Kiitos, Irmeli
Viime sunnuntaina Vammalan seurakuntatalossa oli Sastamalan seurakunnan pyhäkoulusihteerin Irmeli Kulonpään lähtöjuhla. Irmeli siirtyi eläkkeelle tehtyään pitkää hyvin merkittävää työtä seurakunnan lapsi- ja perhetyössä. Saimme olla Irmelin kanssa työtovereita noin kymmenen vuotta. Alla puhe, jonka pidin tässä juhlassa.
Hyvät ystävät. Ja Irmeli aivan erityisesti.
"Mitä sinäkin ymmärrät eläkkeelle siirtymisestä?" Tällainen kivahdus kuultiin eräässä lähtöjuhlassa. Nuorempi pastori puhui siitä, millaista on siirtyä eläkkeelle ja olla sillä – millaisia uusia mahdollisuuksia tämä elämänvaihe tarjoaa. Puheen keskeytti kivahduksella juuri eläkkeelle siirtynyt, jonka lähtöjuhlaa vietettiin.
Kun en minäkään taida ymmärtää mitään eläkkeelle siirtymisestä, en puhu siitä. Mutta muistelen menneitä, joista jotakin tiedän.
Tulin työhön Sastamalan seurakuntaan – tai se oli silloin Tyrvään seurakunta – vuonna 1998. Olin asunut Vammalassa kolmisen vuotta. Tunsin joitakin seurakunnan työntekijöitä mutta totta kai uuteen työyhteisöön tulo jännitti. Miten työ alkaisi sujua? Pääsenkö sisälle työyhteisöön, saako siinä paikan, joka tuntuu minusta hyvältä? Miten seurakuntalaiset suhtautuvat minuun? Oli hyvä tulla ja hyvä olla. Oli muitakin, jotka vaikuttivat siihen, että oli hyvä tulla ja olla. Sinä, Irmeli, olit ilman muuta yksi niistä, jotka vaikuttivat tähän. Olit kiinnostunut uudesta työntekijästä. Kysyit, mitä kuuluu, millainen perhe sinulla on, miten työ on alkanut, miten olet jaksanut. Vedit mukaan erilaisiin tehtäviin ja töihin. "Olen suunnitellut tällaista, olen menossa päiväkotiin tai muualle, tule mukaan, tehdään yhdessä." Annoit palautetta, usein myönteistä ja kannustavaa, joskus kriittistä, ja sekin oli tarpeen.
Irmeli, sinulla on erityinen lahja luoda kontakteja uusiin ihmisiin. Sinulla on erityinen lahja vetää mukaan. Olen kiitollinen, että minun kohdallani, kun tulin uutena työntekijänä seurakuntaan ja sen jälkeen, käytit tätä lahjaa.
Sain myöhemmin vastuulleni lapsi- ja perhetyön. Siinä joukossa, joka teki tätä työtä, oli hyvä toimia. Oli erilaisia työntekijöitä. Kaikki pidimme tätä työtä hyvin tärkeänä. Kaikilla oli halu kertoa lapsille ja vanhemmille sitä parasta uutista. Sinä, Irmeli, olit meistä varsinkin se, jolla oli uusia ideoita. "Kokeillaan tällaista työtapaa. Olin siellä ja näin, että siellä tämä työtapa toimi hyvin. Tai kuulin tällaisesta toimintatavasta. Tai sain tällaisen idean." Tähän tapaan usein työkokouksissamme tai kahden kesken sanoit. Ja olit innostunut uudesta toimintatavasta, hämmästyttävän innostunut sen huomioon ottaen, että olit tehnyt tätä työtä jo useamman vuosikymmenen. Ideasi olivat hyviä senkin takia, että ne oli yleensä mahdollista toteuttaa. Ne olivat jalat maassa suunniteltuja toimintatapoja.
