Voidaanko erottaa pysyvästi?

Olin vuoristossa parin päivän partiomatkalla. Vierailimme kylissä, jututimme ihmisiä, ajoimme pitkin upeita solia, yövyimme tähtitaivaan alla. Juttelimme mukavia ja vakavampia. Pidimme hartaushetken vartiopaikalla. Hieno reissu!

Hienosta kokemuksesta arkisempiin asioihin: Kirkkoherra Osmo Ojansivu on kertonut muutamissa lehtihaastatteluissa mahdollisuudesta erottaa minut nopeammalla aikataululla – ettei tarvitsisi odottaa hallinto-oikeuden ja mahdollisesti korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä. Puhuin asiasta erään juristin kanssa. Hän sanoi, että tämä todella on mahdollista.

Asia hoidettaisiin ilmeisesti seuraavasti: Kun palaan Afganistanista ja virkavapauteni päättyy, Osmo Ojansivu määrää minut heti toimittamaan messun yhdessä naispastorin kanssa. Lehtijuttujen mukaan hän on aikonutkin tehdä näin. Kun en toimita messua, Osmo Ojansivu tekee nopeasti tapahtuneesta ilmiannon tuomiokapituliin, joka käynnistää esitutkinnan. Se hoidetaan ripeästi. Tämän jälkeen kurinpitoasiamies tekee ehdotuksen rangaistuksesta, minulle annetaan parikolme viikkoa aikaa vastineen laatimiseen ja kapituli tekee päätöksen. Jos tuomiokapituli tahtoo, se voi päättää erottaa minut lopullisesti Vammalan kappalaisen virasta ja pappisvirasta – siis että en koskaan enkä missään saa toimia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastorina. Juristi, jonka kanssa juttelin, oli sitä mieltä, että tämä hanke tulisi valmiiksi viimeistään vuoden 2008 aikana, ehkä jo elokuussa tai syyskuussa. Se voi tapahtua nopeammin.

Asian hoitaminen tällä tavalla vaatii halua hoitaa se näin. Erityisesti kysytään kirkkoherran halua. Tuntuu, että halua on. Siltä tuntuu sen perusteella, mitä on voinut lukea lehdistä.

Mikäli valitan tuomiokapitulin minulle jo antamasta rangaistuksesta, se ei estä erottamasta minua pysyvästi. Kapituli voi katsoa, että olen syyllistynyt uudestaan raskaaseen rikkeeseen – kun en taaskaan toimita messua naispastorin kanssa. Tämä tapaus voidaan ottaa käsittelyyn ja antaa aiempaa ankarampi tuomio valituksesta huolimatta. Jos päätös on pysyvä erottaminen, se astuu voimaa, vaikka siitä valittaisi.

Minusta näyttää, että asia tullaan hoitamaan näin. Toiveeni on, että saisin vielä ensi kesänä pitää rippikoulun, johon kuuluville nuorille lähetin ensimmäisen kirjeen viime lomallani. Ja tämä annettaisiin tehdä rauhassa. Ettei esimerkiksi konfirmaatiojumalanpalveluksesta järjestettäisi tilaisuutta, josta minun on jäätävä pois, määräämällä avustajaksi naispastori. Rippikouluryhmässä on entisiä partiopoikiani ja vielä läheisempiä.

Tietysti se rangaistus, että erotetaan pysyvästi Vammalan kappalaisen virasta ja mahdollisti myös pappisvirasta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, tuntuu kovalta. Tuntuu, että kirkossamme pastori voi tehdä lähinnä yhden synnin. Tai lähinnä yksi synti on niin raskas, että sen takia tulee erotetuksi. Hän edustaa kristikunnan perinteistä käsitystä papinvirasta. Kirkko käy taistelua julkisuuskuvastaan. Ehkä rangaistuksen kovuus liittyy siihen. Kirkon johto lyö niitä, joita ihmiset toivovat lyötävän. Halutaan antaa viesti: me tartumme kovalla kädelle siihen, mihin toivotte meidän tarttuvan kovalla kädellä; kirkko taistelee tasa-arvon puolesta.

Tosin en tiedä, miten moni oikeasti odottaa kirkolta tällaista toimintaa. Tai miten moni pitää sitä hyvänä tai hyväksyttävänä? Yllättäviltä tahoilta kuulen tämän tästä näitä viestejä: Miten kirkon johto käsittelee sinua, se on käsittämätöntä. Eikö asioita voitaisi hoitaa sivistyneesti? Miksi asioista, jotka voitaisiin ratkaista aivan toisin, tehdään näin vaikeita?

