Päivö mainitsi myös, että joku tuntee erityistä vetoa oman sukupuolensa edustajiin. Hän sanoi, ettei tämä ole synti. Sitten hän veti rajan, joka ei jäänyt kenellekään kuulijoista epäselväksi: poika tai mies ei saa koskea toisen pojan tai miehen sukupuolielimiin eikä tyttö tai nainen toisen tytön tai naisen sukupuolielimiin.

Päivön linjaus on Raamatun mukainen: Synti ei ole se, että pojassa on tyttömäisiä piirteitä. Synti ei ole se, että on hyvin läheinen suhde samaa sukupuolta olevan kanssa. Eikä sekään, että tuntee vetoa oman sukupuolensa edustajiin. Mutta synti on, jos harrastaa seksuaalista kanssakäymistä samaa sukupuolta olevan kanssa. Paavali kirjoittaa miehistä, jotka makaavat toisten miesten kanssa, ja sanoo, etteivät nämä peri Jumalan valtakuntaa (1 Kor 6:9).

Toki raamattu- ja lähetyspäivillä puhuttiin ensisijaisesti muista asioita - niistä jotka ovat uskomme päääasioita. Sanoin itse pyhäinpäivän saarnassa mm. seuraavaa:

- Raamattu jättää vastaamatta moneen kuolemaan liittyvään kysymykseen, johon tahtoisimme tietää vastauksen. Tai joistakin kuolemaan liittyvistä asioita voimme olla eri mieltä, koska Raamattu ei anna niihin yksiselitteistä vastausta. Mutta ne tärkeimmät asiat se kertoo selvästi ja yksiselitteisesti. Sen se kertoo selvästi, että tämän elämän jälkeen ihmisen käy hyvin tai huonosti. Se kertoo, että on ikuinen elämä ja ikuinen kuolema.

Ja sen Raamattu kertoo selvästi ja yksiselitteisesti, miten ihminen pääsee ikuiseen elämään. Jokainen on ansainnut kadotuksen, koska jokainen on syntinen ja tehnyt pahaa. Kukaan ei voi itse pelastaa itseään, koska kukaan ei pysty sellaiseen hyvyyteen, mikä vaadittaisiin pelastumiseen. Vain niin voi pelastua, että omistaa syntien anteeksisaamisen. Että se pahuus, joka meissä on, ja pahat tekomme on pyyhitty pois. Että Jumala on antanut meille anteeksi, ja sitten ei ole sitä, minkä takia Jumala tuomitsisi kadotukseen. Näin on sen ihmisen kohdalla, joka on kastettu Jeesuksen omaksi ja uskoo häneen.