Emeritusarkkipiispan artikkeli
Kotimaan verkkolehdessä (http://www.kotimaa.fi/) on emeritusarkkipiispa John Vikströmin pitkä artikkeli "Omatunto ja naispapit". Artikkeli on julkaistu aiemmin - jos muistan oikein - Teologisessa Aikakauskirjassa. Emeritusarkkipiispa kirjoittaa pastoreista, jotka torjuvat naispappeuden eivätkä omaantuntoonsa vedoten voi toimittaa messua yhdessä naispastoreiden kanssa.
Emeritusarkkipiispan keskeinen väite on ymmärtääkseni seuraava: Mikäli torjuu naispappeuden, täytyy hyväksyä Uuden testamentin opetus naisen ja miehen suhteesta. Keskeistä tässä opetuksessa on naisen alamaisuus suhteessa mieheen. Tämän hyväksyminen merkitsee Vikströmin mukaan sitä, että pitäisi torjua paitsi naisten toimiminen pastoreina myös naisten toimiminen seurakunnan luottamushenkilöinä, kirkolliskokousedustajina, kaupunginvaltuutettuina tai kansanedustajina. Jos joku on sitä mieltä, etteivät naiset voi toimia näissä tehtävissä, hän voi vaatia, etteivät naiset voi toimia pastoreina. Tarkoitus lienee sanoa: On mieletöntä vaatia nyky-yhteiskunnassa, että naiset tulisi poistaa kirkkovaltuustoista tai eduskunnasta. Yhtä mieletön on vaatimus, etteivät naiset saisi toimia pastoreina.
Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, että mikäli torjuu naispappeuden, tulee hyväksyä myös ne perustelut, joilla Uusi testamentti torjuu naisen toimimisen jumalanpalveluksessa opettajana. Olen samaa mieltä siitä, että mikäli vetoaa Uuden testamentin opetukseen virkakysymyksesä, tulee hyväksyä myös Uuden testamentin opetus miehen ja naisen suhteesta. Siitä olen arkkipiispan kanssa eri mieltä, että mikäli hyväksyy Uuden testamentin opetuksen naisen ja miehen suhteesta, sitten on vaadittava, että nainen ei voi toimia kirkkoneuvostossa tai eduskunnassa.
Uusi testamentti ei kiellä naisia toimimasta yhteiskunnassa vastuullisissa tehtävissä. Miksi meidän täytyisi kieltää se? Uuden testamentin aikana oli naisia, jotka olivat merkittävissä tehtävissä liike-elämässä tai yhteiskunnassa. Uudessa testamentissa on viitteitä, että näitä naisia oli myös ensimmäisten kristittyjen joukossa. Uusi testamentti ei vaadi heitä jättämään tehtäviään.
Uusi testamentti ei kiellä naisia kantamasta vastuuta seurakunnassa. Tai toimimasta aktiivisesti seurakunnassa. Uusi testamentti mainitsee naisia, joilla oli tärkeitä tehtäviä seurakunnassa. Uusi testamentti kehottaa kaikkia kristittyjä - siis myös naisia - julistamaan Jumalan suuria tekoja ja palvelemaan seurakuntaa. Miksi meidän pitäisi kieltää naisilta sellaista, mitä Uusi testamentti ei kiellä? Sen rajauksen Uusi testamentti kuitenkin tekee, että seurakunnan paimenen tehtävä kuuluu miehelle.
John Vikström pohtii artikkelissaan syitä, joiden takia pastori kieltäytyy toimittamasta messua yhdessä naispastorin kanssa. Arkkipiispan käsitys näyttää olevan, että varsinainen syy on sidonnaisuus viiteryhmään ja ihmisiin, jotka torjuvat naispappeuden. Nämä pitäisivät petturina, jos muuttaisi käsitystä tai suostuisi alttarille yhdessä naispastorin kanssa.
