Hienoa jos ei olisi virheitä

Tänään ilmestyneessä Seura-lehdessä oli haastattelu, josta osa tehtiin kodissamme joulukuun alkupuolella. Jutussa haastateltiin minun lisäkseni Sastamalan seurakunnan kirkkoherra Ari Paavilaista. Tästä en tiennyt, kun juttua tehtiin.

Jutussa on aika monta virhettä. Kun toimittaja Hannu Toivonen pyysi minulta haastattelua, kysyin, saanko lukea haastattelun ne osuudet, jotka koskevat minua, ja tarkistaa, ettei niissä ole virheitä tai väärinymmärryksiä. Siis ennen kuin juttu menee painoon. Sain myöntävän vastauksen. Kun sitten pyysin näitä luettavaksi, toimittaja antoi luettavaksi vain ne lauseet, jotka oli laitettu minun suuhuni, siis ikäänkuin suorat lainaukset minulta, mutta ei muuta. Näihin pyysin tai jouduin vaatimaan useita muutoksia. Nämä muutokset toimittaja lupasi tehdä, mutta kaikkia niitä, lupauksesta huolimatta, ei tehty.

Jutussa minun sanotaan miettineen seurakunnasta eroamista. Näin olisin tehnyt eduskunnan päätettyä sukupuolineutraalista avioliittolaista ja arkkipiispa Kari Mäkisen annettua tätä tukevat lausunnot. En ole miettinyt seurakunnasta eroamista. Pyysin, että toimittaja muuttaisi tämä kohdan haastattelussa, koska se ei ole totta. Mutta kohtaa ei muutettu, vaikka luvattiin. Olisi kummallista, jos toimittaja laittaisi kansanedustajan sanomaan, että hän on miettinyt puolueestaan eroamista, eikä näin olisi. Jos pastori miettii kirkostaan eroamista, on kyse suuremmasta asiasta kuin siinä, että kansanedustaja harkitsee puolueesta eroamista.

Jutussa minut laitetaan sanomaan myös, että haluan pysyä kirkon jäsenenä arkkipiispa Kari Mäkisestä huolimatta. Näin en ajattele enkä ole sanonut näin. Tätäkin kohtaa pyysin toimittajaa muuttamaan mutta hän ei muuttanut, vaikka lupasi.

Minun suuhuni laitetaan myös sanat: Olen saanut paljon kannustusta myös tavallisten seurakuntalaisten taholta. Ja kerrotaan, että puhelimeni alkoi soida, kun eduskunta oli päättänyt ns. homolaista. Noin en ole sanonut enkä ole kertonut, että puhelimeni alkoi soida eduskunnan päätöksen jälkeen, koska se ei alkanut soida mitenkään erityisesti. En tiedä, mistä toimittaja on keksinyt tämän.

Pyysin, että saisin katsoa etukäteen myös ne haastattelun kohdat, joissa puhutaan minusta tai viitataan minuun tai sanomisiini. Näitä kohtia toimittaja ei antanut minun katsoa. Se tuntui hyvin erikoiselta. Näissä kohdissa ovat nämä virheet:

Toimittaja puhuu jutussa Sleyn jumalanpalveluksista. Korostin haastattelussa, etteivät Karkun evankelisella opistolla pidetyt jumalanpalvelukset ole vain Sleyn tai sleyläisten jumalanpalveluksia. Niihin osallistuu väkeä myös muista kirkkomme herätysliikkeistä ja monia, jotka eivät ole minkään herätysliikkeen väkeä. Lehti-ilmoituksissa näiden jumalanpalvelusten järjestäjiksi ilmoitetaan Sleyn lisäksi Karkun evankelinen opisto ja Vammalan seudun ev.lut. Kansanlähetys.

Jutussa kerrotaan, että Rankisen mukaan jumalanpalveluksiin Karkun evankelisella opistolla osallistuu sunnuntaisin 150-200 sastamalalaista. Juttelimme toimittajan kanssa messuihin osallistujien määrästä. Sanoin, että osallistujia on monena sunnuntaina 150-200. Osallistujien keskiarvo on 217 tänä vuonna vuoden alusta ensimmäiseen adventtisunnuntaihin. Kaikki osallistujat eivät ole Sastamalasta, enkä sanonut niin. Myös monet opiston kurssilaiset osallistuvat messuihin.

