Emeritusarkkipiispan artikkeli

Kotimaan verkkolehdessä (http://www.kotimaa.fi/) on emeritusarkkipiispa John Vikströmin pitkä artikkeli "Omatunto ja naispapit". Artikkeli on julkaistu aiemmin - jos muistan oikein - Teologisessa Aikakauskirjassa. Emeritusarkkipiispa kirjoittaa pastoreista, jotka torjuvat naispappeuden eivätkä omaantuntoonsa vedoten voi toimittaa messua yhdessä naispastoreiden kanssa.

Emeritusarkkipiispan keskeinen väite on ymmärtääkseni seuraava: Mikäli torjuu naispappeuden, täytyy hyväksyä Uuden testamentin opetus naisen ja miehen suhteesta. Keskeistä tässä opetuksessa on naisen alamaisuus suhteessa mieheen. Tämän hyväksyminen merkitsee Vikströmin mukaan sitä, että pitäisi torjua paitsi naisten toimiminen pastoreina myös naisten toimiminen seurakunnan luottamushenkilöinä, kirkolliskokousedustajina, kaupunginvaltuutettuina tai kansanedustajina. Jos joku on sitä mieltä, etteivät naiset voi toimia näissä tehtävissä, hän voi vaatia, etteivät naiset voi toimia pastoreina. Tarkoitus lienee sanoa: On mieletöntä vaatia nyky-yhteiskunnassa, että naiset tulisi poistaa kirkkovaltuustoista tai eduskunnasta. Yhtä mieletön on vaatimus, etteivät naiset saisi toimia pastoreina.

Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, että mikäli torjuu naispappeuden, tulee hyväksyä myös ne perustelut, joilla Uusi testamentti torjuu naisen toimimisen jumalanpalveluksessa opettajana. Olen samaa mieltä siitä, että mikäli vetoaa Uuden testamentin opetukseen virkakysymyksesä, tulee hyväksyä myös Uuden testamentin opetus miehen ja naisen suhteesta. Siitä olen arkkipiispan kanssa eri mieltä, että mikäli hyväksyy Uuden testamentin opetuksen naisen ja miehen suhteesta, sitten on vaadittava, että nainen ei voi toimia kirkkoneuvostossa tai eduskunnassa.

Uusi testamentti ei kiellä naisia toimimasta yhteiskunnassa vastuullisissa tehtävissä. Miksi meidän täytyisi kieltää se? Uuden testamentin aikana oli naisia, jotka olivat merkittävissä tehtävissä liike-elämässä tai yhteiskunnassa. Uudessa testamentissa on viitteitä, että näitä naisia oli myös ensimmäisten kristittyjen joukossa. Uusi testamentti ei vaadi heitä jättämään tehtäviään.

Uusi testamentti ei kiellä naisia kantamasta vastuuta seurakunnassa. Tai toimimasta aktiivisesti seurakunnassa. Uusi testamentti mainitsee naisia, joilla oli tärkeitä tehtäviä seurakunnassa. Uusi testamentti kehottaa kaikkia kristittyjä - siis myös naisia - julistamaan Jumalan suuria tekoja ja palvelemaan seurakuntaa. Miksi meidän pitäisi kieltää naisilta sellaista, mitä Uusi testamentti ei kiellä? Sen rajauksen Uusi testamentti kuitenkin tekee, että seurakunnan paimenen tehtävä kuuluu miehelle.

John Vikström pohtii artikkelissaan syitä, joiden takia pastori kieltäytyy toimittamasta messua yhdessä naispastorin kanssa. Arkkipiispan käsitys näyttää olevan, että varsinainen syy on sidonnaisuus viiteryhmään ja ihmisiin, jotka torjuvat naispappeuden. Nämä pitäisivät petturina, jos muuttaisi käsitystä tai suostuisi alttarille yhdessä naispastorin kanssa.

Olen menneiden kahden vuoden aikana miettinyt paljon, miksi toimin niin kuin toimin. Onko kyse siitä, että olen niin sidottu viiteryhmääni tai ystäviini enkä uskalla pettää näiden luottamusta? Kukapa meistä ei olisi ainakin jossain määrin sidottu ihmisiin. En kuitenkaan pysty yhtymään arkkipiispan ajatukseen. En koe olevani niin sidottu joihinkin ihmisiin, etten heidän takiaan uskalla ajatella tai ainakin toimia toisin. Naispappeuden torjuminen on merkinnyt minulle monien sellaisten ihmissuhteiden katkeamista, joita en olisi halunnut katkaista. Pääsisin monella tavalla paljon helpommalla, jos muuttaisin käsitystäni tai toimintatapaani. Olisiko sittenkin kyse siitä, että naispappeuden torjuva pastori on kiinni Raamatun opetuksissa eikä siksi voi toimia toisin kuin toimii?

John Vikström esittää artikkelissaan kovan syytöksen: Vastuu on niillä, jotka torjuvat naispappeuden. He rikkovat yhteyden kirkossa. He loukkaavat naispastoreita kieltäytymällä yhteistyöstä heidän kanssaan. Onko vastuu kokonaan meillä? Eikö ollenkaan niillä, jotka toivat kirkkoomme tämän uutuuden? Tai niillä, joilla olisi valta ratkaista tämä asia toisin? Eikö se ole kirkon yhteyden rikkomista, että uskoomme sitoutuneita kristittyjä työnnetään seurakunnista pois? Eikö meitä loukata sillä, että meitä lyödään julkisuudessa säälimättä?

Artikkelinsa alussa arkkipiispa tuntuu olevan pahoillaan tilanteesta, jossa olemme. Olemme kuin juuri ennen sodan puhkeamista. Neuvottelut on käyty eikä ratkaisua ole löydetty. Onko niin, että emeritusarkkipiispakin on hyväksynyt tämän tilanteen? Nyt on enää syytösten aika. Emmekö voisi vielä yrittää löytää ratkaisua? Eikö olisi löydettävissä sellainen ratkaisu, että kirkossa olisi tilaa myös meille, jotka torjumme naispappeuden? Meille pastoreille ja seurakuntalaisille.