Paljon uusia toimintatapoja otettiinkin käyttöön. Alettiin pitää viisivuotiaille ja heidän vanhemmilleen tilaisuuksia. Perhekirkkoja pidettiin säännöllisesti. Käytiin tervehtimässä kodeissa nelivuotiaita heidän syntymäpäivänään ja heille annettiin lastenraamattu. Pidettiin lastenkirkkoja päiväkodeissa. Nämä ja monet muut olivat ideoitasi, joihin me muut lähdimme mukaan.
Tarvitaan uusia toimintatapoja. Tarvitaan uusia tapoja julistaa sitä sanomaa, joka ei muutu. Niistä toimintatavoista, jotka toimivat, ei pidä luopua, mutta niistä täytyy, joista aika on kulkenut ohi. Tarvitaan niitä, jotka näkevät, miten nyt tulee toimia. Tarvitaan rohkeutta tehdä joskus suuriakin muutoksia. Tarvitaan sitä, että jalat ovat kuitenkin maassa. Sinä, Irmeli, olit ja olet uusien hyvien toimintatapojen löytäjä.
Olimme ja olemme Irmelin kanssa samaa mieltä monista asioista. Joistakin asioissa olemme eri mieltä. Ainakin itse olen kokenut, että me voimme olla eri mieltä. Meidän ei tarvitse riidellä niistä asioista, joista olemme eri mieltä. Itse olen kokenut, että sinun kanssasi on ollut helppo olla eri mieltä. Ymmärrämmehän tämän oikein. Voi olla, että joku toinen on kokenut toisin. Olethan, Irmeli, vahva persoona. Varmasti joku on kokenut, että minun kanssani on vaikea eri mieltä. Ehkä minäkin olen aika vahva persoona. Mutta minun mielestäni me olemme voineet olla eri mieltä, ja silti olemme ystäviä, voimme puhua asioista, niistäkin, joista ajattelemme eri tavoin, on hyvä olla ja voimme tehdä työtä yhdessä. Ehkä tätä on helpottanut se, että me molemmat ajattelemme mielessämme: minä kuitenkin olen oikeassa.
Joskus on sanottu, että yksi ihmisen suuruuden tai pienuuden mittari on se, voiko hänen kanssaan olla eri mieltä. Siihen suuntaan tulisi kasvaa, että toinen voi olla kanssani eri mieltä.
Se ei tietenkään ole niin merkittävää, mitä mieltä me olemme mistäkin asiasta. Varsinkaan näissä seurakunnan asioissa se ei ole ratkaisevaa. Ratkaisevaa on se, mitä mieltä Raamattu on. Mihin asiaan Raamattu ei ota kantaa, siitä voimmekin olla eri mieltä. Mihin se ottaa kantaa, siinä asiassa meidän pitäisi olla Raamatun kannalla.
Asenne elämään voi olla, että katsotaan lähinnä taaksepäin. Haikaillaan mennyttä. Sinun elämänasenteesi, Irmeli, se ei ole ollenkaan. Menneitä ei pidä unohtaa. Niistä voi oppia paljon, niistä saa sitä elämänkokemusta, joka on todella tärkeä pääoma. Mutta menneessä ei pidä elää. Tulisi elää tätä hetkeä ja tulisi katsoa eteenpäin. Tämä hetki ja tuleva on tärkeämpää kuin mennyt.
Katsotaan eteenpäin. Ja katsotaan pidemmälle eteenpäin. Tarkoitan sitä, että ei katsota vain tuleviin päiviin, kuukausiin tai vuosiin tässä elämässä. Katsotaan sinne, mitä on tämän elämän jälkeen. On taivas, ikuinen elämä Jumalan luona. On se todellisuus, jossa ei ole mitään pahaa. Kaikki on hyvin. Taivasta saisimme ajatella enemmän kuin ajattelemme. Miten sinne pääsemme? Raamattu lupaa, että sinne pääsee tavallinen syntinen ihminen Jeesukseen uskomalla. Jeesus on kuollut puolestamme, so-vittanut syntimme, järjestänyt meille Jumalan armon, anteeksiantamuksen. Jeesuksen turvissa pääsemme ikuiseen elämään. Jeesuksen turvissa on se, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen.