Entä sen jälkeen, kun minut on erotettu pysyvästi – jos hankkeeseen ryhdytään? Mitä jos käykin niin, että valitan päätöksestä ja maallinen tuomioistuin katsoo, että irtisanomiseni oli laiton? Tästä tulisi päätös ehkä vuoden tai kahden kuluttua. Minut olisi irtisanottu virasta ja kyseiseen virkaan olisi valittu toinen henkilö. Tilanne olisi hyvin hankala.

Jotkut ovat kysyneet, miksi emme lähde kirkosta. Miksi emme perusta uutta ja omaa? Eikö näin pitäisi tehdä, jos kirkon tekemä päätös – pappisviran avaaminen naisille – ei miellytä?

Puhe oman kirkon perustamisesta kertoo usein aika pinnallisesta tai kokonaan väärästä käsityksestä siitä, mikä on kirkko. Kirkko ei ole kuin urheiluseura tai poliittinen puolue, josta erotaan, johon liitytään tai joita perustetaan uusia, kun sitä tuntuu. Kirkko on paljon enemmän. Minut on aikanaan kastettu tämän kirkon jäseneksi. Olen saanut tässä kirkossa opetusta ja oppinut tuntemaan hyvän Herrani ja Vapahtajani. Olen tullut vihityksi pastoriksi tähän kirkkoon. Kirkkomme perusta on edelleen juuri se, mihin tahdon sitoutua. Kirkkomme ilmoittaa perustakseen Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen. Minua ei ole saatu vakuuttuneeksi, että olisin poikennut siltä perustalta, joka kirkollamme on – tai jonka se ainakin ilmoittaa perustakseen. Miksi siis pitäisi lähteä?

Jeesus puhui palvelijoista, jotka ryhtyvät lyömään toisia palvelijoita ja muita (Matt 24:45-51). Jeesus tarkoittaa seurakunnan tai kirkon palvelijoita – siis pastoreita, piispoja, sananjulistajia, johtajia. Hän ei kehota lähtemään seurakunnasta tai kirkosta, jossa tapahtuu tällaista. Hän neuvoo uskollisia palvelijoita huolehtimaan siitä, että kaikki saavat ruokaa. Ruoka tarkoittaa varsinkin Sanan leipää.

Muutama päivä päätöksen jälkeen

Lensin yhdessä muiden palvelusvapaalla olleiden rauhanturvaajien kanssa keskiviikon ja torstain välisenä yönä Afganistaniin. Oli mukava palata tuttuun joukkoon ja mielenkiintoiseen tehtävään. Kabulin lentokentällä paistoi aurinko ja lämmintä oli parikymmentä astetta. Kovin toisenlaista kuin Suomessa.

On kulunut pari päivää Turun tuomiokapitulin päätöksestä. Olen saanut suuren määrän sähköposti- ja tekstiviestejä. Niissä on ihmetelty kapitulin päätöstä. Tai oltu tyrmistyneitä. On toivotettu voimia minulle ja perheellemme ja uskottu, että Jumala johdattaa ja voi käyttää omiin hyviin tarkoituksiinsa sitäkin, mikä tuntuu pahalta ja väärältä. Olen iloinen, että näitä viestejä olen saanut myös niiltä, jotka ovat naispappeudesta eri mieltä kanssani. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat muistaneet ja tukeneet.

Vaimoni kertoi saaneensa eilen suuren herkkukorin, kukkia ja paljon karkkia. Joukko ystäväperheitä oli koonnut nämä lahjat. He olivat sitä mieltä, että täytyy toimia Herramme kehotuksen mukaan: ”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” Lahjat olivat ilahduttaneet perhettämme kovin. Ja minuakin täällä. Lämmin kiitos! Iloitsemme ja riemuitsemme! Vaikka en oikein osaakaan yhdistää Herramme sanoja itseeni. Ennemmin koen itseni huonoksi Jeesuksen seuraajaksi - huonoksi saviastiaksi.

Kirkkoherra Osmo Ojansivua oli haastateltu Satakunnan Kansan verkkolehdessä. Ehkä myös lehden printtiversiossa, jota en ole nähnyt. Hänkin oli pettynyt tuomiokapitulin päätökseen. Ei kuitenkaan siksi, että päätös oli niin kova, vaan siksi, ettei kapituli päättänyt erottaa minua heti ja pysyvästi. Tuomiokapituli antaessaan minulle näin lievän tuomion ei ollut ajatellut seurakuntaa ja sen työyhteisöä.