Toimittaja kertoo jutussa, että Sastamalassa on paljon sleyläisiä, varsinkin Karkun suunnalla. Näin ei ole. On vaikea määritellä, kuka on sleyläinen, eikä sen määritteleminen ole tärkeä asia. Jos heillä tarkoitetaan evankelisen herätysliikkeen vastuunkantajia ja tukijoita, viime vuosikymmeninä heitä on Sastamalassa ollut nimenomaan monella muulla kylällä tai alueella enemmän kuin Karkussa. Karkussa ei esimerkiksi ole koskaan ollut Sleyn paikallisosastoa. Niitä on ollut tai on Sastamalassa yhteensä yhdeksän tai kymmenen. Messuissa Karkun evankelisella opistolla ei ole kysytty eikä kysytä, onko joku sleyläinen vai ei. Eikä evankelisen herätysliikkeen vastuunkantajia ja tukijoita ole Sastamalassa paljon. Kuten ei muuallakaan Suomessa. Evankelinen herätysliike ei ole Sastamalassa eikä muualla suuri kansanliike.

Olisi hienoa jos lehtijutuissa olisi mahdollisimman vähän virheitä. Niitä on monissa jutuissa paljon. Joskus tuntuu, että niitä tehdään tai jätetään juttuihin tarkoituksella. Niin juttu saadaan paremmin palvelemaan sitä tarkoitusta, joka toimittajalla tuntuu olevan.

On syntynyt Vapahtaja

"Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra." (Luuk 2)

On syntynyt Vapahtaja. Se merkitsee: On Jumala ja hän pitää lupauksensa. Hän lupasi lähettää Pelastajan maailmaan, ja lupaus toteutui. Se toteutui vielä ihmeellisemmin kuin oli odotettu – Jumala itse tuli ihmiseksi ja pelastajaksi. Jumala pitää muutkin lupauksensa – senkin että hän on omiensa kanssa ja pitää huolta. On anteeksiantamus, koska on Vapahtaja. Hän kuoli ja sovitti kaikkien synnit. Siksi saa anteeksi. Saat anteeksi senkin, mikä juuri nyt painaa mieltäsi. Saat olla Jeesuksen tuoman anteeksiantamuksen turvissa. On ikuisuus. Kaikki ei pääty siihen, että tämä elämä päättyy. Olemme ansainneet ikuisuudessa kadotuksen. Mutta on Vapahtaja ja hän ansaitsi meille taivaan. Minun ei tarvitse yrittää ansaita sitä, enkä koskaan onnistuisi siinä. Saan taivaan lahjana ja pääsen ikuiseen elämään, koska on Vapahtaja.

Toivotan Sinulle hyvää, siunattua joulua. Pääsethän jouluna sinne, missä kuulutetaan sanomaa syntyneestä Vapahjasta. Olet lämpimästi tervetullut Karkun evankeliselle opistolle näihin jumalanpalveluksiin:

Ke 24.12. klo 16 Jouluaaton sanajumalanpalvelus

Su 28.12. klo 11 Messu

Ke 31.12. klo 23 Uudenvuodenaaton riemumessu

To 1.1. klo 11 Uudenvuodenpäivän messu

Hyvää, myönteistä

Kirkko, kristinusko ja Raamattu ovat aika usein esillä silloin, kun kielletään. Aika monilla on käsitys uskosta, että se lähinnä kieltää ja rajoittaa. Tai että usko merkitsee tarrautumista menneeseen, yritystä elää menneessä - mikä on tietenkin tyhmää - ja siksi tämän ja tuon kieltämistä.

Kyllä uskoo kuuluu myös kieltoja. Jumalan käskyt kieltävät ja rajoittavat, mikä on meille vahingoksi. Mutta kunpa osaisimme paremmin kertoa, mitä myönteistä uskossa on, mitä positiivista se antaa.

