Joulu jonka muistamme

- Tehdään tästä joulusta ikimuistoinen. Yksi meistä totesi niin, kun suunnittelimme, miten vietämme joulun. Toinen jatkoi: - Ei meidän tarvitse tehdä tästä ikimuistoista joulua. Siitä tulee sellainen joka tapauksessa.

Meillä, joille tämä joulu jää varmasti mieleen, tarkoitan suomalaisia rauhanturvaajia täällä Afganistanissa. Vietämme joulun Masar-e-Sharifissa, Aybakissa tai Kabulissa. Osa meistä juhlii joulua Suomessa.

Mikä tekee joulustamme ikimuistoisen? Nämä puitteet: Olemme kaukana Suomesta, kotoa ja rakkaistamme. Olemme maassa, jossa soditaan. Olemme keskellä kansaa, joka ei vietä joulua. Voimme nähdä täällä kuin palan maailmaa, josta jouluevankeliumi kertoo: on lampaita ja paimenia, ratsastetaan aaseilla vuoren rinteillä. Olemme tiivis joukko. Luultavasti joulu painaa meitä vielä lähemmäksi toisiamme. Ehkä jouluyönä Afganistanin vuoristojen ja aavikoiden yllä loistavat kuu ja tähdet. Voi olla, että jouluna maa on valkoinen. Ainakin leirimme eteläpuolella kohoavien vuorten huiput ovat valkoisia.

* * *

Moni meistä on puhunut tunnoistaan ennen joulua: - En kaipaa ollenkaan hulinaa, joka on Suomessa ennen joulua. En kaipaa ahtaita kauppoja, ruuhkia ja melkein epätoivoista joululahjojen etsimistä. En kaipaa meteliä, jonka yli soitetaan joululauluja. Tai hätäilyä, onko varmasti kaikki mahdollinen tullut hankittua. Niitä rakkaita ihmisiä, jotka ovat Suomessa, varmasti kaipaan jouluna. Tai että pääsisin jouluaattona sytyttämään kynttilän läheisen haudalle.

Oikeastaan on hienoa, että ikävöimme ja meitä ikävöidään. Se kertoo, että on niitä, jotka ovat meille ja joille me olemme hyvin rakkaita.

On tärkeää ja vähemmän tärkeää. Jouluvietossamme on sellaistakin, mikä voisi jättää kokonaan pois. Rakkaat ihmiset ovat tärkeitä. Hulina ja hätäily saisivat jäädä pois.

* * *

Joulun vietossamme täällä on myös samanlaista kuin Suomessa. Leireissämme on suomalaisia ja ruotsalaisia kokkeja, jotka ovat luvanneet tehdä tuttuja jouluruokia – kinkkua, laatikoita, rosollia. Pidämme joulujuhlan. Laulamme – niin hyvin kuin osaamme – joululauluja. Tiernapojat esiintyvät. On joulukirkko. Kuulemme jouluevankeliumin. Kaikki saavat ainakin yhden lahjan. Ehkä tulee paketteja myös Suomesta niiltä rakkailta. Toivomme, että saamme levätä, rauhoittua ja kerätä voimia.

Kuulemme jouluevankeliumin. Se kertoo joulusta kaikkein tärkeimmän. On syntynyt Vapahtaja. Jumala syntyi ihmiseksi. Taivaan ja maan Herra tuli ihmisten keskelle. Hän toi pelastuksen. Vapahtaja on meitä kaikkia varten. Jokainen saa uskoa häneen. Tämä sanoma tekee joulusta joulun Suomessa ja Afganistanissa.

* * *

Yksi joukostamme totesi, että joulusta tulee ikimuistoinen ilman meidän tekemisiämmekin. Siinä tuli sanottua keskeistä joulusta. Joulu ei synny siitä, että me teemme, valmistelemme ja järjestämme. Joulu ei riipu siitä, osaammeko virittyä joulun tunnelmaan. Joulu tulee ja on riippumatta meistä. Joulun tärkein asia – sanoma Vapahtajasta – on totta riippumatta, teemmekö tai osaammeko me.

Jumalan suuret lahjat – anteeksiantamus, yhteys Luojaan, ikuinen elämä – nekään eivät ole kiinni siitä, paljonko me teemme ja jaksamme. Ne kaikki ovat valmiina ja tarjolla jokaiselle. Niihin saa tarttua. Ne ovat siksi, että kerran oli ensimmäinen joulu ja maailmaan syntyi Vapahtaja.

Ei enää kotiimme

Kotiimme oli tullut eilen seurakunnan joulutervehdys - Vammalan seurakuntalehti Paanu. Tänään vaimoni aikoi soittaa kirkkoherranvirastoon ja pyytää, ettei lehteä enää jaeta meidän kotiimme.

