Mielenkiintoinen uutinen

Onpa mielenkiintoinen uutinen: www.kotimaa.fi. Tuleekohan tällaisia päätöksiä enemmänkin.

Kahden professorin kummallinen kirjoitus

Aamulehdessä sunnuntaina oli kahden professorin raju kirjoitus - toinen heistä, Markku Myllykangas, on virassa Itä-Suomen yliopistossa, toinen, Esko Länsimies, on eläkkeellä. Nämä vaativat kiivaasti, että teologiset tiedekunnat on poistettava yliopistoista. He kirjoittivat otsikolla Papit ulos yliopistosta!

Minusta tuntuu, etteivät professorit tunne teologisia tiedekuntia, niiden opetusta ja niissä harjoitettavaa tutkimusta. Heidän kirjoituksestaan saa käsityksen, että teologiset tiedekunnat ovat paikkoja hartauden harjoittamiselle ja niissä Jumalaa käytetään perusteluna, kun tehdään tutkimusta. Näin ei ole. Oma kokemukseni on, että teologiset tiedekunnat pyrkivät nimenomaan olemaan ja ovat tiedeyhteisöjä. Kun asioita perustellaan, Jumala tai hänen toimintansa ei käy perusteluksi. Perustelujen tulee olla - ja ovat teologisissa tiedekunnissa - niitä, joita tieteessä käytetään. Jumala on tieteellisen tutkimuksen ulkopuolella, koska häntä ei voi tutkia kuten asioita tai ilmiöitä, joita tutkitaan tieteen menetelmillä.

Tämä ei ole tulevien kirkon pastoreiden ja lehtoreiden kannalta tietenkään pelkästään hyvä asia. Se, että harjoitettaisiin hartautta ja otettaisiin Jumala ja hänen mahdollisuutensa huomioon, antaisi valmiuksia työhön Kristuksen kirkon palveluksessa.

Ymmärtäisin, jos teologisten tiedekuntien poistamista yliopistoista vaadittaisiin sillä perusteella, ettei nykyaikaisessa yliopistossa kokonainen tiedekunta voi keskittyä yhteen uskontoon, sen tutkimiseen ja siitä opettamiseen. Mutta sitä en ymmärrä, että teologisten tiedekuntien lakkauttamista vaaditaan sillä perusteella, etteivät ne epätieteellisinä kuulu yliopistoon. Toki sillekin voidaan esittää monia järkeviä perusteluja, että Suomen kaltaisessa maassa tarvitaan tiedekuntia tai yliopiston osastoja tutkimaan juuri kristinuskoa.

Tieteen avulla ei voi todistaa, että Jumala on, eikä sitä, ettei häntä ole. Tieteen menetelmät rajoittuvat todellisuuteen, joka voidaan havaita, ja Jumala on tämän todellisuuden ulkopuolella - vaikka uskon, että hän toimii tässä todellisuudessa. Onko Jumalaa vai ei, on kunkin uskonratkaisu. Se ei ole asia, johon tiede pystyy kertomaan vastauksen. Olen ajatellut, että ainakin suomalaisissa tiedeyhteisöissä ajatellaan poikkeuksetta tai melkein poikkeuksetta näin. Kun luin kahden professorin kirjoituksen, tuntuu, ettei näin olekaan. Professorien mielestä kaikenlainen usko Jumalaan, joka on tavalla tai toisella tämän maailman olemassaolon takana, on tieteenvastaista. Heidän mielestään on vaarallista ja järjetöntä puhua Jumalasta. He vaativat, että yliopistojen tulisi puuttua siihen, että niiden opettajat pitävät Jumalan olemassaoloa totena. Ehkä puuttuminen tarkoittaisi ensiksi varoitusta ja sitten erottamista.

Professorit sekoittivat pahasti oman uskonnollisuutensa - siis sen etteivät he usko Jumalaan - ja tieteen. Professorien kirjoitus kertoo mielestäni, miten aggressiivista ateismi voi olla. Sille ei riitä, mitä on ajateltu - ettei tiede kykene ratkaisemaan syvimpiä uskonnollisia kysymyksiä. Se voi ottaa tieteen aseekseen - vaikka tiede ei aseeksi sovellu - taistelussa Jumalaa vastaan.

Professorit lainasivat kirjoituksessaan tekstiä, joka ehdottaa pakkohoitoa Jumalaan uskoville ihmisille. Professorit eivät suinkaan tyrmään ehdotusta. Minäkin siis olisin niiden joukossa, joita ilmeisesti hoidettaisiin ja lääkittäisiin vastoin tahtoa, mikäli näillä professoreilla olisi valta.