Viime päivinä on puhuttu paljon kahden ihmisen läheisimmästä suhteesta, avioliitosta, ja perheestä. On vedottu Raamattuun ja sanottu ei sille, että kaksi miestä tai naista elää avioliiton kaltaisessa suhteessa. Näin kuuluu sanoa, koska näin Raamattu sanoo. Mutta kunpa osaisimme sanoa, että Raamattu sanoo paljon muutakin, ja niin selvästi, että se kuultaisiin ja jäisi päällimmäiseksi viestiksi. Tarkoitan niitä myönteisiä asioita, joista Raamattu puhuu ja joita usko antaa. Esimerkiksi näitä:

Avioliitto on Jumalan lahja ja tehtävä. Avioliitossa Jumala liittää kaksi ihmistä yhteen. Jos ajattelen avioliitosta näin, ymmärrän syvemmin, miten hieno ja suuri asia avioliitto on - ei ole kyse vain kahden ihmisen sopimuksesta. Minun tehtäväni on hoitaa tätä liittoa. Saan luottaa Jumalan huolenpitoon, koska hän on luvannut olla omiensa kanssa ja pitää huolta. Miten hyvä asia tämä on niiden murheiden, huolten ja vaikeuksien keskellä, joita jokaisessa avioliitossa ja perheessä on. Jumala antaa anteeksi ja kehottaa meitäkin antamaan. Erinomainen asia kodissa. Syntini on sovittu ja annettu anteeksi, joka päivä on voimassa, mitä Jeesuksen risti sai aikaan. Saan olla Jumalan edessä vapaa siitä, mitä olen ansainnut. Koska olen saanut Jumalalta niin paljon anteeksi, en saa olla toista kohtaan kova ja armoton. Sana anteeksi on kodissa niitä tärkeimpiä sanoja. Juuri siitä, että saa Jumalalta anteeksi, saa voimaa pyytää ja antaa anteeksi. Raamattu antaa hyvät, turvalliset, elämää suojelevat ohjeet, miten elää. Se antaa hyvät ohjeet myös niihin lähimpiin ihmissuhteisiin.

Kunpa puhuisimme paljon näistä ja muistakin hyvistä asioista. Kunpa nämä saisivat enemmän tilaa lehdissä ja netissä.

Ihmisarvoa vastaan?

Eilen Iltasanomissa haastateltiin arkkipiispa Kari Mäkistä. Juttu oli otsikoitu "Ihmisarvolla ei ole hintalappua". Haastattelussa todettiin, miten paljon kirkko on menettänyt euroja siksi, että monet ovat nyt eronneet siitä. Tätä arkkipiispa kommentoi, että "olennaista on, että ihmisillä ja ihmisarvolla ei ole hintalappua." Ihmisarvoa täytyy puolustaa, vaikka se maksaisi. Sitä ei voi laskea rahassa. Tätä arkkipiispa kai tarkoitti. Että puolustaa samaa sukupuolta olevien oikeutta avioliittoon, on kyse ihmisarvon puolustamisesta.

Rajusti sanottu. Tarkoittaako arkkipiispa siis, että ne, jotka eivät kannata samaa sukupuolta olevien avioliittoa, ovat ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia vastaan?

Naispappeuskiistassa käytettiin samankaltaisia ilmaisuja. Kielteistä suhtautumista naispappeuteen alettiin pitää loukkauksena naisten ihmisarvoa ja -oikeuksia vastaan. Tämä sanottiin ensiksi verhotummin, sitten hyvin suoraan, ja kun se sai riittävästi kannatusta, naispappeuden torjujia alettiin kohdella kovin ottein. Tietysti - eihän saa sietää niitä, jotka polkevat ihmisoikeuksia, ei varsinkaan kirkossa. Myös Kari Mäkinen oli kovien otteiden käyttäjiä ja varmaan siitä syystä, että hän ajatteli näin tehdessään toimivansa, tai taistelevansa, ihmisoikeuksien puolesta.

