Osaksi paikallisseurakuntaa?
Seurakuntalainen.fi -sivusto julkaisi lyhennelmän kolumnistani Elämä-lehdessä. Kirjoitin otsikolla Messuyhteisö osaksi paikallisseurakuntaa? Netissä julkaisu juttu on synnyttänyt jonkin verran keskustelua. Juttu ja sen kommentointi löytyvät osoitteesta www.seurakuntalainen.fi. Elämä-lehden kolumni on kokonaisuudessaan tässä:
Messuyhteisö osaksi paikallisseurakuntaa?
Parikymmentä vuotta sitten ei juurikaan ollut messuyhteisöjä. Nyt on, eri puolilla Suomea, ei vielä satoja mutta kymmeniä. Luterilaiset kristityt kokoontuvat jumalanpalvelukseen, kuulevat Jumalaa sanaa, rukoilevat, laulavat virsiä ja viettävät ehtoollista. Tämä tapahtuu kirkkomme paikallisseurakuntien rakenteiden ulkopuolella.
Monille näistä jumalanpalvelusyhteisöistä on tullut seurakunta. Siis yhteisö, jossa toteutuu yhteys toisiin kristittyihin, jossa ovat evankeliumi ja sakramentti, jossa palvellaan ja saadaan voimia palveluun. Messuyhteisöjen ja niissä mukana olevien määrä tuskin tulee laskemaan.
***
Paikkakunnalla siis on kristittyjä, jotka haluavat sitoutua luterilaiseen uskoon. Eikö juuri nämä pitäisi pitää luterilaisen kirkon ja sen seurakunnan yhteydessä? Etenkin kun heistä melkein kaikki ovat kirkon jäseniä. Mikä tukisi, että yhteys paikallisseurakuntaan ei katkeaisi kokonaan? Ehkä jopa vahvistuisi.
***
Voisivatko messuyhteisöt olla osa kirkkomme paikallisseurakuntaa? Se ei onnistu, jos vaaditaan, että messuyhteisöjen täytyy olla kuten paikallisseurakunta ja sen jumalanpalvelukset. Jos niistä tehdään samanlaisia, syntyy uusia yhteisöjä, jotka ovat erilaisia. Ehto ei voi olla, että paikallisseurakunnan kirkkoherran ja kirkkoneuvoston täytyy saada hallita ja johtaa yhteisöjä. Toisaalta ei voi vaatia, että paikallisseurakunnan – mikäli yhteisö on osa sitä – on maksettava yhteisön pastorin palkka ja paljon muitakin kuluja.
Mutta miten messuyhteisöt voisivat olla osa paikallisseurakuntaa? Mitä se olisi käytännössä? Pitäisi istua, miettiä, kuunnella toista, yrittää aidosti ymmärtää ja kunnioittaa – puolin ja toisin. Pitäisi siis tehdä kuten seurakunnassa pitäisi. Tarvitaan niitä, jotka tietävät ja päättävät, miten paikallisseurakunnassa toimitaan. Ja niitä, jotka tuntevat messuyhteisöjä ja joille ne ovat rakkaita.
Asiat eivät aina odota. Voi olla, että muutaman vuoden kuluttua näitä ei enää kannata miettiä, koska on kuljettu liian kauas toisista.
***
Ehkä se, että messuyhteisöt olisivat osa paikallisseurakuntaa, olisi ratkaisu, ettei paikallisseurakunnan ja kasvavan joukon luterilaisia kristittyjä yhteys katkea. Tämä ratkaisu voisi palvella myös messuyhteisöä. Myös siten, että siinä mukana olevat voisivat elää kirkossa, johon heidät on kastettu ja jolta he ovat saaneet paljon.
Raamatussa on voimakas vaatimus toimia kristittyjen yhteyden hyväksi ja rakentaa sitä. Ja varoitetaan yhteyden rikkomisesta. Mitä se tarkoittaa meille ja tilanteeseen, jossa olemme? Myös sitäkö, että kysymme, miten messuyhteisöt voisivat olla osa paikallisseurakuntaa? Emmekä vain kysy.
Messuyhteisö osaksi paikallisseurakuntaa?
Parikymmentä vuotta sitten ei juurikaan ollut messuyhteisöjä. Nyt on, eri puolilla Suomea, ei vielä satoja mutta kymmeniä. Luterilaiset kristityt kokoontuvat jumalanpalvelukseen, kuulevat Jumalaa sanaa, rukoilevat, laulavat virsiä ja viettävät ehtoollista. Tämä tapahtuu kirkkomme paikallisseurakuntien rakenteiden ulkopuolella.
Monille näistä jumalanpalvelusyhteisöistä on tullut seurakunta. Siis yhteisö, jossa toteutuu yhteys toisiin kristittyihin, jossa ovat evankeliumi ja sakramentti, jossa palvellaan ja saadaan voimia palveluun. Messuyhteisöjen ja niissä mukana olevien määrä tuskin tulee laskemaan.
***
Paikkakunnalla siis on kristittyjä, jotka haluavat sitoutua luterilaiseen uskoon. Eikö juuri nämä pitäisi pitää luterilaisen kirkon ja sen seurakunnan yhteydessä? Etenkin kun heistä melkein kaikki ovat kirkon jäseniä. Mikä tukisi, että yhteys paikallisseurakuntaan ei katkeaisi kokonaan? Ehkä jopa vahvistuisi.
***
Voisivatko messuyhteisöt olla osa kirkkomme paikallisseurakuntaa? Se ei onnistu, jos vaaditaan, että messuyhteisöjen täytyy olla kuten paikallisseurakunta ja sen jumalanpalvelukset. Jos niistä tehdään samanlaisia, syntyy uusia yhteisöjä, jotka ovat erilaisia. Ehto ei voi olla, että paikallisseurakunnan kirkkoherran ja kirkkoneuvoston täytyy saada hallita ja johtaa yhteisöjä. Toisaalta ei voi vaatia, että paikallisseurakunnan – mikäli yhteisö on osa sitä – on maksettava yhteisön pastorin palkka ja paljon muitakin kuluja.
Mutta miten messuyhteisöt voisivat olla osa paikallisseurakuntaa? Mitä se olisi käytännössä? Pitäisi istua, miettiä, kuunnella toista, yrittää aidosti ymmärtää ja kunnioittaa – puolin ja toisin. Pitäisi siis tehdä kuten seurakunnassa pitäisi. Tarvitaan niitä, jotka tietävät ja päättävät, miten paikallisseurakunnassa toimitaan. Ja niitä, jotka tuntevat messuyhteisöjä ja joille ne ovat rakkaita.
Asiat eivät aina odota. Voi olla, että muutaman vuoden kuluttua näitä ei enää kannata miettiä, koska on kuljettu liian kauas toisista.
***
Ehkä se, että messuyhteisöt olisivat osa paikallisseurakuntaa, olisi ratkaisu, ettei paikallisseurakunnan ja kasvavan joukon luterilaisia kristittyjä yhteys katkea. Tämä ratkaisu voisi palvella myös messuyhteisöä. Myös siten, että siinä mukana olevat voisivat elää kirkossa, johon heidät on kastettu ja jolta he ovat saaneet paljon.
Raamatussa on voimakas vaatimus toimia kristittyjen yhteyden hyväksi ja rakentaa sitä. Ja varoitetaan yhteyden rikkomisesta. Mitä se tarkoittaa meille ja tilanteeseen, jossa olemme? Myös sitäkö, että kysymme, miten messuyhteisöt voisivat olla osa paikallisseurakuntaa? Emmekä vain kysy.