Voidaanko erottaa pysyvästi?

Olin vuoristossa parin päivän partiomatkalla. Vierailimme kylissä, jututimme ihmisiä, ajoimme pitkin upeita solia, yövyimme tähtitaivaan alla. Juttelimme mukavia ja vakavampia. Pidimme hartaushetken vartiopaikalla. Hieno reissu!

Hienosta kokemuksesta arkisempiin asioihin: Kirkkoherra Osmo Ojansivu on kertonut muutamissa lehtihaastatteluissa mahdollisuudesta erottaa minut nopeammalla aikataululla – ettei tarvitsisi odottaa hallinto-oikeuden ja mahdollisesti korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä. Puhuin asiasta erään juristin kanssa. Hän sanoi, että tämä todella on mahdollista.

Asia hoidettaisiin ilmeisesti seuraavasti: Kun palaan Afganistanista ja virkavapauteni päättyy, Osmo Ojansivu määrää minut heti toimittamaan messun yhdessä naispastorin kanssa. Lehtijuttujen mukaan hän on aikonutkin tehdä näin. Kun en toimita messua, Osmo Ojansivu tekee nopeasti tapahtuneesta ilmiannon tuomiokapituliin, joka käynnistää esitutkinnan. Se hoidetaan ripeästi. Tämän jälkeen kurinpitoasiamies tekee ehdotuksen rangaistuksesta, minulle annetaan parikolme viikkoa aikaa vastineen laatimiseen ja kapituli tekee päätöksen. Jos tuomiokapituli tahtoo, se voi päättää erottaa minut lopullisesti Vammalan kappalaisen virasta ja pappisvirasta – siis että en koskaan enkä missään saa toimia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastorina. Juristi, jonka kanssa juttelin, oli sitä mieltä, että tämä hanke tulisi valmiiksi viimeistään vuoden 2008 aikana, ehkä jo elokuussa tai syyskuussa. Se voi tapahtua nopeammin.

Asian hoitaminen tällä tavalla vaatii halua hoitaa se näin. Erityisesti kysytään kirkkoherran halua. Tuntuu, että halua on. Siltä tuntuu sen perusteella, mitä on voinut lukea lehdistä.

Mikäli valitan tuomiokapitulin minulle jo antamasta rangaistuksesta, se ei estä erottamasta minua pysyvästi. Kapituli voi katsoa, että olen syyllistynyt uudestaan raskaaseen rikkeeseen – kun en taaskaan toimita messua naispastorin kanssa. Tämä tapaus voidaan ottaa käsittelyyn ja antaa aiempaa ankarampi tuomio valituksesta huolimatta. Jos päätös on pysyvä erottaminen, se astuu voimaa, vaikka siitä valittaisi.

Minusta näyttää, että asia tullaan hoitamaan näin. Toiveeni on, että saisin vielä ensi kesänä pitää rippikoulun, johon kuuluville nuorille lähetin ensimmäisen kirjeen viime lomallani. Ja tämä annettaisiin tehdä rauhassa. Ettei esimerkiksi konfirmaatiojumalanpalveluksesta järjestettäisi tilaisuutta, josta minun on jäätävä pois, määräämällä avustajaksi naispastori. Rippikouluryhmässä on entisiä partiopoikiani ja vielä läheisempiä.

Tietysti se rangaistus, että erotetaan pysyvästi Vammalan kappalaisen virasta ja mahdollisti myös pappisvirasta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, tuntuu kovalta. Tuntuu, että kirkossamme pastori voi tehdä lähinnä yhden synnin. Tai lähinnä yksi synti on niin raskas, että sen takia tulee erotetuksi. Hän edustaa kristikunnan perinteistä käsitystä papinvirasta. Kirkko käy taistelua julkisuuskuvastaan. Ehkä rangaistuksen kovuus liittyy siihen. Kirkon johto lyö niitä, joita ihmiset toivovat lyötävän. Halutaan antaa viesti: me tartumme kovalla kädelle siihen, mihin toivotte meidän tarttuvan kovalla kädellä; kirkko taistelee tasa-arvon puolesta.

Tosin en tiedä, miten moni oikeasti odottaa kirkolta tällaista toimintaa. Tai miten moni pitää sitä hyvänä tai hyväksyttävänä? Yllättäviltä tahoilta kuulen tämän tästä näitä viestejä: Miten kirkon johto käsittelee sinua, se on käsittämätöntä. Eikö asioita voitaisi hoitaa sivistyneesti? Miksi asioista, jotka voitaisiin ratkaista aivan toisin, tehdään näin vaikeita?

Entä sen jälkeen, kun minut on erotettu pysyvästi – jos hankkeeseen ryhdytään? Mitä jos käykin niin, että valitan päätöksestä ja maallinen tuomioistuin katsoo, että irtisanomiseni oli laiton? Tästä tulisi päätös ehkä vuoden tai kahden kuluttua. Minut olisi irtisanottu virasta ja kyseiseen virkaan olisi valittu toinen henkilö. Tilanne olisi hyvin hankala.

Jotkut ovat kysyneet, miksi emme lähde kirkosta. Miksi emme perusta uutta ja omaa? Eikö näin pitäisi tehdä, jos kirkon tekemä päätös – pappisviran avaaminen naisille – ei miellytä?

Puhe oman kirkon perustamisesta kertoo usein aika pinnallisesta tai kokonaan väärästä käsityksestä siitä, mikä on kirkko. Kirkko ei ole kuin urheiluseura tai poliittinen puolue, josta erotaan, johon liitytään tai joita perustetaan uusia, kun sitä tuntuu. Kirkko on paljon enemmän. Minut on aikanaan kastettu tämän kirkon jäseneksi. Olen saanut tässä kirkossa opetusta ja oppinut tuntemaan hyvän Herrani ja Vapahtajani. Olen tullut vihityksi pastoriksi tähän kirkkoon. Kirkkomme perusta on edelleen juuri se, mihin tahdon sitoutua. Kirkkomme ilmoittaa perustakseen Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen. Minua ei ole saatu vakuuttuneeksi, että olisin poikennut siltä perustalta, joka kirkollamme on – tai jonka se ainakin ilmoittaa perustakseen. Miksi siis pitäisi lähteä?

Jeesus puhui palvelijoista, jotka ryhtyvät lyömään toisia palvelijoita ja muita (Matt 24:45-51). Jeesus tarkoittaa seurakunnan tai kirkon palvelijoita – siis pastoreita, piispoja, sananjulistajia, johtajia. Hän ei kehota lähtemään seurakunnasta tai kirkosta, jossa tapahtuu tällaista. Hän neuvoo uskollisia palvelijoita huolehtimaan siitä, että kaikki saavat ruokaa. Ruoka tarkoittaa varsinkin Sanan leipää.