Muutama päivä päätöksen jälkeen

Lensin yhdessä muiden palvelusvapaalla olleiden rauhanturvaajien kanssa keskiviikon ja torstain välisenä yönä Afganistaniin. Oli mukava palata tuttuun joukkoon ja mielenkiintoiseen tehtävään. Kabulin lentokentällä paistoi aurinko ja lämmintä oli parikymmentä astetta. Kovin toisenlaista kuin Suomessa.

On kulunut pari päivää Turun tuomiokapitulin päätöksestä. Olen saanut suuren määrän sähköposti- ja tekstiviestejä. Niissä on ihmetelty kapitulin päätöstä. Tai oltu tyrmistyneitä. On toivotettu voimia minulle ja perheellemme ja uskottu, että Jumala johdattaa ja voi käyttää omiin hyviin tarkoituksiinsa sitäkin, mikä tuntuu pahalta ja väärältä. Olen iloinen, että näitä viestejä olen saanut myös niiltä, jotka ovat naispappeudesta eri mieltä kanssani. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat muistaneet ja tukeneet.

Vaimoni kertoi saaneensa eilen suuren herkkukorin, kukkia ja paljon karkkia. Joukko ystäväperheitä oli koonnut nämä lahjat. He olivat sitä mieltä, että täytyy toimia Herramme kehotuksen mukaan: ”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” Lahjat olivat ilahduttaneet perhettämme kovin. Ja minuakin täällä. Lämmin kiitos! Iloitsemme ja riemuitsemme! Vaikka en oikein osaakaan yhdistää Herramme sanoja itseeni. Ennemmin koen itseni huonoksi Jeesuksen seuraajaksi - huonoksi saviastiaksi.

Kirkkoherra Osmo Ojansivua oli haastateltu Satakunnan Kansan verkkolehdessä. Ehkä myös lehden printtiversiossa, jota en ole nähnyt. Hänkin oli pettynyt tuomiokapitulin päätökseen. Ei kuitenkaan siksi, että päätös oli niin kova, vaan siksi, ettei kapituli päättänyt erottaa minua heti ja pysyvästi. Tuomiokapituli antaessaan minulle näin lievän tuomion ei ollut ajatellut seurakuntaa ja sen työyhteisöä.

Vielä jokin aika sitten Osmo Ojansivu sanoi, ettei hän tule esittämään Markus Malmivaaran tai minun erottamista. Viime elokuussa – juuri ennen kuin lähdin Afganistaniin – hän kertoi uskovansa, että kiistaan löytyy jokin hyvä ratkaisu. Joko mieli on muuttunut tai minä ymmärsin hänen puheensa väärin. Tarkkaan ottaen hän ei esittänytkään minun erottamista – oli vain syvästi pettynyt siihen, etteivät toiset erottaneet minua heti ja lopullisesti. Ehkä hän tarkoittikin hyvällä ratkaisulla, että minusta päästään eroon. Ymmärsin vain hänen myötätuntoiset sanansa väärin.

Odottaisin kirkkoherralta lausuntoja, jotka rakentavat seurakuntaa, ja niiden mukaisia tekoja. Onhan Vammalan seurakunnassa huomattava joukko niitä, jotka ajattelevat papinvirasta samalla tavalla kuin minä. Täytyykö heistäkin yrittää päästä, jotta seurakunnan paras toteutuu? On niitä, jotka tahtoisivat pitää minut Vammalan seurakunnan pastorina, vaikka ajattelevat naispappeudesta toisin kuin minä. Mitä he ajattelevat kirkkoherran puheista?

Sanotaan, että esimiestaidot punnitaan juuri vaikeissa tilanteissa, joihin esimies joutuu. Heikko esimies ajattelee ensisijaisesti itseään ja omaa parastaan. Esimies voi toimia muutenkin kuin niin, että lyö alaistaan vielä kovemmin kuin toiset. Epäilemättä myös esimiehellä on odotuksia alaisensa suhteen. En varmaankaan ole täyttänyt kaikkia odotuksia.