Olen menneiden kahden vuoden aikana miettinyt paljon, miksi toimin niin kuin toimin. Onko kyse siitä, että olen niin sidottu viiteryhmääni tai ystäviini enkä uskalla pettää näiden luottamusta? Kukapa meistä ei olisi ainakin jossain määrin sidottu ihmisiin. En kuitenkaan pysty yhtymään arkkipiispan ajatukseen. En koe olevani niin sidottu joihinkin ihmisiin, etten heidän takiaan uskalla ajatella tai ainakin toimia toisin. Naispappeuden torjuminen on merkinnyt minulle monien sellaisten ihmissuhteiden katkeamista, joita en olisi halunnut katkaista. Pääsisin monella tavalla paljon helpommalla, jos muuttaisin käsitystäni tai toimintatapaani. Olisiko sittenkin kyse siitä, että naispappeuden torjuva pastori on kiinni Raamatun opetuksissa eikä siksi voi toimia toisin kuin toimii?
John Vikström esittää artikkelissaan kovan syytöksen: Vastuu on niillä, jotka torjuvat naispappeuden. He rikkovat yhteyden kirkossa. He loukkaavat naispastoreita kieltäytymällä yhteistyöstä heidän kanssaan. Onko vastuu kokonaan meillä? Eikö ollenkaan niillä, jotka toivat kirkkoomme tämän uutuuden? Tai niillä, joilla olisi valta ratkaista tämä asia toisin? Eikö se ole kirkon yhteyden rikkomista, että uskoomme sitoutuneita kristittyjä työnnetään seurakunnista pois? Eikö meitä loukata sillä, että meitä lyödään julkisuudessa säälimättä?
Artikkelinsa alussa arkkipiispa tuntuu olevan pahoillaan tilanteesta, jossa olemme. Olemme kuin juuri ennen sodan puhkeamista. Neuvottelut on käyty eikä ratkaisua ole löydetty. Onko niin, että emeritusarkkipiispakin on hyväksynyt tämän tilanteen? Nyt on enää syytösten aika. Emmekö voisi vielä yrittää löytää ratkaisua? Eikö olisi löydettävissä sellainen ratkaisu, että kirkossa olisi tilaa myös meille, jotka torjumme naispappeuden? Meille pastoreille ja seurakuntalaisille.
Emeritusarkkipiispan keskeinen väite on ymmärtääkseni seuraava: Mikäli torjuu naispappeuden, täytyy hyväksyä Uuden testamentin opetus naisen ja miehen suhteesta. Keskeistä tässä opetuksessa on naisen alamaisuus suhteessa mieheen. Tämän hyväksyminen merkitsee Vikströmin mukaan sitä, että pitäisi torjua paitsi naisten toimiminen pastoreina myös naisten toimiminen seurakunnan luottamushenkilöinä, kirkolliskokousedustajina, kaupunginvaltuutettuina tai kansanedustajina. Jos joku on sitä mieltä, etteivät naiset voi toimia näissä tehtävissä, hän voi vaatia, etteivät naiset voi toimia pastoreina. Tarkoitus lienee sanoa: On mieletöntä vaatia nyky-yhteiskunnassa, että naiset tulisi poistaa kirkkovaltuustoista tai eduskunnasta. Yhtä mieletön on vaatimus, etteivät naiset saisi toimia pastoreina.
Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, että mikäli torjuu naispappeuden, tulee hyväksyä myös ne perustelut, joilla Uusi testamentti torjuu naisen toimimisen jumalanpalveluksessa opettajana. Olen samaa mieltä siitä, että mikäli vetoaa Uuden testamentin opetukseen virkakysymyksesä, tulee hyväksyä myös Uuden testamentin opetus miehen ja naisen suhteesta. Siitä olen arkkipiispan kanssa eri mieltä, että mikäli hyväksyy Uuden testamentin opetuksen naisen ja miehen suhteesta, sitten on vaadittava, että nainen ei voi toimia kirkkoneuvostossa tai eduskunnassa.
Uusi testamentti ei kiellä naisia toimimasta yhteiskunnassa vastuullisissa tehtävissä. Miksi meidän täytyisi kieltää se? Uuden testamentin aikana oli naisia, jotka olivat merkittävissä tehtävissä liike-elämässä tai yhteiskunnassa. Uudessa testamentissa on viitteitä, että näitä naisia oli myös ensimmäisten kristittyjen joukossa. Uusi testamentti ei vaadi heitä jättämään tehtäviään.