Lehdessä oli muutakin, mikä tuntuu oudolta tai pahalta. Erityisesti Hannu Kilpeläisen kolumni "Rikos ja rangaistus villissä lännessä" oli sellainen. Lehden voi lukea osoitteessa http://www.vammalanseurakunta.fi/paanu/paanu0407.pdf. Kolumni on sivulla 8. Kaikki, mitä lehdessä on, on siellä tietysti päätoimittajan suostumuksella.

Toivon, että vaimoni pyyntöä kunnioitetaan. Ei kai tarvitse suostua siihen, että kotiin kannetaan törkyä, joka loukkaa henkilökohtaisesti. Perheessämme on muitakin kuin aikuisia. Emme toivo, että lapsemme - tai nuoremme - löytävät postilaatikostamme perhettämme loukkaavia kirjoituksia.

Palaan Vammalan seurakuntaan kappalaisen virkaan maaliskuun alkupäivinä. Paanun juttu muistuttaa, millaista kohtelua on odotettavissa. Painostus lienee aika lievä ilmaisu. No, aika näyttää.

Mielelläni viettäisin joulun perheeni kanssa. Toisaalta tuntuu hyvältä olla noin 5000 kilometrin päässä Vammalasta. Sekin tuntuu hyvältä, että perheeni saa viettää joulun Vammalasta melkein 1000 kilometrin päässä. Tällä en tarkoita, ettei Vammalassa olisi myös hyviä asioita. Kaipaan monia ystäviä, seurakuntalaisia ja työtovereita. Heitä tapaisin mielelläni juuri jouluna.

Kiista vähentänyt kävijöitä

Aamulehdessä (http://www.aamulehti.fi/) oli eilen juttu jumalanpalveluksiin osallistujista Vammalassa Tyrvään kirkossa. Juttu oli otsikoitu "Naispappikiista vähentänyt kävijöitä Tyrvään kirkossa".

Jutussa haastateltiin kirkkoherra Osmo Ojansivua. Jutun mukaan ”eilinen sunnuntai oli Vammalan Tyrvään kirkossa kuin kopio monista aiemmista. Sanaa kävi kuulemassa noin 120 seurakuntalaista, normaalin 150:n sijaan." Sanan kuulijoiden määrä yliarvioitiin jonkin verran. Kuulijoita viime sunnuntaina oli hieman yli 80. Määrä oli kuitenkin suurempi kuin aiemmin syksyllä muutamana sunnuntaina - kahtena, jos tietoni on oikea - joina osallistujia seurakunnan pääjumalanpalveluksessa Tyrvään kirkossa oli vain noin 30. Se on hyvin vähän – Vammala on keskisuuri seurakunta ja Vammalassa on perinteisesti osallistuttu hyvin jumalanpalveluksiin. Keskimääräinen osallistuminen jumalanpalvelukseen Tyrvään kirkossa on käsittääkseni vähentynyt selvästi.

Monet seurakuntalaisista, jotka olivat aiemmin säännöllisesti jumalanpalveluksessa Tyrvään kirkossa, suuntaavat sunnuntaiaamuna jonnekin muualle. He osallistuvat jumalanpalvelukseen jossakin muussa kirkossa. Tämä lienee seuraus siitä, millaiset tuulet puhaltavat nyt Vammalan seurakunnassa. Monen on vaikea ymmärtää tai hyväksyä, miten kohdellaan niitä - pastoreita ja seurakuntalaisia – jotka haluavat sitoutua Raamattuun ja joilla tämän takia on kirkon perinteen mukainen käsitys papinvirasta. Myös monen sellaisen seurakuntalaisen, jolle ongelma ei ole tulla naispastorin toimittamaan jumalanpalvelukseen. Jos seurakuntalaiset voivat valita, he osallistuvat mieluummin jumalanpalvelukseen, jossa heidän on hyvä olla ja jossa toimittajana on heidän mielestään turvallinen, luotettava pastori. Tämä on ymmärrettävää. Hyvällä ololla en tarkoita pinnallista viihtymistä. Varmasti on myös niitä, jotka jäävät kiistojen takia jumalanpalveluksista pois kokonaan. Se on valitettavaa.

