Jari Rankisen nettipäiväkirja

maanantaina, huhtikuuta 29, 2013

Jeesus rakasti

Saarnasin eilen messussa Karkussa evankelisella opistolla. Messussa luettiin evankeliumitekstinä kohta Johanneksen evankeliumin 15. luvusta (jakeet 10-17).

* * *

Jeesus puhui suurimmasta rakkaudesta: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.” Jeesus osoitti tällaista rakkautta. Hän kuoli puolestamme. Ja Raamattu sanoo, että tämän takia olemme Jumalan omia. Tämän takia hän rakastaa meitä. Tämän takia hän antaa meille anteeksi.

Niin, minkä takia kelpaamme Jumalalle ja taivaaseen? Emme sen takia, että onhan meissä kuitenkin yhtä ja toista hyvää. Olemmehan kuitenkin tehneet yhtä ja toista. Emme senkään takia, mitä hyvää Jumala on saanut meissä aikaa. Kelpaamme Jumalalle Jeesuksen rakkauden takia. Sen takia, että hän rakasti meitä niin paljon, että kuoli puolestamme.

Tämä on aivan valtava asia. Kun kysyn, kelpaanko Jumalalle, minun ei tarvitse miettiä, millainen olen, huomaanko itsessäni hyviä asioita. Ei tarvitse miettiä sitäkään, huomaanko Jumalan saaneen minussa aikaan hyvää. Ei tarvitse miettiä sitäkään, onko uskoni kyllin vahvaa. Saan katsoa Jeesusta, hänen rakkauttaan ja hänen ristiään. Siinä on kaikki, mitä tarvitsen, että kelpaa Jumalalle ja taivaaseen. Siksi kelpaan tällaisena kuin olen. Ja kelpaa sinä. Saan heikollakin uskolla tarttua, turvautua Jeesukseen ja hänen rakkauteensa. Tämä on valtava asia erityisesti niinä päivinä, joita on usein – kun en näe itsessäni mitään niin hyvää, että kelpaisin Jumalan omaksi. Silloinkin Jeesuksen risti on ja siinä on kaikki, mitä tarvitsen, että olen Jumalan oma.

* * *

Vielä Jeesus sanoi: ”Rakastakaa toisianne.”

Rakkaus Raamatussa ei tarkoita, mitä rakkaudella usein tarkoitetaan. Raamatussa se ei ole, ensisijaisesti ainakaan, tunne, mielenliike, ajatus. Se ei ole ensisijaisesti kauniita, koskettavia sanoja. Vaan tekoja – Jumalan tahdon mukaisia tekoja toisen ihmisen hyväksi. Jeesus siis käskee – kun hän käskee rakastaa toista – tehdä, mitä Jumala käskee tehdä toiselle. Tämä tekee asiasta vaikeamman, koska ei riitä, että ajattelen hyvän, myötätuntoisen ajatuksen. Eikä sekään, että sanon kauniin sanan - ellei hyvä sana ole juuri se, mitä toinen tarvitsee. Minun tulisi tehdä toisen hyväksi, mitä Jumala käskee tehdä. Toisaalta tämä tekee asiasta helpomman. Usein en voi mitään tunteille, en pysty hyviin, lämpimiin ajatuksiin, mutta silloinkin voi tehdä, mitä Jumala käskee toisen hyväksi.

Rakastakaa toisianne. Jumala käskee auttaa sitä, joka on avun tarpeessa ja jota voit auttaa. Raamattu käskee jakaa omastaan. Olemme saaneet paljon Jumalalta lahjaksi, meidän tulisi antaa lahjana. Raamattu kieltää puhumasta perättömiä. Se kieltää hankkimasta omaisuutta petkuttamalla. Raamattu käskee ottaa Jeesuksen ja hänen rakkautensa esikuvaksi. Hän luopui siitä, mitä hänellä oli ja mihin hänellä oli oikeus, jotta toisilla olisi parempi olla.