Vielä jokin aika sitten Osmo Ojansivu sanoi, ettei hän tule esittämään Markus Malmivaaran tai minun erottamista. Viime elokuussa – juuri ennen kuin lähdin Afganistaniin – hän kertoi uskovansa, että kiistaan löytyy jokin hyvä ratkaisu. Joko mieli on muuttunut tai minä ymmärsin hänen puheensa väärin. Tarkkaan ottaen hän ei esittänytkään minun erottamista – oli vain syvästi pettynyt siihen, etteivät toiset erottaneet minua heti ja lopullisesti. Ehkä hän tarkoittikin hyvällä ratkaisulla, että minusta päästään eroon. Ymmärsin vain hänen myötätuntoiset sanansa väärin.

Odottaisin kirkkoherralta lausuntoja, jotka rakentavat seurakuntaa, ja niiden mukaisia tekoja. Onhan Vammalan seurakunnassa huomattava joukko niitä, jotka ajattelevat papinvirasta samalla tavalla kuin minä. Täytyykö heistäkin yrittää päästä, jotta seurakunnan paras toteutuu? On niitä, jotka tahtoisivat pitää minut Vammalan seurakunnan pastorina, vaikka ajattelevat naispappeudesta toisin kuin minä. Mitä he ajattelevat kirkkoherran puheista?

Sanotaan, että esimiestaidot punnitaan juuri vaikeissa tilanteissa, joihin esimies joutuu. Heikko esimies ajattelee ensisijaisesti itseään ja omaa parastaan. Esimies voi toimia muutenkin kuin niin, että lyö alaistaan vielä kovemmin kuin toiset. Epäilemättä myös esimiehellä on odotuksia alaisensa suhteen. En varmaankaan ole täyttänyt kaikkia odotuksia.

Tuomiokapituli päätti erottaa minut kolmeksi kuukaudeksi pappisvirasta. Kuitenkaan tuomiota ei panna täytäntöön heti – vasta sitten kun virkavapauteni ja toimintani pastorina Afganistanissa päättyy. Siis päätettiin, etten saa toimia pastorina kolmeen kuukauteen missään. Rikokseni ovat niin suuret. Mutta kuitenkin saan toimia pastorina toistaiseksi. Rikokseni eivät olekaan niin suuret, että ne estäisivät pastorina toimimisen siinä tehtävässä, jossa nyt olen. Minun maallikkona – siis teologina, ei juristina – on vaikea ymmärtää tällaista päätöstä.

Toinen asia, jota olen ihmetellyt, on tuomiokapitulin kokoonpano sen käsitellessä asiaani. Piispa Kari Mäkinen on ottanut julkisuudessa voimakkaasti kantaa Vammalan tilanteeseen. Kenellekään asiaa seuranneelle ei ole jäänyt epäselväksi, miten Kari Mäkisen mielestä tulee toimia. Minä olen syyllinen ja minua on rankaistava. Kun tuomiokapituli teki päätöksen asiassani, se toimi oikeusistuimen roolissa. Tämän oikeusistuimen puheenjohtajana toimi Kari Mäkinen. Minun maallikkona on vaikea ymmärtää tällaista toimintaa. Tuntuisi erikoiselta, jos käräjäoikeuden istuva tuomari ottaisi hyvissä ajoin ennen asian käsittelyä voimakkaasti kantaa asiaa, kertoisi, mikä tuomion pitäisi olla hänen mielestään, ja tekisi tämän julkisuudessa. Käsittääkseni tuomari näillä puheilla tekisi itsestään jäävin. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pelisäännöt ovat toisenlaisia.

Kotimaan verkkolehdessä oli melkein peräkkäin kaksi uutista: minut erotettiin pappisvirasta kolmeksi kuukaudeksi ja Leena Huovinen valittiin vuoden papiksi. Varmasti Leena Huovinen on tehnyt myös hyvää, arvokasta työtä. Hänen valintansa vuoden papiksi liittyy epäilemättä erityisesti siihen, että hän on ilmoittanut siunanneensa naisparin, joka on rekisteröinyt parisuhteensa. Tuomiokapituli tuomitsee pastorin erittäin ankarasti siitä, että tämä torjuu naispappeuden ja toimii sen mukaisesti. Pappisliiton jäsenet valitsevat vuoden papiksi pastorin, joka siunaa homosuhteessa elävän parin ja toivoo, että kirkkoon saataisiin pian kaava näitä toimituksia varten. Kirkkomme on nyt tällaisessa tilassa. Varmasti on niitä, joiden mielestä kirkkomme kulkee juuri oikeaan suuntaan. On myös paljon niitä, jotka surevat kirkkomme tilaa.