Tapahtuuko asiassa, josta nyt puhutaan, samalla tavalla? Niitä, jotka ajattelevat, että vain nainen ja mies voivat solmia avioliiton, aletaan pitää ja kohdella ihmisoikeuksien loukkaajina. Ei ihmettele, jos näin tapahtuu. Jos näin käy, se varmaan tarkoittaa, että painostetaan ja pakotetaan niihin käsityksiin, joita nyt esitellään kysymyksin ja pohdiskellen. Rangaistuksen uhalla vaaditaan toimimaan näiden käsitysten mukaan. Leimataan ja työnnetään sivuun ne, jotka ajattelevat toisin.

Voi tuntua kaukaiselta tai mahdottomalta, että näin tapahtuisi. Saattaa olla, että muutaman vuoden kuluttua se, joka nyt ajattelee näin, ajattelee toisin.

Älä jää yksin

Viime perjantaina ja sen jälkeen Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta on eronnut noin 17.000 jäsentä. Se on suuri määrä. Kuin keskikokoinen kirkkomme seurakunta olisi lakannut olemasta.

Syitä eroamisille on monia. Jotkut erosivat tai eroavat sen takia, etteivät voi hyväksyä eduskunnan päätöstä, jonka mukaan samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton. Se on varsinainen syy, ja koska kirkon arkkipiispa ja jotkut muut kirkossa osoittivat tukea päätökselle, erotaan kirkosta. Jotkut eroavat siksi, että eduskunnan päätöksen jälkeen on muistutettu, ettei kirkon opetus avioliitosta ole muuttunut. Se tuntuu väärältä ja tasa-arvoa loukkaavalta, nyt varsinkin, ja siksi erotaan kirkosta. Jollekin on tullut tämän kohun myötä mieleen, että ensi vuoden kirkollisveron voi välttää eroamalla ennen vuoden vaihtumista.

Varmaan ne arviot ovat oikeita, että useimpien syy erota nyt ovat arkkipiispa Kari Mäkisen tekstit, joilla hän on ottanut kantaa samaa sukupuolta olevien avioliiton puolesta. Varsinkin teksti, jonka hän julkaisi nopeasti eduskunnan äänestyksen jälkeen perjantaina, on saanut monet eroamaan.

Uskon, että monien eroajien ajatukset ja syyt päätökselle ovat tämäntapaisia: On syvä ristiriita, mitä Raamattu sanoo ja mitä kirkon arkkipiispa kirjoittaa. En halua olla mukana tällaisessa kirkossa. En voi tukea sitä. Teen väärin, jos lahjoitan sille muutaman sata euroa vuodessa. Olen ollut viime vuosina hyvin vähän mukana paikallisseurakunnan toiminnassa - on syitä, joiden takia en ole mukana - ja nyt arkkipiispan lausunnot saivat tekemään päätöksen erota siitä, mistä olen ollut jo etäällä. Arkkipiispa saa ajettua tahtonsa läpi kirkossa ja kirkkojen alttareilla aletaan vihkiä samaa sukupuolta olevia. Ehkä aluksi pastoreita ei vaadita tekemään tätä, sitten on pakko vihkiä. Tätä en halua olla seuraamassa ja tukemassa kirkon jäsenenä. Kirkko on maallistunut. Mitä varten kirkko on, toteutuu Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa huonosti, kirkko keskittyy liikaa muihin asioihin. Arkkipiispan lausunnot kertovat tästä, ne olivat viimeinen pisara ja siksi erosin.

Ymmärrän näitä ajatuksia. Vaikka itse en ole tehnyt tai tekemässä päästöstä erota kirkosta.