Joku voi olla sitä mieltä, ettei ole merkittävää, paljonko ihmisiä on tavallisena sunnuntaina jumalanpalveluksessa. Joukko on kuitenkin marginaalinen koko seurakunnan jäsenmäärään verrattuna. Joka on tätä mieltä, ei ole ymmärtänyt, mikä seurakunta varsinkin on. Se on Jumalan sanasta ja sakramenteista elävä Jumalan kansa. Se on joukko, joka tarvitsee säännöllisesti Jumalan sanaa ja Herran ehtoollista. Seurakunnan ja kirkon johdon tulisi kuunnella erityisesti tarkasti niitä, jotka tarvitsevat sunnuntaisin – ja muulloinkin – armonvälineitä.

Ongelmat Vammalan seurakunnassa tuskin loppuvat siihen, että kaksi pastoria erotetaan virasta. Siitä Aamulehden juttu muistuttaa.

Eikö voitaisi etsiä ja löytää ratkaisu, jolla tästä vaikeasta tilanteesta päästäisiin? Eikö voitaisi ottaa muutama askel taaksepäin?

Kenen rahoja jaetaan?

Kirjoitin Kotimaan blogeihin jutun Kenen rahoja jaetaan? Juttu löytyy osoitteesta www.kotimaa.fi/kotimaa.

Epäinhimillistä

Ystävästäni Hilkka Toikasta oli juttu Sydän-Satakunta –lehdessä. Hilkkaa ei valittu Kokemäen kanttoriksi. Tämän lisäksi hänen määräaikaista työsuhdettaan ei jatkettu - ei edes siihen saakka kunnes seurakunta saa vakituisen kanttorin. Ilmoitus työsuhteen päättymisestä tehtiin kahden päivän varoitusajalla. Työsuhde Kauvatsan ja Kokemäen seurakuntaan (nämä seurakunnat yhdistettiin vasta, aiemmin ne muodostivat seurakuntayhtymän) kesti yhtäjaksoisesti melkein 13 vuotta. Syy oli se, minkä voi arvata: Hilkka edustaa kirkon perinteen mukaista käsitystä papinvirasta.

Tässä Sydän-Satakunnan (http://sydan-satakunta.sps.fi/) juttu:

Hilkka Toikka pohtii, että nyt on aikaa lukea. Hän jaksaa iloita myös siitä, että voi olla joulun perheen kanssa, yli kymmenen vuotta hän on ollut silloin töissä. Toki töihin on hirveä ikävä.

Vakaumus vei kortistoon

Hilkka Toikkaa ei valittu Kokemäen kanttoriksi, koska hän ei työskentele yhdessä naispappien kanssa.

Kanttori Hilkka Toikan työt loppuivat toissaviikolla kuin seinään. Yli kymmenen vuotta määräaikaisissa pesteissä Kauvatsalla ja sittemmin myös Kokemäellä toiminutta Toikkaa ei valittu kanttorin virkaan, vaikka hän oli pätevä ja ainoa hakija. Määräaikaista pestiäkään ei enää uusittu. Kirkkoneuvosto katsoo, ettei Toikka ole sopiva virkaan, koska hän kieltäytyy toimimasta naispapin kanssa.

Toikan mielestä parikymmentä vuotta sitten tehty päätös hyväksyä naispappeus ei ollut Jumalan tahdon mukainen. Hän vetoaa Raamattuun, jota pitää ylimpänä ohjeena.
- Seurakunnan kaitsijan tulee olla yhden vaimon mies, Toikka siteeraa Timoteuskirjettä.
- Kyse ei ole siitä, etten naista hyväksyisi. Olenhan nainen itsekin, hän tarkentaa.

Toikka pohtii vastaavansa toimistaan Jumalan edessä. Hänellä olisi huono omatunto, jos hän ei olisi kertonut työhaastattelussa näkemystään.

Toikka on aiemmalta koulutukseltaan opettaja; kanttoriksi hän kouluttautui oppisopimuksella. Virka olisi ollut unelmien täyttymys. Hän ei osannut haastattelussa arvata, että yksi ainoa vastaus ratkaisisi.
- Se oli tosi suuri yllätys ja järkytys minulle. Ratkaisu on herättänyt ihmetystä varsinkin, kun seurakunnassa ei ole naispappia, hän sanoo. Ihmeissään ovat olleet muutkin.
- Olen saanut myönteistä, kannustavaa ja rohkaisevaa palautetta. Ihmiset ovat olleet ihmeissään, järkyttyneitä ja pettyneitä.

Toikka uskoo, että kanttorit olisivat pystyneet järjestämään työt niin, ettei ongelmia olisi syntynyt; töitähän järjestellään yhdessä muutenkin. Kirkkoneuvoston päätöslauselmassa todetaan, että Toikka on kieltäytynyt tänä syksynä yhteistyöstä naispapin kanssa. Toikan itsensä mukaan kyse ei ollut varsinaisesta kieltäytymisestä. Hän kertoo kysyneensä, olisiko silloin toinen kanttori käytettävissä. Koska hän oli työvuorossa, sovittiin, että hän hoitaa tehtävän.