Professorien mielenharmi hymyilyttää: heitä raivostuttaa, että väitöskirjojen esipuheissa saatetaan kiittää Jumalaa. Ajattelevatko he samalla tavalla siitä, että joku kiittää paljon vaatineen tutkimuksen esipuheessa läheisiään - lapsiaan ja puolisoaan? Eihän sitäkään voida näyttää tieteellisesti toteen, että perhe on ollut tutkijalle tärkeä tuki hänen työssään.

Maailmassa on sittenkin paljon asioita, joita ei voi tutkia tieteen menetelmin. Jos sanotaan, että ajatellaan ja toimitaan vain sen mukaan, mikä voidaan näyttää tieteellisesti toteen, ollaan monissa asioissa umpikujassa. Jos joku on sitä mieltä, että kaikki valkoihoiset täytyisi vangita tai surmata, ei voida esittää sellaista tieteellistä näyttöä, ettei näin voi ajatella. Täytyy olla muutakin kuin tiede. Täytyy olla esimerkiksi se, mikä antaa hyvät arvot elämälle ja mikä kertoo oikean ja väärän. Kristinusko antaa erinomaiset arvot ja kertoo erinomaisesti oikean ja väärän.

Mitä tapahtuu?

Olen kotoisin Kemijärveltä. Kävin siellä peruskoulun ja lukion. Kemijärven seurakunta oli minulle hyvin tärkeä kasvupaikka rippikoulun jälkeen. Aloitin Kemijärvellä myös pappisurani. Vanhempani asuvat siellä yhä.

Muutama viikko sitten kerrottiin, että Kemijärven kirkkoherra Lasse Marjokorpi jää eläkkeelle, jos muistan oikein, ensi vuonna 1.6. Työnsä Lasse jättää varmaan maaliskuussa - kertyneet lomat pidetään yleensä ennen eläkkeelle siirtymistä.

Äitini on muutaman kerran kysynyt, mitä Kemijärven seurakunnassa tapahtuu, kun Lasse jää eläkkeelle. Ymmärrän hyvin, että hän on huolestunut.

Aki Lautamo on toiminut Kemijärvellä pitkään kappalaisena. Hän on pidetty ja hyvä pastori. Mutta hänestä ei voi tulla uutta kirkkoherraa, koska - mikäli hän hakee virkaa - Oulun tuomiokapituli toteaa hänen olevan kykenemätön kirkkoherraksi. Syy on, että hän pitää kiinni siitä, mikä on kirkon perinteen mukainen käsitys papinvirasta. Hän ei osaa pitää naispappeutta Jumalan tahdon mukaisena ratkaisuna.

Kemijärven seurakunnassa voi tapahtua seuraavaa. On jopa hyvin todennäköistä, että tapahtuu.

Lassen jälkeen kirkkoherraksi valitaan pastori, jonka mielestä naispappeus ei ole Raamatun vastaista. Uusi kirkkoherra pitää hyvänä tai taipuu sen vaatimuksen edessä, että seurakuntaan saadaan naispastori. Mitä mieltä kirkkoherra on tällaisissa asioissa, sillä on hyvin suuri merkitys, vaikka hän ei päätäkään asiaa. Kemijärvellä taitaa olla nyt toinen kappalaisen viroista vailla pastoria. En tiedä, täytetäänkö se ennen kirkkoherran vaalia.

Kun seurakuntaan on saatu naispastori, Aki määrätään toimittamaan jumalanpalvelus hänen kanssaan. Hän kieltäytyy ja häntä uhataan oikeustoimilla. Piispa käy Kemijärvellä ja kertoo kappalaiselle, että vaihtoehtoja - mikäli hän ei taivu tekemään mitä käsketään - on kaksi: hän joko jättää virkansa tai hänet erotetaan virasta. Ensiksi tuomiokapituli erottaa määräajaksi ja jos kieltäytyy jumalanpalveluksista naispastorin kanssa tämän jälkeen, erotetaan pysyvästi. Voi olla, että joku tai muutama muukin seurakunnan työntekijä joudutaan erottamaan. Tai he taipuvat toimimaan vastoin sitä, mitä pitävät oikeana, kun heitä uhataan erottamisella. Tämä tietysti vaikuttaa melkoisesti ilmapiiriin seurakunnassa, näihin ihmisiin ja heidän intoonsa tehdä työtä kirkon ja seurakunnan palveluksessa.

Tässä vaiheessa varmaankin kura lentää melkoisesti. Kappalaisesta, joka ei suostu toimittamaan messua naispastorin kanssa, levitetään ikäviä puheita. Täytyy luoda syitä kappalaisen erottamiselle. Varmaan myös toiselta puolelta lyödään sanoilla. Lehdessä, seurakunnan kokouksissa, kaupoissa ja kodeissa keskustellaan joskus asiallisesti, aika usein asiattomasti. Ystävyyssuhteita katkeaa, seurakunnassa riidellään, toiset asettuvat toiselle puolelle, toiset toiselle, kaivetaan esille asioita, jotka eivät liity mitenkään tähän asiaan, monia ahdistaa ja väsyttää, aika monet väsyvät siinä määrin, että ottavat eteisyyttä seurakuntaan ja sen toimintaan.

