maanantaina, heinäkuuta 23, 2007

Mielenkiintoinen tehtävä

Tänään jaetussa Tyrvään Sanomissa (http://www.tyrvaansanomat.fi/) oli alla oleva juttu. Tärkeää korostaa tässä vaiheessa, että siirtyminen rauhanturvatehtävään on suunnitelma ja olen saanut käskyn koulutukseen. Sopimus tehdään vasta koulutusvaiheen lopussa. Toki toivon, että suunnitelma toteutuu.

Rankinen Afganistaniin rauhanturvaajien papiksi

Toni Viljanmaa

Vammalan seurakunnan kappalainen Jari Rankinen aikoo siirtyä elokuussa Afganistaniin suomalaisten rauhanturvajoukkojen papiksi. Rankinen anoo Vammalan seurakunnasta puolen vuoden virkavapautta komennusta varten. Hänellä on edessä parin viikon koulutus, lääkärintarkastus ja kuntotesti Säkylässä ennen kuin lähtö varmistuu.

"Tehtävä on mielenkiintoinen ja opettaa varmasti uusia asioita.Toivottavasti pystyn myös itse antamaan jotakin. En vielä tarkemmin tiedä tehtävistä muuta kuin sen, että kyseessä ovat sotilaspastorin työt", Rankinen sanoo. Valtakunnan uutiseksi kasvanut kiista naispappeuden hyväksymisestä vaikutti osaltaan lähtöpäätökseen. "En koe, että lähtisin asiaa pakoon, eikä kysymys ole myöskään siitä, ettenkö kestäisi tilannetta. Ei kuitenkaan tunnu huonolta ajatukselta, että saa olla kauempana. Samalla saa vähän etäisyyttä näihin asioihin. Mennyt puolitoista vuotta on ollut raskasta aikaa", Rankinen myöntää.

Turun tuomiokapitulin mahdollisten kurinpitotoimien käynnistämiseen Rankinen ei usko virkavapaudella olevan vaikutusta. "Jos kurinpitotoimet käynnistetään, siihen kuuluu oikeus antaa vastine. Jos kapituli haluaa kuulla minua, niin se voidaan järjestää esimerkiksi komennuksen loma-aikana. Afganistanissa ollaan kerrallaan 5-6 viikkoa kiinni ja 1-2 viikkoa lomilla", Rankinen kertoo.

Afganistan on erittäin räjähdysaltista aluetta. Tällä hetkellä Afganistanin ääri-islamilaiset taliban-sissit pitävät panttivankinaan 23:a eteläkorealaista lähetystyöntekijää. Sissit ovat luvanneet tappaa vangit, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta."Totta kai isänä ajattelen myös turvallisuusasioita. Ajattelen sillä tavalla, että jos jotakin tapahtuu, se voi tapahtua yhtä hyvin liikenteessä matkalla Tampereelle. Olemme perheen kanssa miettineet asiaa, ja vaimo ja pojat ovat sitä mieltä, että voin lähteä", Rankinen sanoo.

Afganistanissa on noin 130 suomalaista rauhanturvaajaa. Tulevien rauhanturvaajien lääkärintarkastus on heinäkuun lopussa. "Tässä on täytynyt vähän käydä lenkillä ja valmistautua kuntotestiin. Cooperin tulosraja 2 200 metriä ei tämänikäiselle ole mikään aivan helppo juttu."

Rankinen sanoo, että hänen tarkoituksensa ei ole lähteä lopullisesti Vammalasta. Rankinen aikoo palata kappalaisen virkaan maaliskuun alussa. "Silloin jatkan työtäni toivottavasti entistä suuremmalla innolla."

9 Comments:

Blogger Unknown said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

10:11 ip.  
Blogger jori said...

Hei Jari!

Siunausta ja varjelusta matkallesi - jos Jumala antaa sen toteutua!
Uutinen lähtöaikeistasi oli myös Iltasanomien nettisivulla http://www.iltasanomat.fi/
Kohupapiksi kuvattiin....

Terveisiä myös Minnalle ja pojille!

Yrjö Haapala, Keminmaa

10:31 ip.  
Blogger valton said...