Kyllä Jeesus tietää, että meidän rakkauttamme on kovin vajavaista, keskeneräistä, huonojen motiivin tahraamaan – toisin kuin hänen rakkautensa. Silti hän sanoo: Rakastakaa toisianne.

lauantaina, huhtikuuta 20, 2013

Miestenretki ja kalaretki

Olen mainostanut täällä nettipäiväkirjassa kahta matkaa. Mainostan vieläkin ja toivotan sinut läpimästi tervetulleeksi:




Toukokuussa tehdään miestenretki Hankoon, Bengtskäriin ja Porkkalaan. Retken esitteessä kerrotaan seuraavaa:

Matka hyvässä, mukavassa seurassa keväisellä Suomenlahden rannikolla

- Tutustumme oppaan johdolla Bengtskärin majakkasaareen ja Porkkalaan
- Majoittuminen Sjömansron keskuksessa

Lähtö Vammalasta Marttilan koulun edestä pe 24.5. klo 16.30, paluu su 26.5. klo 20. Hinta 185 e (matkat, majoitus, ruokailut, tutustumiset, muu ohjelma). Pojan alennus 25 %.

Matkanjohtajina Matti Hautamäki, Esko Mäki-Soini ja Jari Rankinen. Ilmoittautumiset Jarille (p. 045 359 7772 tai jari.rankinen@sley.fi) viimeistään pe 10.5.

Matkan järjestäjinä Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Vammalan seudun ev.lut. Kansanlähetys. Matka on Kansanlähetysopiston kurssi.

* * *

Toinen matka on heinäkuussa. Silloin kalastetaan Enontekiön vesillä taimenia, harjuksia, haukia ja ahvenia.

Kalaretkelle lähdetään maanantaina 8.7. ja palataan seuraavana lauantaina. Retkellä majoitutaan Hetan Kodalla kahden hengen huoneissa. On mahdollisuus käydä kalastamassa jäämeren rannalla turskia ja seitä. Päivittäin ollaan Sanan äärellä. Kalaretken hinta on noin 425 euroa. Hinta sisältää matkat, täysihoidon Hetan Kodalla, alueen kalastusluvan ja retken ohjelman.

Voit ilmoittautua minulle sähköpostilla (jari.rankinen@sley.fi) tai soittamalla (puh. 045 359 7772). Retkelle voidaan ottaa 15 kalastajaa. Mielelläni kerron lisää.


tiistaina, huhtikuuta 09, 2013

Mies ja koira hoidossa

Tänään olen tehnyt vertailevaa tutkimusta terveydenhuollosta.

Selkäni on ollut kipeä noin kuukauden. Kirjoitinkin täällä pari viikkoa sitten hakkimastani magneettivyöstä. Siitä on ollut apua mutta nyt kipu tuntuu varsinkin jaloissa ja seistessä toisinaan niin kovana, että on vaikea seistä. Täytyy päästä istumaan.

Soitin tänään aamulla kuntamme työterveydenhuollon ajanvaraukseen. Soittoon vastattiin aika pian, odotin viitisentoista minuuttia, ja sain ajan lääkärille. Kahtena aamuna aiemmin tämä ei onnistunut: kun puheluun vastattiin aika pian ajanvarauksen aukeamisen jälkeen, kerrottiin, että lääkäreiden sen päivän vsataanottoajat ovat menneet ja pyydettiin soittamaan seuraavana aamuna uudestaan. Seuraavan päivän aikaa ei voinut varata edellisenä päivänä. Mutta nyt sain ajan ja aamupäivällä. Lääkäri tuntui asiansa osaavalta, tutki ja pyysi varaamaan ajan röntgenkuvaukseen, laboratorioon sekä työterveydenhuollon fysioterapeutille, joka ratkaisisi, saanko lähetteen fysikaaliseen hoitoon.