Kun naispappeutta oltiin tuomassa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, moni korosti, etteivät naispappeus ja homosuhteiden hyväksyminen liity mitenkään toisiinsa. Joku suuttuikin, kun sanottiin, että naispappeuden hyväksymisen jälkeen alkaa keskustelu homosuhteiden hyväksymisestä. Ja että naispappeuden hyväksymisen jälkeen on vaikea olla sitä mieltä, ettei kirkko voisi siunata homosuhdetta. En väitä, ettei näiden asioiden välillä ole mitään eroa. Tai että se ratkaisu on mahdoton, että hyväksyy naispappeuden mutta pitää homosuhteessa elämistä Jumalan tahdon vastaisena. Kuitenkin väitän, että nämä asiat liittyvät vahvasti toisiinsa.

Meidän tulee pitää kiinni Raamatusta. Raamattu on luterilaisen uskomme mukaan uskon ja elämän ylin ohje.

Ajatuksia tuomiokapitulin päätöksestä

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli teki tänään ratkaisunsa asiassani. Sain puhelinsoiton tuomiokapitulin lakimiesasessorilta sekä esittelytekstin ja päätöksen sähköpostissa. Tuomiokapituli päätti erottaa minut kolmeksi kuukaudeksi paitsi Vammalan kappalaisen virasta myös pappisvirasta. Tuomiokapitulin mielestä rikokseni ovat niin suuret, etten saa toimia pastorina missään kolmeen kuukauteen.

Tuomio omantunnon kuuntelemisesta

Minut tuomittiin siitä, että jätin toimittamatta messun naispastorin kanssa. Ja tein tämä kaksi kertaa. Ilmoitin hyvissä ajoin, etten voi toimia vastoin sitä, minkä ymmärrän Raamatun opetukseksi. Samalla ilmoitin voivani toimittaa messun yksin tai hoitaa messun toimittamisen sijasta mitä tahansa muita tehtäviä seurakunnassa. Tuomiokapituli tuomitsi minut uskonvakaumukseni takia. Sen takia että yritän toimia omantuntoni mukaan. Olen pyrkinyt sitomaan omantuntoni Raamatun opetuksiin. Enkä ole toiminut vastoin kirkkomme oppia. Kirkkomme opin vastaista ei ole torjua naispappeus. Viimeksi syyskuussa 2006 piispamme totesivat, ettei naispappeuden torjuminen ole harhaoppi, eikä siksi kiellettyä kirkossamme.

Teemme kuten toivotte

Saamani rangaistus on kova. Se on äärimmäisen kova, jos sitä vertaa rangaistuksiin, joita kirkossa on annettu. Pastorit, jotka opettavat vastoin kirkkomme oppia keskeisissäkin uskonasioissa, käyvät yleensä keskustelemassa piispan kanssa ja opettavat keskustelun jälkeenkin vastoin kirkkomme oppia. Pastori, joka rikkoo oman ja jonkun toisen avioliiton, ei saa läheskään näin kovaa rangaistusta. Pastoria, joka juopottelee tai laiminlyö tehtäviään, kohdellaan huomattavasti hellemmällä kädellä. Tuomioni tuntuu erityisen kovalta myös siksi, ettei minua ole koskaan ennen tuomittu mistään viranhoidossani.

Miksi näin kova tuomio? Ehkä ankaralla rangaistuksella haluttiin varoittaa muita. Noin 100 kirkkomme pastoria on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa he ilmoittavat toimivansa samalla tavalla kuin minä, mikäli ovat vastaavassa tilanteessa. Ehkä kovaan tuomioon on toinen vielä tärkeämpi syy: Haluttiin antaa viesti niille, joiden pelätään eroavan kirkosta siitä syystä, että kirkossa on kaltaisiani pastoreita. Älkää erotko kirkosta. Teemme kyllä, mitä toivotte meidän tekevän. Rankaisemme ankarasti niitä, joita toivotte meidän rankaisevan.

Eikö olisi voitu odottaa?