Terveiset täältä Afganistanista.
Kuuleppas Jari...
Täällä Afganistanissa tarvitaan ihmisiä, jotka tulevat kaikkien kanssa toimeen ja voivat työskennellä kaikkien kanssa.
Joudut tekemään yhteistyötä ihmisten kanssa, jotka ovat todistettavasti tappaneet tuhansia epäinhimillisillä tavoilla.
Rauhanturvaaminen täällä ei ole mitään leikkiä. Olet joka hetki riippuvainen työkavereistasi oli heillä sitten millaiset ajatukset tahansa. Täällä ei kukaan voi sanoa että minä en muuten nosta rikkaa ristiin tuon papin eteen koska hän palvelee Jumalaa väärin. Usko että joudut luottamaan henkesi jonkun ateistin käsiin. Jumala ohjaa niitäkin käsiä tahtoi hän tai ei.
Itse en toivoisi sielunhoitajakseni ihmistä joka ei voi työskennellä naispapin kanssa. Jos kuitenkin tulet tänne, tulen työskentelemään kanssasi kuin kenen tahansa muun, vaikka mielipiteesi ovat todella pahasti vinossa.
Tulet huomaamaan että täällä uskonnon nimissä alistetaan naista uskonnon nimissä mitä hirvittävin keinoin. Olet kanssani varmasti samaa mieltä että Allah (sama Jumala jota me rakastamme, vaikka palvelemme eri tavalla) ei oikeasti ole tarkoittanut niin vaan kyse on tahallisesta väärintulkinnasta oman edun nimissä.
JUMALA rakastaa ihmistä. Niin paljon ettei hän katso pahalla naista, luomakunnan ihaninta olentoa, joka pyyteettömästi tahtoo palvella Häntä ja auttaa lähimmäistään toimimalla sielun paimenena.
On johdatusta että olet tulossa tänne... Täällä on todella mahdollisuus tutustua itseensä ja Jumalaan.
Tapaamisiin

12:15 ip.  
Blogger Jari Rankinen said...

Aiemmin olen kertonut, että poistan nimettömät kommentit. Yllä olevaa "valtonin" kommenttia en kuitenkaan poista - niin tärkeä viesti siinä on.

Haluan tulla toimeen ja työskennellä kaikkien kanssa esimerkiksi niissä tehtävissä, joita rauhanturvaajilla Afganistanissa on. Naisten halveksimisesta tai alistamisesta ei kannassani ole kyse. Kuten kirjoitit, nainen on Jumala luoma - ja siksi yhtä arvokas kuin mies. Herramme arvosti naisia ja kutsui heitä seuraamaan häntä. Jostakin syystä hän kutsui apostolin tehtävään 12 miestä. Ei kuitenkaan siitä syystä, että hänelle miehet olisivat olleet parempia ja arvokkaampia kuin naiset.

Varmasti rauhanturvaaminen on siellä kovaa ja vaativaa työtä. Ja toisiin täytyy luottaa, ovat heidän ajatuksensa millaisia tahansa.

Toivon, että tapaamme. Toivon, että opin uutta itsestäni, elämästä ja Jumalasta. Toivon, että voin antaa jotakin sille joukolle, johon toivon saavani liittyä.

Jari Rankinen, Vammala

2:29 ip.  
Blogger Aki Järvinen said...

Maallikko Afganistanista opettaa pastoria!

Voisiko joskus kunnioittaa toisen ihmisen vakaumusta eikä aina vaadita, että huomioidaan omia mielipiteitä, jotka voivat pohjautua median luomiin ennakkokäsityksiin?

Haluaisin, että korjataan sellainen harhakäsitys, että allah olisi sama jumaluus kuin kristittyjen Jumala. Näin ei ole.

Toivon, että rauhanturvajoukoissa ymmärrettäisiin, että he saavat suoraselkäisen, rehellisen ja korkean moraalin omaavan papin, jolla on selkeä käsitys evankeliumista ja sitä voi jo nykyaikana kutsua ihmeeksi.

3:50 ip.  
Blogger Martti Vaahtoranta said...

Täältä Saaristomeren rannalta:

"Allah" tosin tarkoittaa "Jumalaa", mutta siinä määrin eri sisällön me kristityt Jumalan oman ilmoituksen pohjalta annamme tälle sanalle kuin muslimit, että on itsepetosta ajatella muslimien ja kristittyjen palvovan samaa Jumalaa. Tietyissä asioissa kummankin uskonnon Jumala-käsitys sulkevat toinen toisensa ulkopuolelleen, vaikka tietylläü yleisuskonnollisella ja uskonnonhistoriallisella tasolla ymmärrämmekin toisiamme paljon paremmin kuin esimerkiksi hindut ja ateistit tai juutalaiset ja animistit.

Martti Vaahtoranta, Reila

9:08 ip.  
Blogger Unknown said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

10:20 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

10:51 ip.  
Blogger Jari Rankinen said...

annika, juhatapani ja muutkin

Kommentin alle koko nimi ja paikkakunta. Muuten kommentti poistuu.

Jari Rankinen, Vammala

11:26 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home