Soitin laboratorion ajanvaraukseen ja sain ajan tämän viikon perjantaille. Röntgenin ajanvaraukseen yritin soittaa melkein kahden tunnin ajan ja siellä vastaaja kertoi, että ajanvaraukseen voi soittaa tänään klo 12-14. Aloitin soittamisen pian klo 12 jälkeen ja päätin vähän ennen klo 14. Menin käymään paikassa, jossa röntgenkuvat otetaan, koska paikka ei ole kaukana kotoamme. Siellä kysyttiin nimi ja henkilötunnus, kerrottiin, että ajanvarausta hoitava työntekijä on nyt pois työstä ja kehotettiin soittamaan ensi viikon alussa uudestaan, siis noin viikon kuluttua. Silloin varattaisiin aika kuvaukseen. Ennen kuvausta ei tietenkään kannata eikä varmaan voikaan mennä fysioterapeutin vastaanotolle. Nyt siis odotan ja varmaan usein istun, kun pitäisi seistä.

Koiramme loukkasi eilen illalla jalan. Jalassa ei näkynyt mitään vammaa mutta se oli niin kipeä, ettei sillä voinut astua. Yöllä Rolle pystyi nukkumaan mutta valitti surkealla äänellä, kun kääntyi tai yritti kääntyä. Aamulla Minna soitti kaupungin eläinlääkärille ja tämä kertoi päivystävänsä tänään paikassa, jossa ei voi kuvata röntgenillä koiran jalkaa. Hän kehotti ottamaan yhteyttä yksityiseen eläinlääkäriin, jolle Rolle saikin ajan puolen päivän jälkeen. Eläinlääkäri nukutti koiran, kuvasi jalan ja tutki sitä muuten. Nyt koira lepää sängyllä, valpastuu vähitellen nukutuksesta, sai lääkkeet ja hoito-ohjeet. Toivottavasti jalka on kunnossa muutaman päivän kuluttua. Viimeistään sitten kun minä saan ajan röntgenkuvaukseen.

lauantaina, huhtikuuta 06, 2013

Todellista, konkreettista

Viime sunnuntaina oli pääsiäinen. Pääsiäisen suuri sanoma on totta pääsiäisenä, ennen sitä ja sen jälkeen.

Raamattu korostaa, että Jeesuksen ylösnousemus oli todellista, konkreettista. Raamatun mukaan Jeesus oli ylösnousemuksen jälkeen hyvin paljon samanlainen kuin ennen ylösnousemusta. Hän eli pitkälti samalla tavalla. Hän puhui opetuslasten kanssa, opetti heitä, valmisti ruokaa ja söi. Hänet kohdattiin niin kuin todellinen, oikeasti olemassa oleva kohdataan ja häntä saattoi koskettaa. Raamatulle aivan vieraita ovat ajatukset, että ylösnousemus oli sitä, että muisto Jeesuksesta jäi elämään - niin voimakas muisto, että Jeesuksen saattoi sanoa elävän ja vaikuttavan siinä muistossa. Tai että kyse oli opetuslasten kokemuksesta - voimakkaasta ja todellisesta kokemuksesta.

Raamattu sanoo, että meille tapahtuu kerran sama kuin Jeesukselle pääsiäisenä. Sitten kun tämä maailma päättyy ja alkaa ikuisuus, tapahtuu ruumiiden ylösnousemus. Tähän uskoon tunnustaudumme aina tunnustaessamme apostolisen uskontunnustuksen. Ikuisuudessa elämä on todellista, konkreettista. Meissä on paljon samaa kuin nyt. Elämme pitkälti samalla tavalla kuin nyt. On erilaistakin mutta on myös samaa – eletään konkreetista elämää, tunnetaan ja koetaan. Ikuinen elämä Jumalan luona tunnetaan ja ikuinen kadotus, ero Jumalasta, koetaan.

Todellista, konkreettista on myös, mitä Jeesuksen ylösnousemus merkitsee. Se merkitsee, että on totta, mitä Jeesus järjesti kuolemallaan. Hän hankki meille syntien anteeksiantamuksen, pelastuksen ja pääsyn ikuiseen elämään. Ja todellista on, että nämä saa lahjana, ilmaiseksi, armosta.