Uusi testamentti ei kiellä naisia kantamasta vastuuta seurakunnassa. Tai toimimasta aktiivisesti seurakunnassa. Uusi testamentti mainitsee naisia, joilla oli tärkeitä tehtäviä seurakunnassa. Uusi testamentti kehottaa kaikkia kristittyjä - siis myös naisia - julistamaan Jumalan suuria tekoja ja palvelemaan seurakuntaa. Miksi meidän pitäisi kieltää naisilta sellaista, mitä Uusi testamentti ei kiellä? Sen rajauksen Uusi testamentti kuitenkin tekee, että seurakunnan paimenen tehtävä kuuluu miehelle.
John Vikström pohtii artikkelissaan syitä, joiden takia pastori kieltäytyy toimittamasta messua yhdessä naispastorin kanssa. Arkkipiispan käsitys näyttää olevan, että varsinainen syy on sidonnaisuus viiteryhmään ja ihmisiin, jotka torjuvat naispappeuden. Nämä pitäisivät petturina, jos muuttaisi käsitystä tai suostuisi alttarille yhdessä naispastorin kanssa.
Olen menneiden kahden vuoden aikana miettinyt paljon, miksi toimin niin kuin toimin. Onko kyse siitä, että olen niin sidottu viiteryhmääni tai ystäviini enkä uskalla pettää näiden luottamusta? Kukapa meistä ei olisi ainakin jossain määrin sidottu ihmisiin. En kuitenkaan pysty yhtymään arkkipiispan ajatukseen. En koe olevani niin sidottu joihinkin ihmisiin, etten heidän takiaan uskalla ajatella tai ainakin toimia toisin. Naispappeuden torjuminen on merkinnyt minulle monien sellaisten ihmissuhteiden katkeamista, joita en olisi halunnut katkaista. Pääsisin monella tavalla paljon helpommalla, jos muuttaisin käsitystäni tai toimintatapaani. Olisiko sittenkin kyse siitä, että naispappeuden torjuva pastori on kiinni Raamatun opetuksissa eikä siksi voi toimia toisin kuin toimii?
John Vikström esittää artikkelissaan kovan syytöksen: Vastuu on niillä, jotka torjuvat naispappeuden. He rikkovat yhteyden kirkossa. He loukkaavat naispastoreita kieltäytymällä yhteistyöstä heidän kanssaan. Onko vastuu kokonaan meillä? Eikö ollenkaan niillä, jotka toivat kirkkoomme tämän uutuuden? Tai niillä, joilla olisi valta ratkaista tämä asia toisin? Eikö se ole kirkon yhteyden rikkomista, että uskoomme sitoutuneita kristittyjä työnnetään seurakunnista pois? Eikö meitä loukata sillä, että meitä lyödään julkisuudessa säälimättä?
Artikkelinsa alussa arkkipiispa tuntuu olevan pahoillaan tilanteesta, jossa olemme. Olemme kuin juuri ennen sodan puhkeamista. Neuvottelut on käyty eikä ratkaisua ole löydetty. Onko niin, että emeritusarkkipiispakin on hyväksynyt tämän tilanteen? Nyt on enää syytösten aika. Emmekö voisi vielä yrittää löytää ratkaisua? Eikö olisi löydettävissä sellainen ratkaisu, että kirkossa olisi tilaa myös meille, jotka torjumme naispappeuden? Meille pastoreille ja seurakuntalaisille.
9 Comments:
Naispappeus Suomen kirkossa henkilöityy emeritus-arkkipiispa Vikströmiin. Syytös kirkollisen yhteyden hajottamisesta kohdistuu varsinkin häneen, jos nyt syytöslinjalla jatketaan. Ihanko Vikström hyvällä omallatunnolla pitää itseään puhtaana?
Reaktiivisen, torjuvan näkemyksen yksipuolinen syyllistäminen tuo ilmi arkkipiispan hengellisen kovuuden (kai sitä pidetään johtajuutena). Se on kovempaa kuin tuhansien hämmentyneiden seurakuntalaisten passiivinen vastustus.
Myös vastustajien joukko tarvitsee pappinsa. Tästä ruohonjuuritason tarpeesta tilanne nousee. Se, että pappi omassa porukassa on solidaarinen, ei ole lainkaan kumma tai paha asia.