Arkkihiippakunnan tuomiokapituli päätti, etten saa toimia pastorina missään kolmeen kuukauteen. Päätöksessä todetaan, että rangaistuksen täytäntöönpano tapahtuu vasta virkavapauteni päätyttyä. Olen siis tällä hetkellä virkavapaalla ja Afganistanissa suomalaisten rauhanturvaajien pastorina. Tuomiokapitulin päätös ja siitä aiheutuva kohu haittaavat varmasti työtäni, joka ei muutenkaan ole kaikkein kevyimpiä. Eikö olisi voitu odottaa, että palaan helmikuun puolivälin jälkeen Suomeen? Eihän asia, josta minua syytetään, ole millään tavalla ongelma nykyisessä tehtävässäni. Ehkä ei haluttu odottaa syistä, jotka mainitsin. Oli kiire varoittaa muita pastoreita. Ja oli kiire antaa viesti, että kirkko toimii toivomusten mukaisesti.

Arkkipiispa Jukka Paarma on useaan otteeseen esittänyt toivomuksen, että pastorit, jotka torjuvat naispappeuden, hakeutuisivat tehtäviin, joissa he eivät joudu toimimaan vastoin omantunnonvakaumustaan. Olen nyt tällaisessa tehtävässä. Tuomiokapituli, jonka istunnossa arkkipiispalla oli ainakin puheoikeus, päätti kuitenkin niin kuin päätti.

Arkkipiispa on puhunut kompromisseista, joita on tarjottu naispappeuden torjujille ja joilla olisi voitu löytää ratkaisu naispappeuskiistaan. Pyydän, että arkkipiispa kertoisi, millaisia kompromisseja on tarjottu. Minulle niitä ei ole tarjottu. Hakeutumista toisiin tehtäviin en osaa pitää kompromissina. Paperitehtaan työntekijä, joka aiotaan irtisanoa, tuskin pitää kompromissina työnantajan ilmoitusta, että työntekijä voi siirtyä paikkakunnalla jonkin toisen yrityksen palvelukseen.

Tulisi turvata molemmat oikeudet

Arkkihiippakunnan tuomiokapituli otti kantaa tapaukseen, jossa on – juristien näkökulmasta – vastakkain kaksi perusoikeutta: oikeus, ettei tule syrjityksi, ja oikeus, ettei tarvitse toimia vastoin uskonvakaumustaan. Molemmat oikeudet on kirjattu maamme lainsäädäntöön. Tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia niin, että molemmat oikeudet huomioidaan mahdollisimman hyvin. Mahdollisimman hyvin oikeudet huomioitaisiin työvuorojärjestelyillä. Tai työn suunnittelulla. Naispastori saa toimittaa jumalanpalveluksia kuten muutkin pastorit. Miespastoria, joka ei voi pitää naispappeutta Jumalan tahdon mukaisena ratkaisuna, ei pakoteta toimittamaan messua yhdessä naispastorin kanssa. Työpaikoilla tehdään työvuorojärjestelyjä eri syistä. Tätä pidetään normaalina ja järkevänä tapana johtaa työtä.

Sen sijaan, että olisi otettu huomioon oikeus uskonvakaumukseen, Vammalassa järjestettiin tahallaan tilanne, jossa minut yritettiin saada toimimaan vastoin vakaumustani. Mikään pakko ei olisi ollut järjestää tällaista tilannetta. Jumalanpalvelukset olisi saatu toimitettua muutenkin. Kuten ne toimitettiinkin. Olisin toivonut, että Vammalassa olisi edelleen toimittu, kuten sovittiin silloin, kun sain kutsun Vammalaan seurakuntapastoriksi ja kappalaiseksi. Siis siten, että uskonvakaumukseni otetaan huomioon.

Totean tässäkin, mikä olen sanonut lukemattomia kertoja: Toiminnassani ei ole kyse syrjinnästä. Tai siitä että pitäisin naista vähemmän arvokkaana kuin miestä. Kyse on teologisesta näkemyksestä. Seuraan kirkon pitkää perinnettä. Sen mukaan seurakunnan pastorin virka on miehen virka.

On omituista, että Oulun hiippakunnan tuomiokapituli rankaisi selvästi lievemmin pastoria, joka toimi samalla tavalla kuin minä. Onko niin, että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tuomio ei riipu siitä, mitä tekee, vaan missä asuu? Vallankäyttö Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tuntuu melko erikoiselta.

Valitanko?

Valitanko tuomiokapitulin päätöksestä? Sitä monet ovat kysyneet. Jos valitan, päätös ei astu voimaan ennen kuin asia on käsitelty hallinto-oikeudessa ja mahdollisesti korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Prosessi vie aikaa ehkä kaksi tai kolme vuotta. Sitä, mikä olisi näiden oikeusistuinten ratkaisu, on vaikea ennakoida. Minulla on noin kuukausi aikaa miettiä, valitanko päätöksestä.

