Englantia ja suomea

Olen kuullut ja yrittänyt puhua englantia viimeisten kymmenen viikon aikana paljon – ehkä enemmän kuin koskaan ennen. ISAF-operaation – kansainvälisen operaation, jossa olemme mukana – kieli on englanti. Sitä käytetään kaikissa neuvotteluissa, tilannekatsauksissa, käskynannoissa ym. Mikäli paikalla on vain suomalaisia, tietysti puhumme suomea. Kaikki kirjalliset käskyt ja toimintaohjeet on laadittu englanniksi, mikäli ne eivät koske vain suomalaisia. Monet työtovereistani ovat ruotsalaisia ja heidän kanssaan hoidamme työtehtävät ja juttelemme niitä näitä englanniksi.

Toimiminen kriisinhallintaoperaatiossa on ollut tästäkin syystä oikein hyvä kokemus. Olen oppinut englantia. Ja vielä tärkeämpää: rohkaistunut käyttämään vierasta kieltä. Ehkä juuri tämä on usein meidän suomalaisten ongelma. Osaamme vierasta kieltä jonkin verran mutta arkailemme puhua. Mietimme, meneekö kaikki kieliopin sääntöjen mukaan. Koulussa ei ainakaan minun aikanani harjoiteltu tarpeeksi puhumista vieraalla kielellä. On ollut hienoa huomata: Asiat tulevat hoidetuiksi ja syvempiäkin keskusteluja voi käydä englanniksi – vaikkei kieltä kovin hyvin osaakaan. Minulla, kuten luultavasti aika monella suomalaisella, on työpöydälläni – tai yölukemisena vuoteeni vieressä – sanakirja, jonka joudun usein avaamaan ja josta tarkistan tai opettelen sanoja.

Samalla olen oppinut, miten tärkeä asia oma kieli on. On mukava jutella omalla äidinkielellä. Sillä voi paremmin ilmaista kokemukset ja tunteet – vaikka osaisi vierasta kieltä hyvin. Suomalaiset ovatkin täällä vapaa-aikanaan paljon keskenään. Kieli lienee tähän tärkein syy. Ristiriitaa, joka pitäisi suomalaiset ja ruotsalaiset toisistaan erillään, ei ole.

Leirimme kirkossa pidetään jumalanpalveluksia englanniksi ja suomeksi, joskus myös ruotsiksi. Kun jumalanpalvelus on englanniksi, suomalaisia osallistujia on kovin vähän. Kun jumalanpalvelus on suomeksi, suomalaiset rauhanturvaajat osallistuvat kiitettävästi. Uskon kieli on juuri ihmisen äidinkieli. Ihminen rukoilee äidinkielellään ja on tärkeää, että saa kuulla sillä evankeliumia. Ennen lähtöäni Afganistaniin sain kenttäpiispaltamme ohjeen: jumalanpalvelukset ja hartaudet kannattaa pitää suomeksi; tästä säännöstä voi joskus tehdä poikkeuksen. Tämän hyvän ohjeen mukaan olen toiminut. Vaikka ymmärränkin, että englanninkieliset jumalanpalvelukset mahdollistavat sekä suomalaisten että ruotsalaisten rauhanturvaajien osallistumisen samaan jumalanpalvelukseen ja voivat parhaimmillaan yhdistää suomalaisia ja ruotsalaisia.

Muutama päivä sitten leiriimme saapui uusi ruotsalainen sotilaspastori. Hänen äidinkielensä on suomi. Hän on syntyisin Ruotsin Lapista ja puhuu täysin Torniolaakson murretta – meänkieltä. On ollut hienoa jutella hänen kanssaan, vaihtaa ajatuksia ja jakaa kokemuksia.