Reima Jokinen, Turku
Luettuani em. arkkipiispan kirjoituksen en aluksi oikein tiennyt, ollako hyvillään vai pahoillaan. Virkistävältä tuntui se, että Vikström lähestyi akuuttia aihetta muuten kuin yhteiskunnallis-juridisin tuomioin. Ikävää puolestaan oli se selvä sivuviesti, että naispappeuden torjujat pysyttelevät kannassaan lähinnä solidaarisuussyistä ja viiteryhmänsä identiteettiä varjellakseen. Tämähän taisi olla lopputulema koko argumentaatiosta - arkkipiispa kun ei näe mitään teologisia perusteluja sille, että nimenomaan luterilaisesta viranymmärryksestä käsin voidaan päätyä naispappeuden hylkäämiseen. Parhaana kirjoituksen antina pidin sitä, että se innosti jälleen kerran kyselemään suuria kokonaisuuksia ja taustoja. Naispappeuden torjuminen on todella osa laajempaa kokonaisuutta. Ns. kefale-struktuuriakaan ei suinkaan ole haudattu.
Jari Rankinen jo totesi, ettei Uusi testamentti velvoita jumalallisen järjestyksen toteuttamista sillä tavalla, jolla Vikström sen toteaa mahdottomaksi toteuttaa modernissa maailmassa. Tekee mieli mainita vielä kolme lisähuomiota:
1. "Let the Church be the Church" (Kirkkojen maailmanneuvoston konferenssi Oxfordissa 1937). Nimenomaan luterilaiseen kirkko-oppiin kuuluu käsitys kahdesta regimentistä. Kirkon virka johdetaan päätunnustuksessamme uskosta, evankeliumista, vanhurskauttamisesta (CA V), ei maallisesta järjestyksestä käsin. Sama perustava regimenttien erottaminen tunnetaan kyllä oman tunnustuskuntamme ulkopuolellakin. Onko tässä yksi selitys sille, että anglikaanisessa Englannissa on ollut kuningattaria keskiajalta saakka (joille kansallislaulussakin pyydetään Jumalan siunausta), mutta kun Englannin kirkossa toteutettiin naispappeus, se sai aikaan ainakin yhtä syvän kirkon sisäisen kriisin kuin meillä? Tunnustuksemme mukaan kirkko tosiaan on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Esim. kirkkovaltuusto eduskunnasta puhumattakaan ei ole "kirkko" tässä merkityksessä.
2. Ehkei luterilaiselle virkakäsitykselle ole sittenkään niin outoa puhe viran apostolisesta jatkumosta. Seppo A. Teinonen kirjoittaa aiheesta huomionarvoisesti kirjassaan Kirkon uudistus ja naispappeus (Kirjapaja 1975). "Tämä virka on apostoleilta periytynyt nykyisille piispoille ja papeille, jotka ovat heidän sijaisiaan kuten myös Luther jatkuvasti korosti (Von der Wiedertaufe an zwei Pfarrherren 1528, von den Konziliis und Kirchen, 1539)." Vikström astuu liian yksioikoisesti pois kirkon katkeamattoman todistuksen tieltä todetessaan virkaoppiemme erot Roomaan ja Bysanttiin päin. Tällaisesta denominationalistisesta (lue: epäekumeenisesta) lähtökohdasta käsin tehdään tunnustuksemme äärellä helposti virheellinen johtopäätös (argumentum ex silentio): tunnustuskirjojemme melko suppeat virkalausumat (mikä johtuu siitä, että vallitsevaa virkarakennetta ei torjuttu lukuunottamatta muutamia kritiikin kohteita!) eivät tosiaankaan eksplisiittisesti kiellä naisten saarnavirkaa. Samalla on otettava huomioon, että naispappeuden toteuttaminen on merkinnyt askelta yhä kauemmas kristittyjen yhteydestä ja yhä vakavampaa kristikunnan pirstaloitumista. Eikö tämä jos mikä ole vakavaa kirkon hajottamista? Sellaisesta en uskaltaisi kerran itse olla vastaamassa.