Ei saisi erota

Monet ovat sanoneet eroavansa Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta, mikäli minut erotetaan virastani. Ymmärrän hyvin niitä, jotka sanovat näin. Koen heidän aikeensa tueksi. Silti toivon, ettei kukaan eroaisi seurakunnastaan. Kristityn tulee olla seurakunnan jäsen. Seurakuntamme on kaikesta huolimatta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon paikallisseurakunta. Ehkä kodissamme on nyt isiä ja äitejä, jotka kohtelevat joitakin lapsia väärin ja tylysti. Silti emme lähde kodistamme. Ei ole aika jättää vaan uudistaa kirkkoa, joka on monessa asiassa luopunut Jumalan sanasta.

Ahtaalla mutta emme umpikujassa

Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja” (2 Kor 4:8-10). Nämä sanat ovat tulleet tärkeiksi. Jumala voi kuljettaa vaikeaa tietä. Voimme olla ahtaalla. Kuitenkin Jumala pitää huolta ja johdattaa. Siksi emme ole umpikujassa. Toivon, että saan jatkaa pastorina siinä tehtävässä, jonka Jumala katsoo tehtäväkseni. Jos yksi ovi sulkeutuu, uskon, että Jumala avaa toisen oven. Evankeliumi Kristuksesta – hyvästä Vapahtajasta – kantaa.

Maata näkyvissä

Olin eilen ja tänään Turussa Maata Näkyvissä -festareilla. Hieno tapahtuma! Paljon nuoria ja vanhempiakin. Suuri joukko talkoilevia vastuunkantajia. Musiikkia, Jumalan sanaa ja rukousta. Monet ovat tehneet paljon työtä tapahtuman eteen. Suuri kiitos heille!

Arvioitiin, että eilen illalla messussa oli noin 9.000 osallistujaa. Seurakuntaa oli ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin perjantai-iltana. Tämän illan konsertti - kuten muutamat muutkin tapahtumat - oli myyty loppuun.

Tänä syksynä on puhuttu pyrkimyksestä saada aikaan laaja boikotti Maata Näkyvissä -festareille. Festareille ei osallistuttaisi ja muitakin innostettaisiin jäämään pois sen takia, että Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, joka järjestää festarit yhdessä Turun evankelis-luterilaisten seurakuntien kanssa, torjuu naispappeuden. Hienoa ettei boikotti näytä saaneen suurta kannatusta. Kuulin, että eräästä kaupungista, jossa oli puuhattu boikottia, aiemmin festareille lähti kaksi linja-autollista nuoria. Nyt lähtijöitä oli kolme bussillista. Nuoret haluavat tulla boikottipuheista huolimatta hyvään tapahtumaan. Tapahtuman pääasia on evankeliumi Jeesuksesta. Naispappeudesta tapahtumassa ei ole tavattu puhua. Hyvä niin.

Suuri nuorten joukko merkitsee tapahtuman järjestäjille ja esiintyjille suurta vastuuta. Miten välittää sanomaa Jumalan pyhyydestä ja rakkaudesta nuorille? Miten ohjata nuoria sitoutumaan yhä lujemmin hyvään Vapahtajaan? Tuntui hyvältä seurata tapahtumaa eilen ja tänään. Koin, että uskottua vastuuta kannettiin hyvin.

Musiikkimakumme ovat erilaisia. Ehkä ikänikin vaikuttaa, etten osaa musiikillisesti innostua kaikesta, mikä tuntuu olevan monien nuorten mieleen. Musiikin lajit eivät sinänsä ole hyviä tai pahoja, hurskaita tai vähemmän hurskaita. En pysty ajattelemaan, että klassinen musiikki sinänsä on hurskasta, hevimusiikki jumalatonta. Se, mitä musiikin avulla sanotaan tai julistetaan, ratkaisee. Jos klassisen musiikin avulla julistetaan Raamatun sanomaa, musiikki on kanava, jolla voidaan tehdä Jumalan valtakunnan työtä. Sama täytyy sanoa hevimusiikista, jos sen avulla julistetaan evankeliumia Kristuksesta ja hänen rististään.

Hyvä Herramme siunatkoon sen siemenen, jota kylvetään tässä viikonvaihteessa Turussa. Hän antakoon siemenen itää ja kasvaa. Viime kädessä kaikki on Jumalan siunauksen varassa.