Kappalainen joutuu lähtemään. Mikäli uudeksi kirkkoherraksi valitaan naispastori, kappalaisen lähtö tapahtuu varmaan nopealla aikataululla. Ehkä jo ennen kappalaisen eroa tai erottamista käynnistyvät jumalanpalvelukset, joita pidetään koululla tai muussa sopivassa paikassa. Näissä jumalanpalveluksissa pastoreina toimivat nykyinen kirkkoherra ja kappalainen. Kirkossa tavallisessa jumalanpalveluksessa osallistujia on 30 tai 40, jumalanpalveluksissa koululla tai muussa sopivassa paikassa toistasataa.

Kemijärven seurakunnan toiminta monilta osin halvaantuu tai hiipuu. Kauneimmat joululaulut lauletaan kuten ennenkin, lapsia kastetaan, päiväkerhoja pidetään ja hautaan siunataan. Mutta lähetysmyyjäisten järjestäminen on hankalaa, kun monet niistä, jotka ennen toimivat myyjäisten hyväksi, on työnnetty paikallisseurakunnasta etäälle. Raamattupäiviä tai seuroja ei juuri pidetä, koska niihin on niin vähän osallistujia. Ennen vireä nuorten toiminta hiipuu, koska monet nuoret siirtyvät sinne, minne nykyinen kirkkoherra ja kappalainen on työnnetty. Ilmapiiri seurakunnassa on pitkään raskas. Syytellään puolin ja toisin, moni miettii, eikö tilanne olisi pitänyt ratkaista toisin ja mitä minä olisin voinut tehdä toisenlaisen ratkaisun hyväksi.

Syntyy ja muotoutuu jumalanpalvelusyhteisö, jonka elämä on varsin vireää. Kovin suuri tämä yhteisö ei ole - sen piirissä on parikolme sataa ihmistä. Se kokoontuu jumalanpalveluksiin, järjestää muuta toimintaa, varsinkin sellaista, mikä paikallisseurakunnassa on loppunut tai mitä siellä ei pidetä tarpeellisena, ja sen pastorit kastavat ja siunaavat hautaan siihen kuuluvia ja muitakin.

Jotkut eroavat kirkosta, koska eivät voi hyväksyä, miten kappalaista kohdellaan. Jotkut eroavat siitä syystä, ettei seurakunta enää anna heille, mitä he tarvitsevat - he saavat sen muualta ja haluavat tukea taloudellisesti sitä muuta. Jotkut eroavat siksi, että heistä on vastenmielistä seurata riitelyä seurakunnassa. Jotkut siksi, että heistä on käsittämätöntä, että kirkossa kiistellään vielä 2000-luvulla tällaisista asioista.

* * *

Toki voi tapahtua yllättävää. Jumala voi puuttua asioihin tavalla, jota emme osaa aavistaa tai pitää mitenkään todennäköisenä. Kunpa Kemijärvellä tapahtuisi niin.

Jos sehhiin on vikatikki

Parantelin maanantaina flunssaa ja katsoin aika vanhan suomalaisen Elämän vonkamies -elokuvan. Se perustuu muutamaan Kalle Päätalon kirjaan, joissa hän kuvaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1920-luvun Pohjois-Suomessa Taivalkoskella. Elokuvan lopussa taidetaan olla jo seuraavan vuosikymmenen alussa. Elokuva kuvaa varmaan totuudenmukaisesti tuon ajan elämää Pohjois-Suomessa, yhdessä perheessä ja laajemminkin.

On vielä elossa niitä, jotka ovat eläneet tuota aikaa. Heidän elämänsä aikana on tapahtunut aivan valtava muutos. Elämä on monilta osin aivan toisenlaista kuin se oli 90 tai 80 vuotta sitten. Tuon ajan ihmiset ei voineet kuvitella, millaisissa kodeissa asumme, miten hyvin keskimäärin ihmiset Suomessa tulevat toimeen, miten helposti voidaan matkustaa ja käydä kaukanakin ja millaiset välineet auttavat meitä jokapäiväisessä elämässä.