Katsotaan pidemmälle eteenpäin. Katsotaan taivaaseen. Ja siitä saa myös voimaa elää tätä elämää.
Irmeli, kiitos sinulle, lämmin kiitos. Voimia, hyvän Herramme siunausta sinulle ja rakkaillesi tähän päivään ja tuleviin.
Hyvät ystävät. Ja Irmeli aivan erityisesti.
"Mitä sinäkin ymmärrät eläkkeelle siirtymisestä?" Tällainen kivahdus kuultiin eräässä lähtöjuhlassa. Nuorempi pastori puhui siitä, millaista on siirtyä eläkkeelle ja olla sillä – millaisia uusia mahdollisuuksia tämä elämänvaihe tarjoaa. Puheen keskeytti kivahduksella juuri eläkkeelle siirtynyt, jonka lähtöjuhlaa vietettiin.
Kun en minäkään taida ymmärtää mitään eläkkeelle siirtymisestä, en puhu siitä. Mutta muistelen menneitä, joista jotakin tiedän.
Tulin työhön Sastamalan seurakuntaan – tai se oli silloin Tyrvään seurakunta – vuonna 1998. Olin asunut Vammalassa kolmisen vuotta. Tunsin joitakin seurakunnan työntekijöitä mutta totta kai uuteen työyhteisöön tulo jännitti. Miten työ alkaisi sujua? Pääsenkö sisälle työyhteisöön, saako siinä paikan, joka tuntuu minusta hyvältä? Miten seurakuntalaiset suhtautuvat minuun? Oli hyvä tulla ja hyvä olla. Oli muitakin, jotka vaikuttivat siihen, että oli hyvä tulla ja olla. Sinä, Irmeli, olit ilman muuta yksi niistä, jotka vaikuttivat tähän. Olit kiinnostunut uudesta työntekijästä. Kysyit, mitä kuuluu, millainen perhe sinulla on, miten työ on alkanut, miten olet jaksanut. Vedit mukaan erilaisiin tehtäviin ja töihin. "Olen suunnitellut tällaista, olen menossa päiväkotiin tai muualle, tule mukaan, tehdään yhdessä." Annoit palautetta, usein myönteistä ja kannustavaa, joskus kriittistä, ja sekin oli tarpeen.
Irmeli, sinulla on erityinen lahja luoda kontakteja uusiin ihmisiin. Sinulla on erityinen lahja vetää mukaan. Olen kiitollinen, että minun kohdallani, kun tulin uutena työntekijänä seurakuntaan ja sen jälkeen, käytit tätä lahjaa.
Sain myöhemmin vastuulleni lapsi- ja perhetyön. Siinä joukossa, joka teki tätä työtä, oli hyvä toimia. Oli erilaisia työntekijöitä. Kaikki pidimme tätä työtä hyvin tärkeänä. Kaikilla oli halu kertoa lapsille ja vanhemmille sitä parasta uutista. Sinä, Irmeli, olit meistä varsinkin se, jolla oli uusia ideoita. "Kokeillaan tällaista työtapaa. Olin siellä ja näin, että siellä tämä työtapa toimi hyvin. Tai kuulin tällaisesta toimintatavasta. Tai sain tällaisen idean." Tähän tapaan usein työkokouksissamme tai kahden kesken sanoit. Ja olit innostunut uudesta toimintatavasta, hämmästyttävän innostunut sen huomioon ottaen, että olit tehnyt tätä työtä jo useamman vuosikymmenen. Ideasi olivat hyviä senkin takia, että ne oli yleensä mahdollista toteuttaa. Ne olivat jalat maassa suunniteltuja toimintatapoja.
Paljon uusia toimintatapoja otettiinkin käyttöön. Alettiin pitää viisivuotiaille ja heidän vanhemmilleen tilaisuuksia. Perhekirkkoja pidettiin säännöllisesti. Käytiin tervehtimässä kodeissa nelivuotiaita heidän syntymäpäivänään ja heille annettiin lastenraamattu. Pidettiin lastenkirkkoja päiväkodeissa. Nämä ja monet muut olivat ideoitasi, joihin me muut lähdimme mukaan.