Aiemmin, kun Toikan olisi pitänyt toimia naispapin kanssa, on hän järjestänyt itselleen sijaisen; montaa tapauksia ei ole ollut. Vuonna 2001, kun Kauvatsan vs. kirkkoherrana toimi Eija Santahuhta, Toikalla oli sijainen viikon. Silloin seurakunta kysyi neuvoa palkanmaksuun tuomiokapitulilta. Silloinen piispa Ilkka Kantola totesi vastauksessaan:
- Toikka on oikeassa siinä, että häntä ei voida velvoittaa toimimaan Kauvatsan kanttorina vastoin omaatuntoaan. Työnantajalla on kuitenkin oikeus odottaa, että työntekijä hoitaa virkaan kuuluvat tehtävät, joista on sovittu.

Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Paavo Valtanen kertoo, että kirkkoneuvosto teki päätöksen kirkkoherran esityksen mukaisesti. Tämä taas oli kysynyt ohjeistusta kapitulista, ja teki ehdotuksensa sen mukaisesti. Kirkkoneuvosto pyytää Turun tuomiokapitulia panemaan C-kanttorin viran uudelleen hakuun.
- Haen tehtävää uudestaan. Ja katson, miten sitten mennään eteenpäin, sanoo Toikka.

Hän kertoo toivoneensa, että olisi voinut jatkaa uudessa määräaikaisessa työsuhteessa siihen asti, kunnes asia ratkeaa.

Vanha sopimus päättyi kolme päivää sen jälkeen, kun Toikka kuuli, ettei uutta tehdä. Toikka on ilmoittautunut nyt työttömäksi työnhakijaksi. Viimeinen toistaiseksi tiedossa oleva seurakunnan työ on Kauneimpien joululaulujen säestäminen 16. joulukuuta Kauvatsalla.

Eeva-Maija Jokela-Tomperi

-----

Tuntuu, että Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta on viime vuosina tai aivan viime kuukausina kadonnut paljon. Kun lukee jutun Hilkan kohtelusta, tuntuu, että inhimillisyyskin on kadonnut. Ilmeisesti mitään laitonta ei tehty. Määräaikaista työsuhdetta ei ole pakko jatkaa eikä edes kuukauden mittaista irtisanomisaikaa ole. Mutta epäinhimilliseltä tällainen kohtelu tuntuu.

En ole koskaan työskennellyt samassa seurakunnassa Hilkan kanssa. Silti uskallan sanoa: Hän on erinomainen kanttori. Työstään innostunut, taitava, tulee ihmisten kanssa toimeen, haluaa palvella lahjoillaan Jumalan valtakunnan työtä. Kokemäen seurakunta olisi saanut hänestä hyvän vakinaisen kanttorin. Kokemäellä ei olisi ollut todellinen ongelma se, ettei Hilkka tee yhteistyötä naispastorin kanssa. Käsittääkseni hän olisi ollut valmis hankkimaan tarvittaessa itselleen sijaisen ja olisi suostunut siihen, että sijaiselle maksetaan palkkio hänen palkastaan.

Ehkä on niitä, jotka haluavat ratkaista asiat tällä tavalla. Mitä tylymmin naispappeuden torjujia kohdellaan, sen parempi. Ehkä ajatellaan, että näin toimitaan kirkon parhaaksi: annetaan viesti, että kirkko rankaisee ankarasti niitä, jotka syrjivät naisia. Ja ajatellaan, että tällä viestillä on hyvä vaikutus niihin, jotka odottavat kirkolta kovia toimia naispappeuden torjujien suhteen. Olemmeko muutaman vuoden kuluttua siinä tilanteessa, että näin kohdellaan niitä, jotka eivät pidä kahden miehen vihkimistä avioliittoon Jumalan tahdon mukaisena? Tai niitä, jotka julistavat Kristuksen ristiä ainoana pelastustienä?

What would Jesus do? II

Kirjoitin Kotimaan verkkolehden blogeihin kirjoituksen What would Jesus do? II. Kirjoitus löytyy osoitteesta www.kotimaa.fi/kotimaa.

Partiossa vuoristossa

Nettipäiväkirjani edellisessä kirjoituksessa mainitsin olleeni parin päivän partiomatkalla. Kirjoitin tästä matkasta jutun. Juttu ja kymmenkunta siihen liittyvää kuvaa löytyvät osoitteesta www.mil.fi/ruotuvaki/afganistan.