Kristitty ei voi elää kristittynä yksin. Tarvitsemme toisia samaa uskoa tunnustavia, siis seurakunnan. Toivottavasti jokaisella kristityllä on seurakunta, jonka kanssa kokoontua Jumalan kasvojen eteen, kuulla Jumalan sanaa, kiittää häntä, viettää ehtoollista, kysyä Jumalan tahtoa, saada vastaanottaa hänen armoaan ja palvella häntä. Toivottavasti kukaan nyt eronneista ei ajattele, että hän voi elää Jeesukseen uskovana ilman yhteyttä toisiin uskoviin. Varsinkin tällaisena aika - kun tuntuu, että niin monet asiat ovat sekaisin, mietityttää, ihmettelee, ehkä pelottaa - on tärkeää, että sinulla on paikka, jossa Jumala hoitaa sinua. Se voi olla kirkkomme paikallisseurakunta. Tai se voi olla messuyhteisö, joita viime vuosina on syntynyt eri puolilla Suomea. Älä vain jää yksin - olet kirkon jäsen tai et enää. Nuotiosta erilleen nostettu yksinäinen puu palaa hetken mutta yleensä vain hetken. Tarvitsen, että kuulen, mitä Raamattu opettaa. Ja varsinkin että kuulen Raamatun tärkeintä viestiä: Jumala on hyvä, hän rakastaa minua, pelastus on lahja, on Jeesuksen risti, joka sovitti minun ja kaikkien synnit.

En moiti muita paikkoja mutta toivotan tietysti lämpimästi tervetulleeksi sinne, missä itse saan olla mukana. Karkun evankelisella opistolla on messu joka sunnuntai klo 11.

Mitä jos se olisi mahdollista, että luterilainen kristitty voi kuulua siihen kirkkomme paikallisseurakuntaan, johon haluaa kuulua? Eikä seurakunta määräytyisi sen mukaan, missä asuu. Entä jos se olisi mahdollista, että kirkkomme jäsen voi kuulua jäsenenä messuyhteisöön ja se olisi seurakunta, jonka jäsen hän on myös papereiden mukaan. Messuyhteisö on ehkä jo nyt hänen tosiasiallinen seurakunta. Siinä hän kokoontuu yhdessä toisen kanssa Jumalan edessä. Jos nämä olisivat mahdollista, uskon, että ne hillitsisivat kirkosta eroamista. Nimenomaan niitä eroamisia, joita nyt seurataan. Nämä ratkaisut auttaisivat niitä, jotka nyt kysyvät: Missä voin kokea seurakuntayhteyttä? Kuka siunaa minut, kun tämä elämä päättyy?

Ehkä nämä ovat tulevaisuudessa mahdollista. Kannattaako pysyä kirkon jäsenenä senkin takia, että voi vaikuttaa siihen, että näin voisi tulevaisuudessa olla? Uskon, että kirkkomme kulkee siihen suuntaan, ettei seurakunnan jäsenyys määräydy asuinpaikan mukaan. En hidastelisi tässä asiassa.

Kaste on keskeinen asia uskossamme. Yhdentekevää ei ole, mihin kirkkoon - minkä kirkon jäseneksi - on kastettu. Minut kastettiin Rovaniemellä vuonna 1965 Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Sen jäsen olen edelleen ja toivon, että voin olla koko elämäni sen kirkon jäsen, johon tulin liitetyksi kasteessa. Kristikunta on jakaantunut lukemattomiin ryhmiin. Se on ikävä tosiasia enkä saisi tukea tätä tai sitä, että syntyy vielä uusia ryhmiä. Onko minun myös tästä syystä pysyttävä - jos se suinkin on mahdollista - sen kirkon jäsenä, johon minut on kastettu?

Kirkko tekee myös sellaista, mitä mielelläni tuen, minkä tukemiseen kirkko on hyvä kanava eikä ehkä ole muita hyviä kanavia. Ajattelen esimerkiksi vanhusta, jonka luona diakoni käy. Tai ajattelen lapsia, jotka kokootuvat päiväkerhoon, tai lapsia ja vanhempia, jotka ovat perhekerhossa. Mielelläni tuen jäsenmaksulla tätä työtä.

En voi vastata siitä, mitä muut tekevät. Vastaan, mitä itse teen. Pidänkö kiinni, mitä Raamattu opettaa? Toiminko sen mukaan? Uskonko niin kuin se sanoo? Vastaan kerran Jumalan edessä omalta osalta, en toisten puolesta. Ja toiset vastaavat omalta osaltaan, eivät joidenkin toisten puolesta tai minun puolestani. Tästäkin syystä voin kuulua kirkkoon, jonka toivoisin monessa asiassa olevan toisenlainen. Uskon Jumalaan, joka voi uudistaa meitä. Hän voi muuttaa ja uudistaa myös kirkon.