3. Kun luemme apostolisia ohjeita mm. aviopuolisoiden keskinäisistä suhteista (Ef. 5:21-33), puhuteltavina ovat kristityt, vapaat armolapset, jotka vapaaehtoisesti taipuvat ennen kaikkea Jumalan järjestykseen (hypotassein, taxis, mm. järjestys). Samasta Herrassa tapahtuvasta alistumisesta on kyse kaikkialla, missä epäajanmukaisesti puhutaan naisten ja miesten suhteista. Kysymys olkoon ennen kaikkea alistumisesta Jumalan järjestykseen. Siihen jokaista kristittyä, miestä ja naista, säätynsä mukaan kutsutaan. Eikä alamaisuudesta puhuta vain sukupuolten välistä suhdetta käsiteltäessä. On alistuttava myös "kaiken maallisen järjestyksen alaisuuteen" (1. Piet. 2:13)ja seurakunnan kaitsijoiden alaisuuteen (5:5). On tunnettua, että "alistumisvelvoitteesta" johtuen jotkut ovat puhuneet kaiken institutionalismin pönkittävän tuomittavia patriarkaalisia ajattelumalleja: taannoin uutisoitiin ruotsalaisesta feministipuolueesta, jonka piirissä pidetään ihanteena koko avioliittoinstituution lakkauttamista.
Pasi Palmu
Kälviä
Kiitos kaikille, joiden kommentteja taas oli ilo lukea ja suurin kiitos Jumalallemme, joka meissä vajavaisissa ja syntisissä ihmisissä Pyhän Henkensä kautta vaikuttaa, vaikka me itsekin monesti Pyhän Hengen toimintaa ainakin tiedostamattomasti vastustamme.
Jari, huomioni kiinnittyi John Vikströmin vertailuun 1. Tim. 3:2 ja saman luvun jakeen 12 välillä. Mitä olet mieltä niistä, jos pidät naisdiakonia raamatullisena? Itse sanoisin sen verran, että edelleenkin on ne kaksi muuta raamatunkohtaa, joiden selittelyä en niin hyvin ottanut selville. Ja tietysti monia muitakin perusteita.
Pasi, kommenttisi toinen kohta oli valaiseva. Oli hauska tietää lisää legendaarisesta Seppo A. Teinosesta! Kirkon hajottaminen naispappeuden tuomisen myötä oli myös hyvinkin miettimisen arvoinen asia. En itsekään haluaisi olla siitä vastaamassa, mutta tiedän, että kirkkoa on kovin helppo hajottaa ihan pienissäkin asioissa tai ainakin ajatuksissamme.
Herra, armahda jälleen meitä langenneita luotujasi. Sinun olkoon kiitos ja ylistys iankaikkisesti!
Tuomo Viherjuuri, Helsinki
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Hei!
Jari Rankinenkin varmaan kommentoi 1.Tim.3:sta. Aihe lienee myös aika hankala.
Seuraavanlaisia huomioita olen löytänyt mm. internetistä löytämäni Erkki Koskenniemen lyhyen kommentin avulla.
Vaikka Raamatussa 1. Tim. 3:12:ssa puhutaan yhden vaimon miehestä diakoniin liittyen ja muistaakseni apostolien tekojen alussa diakoneiksi piti valita miehiä,
niin toisaalla Raamatussa kuitenkin huomataan, että diakonina voi olla myös nainen:
Room.16:1:
Minä suljen teidän suosioonne sisaremme Foiben, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija,
Tämän asian takia 1. Tim. 3:2:sta onkin hankala käyttää vanhan virkakannan puolustamiseen, vaikka olen huomannut siten joidenkin ihmisten tekevän.
Huomasin jonkin tämäntyyppisen huomion Erkki Koskenniemeltä internetistä, ettei kyseistä Raamatun paikkaa 1. Tim. 3:2:sta oikein voi käyttää vanhan virkakannan puolustamiseen. Ainakin se on hieman ongelmallinen.
1. Tim. 3:ssahan perustellaan samoilla sanoilla, että seurakunnan kaitsijan tulee olla yhden vaimon mies ja samoilla sanoilla perustellaan diakonin virkaa:
3:2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies
3:12 Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies
Kuitenkin diakonin virassa voi Raamatun mukaan toimia nainenkin, kuten Room.16:1:stä huomataan. Raamattuhan on kokonaan Jumalan sanaa.
Sen sijaan muut aika yleisesti tiedossa olevat perustelut ovat päteviä vanhaan virkakantaan liittyen (mm. 1.Kor.14, 1.Tim.2, apostolien valinta, ylkä-morsian, jne.).
Kirjoitan lisäksi seuraavaa, jotta kantani Raamatun tarkoitusperään tulisi selväksi.
