Kirjoitin aiemmin nettipäiväkirjassani miesten kalaretkestä, jonka olen suunnitellut vetää ensi kesänä. Nyt suunnitelma on tarkentunut.
Tarkoitus on siis mennä kalastamaan Enontekiön vesille, lähinnä joille. Joissa on ainakin taimenia, harjuksia, haukia ja ahvenia. Näitä voi tavoitella lipoilla, uistimilla ja perhoilla.
Retkelle lähdetään - jos suunnitelma toteutuu - maanantaina 12.7. ja paluu on lauantaina 17.7. Maanantaina illalla pitäisi olla perillä ja lauantaina aamupalan jälkeen lähdetään kohti etelää.
Majoitumme Hetan kodalla. Syömme siellä päivittäin aamiaisen, lounaan ja ilta- tai yöpalan. Lounaalla teemme eväät kalaretkeä varten ja lähdemme neljän hengen porukoissa kalastamaan eri kohteisiin. Illalla - kun palaamme Hetan kodalle - sauna on lämmin. Lauteilla on mukava kertoa päivän kokemuksista, jutella muustakin ja saunan jälkeen voimme paistaa kaloja, jos niitä on paistettavaksi. Aamupalan ja lounaan välissä avaamme Raamatut ja olemme Sanan äärellä.
Hetan kodan tilat ovat oikein mukavat. Käytettävissämme on kaksi mökkiä, joissa kummassakin on neljä kahden hengen huonetta. Mökeissä on mm. kuivauskaapit, jos vaatteet kastuvat sateessa tai saappaat joessa.
Kävin joitakin päiviä sitten tutustumassa paikkoihin ja jokiin, joilla on tarkoitus kalastaa ensi kesänä. Tässä muutamia kuvia noilta alueilta ja vesiltä.
Kalaretki maksaa 375 euroa. Hintaa sisältyvät matkat, majoittuminen omilla liinavaatteilla, ruokailut Hetan kodalla, sauna joka päivä, alueen kalastuslupa ja retken ohjelma. Mínulle voi ilmoittautua. Kätevimmin se käy sähköpostilla - jari.rankinen@sley.fi. Soittaakin voi - puhelinnumeroni on 050 571 4797.
Kuten kuvista näkyy, luvassa on ainakin hienoja maisemia, Lapin luotoa ja sen rauhaa. Takuuta suurista kaloista en voi antaa.
Retkelle voidaan ottaa 16 ilmoittautunutta. Lähde mukaan ja pyydä ystävääsikin ilmoittautumaan.