Kiista vähentänyt kävijöitä
Aamulehdessä (http://www.aamulehti.fi/) oli eilen juttu jumalanpalveluksiin osallistujista Vammalassa Tyrvään kirkossa. Juttu oli otsikoitu "Naispappikiista vähentänyt kävijöitä Tyrvään kirkossa".
Jutussa haastateltiin kirkkoherra Osmo Ojansivua. Jutun mukaan ”eilinen sunnuntai oli Vammalan Tyrvään kirkossa kuin kopio monista aiemmista. Sanaa kävi kuulemassa noin 120 seurakuntalaista, normaalin 150:n sijaan." Sanan kuulijoiden määrä yliarvioitiin jonkin verran. Kuulijoita viime sunnuntaina oli hieman yli 80. Määrä oli kuitenkin suurempi kuin aiemmin syksyllä muutamana sunnuntaina - kahtena, jos tietoni on oikea - joina osallistujia seurakunnan pääjumalanpalveluksessa Tyrvään kirkossa oli vain noin 30. Se on hyvin vähän – Vammala on keskisuuri seurakunta ja Vammalassa on perinteisesti osallistuttu hyvin jumalanpalveluksiin. Keskimääräinen osallistuminen jumalanpalvelukseen Tyrvään kirkossa on käsittääkseni vähentynyt selvästi.
Monet seurakuntalaisista, jotka olivat aiemmin säännöllisesti jumalanpalveluksessa Tyrvään kirkossa, suuntaavat sunnuntaiaamuna jonnekin muualle. He osallistuvat jumalanpalvelukseen jossakin muussa kirkossa. Tämä lienee seuraus siitä, millaiset tuulet puhaltavat nyt Vammalan seurakunnassa. Monen on vaikea ymmärtää tai hyväksyä, miten kohdellaan niitä - pastoreita ja seurakuntalaisia – jotka haluavat sitoutua Raamattuun ja joilla tämän takia on kirkon perinteen mukainen käsitys papinvirasta. Myös monen sellaisen seurakuntalaisen, jolle ongelma ei ole tulla naispastorin toimittamaan jumalanpalvelukseen. Jos seurakuntalaiset voivat valita, he osallistuvat mieluummin jumalanpalvelukseen, jossa heidän on hyvä olla ja jossa toimittajana on heidän mielestään turvallinen, luotettava pastori. Tämä on ymmärrettävää. Hyvällä ololla en tarkoita pinnallista viihtymistä. Varmasti on myös niitä, jotka jäävät kiistojen takia jumalanpalveluksista pois kokonaan. Se on valitettavaa.
Joku voi olla sitä mieltä, ettei ole merkittävää, paljonko ihmisiä on tavallisena sunnuntaina jumalanpalveluksessa. Joukko on kuitenkin marginaalinen koko seurakunnan jäsenmäärään verrattuna. Joka on tätä mieltä, ei ole ymmärtänyt, mikä seurakunta varsinkin on. Se on Jumalan sanasta ja sakramenteista elävä Jumalan kansa. Se on joukko, joka tarvitsee säännöllisesti Jumalan sanaa ja Herran ehtoollista. Seurakunnan ja kirkon johdon tulisi kuunnella erityisesti tarkasti niitä, jotka tarvitsevat sunnuntaisin – ja muulloinkin – armonvälineitä.
Ongelmat Vammalan seurakunnassa tuskin loppuvat siihen, että kaksi pastoria erotetaan virasta. Siitä Aamulehden juttu muistuttaa.
Eikö voitaisi etsiä ja löytää ratkaisu, jolla tästä vaikeasta tilanteesta päästäisiin? Eikö voitaisi ottaa muutama askel taaksepäin?
Jutussa haastateltiin kirkkoherra Osmo Ojansivua. Jutun mukaan ”eilinen sunnuntai oli Vammalan Tyrvään kirkossa kuin kopio monista aiemmista. Sanaa kävi kuulemassa noin 120 seurakuntalaista, normaalin 150:n sijaan." Sanan kuulijoiden määrä yliarvioitiin jonkin verran. Kuulijoita viime sunnuntaina oli hieman yli 80. Määrä oli kuitenkin suurempi kuin aiemmin syksyllä muutamana sunnuntaina - kahtena, jos tietoni on oikea - joina osallistujia seurakunnan pääjumalanpalveluksessa Tyrvään kirkossa oli vain noin 30. Se on hyvin vähän – Vammala on keskisuuri seurakunta ja Vammalassa on perinteisesti osallistuttu hyvin jumalanpalveluksiin. Keskimääräinen osallistuminen jumalanpalvelukseen Tyrvään kirkossa on käsittääkseni vähentynyt selvästi.
Monet seurakuntalaisista, jotka olivat aiemmin säännöllisesti jumalanpalveluksessa Tyrvään kirkossa, suuntaavat sunnuntaiaamuna jonnekin muualle. He osallistuvat jumalanpalvelukseen jossakin muussa kirkossa. Tämä lienee seuraus siitä, millaiset tuulet puhaltavat nyt Vammalan seurakunnassa. Monen on vaikea ymmärtää tai hyväksyä, miten kohdellaan niitä - pastoreita ja seurakuntalaisia – jotka haluavat sitoutua Raamattuun ja joilla tämän takia on kirkon perinteen mukainen käsitys papinvirasta. Myös monen sellaisen seurakuntalaisen, jolle ongelma ei ole tulla naispastorin toimittamaan jumalanpalvelukseen. Jos seurakuntalaiset voivat valita, he osallistuvat mieluummin jumalanpalvelukseen, jossa heidän on hyvä olla ja jossa toimittajana on heidän mielestään turvallinen, luotettava pastori. Tämä on ymmärrettävää. Hyvällä ololla en tarkoita pinnallista viihtymistä. Varmasti on myös niitä, jotka jäävät kiistojen takia jumalanpalveluksista pois kokonaan. Se on valitettavaa.