Maata Näkyvissä -festareiden kotisivulla voi seurata, mitä viikonvaihteessa Turkuhallissa tapahtuu - http://www.maatanakyvissa.net/.

Terveisiä mawlawilta

Kirjoitin jutun Kotimaan verkkolehden blogiin - Terveisiä mawlawilta. Juttu löytyy osoitteesta www.kotimaa.fi.

Kompromisseja?

Kotimaan verkkolehdessä (http://www.kotimaa.fi/) on lyhyt arkkipiispa Jukka Paarman haastattelu. Arkkipiispa kertoo ihmetelleensä haluttomuutta mihinkään kompromisseihin, joilla voitaisiin löytää ratkaisu naispappeuskiistassa. Jos ymmärrän arkkipiispaa oikein, hän tarkoittaa meidän naispappeuden torjuvien pastoreiden haluttomuutta. Hän kertoo piispojen pyrkineen löytämään ratkaisuja, joilla kirkon yhtenäisyys voitaisiin säilyttää. Jukka Paarma toteaa mm. seuraavaa:

- Olemme pyrkineet etsimään erilaisia yhteistyön mahdollisuuksia. Olemme pyrkineet käymään keskusteluja, löytämään erilaisia kompromisseja ja ratkaisuja niin, että kirkon yhtenäisyys voitaisiin säilyttää. ... Sitä olen ihmetellyt, että kompromissihalukkuutta on niin kovin vähän. Se on ollut kyllä minulle pettymys. Olisin toivonut, että olisi erilaisilla neuvotteluilla voitu luoda myöskin kaikkein jyrkimpien kanssa jonkinlaisia yhteistyönmahdollisuuksia. Mutta siihen ei ole ollut kaikkien kohdalla mahdollisuuksia. Se on ollut pettymys minulle.

Mielelläni kuulisin, mitä arkkipiispa tarkoittaa kompromisseilla. Ainakaan minulle kirkon tai seurakunnan johto ei ole tarjonnut sellaista, mitä voisi sanoa kompromissiksi. On esitetty tämä vaatimus eikä siitä ole tingitty hiukaakaan: messu on toimitettava naispastorin kanssa. Toisaalta mitään muita vaatimuksia ei ole esitetty. Siihen hiippakunnan johto ei ole suostunut, että minut siirrettäisiin Vammalan seurakunnassa pastoriksi sellaiseen kirkkoon, jossa jumalanpalveluksen toimittaa pääsääntöisesti yksi pastori. Tai että ottaisin vastuulleni työalan, jossa jumalanpalvelusvuoroja seurakunnan pääkirkossa on harvoin, ja nämä järjestettäisiin siten, että voisin hoitaa ne hyvällä omallatunnolla. Sekään ei ole käynyt, että olisin palkattomalla virkavapaalla niillä päivinä, joina työvuorolistan mukaan minun pitäisi toimittaa messu naispastorin kanssa. Tätä voi pitää kompromissihaluttomuutena. On kuin olisi kiveen hakattu: Sinä toimit juuri siinä tehtävässä, jossa nyt olet - lapsi- ja perhetyön pastorina, jonka jumalanpalvelusvuorot ovat pääsääntöisesti Tyrvään kirkossa, seurakunnan pääkirkossa. Tässä tehtävässä sinun on toimitteva aika ajoin messu naispastorin kanssa. Ellet toimita, ryhdymme kurinpitotoimiin.

Ehkä arkkipiispa tarkoittaa kompromissilla sitä, että kaltaisilleni pastoreille on annettu edelleen lupa ajatella papinvirasta kirkon perinteisen käsityksen mukaisesti. Kirkon perinteen mukaista käsitystä papinvirasta ei ole kirkossamme julistettu harhaopiksi. Merkittävänä kompromissina en osaa pitää tätä. Perinteisen virkakäsityksen julistaminen harhaopiksi olisi teologisesti mahdoton ratkaisu.

Tuli sekin ajatus mieleen, että arkkipiispalle on ollut pettymys niiden kirkon ja seurakuntien johtajien toiminta, jotka eivät ole olleet halukkaita mihinkään kompromisseihin naispappeuden torjujien kanssa. Tästä tuskin kuitenkaan on kyse.

Niin, olisin iloinen, jos arkkipiispa voisi kertoa, mitkä ovat ne kompromissit, joita naispappeuden torjujille tarjotaan tai on tarjottu. Jos sellaisia on, ehkä niistä löytyisi ratkaisu tähän vaikeaan tilanteeseen.