Tuomiokapituli päätti erottaa minut kolmeksi kuukaudeksi pappisvirasta. Kuitenkaan tuomiota ei panna täytäntöön heti – vasta sitten kun virkavapauteni ja toimintani pastorina Afganistanissa päättyy. Siis päätettiin, etten saa toimia pastorina kolmeen kuukauteen missään. Rikokseni ovat niin suuret. Mutta kuitenkin saan toimia pastorina toistaiseksi. Rikokseni eivät olekaan niin suuret, että ne estäisivät pastorina toimimisen siinä tehtävässä, jossa nyt olen. Minun maallikkona – siis teologina, ei juristina – on vaikea ymmärtää tällaista päätöstä.

Toinen asia, jota olen ihmetellyt, on tuomiokapitulin kokoonpano sen käsitellessä asiaani. Piispa Kari Mäkinen on ottanut julkisuudessa voimakkaasti kantaa Vammalan tilanteeseen. Kenellekään asiaa seuranneelle ei ole jäänyt epäselväksi, miten Kari Mäkisen mielestä tulee toimia. Minä olen syyllinen ja minua on rankaistava. Kun tuomiokapituli teki päätöksen asiassani, se toimi oikeusistuimen roolissa. Tämän oikeusistuimen puheenjohtajana toimi Kari Mäkinen. Minun maallikkona on vaikea ymmärtää tällaista toimintaa. Tuntuisi erikoiselta, jos käräjäoikeuden istuva tuomari ottaisi hyvissä ajoin ennen asian käsittelyä voimakkaasti kantaa asiaa, kertoisi, mikä tuomion pitäisi olla hänen mielestään, ja tekisi tämän julkisuudessa. Käsittääkseni tuomari näillä puheilla tekisi itsestään jäävin. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pelisäännöt ovat toisenlaisia.

Kotimaan verkkolehdessä oli melkein peräkkäin kaksi uutista: minut erotettiin pappisvirasta kolmeksi kuukaudeksi ja Leena Huovinen valittiin vuoden papiksi. Varmasti Leena Huovinen on tehnyt myös hyvää, arvokasta työtä. Hänen valintansa vuoden papiksi liittyy epäilemättä erityisesti siihen, että hän on ilmoittanut siunanneensa naisparin, joka on rekisteröinyt parisuhteensa. Tuomiokapituli tuomitsee pastorin erittäin ankarasti siitä, että tämä torjuu naispappeuden ja toimii sen mukaisesti. Pappisliiton jäsenet valitsevat vuoden papiksi pastorin, joka siunaa homosuhteessa elävän parin ja toivoo, että kirkkoon saataisiin pian kaava näitä toimituksia varten. Kirkkomme on nyt tällaisessa tilassa. Varmasti on niitä, joiden mielestä kirkkomme kulkee juuri oikeaan suuntaan. On myös paljon niitä, jotka surevat kirkkomme tilaa.

Kun naispappeutta oltiin tuomassa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, moni korosti, etteivät naispappeus ja homosuhteiden hyväksyminen liity mitenkään toisiinsa. Joku suuttuikin, kun sanottiin, että naispappeuden hyväksymisen jälkeen alkaa keskustelu homosuhteiden hyväksymisestä. Ja että naispappeuden hyväksymisen jälkeen on vaikea olla sitä mieltä, ettei kirkko voisi siunata homosuhdetta. En väitä, ettei näiden asioiden välillä ole mitään eroa. Tai että se ratkaisu on mahdoton, että hyväksyy naispappeuden mutta pitää homosuhteessa elämistä Jumalan tahdon vastaisena. Kuitenkin väitän, että nämä asiat liittyvät vahvasti toisiinsa.

Meidän tulee pitää kiinni Raamatusta. Raamattu on luterilaisen uskomme mukaan uskon ja elämän ylin ohje.