Joku voi olla sitä mieltä, ettei ole merkittävää, paljonko ihmisiä on tavallisena sunnuntaina jumalanpalveluksessa. Joukko on kuitenkin marginaalinen koko seurakunnan jäsenmäärään verrattuna. Joka on tätä mieltä, ei ole ymmärtänyt, mikä seurakunta varsinkin on. Se on Jumalan sanasta ja sakramenteista elävä Jumalan kansa. Se on joukko, joka tarvitsee säännöllisesti Jumalan sanaa ja Herran ehtoollista. Seurakunnan ja kirkon johdon tulisi kuunnella erityisesti tarkasti niitä, jotka tarvitsevat sunnuntaisin – ja muulloinkin – armonvälineitä.
Ongelmat Vammalan seurakunnassa tuskin loppuvat siihen, että kaksi pastoria erotetaan virasta. Siitä Aamulehden juttu muistuttaa.
Eikö voitaisi etsiä ja löytää ratkaisu, jolla tästä vaikeasta tilanteesta päästäisiin? Eikö voitaisi ottaa muutama askel taaksepäin?
posted by Jari Rankinen | 6:10 ip.
1 Comments:
Hei,
Vammalassa syntyneenä ja kasvaneena teologina on ikävää seurailla tämän kotiseurakuntani kirkollisen kiistan vaiheita. Tuntuu siltä, että sävy on kummallakin osapuolella kurja. Keskustelua jo jonkin aikaa seuranneena yritän tiivistää omia tuntojani tässä viestissä.
Jari kirjoitti: Monen on vaikea ymmärtää tai hyväksyä, miten kohdellaan niitä - pastoreita ja seurakuntalaisia – jotka haluavat sitoutua Raamattuun ja joilla tämän takia on kirkon perinteen mukainen käsitys papinvirasta.
Tämähän on argumentti, jonka olemme saaneet kuulla naispappeuden torjujilta jo tovin. Mielestäni asian ydin on siinä, että pitää ymmärtää, että naispappeuden hyväksyvä kanta ei ole sen vähempää raamattuun sitoutunut. Kysymyksessä on erilainen näkemys siitä, mitkä osat raamatusta ovat kristinuskolle keskeisiä.
Jokainen meistä nykyajan kristityistä sivuuttaa osan raamatun selväsanaisista kielloista ja käskyistä ajattelematta asiaa sen kummemmin. En ole nähnyt pastoreita kampanjoimassa Tapolan mustaamakkaraa vastaan huolimatta veren syöntiä koskevasta "välttämättömästä ohjeesta" (Ap.t. 15). Eikä kirkossa myöskään keskustella siitä, voidaanko pitkätukkainen mies vihkiä avioliittoon tai kirkon virkaan - hänhän on häpeällisen luonnonvastainen (1. Kor 11:14)! Samaan tapaan kuin nämä raamatun kannanotot sivuutamme nykyään vähämerkityksellisinä, monet ovat päätelleet, että (sinänsä sangen vähäiset) kommentit sukupuolen merkityksestä seurakunnan tai kirkon johdossa eivät ole kristinuskolle tärkeitä.
Mielestäni kirkon ja seurakunnan johdon sekä kirkolliskokouksen toistuva leimaaminen "raamattuun sitoutumattomiksi" - tämä kai olisi Jarin ilmaisun vastakohta - ei kanna hyvää hedelmää. Ensimmäinen pyhiä kirjoituksia uudella tavalla tulkinnut ja selittänyt kristitty lienee ollut Paavali.
Omasta mielestäni naispappeutta vastaan käytetyt "raamatulliset" argumentit edustavat yhtä pätevää päättelyä kuin olisi esittää, että Riitta Uosukaista ei voi valita eduskunnan puhemieheksi, koska tittelissä esiintyy sana "mies". Kirkon traditioon vedotessa on taas otettava huomioon kirkon oikeus määritellä itse omat kantansa - ja myös sanktioida kirkolliskokousta vastaan asettuminen.
On erittäin valitettavaa, että keskustelusta puuttuvat sivistyneet sävyt. Kilpeläisen kirjoitus edusti mielestäni huonoa makua, erityisesti ottaen huomioon sen julkaisupaikan ja -ajan. Ikävä kyllä nämäkin äärimmäisyyskannanotot ovat ymmärrettäviä siinä valossa, että naispappeuden hyväksyjät ovat jo vuosikymmenten ajan saaneet kuulla olevansa huonompia kristittyjä, raamatusta luopujia, vääräuskoisia, maailman menoon mukautujia, luopioita, Jumalan sanan vääristelijöitä, harhaoppisia, perinteen rikkojia ja niin edelleen. Kun tämmöistä joutuu aikansa kuuntelemaan, varmaan on ymmärrettävää, että itsekin lopulta suuttuu.
Toivotan kaikille osapuolille kaikesta huolimatta parempaa vuotta 2008. Yrittäkäämme muistaa, mikä meitä yhdistää.
Heikki Kuutti Uusitalo, teol.maist.
Buenos Aires
Lähetä kommentti
<< Home