Ajatuksia piispan artikkelista

Laitoin Kotimaan verkkolehden (www.kotimaa.fi) blogeihin jutun "Ajatuksia piispan artikkelista". Muokkasin hieman juttua, joka on tässä nettipäiväkirjassa 29.10.

Kesä jatkuu Afganistanissa. Illat, yöt ja aamut ovat kyllä kylmiä mutta päivällä on lämmintä kuin Suomessa kesällä. Aurinkoista eikä liian kuuma tai kylmä. Saa nähdä, miten tottuu Suomen syksyyn. Huomenna illalla pitäisi päästä kokeilemaan. Edessä on parin viikon palvelusvapaa Suomessa. Oikein mukavaa.

Älä tapa

Muutama päivä sitten kirjoitin Kotimaan blogiin jutun Kristitty ja esivalta (www.kotimaa.fi). Juttu löytyy Kotimaan verkkolehden etusivun linkin "blogit" takaa.

Jutun viimeisessä kappaleessa totean: "Täällä, missä olen, tulee mietittyä kristityn suhdetta käskyihin, joita hän voi saada sotilaana. On tärkeää, että sotilas tottelee. Tärkeää on myös, että sotilas kuuntelee omantuntonsa ääntä. Ja että sotilaan omatunto on sidottu Raamatun opetuksiin oikeasta ja väärästä. Armeija, jossa on paljon tällaisia sotilaita, on terve ja luja."

Viisas vaimoni neuvoi kirjoittamaan muutaman rivin siitä, miten tähän sopii viides käsky. Tarkoitanko, ettei sotilas, jonka omatunto on sidottu Raamatun opetuksiin, voi tappaa sodassakaan?

Käsittääkseni viides käsky puhuu ensisijaisesti tai nimenomaan murhaamisesta. Siis mitä yksilö voi tehdä. Yksilöllä ei ole lupaa ottaa oikeutta omiin käsiinsä ja surmata ihmistä, joka on esimerkiksi tehnyt hänelle vääryyttä. Tästä ei ilman muuta seuraa, ettei sotilas saisi tappaa sodassa. Mikä on kielletty yksilöltä, ei välttämättä ole kielletty järjestäytyneeltä yhteiskunnalta ja sen esivallalta. Vielä pahemman pahan välttämiseksi yhteiskunta voi puolustautua. Sillä on oikeus suojella kansalaisiaan. Se voi määrätä kansalaisiaan tehtäviin, joissa palvellaan sitä tarkoitusta, ettei kansa tuhoutuisi tai joutuisi kärsimään vielä sotaakin enemmän. Monet kirkon opettajat ovat ymmärtäneet viidennen käskyn näin. Minusta tämä on hyvä selitys.

Herramme selitti vuorisaarnassaan viidettä käskyä. Hän kielsi paitsi toisen tappamisen myös toiseen vihastumisen tai toisen solvaamisen. Hänkin siis opetti, että viides käsky on käsky nimenomaan yksilölle. Uudessa testamentissa kerrotaan muutamista sotilaista, jotka kohtasivat Jeesuksen, tunnustivat uskonsa tai liittyivät kristillisen seurakunnan jäseniksi. Kenellekään heistä ei sanota, ettei heidän pitäisi luopua ammatistaan. Tämäkin kertoo, että mikä yksilöltä on kielletty, ei välttämättä ole kielletty tietyissä tilanteissa yhteiskunnalta.

Sillä, että hyvä sotilas kuuntelee Raamatun opetuksiin sidotun omantuntonsa ääntä, en tarkoita, että hän ampuu sodassa ohi tai ei ammu ollenkaan. Tarkoitan esimerkiksi tällaisia asioita: Sotilas, joka kuuntelee Jumalan sanaan sidottua omaatuntoa, kunnioittaa elämää - vihollisenkin - niin paljon, ettei vahingoita vihollista enempää kuin se on välttämätöntä. Hän ei pahoinpitele tai kiduta vankeja. Hän ei varasta omaan taskuunsa. Hän auttaa niitä, joita voi. Hän antaa anteeksi. Jos armeijassa on paljon tällaisia sotilaita, se on terve ja luja.

Jotkut suorittavat aseellisen varusmiespalveluksen sijasta siviilipalveluksen tai aseettoman varusmiespalveluksen. Ymmärrän niitä, jotka päätyvät tähän ratkaisuun vedoten omaantuntoonsa. Sivistynyt yhteiskunta tarjoaa kansalaisilleen myös tämän mahdollisuuden.