Kannattaa aina näissä yhteyksissä muistaa, että Raamattu ei missään tapauksessa ole ensisijaisesti ohjekirja hyvään elämään, siis ohjekirja miten kuuluisi elää. Toki Raamattu näyttää miten pitäisi elää oikein. Me emme sitä lakia kuitenkaan täytä.
Raamattu, ja sanan kautta Pyhä Henki, paljastaa meidän syntimme.
Ennenkaikkea Raamatun tarkoitus on kuitenkin päästää synneistä. Raamatun tarkoitus ei ole saattaa meitä syytösten ja lain syyttävän sormen alle, vaan Raamatun ja Jumalan tarkoitus on, että saisimme hyvillä mielin luottaa Jumalaan, että pelastumme ja pääsemme taivaan kotiin Jeesuksen ristin työn kautta.
Raamattu ei suinkaan ole mikään ohjekirja. Sellainen kirja olisi kamala kirja, jos se pitäisi sisällään pelkkiä ohjeita miten tulisi elää, se olisi aika kauheaa. En oikein tahtoisi edes lukea sellaista kirjaa.
Mutta Raamattupa sisältää ilmoituksen, että saamme syntimme anteeksi. Raamattu ei ainoastaan paljasta syntiämme, Raamattu ei sisällä pelkästään lakia. Laista emme löydä pelastusta, vaan se tuomitsisi meidät kadotukseen. Laki annettiin Siinain vuorella. Siellä kuolisimme. Lakiakaan emme voi kuitenkaan hyljätä ja alkaa elää miten vain. Laista ei häviä piirtoakaan (Jeesuksen sanoja muistellen).
Ja vain evankeliumi, oppi Jeesuksen ristin kuoleman merkityksestä, syntien sovituksesta, voi meidät pelastaa. Ilman sitä oppia, ristin evankeliumia, emme voi pelastua. Ristin kuolemassa synnit totisesti sovitettiin. Emmehän tietenkään voi hylätä oppiakaan. Meidän tulee sensijaan tarkasti pitää huolta opista, niinhän Raamattu opettaa. Meidän tulee pitää kiinni siitä mitä Raamattu meille opettaa, mitä profeetat, evankelistat ja apostolit ovat meille välittäneet ja Jeesus on ilmoittanut. Koko Raamattu on kolmiyhteisen Jumalan ilmoitusta.
Laista ei ole hyötyä pelastuksen kannalta, se tuomitsee. Sen ainut tehtävä on ajaa Jeesuksen luo, turvautumaan Häneen. Evankeliumi sen sijaan julistaa kaikki, siis aivan kaikki, vapaaksi kaikista syytteistä, Jeesus on kaikki rikkomuksemme ja syntimme jo sovittanut ristillä. Tämä on se, mistä Raamatussa on kyse.
Raamatun tarkoitus ei siis ole olla mikään ohjekirja, vaan sen tulee vapauttaa synneistä ja päästää iankaikkiseen elämään, herättää kuolleet jo tässä ajassa elämään, kuten tuhlaajapojankin kohdalla.
Raamatussahan meille toivotetaan yhtenään "rauha teille", "armo teille", jne. enkelien, Jeesuksen ja apostolien kirjeiden toimesta/kautta. Se on Raamatun päätarkoitus.
Toivottavasti kirjoittamani meni oikella tavalla.
Terveisin Samuli Ruohola
Sairasvuoteesta kotoa, Tampere
+ Kiitokset sekä Jarille iskevästä kommentista että Pasi Palmun aivan upeasta esseestä, joka ansaitsisi laajempaa julkisuutta! Itse en oikein jaksa enää lähteä emerituspiispani kanssa lähteä keskustelemaan, se kun ei kuitenkaan johtane mihinkään. Hyvä, jos toiset tekevät sen minua paljon paremmin.
Samulille jätän mietittäväksi sen, minkä luulen ymmärtäneeni Simo Kivirannan eräästä artikkelista: alkukirkossa oli diakonian virka, jolle kuului sekä rakkauden palvelustyö että tehtäviä liturgian puitteissa, ja siihen kutsuttiin niin naisia kuin miehiäkin. Sille ei kuitenkaan kuulunut seurakunnan johtaminen, saarnaaminen eikä Ehtoollisen konsekraatio.