Tarvitaan uusia toimintatapoja. Tarvitaan uusia tapoja julistaa sitä sanomaa, joka ei muutu. Niistä toimintatavoista, jotka toimivat, ei pidä luopua, mutta niistä täytyy, joista aika on kulkenut ohi. Tarvitaan niitä, jotka näkevät, miten nyt tulee toimia. Tarvitaan rohkeutta tehdä joskus suuriakin muutoksia. Tarvitaan sitä, että jalat ovat kuitenkin maassa. Sinä, Irmeli, olit ja olet uusien hyvien toimintatapojen löytäjä.
Olimme ja olemme Irmelin kanssa samaa mieltä monista asioista. Joistakin asioissa olemme eri mieltä. Ainakin itse olen kokenut, että me voimme olla eri mieltä. Meidän ei tarvitse riidellä niistä asioista, joista olemme eri mieltä. Itse olen kokenut, että sinun kanssasi on ollut helppo olla eri mieltä. Ymmärrämmehän tämän oikein. Voi olla, että joku toinen on kokenut toisin. Olethan, Irmeli, vahva persoona. Varmasti joku on kokenut, että minun kanssani on vaikea eri mieltä. Ehkä minäkin olen aika vahva persoona. Mutta minun mielestäni me olemme voineet olla eri mieltä, ja silti olemme ystäviä, voimme puhua asioista, niistäkin, joista ajattelemme eri tavoin, on hyvä olla ja voimme tehdä työtä yhdessä. Ehkä tätä on helpottanut se, että me molemmat ajattelemme mielessämme: minä kuitenkin olen oikeassa.
Joskus on sanottu, että yksi ihmisen suuruuden tai pienuuden mittari on se, voiko hänen kanssaan olla eri mieltä. Siihen suuntaan tulisi kasvaa, että toinen voi olla kanssani eri mieltä.
Se ei tietenkään ole niin merkittävää, mitä mieltä me olemme mistäkin asiasta. Varsinkaan näissä seurakunnan asioissa se ei ole ratkaisevaa. Ratkaisevaa on se, mitä mieltä Raamattu on. Mihin asiaan Raamattu ei ota kantaa, siitä voimmekin olla eri mieltä. Mihin se ottaa kantaa, siinä asiassa meidän pitäisi olla Raamatun kannalla.
Asenne elämään voi olla, että katsotaan lähinnä taaksepäin. Haikaillaan mennyttä. Sinun elämänasenteesi, Irmeli, se ei ole ollenkaan. Menneitä ei pidä unohtaa. Niistä voi oppia paljon, niistä saa sitä elämänkokemusta, joka on todella tärkeä pääoma. Mutta menneessä ei pidä elää. Tulisi elää tätä hetkeä ja tulisi katsoa eteenpäin. Tämä hetki ja tuleva on tärkeämpää kuin mennyt.
Katsotaan eteenpäin. Ja katsotaan pidemmälle eteenpäin. Tarkoitan sitä, että ei katsota vain tuleviin päiviin, kuukausiin tai vuosiin tässä elämässä. Katsotaan sinne, mitä on tämän elämän jälkeen. On taivas, ikuinen elämä Jumalan luona. On se todellisuus, jossa ei ole mitään pahaa. Kaikki on hyvin. Taivasta saisimme ajatella enemmän kuin ajattelemme. Miten sinne pääsemme? Raamattu lupaa, että sinne pääsee tavallinen syntinen ihminen Jeesukseen uskomalla. Jeesus on kuollut puolestamme, so-vittanut syntimme, järjestänyt meille Jumalan armon, anteeksiantamuksen. Jeesuksen turvissa pääsemme ikuiseen elämään. Jeesuksen turvissa on se, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen.
Katsotaan pidemmälle eteenpäin. Katsotaan taivaaseen. Ja siitä saa myös voimaa elää tätä elämää.
Irmeli, kiitos sinulle, lämmin kiitos. Voimia, hyvän Herramme siunausta sinulle ja rakkaillesi tähän päivään ja tuleviin.