Varsinkin yhtä asiaa jäi miettimään. Kalle Päätalon isä Hermanni on kova työmies ja toimii uittomiesten työnjohtajana. Suuri lama, joka iski Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan, lopetti monet työt Pohjois-Suomessakin. Työnjohtaja sai kuukausipalkan, vaikka työtä ei ollut. Tämä oli Hermannista vastenmielistä - saada palkkaa vaikka ei tee työtä. Hän purki mieltään vaimolleen Riitulle: - Millä pirulla sitä (palkkaa) ilikiää nostaa ja syyvä. Kun Hermanni ei voinut rauhassa nostaa palkkaa, hän otti yhteyttä - varmaan monta kertaa - esimieheensä ja tiedusteli, eikö kuitenkin jotakin tekemistä olisi, kun palkkakin tulee. Esimies tuskastui kyselijää ja käski tiukasti työnjohtajan mennä kotiinsa odottamaan mahdollisia töitä. Riitu ymmärsi esimiestä ja moitti miestään, joka kyselee jatkuvasti, mitä voisi tehdä. Mutta Hermanni ei ymmärtänyt: - En tiiä, mihin tämä muolima mennöö, jos sehhiin on vikatikki, että yrittää huolehtia hommistaan.

Tämä kertoo varmaan useimpien tuon ajan ihmisten työmoraalista. Työtä tehdään, sitä kuuluu tehdä, ja tosissaan, se on kunnia-asia. Tällaisella työmoraalilla - niin ajattelen - tästä maasta on rakennettu sellainen hyvinvointiyhteiskunta kuin tämä on.

Katsoin eilen hetken Big Brotheria. Mietin elämää maassamme vuonna 2011, elämäntapojamme, suhtautumistamme työhön, tapaamme tehdä työtä. Ilmeisesti hyvinvointi, joka on rakennettu Hermannin Päätalon kaltaisella työmoraalilla, on tuottanut hyvin toisenlaista moraalia, elämää ja suhtautumista työhön ja moniin muihin asioihin kuin mitä oli niillä, jotka ovat tehneet mahdolliseksi elämän tällaisessa yhteiskunnassa. Minusta tuntuu tai olen varma, ettei hyvinvointiyhteiskuntamme säily kovinkaan pitkään. Se ei voi säilyä ilman että tehdään lujasti työtä. Se ei kestä, jos yhä useampi vieroksuu kovaa työtä - jos elämän täyttävät aivan muut asiat, niistä ollaan kiinnostuneita, niitä tavoitellaan ja keskitytään viihtymiseen.

Varmaan tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntia rakennetaan tällä hetkellä jossakin muualla - siellä missä monet tekevät työtä työmoraalilla, jossa on paljon samankaltaista kuin Hermanni Päätalon suhtautumisessa työhön. Meidän yhteiskuntamme ei ole tulevaisuudessa hyvinvointiyhteiskunta, ellei maassamme tapahdu suuri muutos.

Se on selvää, että Kalle Päätalon isän työmoraalin kaltaisessa ajattelussa on myös huonoja puolia. Niistäkin elokuva kertoo. Se voi johtaa moniin ongelmiin. Ehkä Hermannin työmoraali oli yksi syy hänen sairastumiseensa. En siis tarkoita vääränlaista työn ihannointia. Enkä sitäkään että työ on elämässä ainoa todellinen arvo. Vielä vähemmän tarkoitan, että niiden, jotka eivät kykene työhön sairauden takia tai jotka ovat työttömiä vastoin omaa tahtoaan, pitäisi tuntea syyllisyyttä ja huonoutta.

Armoa omistamaan

Monena vuotena pyhäinpäivän viikonloppuna Vammalassa on ollut tapahtuma, jota on kutsuttu raamattu- ja lähetyspäiviksi. Tämä tapahtuma on tänä vuonna ensi viikonvaihteessa. Tapahtuman otsikoksi on annettu Kaikki saavat tulla armoa omistamaan.

Launtaina 5.11. klo 11 aloitamme messulla Karkun evankelisella opistolla (Mainiementie 50). Messun jälkeen opistolla on mahdollisuus syödä keittolounas ja juoda kirkkokahvit.

Lauantaina klo 14 jatketaan Vammalan Luther-talossa (Valkamakatu 4). Ensiksi on raamattuopetus aiheesta Tule Jeesuksen luo - siis minne ja miksi? Raamattuopetuksen jälkeen on kahvit ja seurat.

Sunnuntaina 6.11. klo 11 on messu opistolla Karkussa. Ja keittolounas ja kirkkokahvit. Klo 14 jatketaan Vammalan seurakuntatalon rantasalissa (Asemakatu 6). Raamattuopetuksen aihe on Elää Jeesuksen omana - mitä se on? Opetuksen jälkeen juodaan kahvit ja pidetään seurat.

Tapahtumassa puhuvat, opettavat, toimittavat messun, laulavat tai juontavat ainakin seuraavat: Markus Malmivaara, Erkki Koskenniemi, Matti Rusama, Antero Forss, Kannelmiehet, Pasuuna, Seppo Laaksonen, Matti Hautamäki ja tämän nettipäiväkirjan pitäjä. Tapahtuman järjestävät Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Vammalan osasto ja Vammalan seudun ev.lut Kansanlähetys.

Tule mukaan. Olet lämpimästi tervetullut.