En ole tätä asiaa lainkaan tutkinut, mutta jos tämä Simo Kivirannan huomio pitää paikkansa, näyttää siltä, että tämä diakonian virka ajan myötä yhtäältä samastui papistoon, ikään kuin papinviran alimmaksi asteeksi, toisaalta siltä hävisi se diakoninen ulottuvuus, jonka itse ymmärrämme kuuluvan diakonin tai diakonissan virkaan.
Kuitenkin lienee selvää, että - ja tähän Uusi testamenttikin viittaa - alkukirkossa myös naisilla saattoi olla merkittäviä tehtäviä ja virkoja. Raamatun antamaan kuvaan ei ollenkaan sovi kuva kodin seinien sisään suljetuista, vaiennetuista ja alistetuista "Eevan tyttäristä". Yhtä selvää on kuitenkin, etteivät he Sanalla johtaneet seurakuntaa eivätkä olleet siinä virassa, jossa seurakunnan paimen läsnäolevan Kristuksen edustajana Sanalla konsekroi leivän ja viinin.
Martti Vaahtoranta (vaihteeksi Mannheimissa)
Kaltaiseni ateistin kannalta tällainen riitely on hauskaa seurattavaa.
Kyseessähän on puhtaasti teologinen asia. Joko luterilaisten jumala hyväksyy naispappeuden tai ei. Eli on kolme vaihtoehtoa: naispappeuden puolustajat ovat oikeassa, naispappeuden vastustajat ovat oikeassa tai kummatkin ovat väärässä (eli luterilaisten jumala ei ole olemassa).
En ymmärrä, miksi luterilaisten on niin vaikeaa tunnustaa, että heidän jumalansa on yksinkertaisesti mokannut. Hän ei ole kyennyt ilmoittamaan tarpeeksi selkeästi kantaansa naispappeuteen.
Kristityt ovat kuulemma rukouksen kautta yhteydessä jumalaansa. Suosittelisinkin, että valitsisitte jonkun keskuudestanne, kenelle antaisitte tehtäväksi iltarukouksen ohessa kysäistä jumalanne kantaa naispappeuteen: salliiko hän sen vai ei. Sitten ei tarvitsisi enää kinastella, kun Raamatun voisi päivittää kertomaan asian tarpeeksi selkeästi.
Mikäli jumala ei vastaa mitään, niin sitten kannattaa tietenkin alkaa pohdiskelemaan, että mahtaakohan se edes olla olemassa. Toinen vaihtoehto on, että hän haluaa ihmisten riitelevän keskenään, eikä sen takia paljasta kantaansa naispappeuteen.
Samuli Pahalahti, Salo
Terve Zombie.
"Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan nielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumalan on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä." Hepr.11:6
Miksi pyydät rukoilemaan Jumalaa, jos tiedät ettei Hän ole olemassa?
"Mistä teidän keskinäiset kiistanne ja taistelunne syntyvät? Mistäpä muusta kuin haluistanne, jotka käyvät taistelua teidän ruumiissanne. Te himoitsette, mutta jäätte vaille, kiihkon ja kateuden vallassa te vaikka riistätte hengen toisiltanne, mutta ette silti saavuta päämääräänne. Te taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä. Ja vaikka te pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne. Te uskottomat! Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi." Jaak.4:1-4
Naispappeus toteutettiin koska kirkko halusi olla maailman ystävä.
"Jeesus vastasi heille:´Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.´" Matt.22:29
Mari Hiltunen, Valkeala
Samuli Ruohola,
kiitos kirjoituksestasi. Tosi lohdullista, että luotat niin avoimesti Raamatun ilmoitukseen. Kuten sanoit, ne muut tiedossa olevat perustelut kertovat aivan tarpeeksi, jos haluaa kuulla. Ja miksi emme haluaisi, kun rauha ja armo Kristuksessa, jotka haluaisimme jokaiselle, tulevat osaksemme jo täällä. Oikeissa messuissa sen myös huomaa. Ei tarvitse viisastella teoreettisesti oman Luojansa ja Vapahtajansa olemassaoloa eikä pelätä, että Hän hylkäisi. Voimia ja siunausta sairasvuoteellesi!
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Lähetä kommentti
<< Home