Onko kanta muuttunut?
Arkkipiispa Jukka Paarmaa haastateltiin Sanansaattaja-lehdessä maaliskuussa 1999. Haastattelussa hän totesi mm. seuraavaa: "Olen ottanut tavoitteekseni pitää tämän joukon yhdessä, yhden ja saman katon alla. Taistelen henkeen ja vereen, että kaikilla on kotipaikka kirkossamme." Näillä lauseilla arkkipiispa viittasi kirkon konservatiiveihin, ehkä erityisesti niihin, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista käsitystä papinvirasta.
Viime syyskuussa ennen piispainkokousta luovutimme arkkipiispalle Rakentavia ratkaisuja -vetoomuksen. Puheenvuorossaan arkkipiispa kehotti meitä kiinnittämään huomiota siihen, että piispainkokous menneenä talvena oli ottanut etäisyyttä piispa Mikko Heikan johtaman työryhmän toimenpide-ehdotuksiin. Työryhmä ehdotti kovia toimenpiteitä naispappeuden torjuvien pastoreiden kohteluun. Piispainkokouksen jälkeen arkkipiispa - kuten muutkin piispat - puhui pastoraalisista keskusteluista ensisijaisena tapana hoitaa naispappeuteen liittyviä ongelmia kirkossa. Viime tammikuussa Teologisilla opintopäivillä Suomen Raamattuopistossa Jukka Paarma puhui keskinäisten neuvottelujen ja sopimisten tiestä. Tammikuussa Helsingin Sanomissa hän kirjoitti sen tutkimisesta, onko työjärjestelyillä löydettävissä kaikkien osapuolten hyväksymä yhteistyön mahdollisuus. Näillä hän tarkoitti sellaisten ratkaisujen etsimistä, joilla perinteistä virkakäsitystä edustavat pastorit voisivat jatkaa seurakuntien viroissa ja irtisanomiset voitaisiin välttää.
Tänään kirkolliskokouksessa kuultiin toisenlainen arkkipiispan puheenvuoro: Syrjintää ei kirkossa tule sallia eikä työvuoroista omaantuntoon vedoten voi kieltäytyä. Pastoreiden, jotka torjuvat naispappeuden, tulee hakeutua pois paikallisseurakunnista muihin tehtäviin - kirkollisten yhdistysten palvelukseen, tutkijoiksi tai opettajiksi.
En tiedä, mikä on muuttanut arkkipiispan kannan muutamassa kuukaudessa. Onko paine muutokseen ollut voimakas? Tai ehkä kanta ei ole muuttunut. Joskus tuntuu, että alunperinkin - syyskuun piispainkokoukseen jälkeen - oli selvää, ettei naispappeuden torjuville pastoreille anneta tilaa kirkossa. Tätä ei vain haluttu heti sanoa. Annettiin ymmärtää, että pyritään etsimään ja löytämään tilaa. Missään vaiheessa syyskuun piispainkokouksen jälkeen minulle ei ole tarjottu mitään muuta vaihtoehtoa kuin se, että toimitan messun yhdessä naispastorin kanssa. Itse olen yrittänyt tarjota muutamia muita vaihtoehtoja. Ne eivät ole sopineet. Olen yrittänyt kysyä, mikä voisi olla muu ratkaisu tilanteeseen, jossa olen. Sitä ei ole minulle kerrottu - ratkaisuja on ollut vain yksi. Tai kaksi: se toinen on ollut se, että lähden virastani. Tämä viittaa siihen, että alunperinkään ei ollut tarkoitus löytää tilaa kaltaisilleni pastoreille.
En voi mitään sille, että arkkipiispan puheet muista tehtävistä kirkon piirissä eivät tunnu houkuttelevilta. En jaksa uskoa, että kirkko - esimerkiksi kirkon johto - tarjoaisi meille muita tehtäviä. Ehkä nämäkin ovat puheita, jotka sopivat tähän tilanteeseen mutta eivät johda todellisten ratkaisujen etsimiseen. Koen myös, että minut on laitettu yhdeksi paimeneksi paimentamaan laumaa, joka on Vammalan seurakunnassa. Jättäisinkö tämän tehtäväni?
Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, ettei kirkossa tule sallia syrjintää. Toiminnassani tai muiden naispappeuden torjuvien pastoreiden toiminnassa ei ole kyse syrjinnästä. Kyse on vakaumuksesta, joka perustuu Raamattuun ja edustaa kirkkomme pitkää perinnettä, ja sen todeksi elämisestä. Pyydämme, että myös meille ja vakaumuksellemme olisi tilaa kirkossa. Ja ettei kirkossamme sallittaisi kaltaistemme syrjimistä.
Viime syyskuussa ennen piispainkokousta luovutimme arkkipiispalle Rakentavia ratkaisuja -vetoomuksen. Puheenvuorossaan arkkipiispa kehotti meitä kiinnittämään huomiota siihen, että piispainkokous menneenä talvena oli ottanut etäisyyttä piispa Mikko Heikan johtaman työryhmän toimenpide-ehdotuksiin. Työryhmä ehdotti kovia toimenpiteitä naispappeuden torjuvien pastoreiden kohteluun. Piispainkokouksen jälkeen arkkipiispa - kuten muutkin piispat - puhui pastoraalisista keskusteluista ensisijaisena tapana hoitaa naispappeuteen liittyviä ongelmia kirkossa. Viime tammikuussa Teologisilla opintopäivillä Suomen Raamattuopistossa Jukka Paarma puhui keskinäisten neuvottelujen ja sopimisten tiestä. Tammikuussa Helsingin Sanomissa hän kirjoitti sen tutkimisesta, onko työjärjestelyillä löydettävissä kaikkien osapuolten hyväksymä yhteistyön mahdollisuus. Näillä hän tarkoitti sellaisten ratkaisujen etsimistä, joilla perinteistä virkakäsitystä edustavat pastorit voisivat jatkaa seurakuntien viroissa ja irtisanomiset voitaisiin välttää.
Tänään kirkolliskokouksessa kuultiin toisenlainen arkkipiispan puheenvuoro: Syrjintää ei kirkossa tule sallia eikä työvuoroista omaantuntoon vedoten voi kieltäytyä. Pastoreiden, jotka torjuvat naispappeuden, tulee hakeutua pois paikallisseurakunnista muihin tehtäviin - kirkollisten yhdistysten palvelukseen, tutkijoiksi tai opettajiksi.
En tiedä, mikä on muuttanut arkkipiispan kannan muutamassa kuukaudessa. Onko paine muutokseen ollut voimakas? Tai ehkä kanta ei ole muuttunut. Joskus tuntuu, että alunperinkin - syyskuun piispainkokoukseen jälkeen - oli selvää, ettei naispappeuden torjuville pastoreille anneta tilaa kirkossa. Tätä ei vain haluttu heti sanoa. Annettiin ymmärtää, että pyritään etsimään ja löytämään tilaa. Missään vaiheessa syyskuun piispainkokouksen jälkeen minulle ei ole tarjottu mitään muuta vaihtoehtoa kuin se, että toimitan messun yhdessä naispastorin kanssa. Itse olen yrittänyt tarjota muutamia muita vaihtoehtoja. Ne eivät ole sopineet. Olen yrittänyt kysyä, mikä voisi olla muu ratkaisu tilanteeseen, jossa olen. Sitä ei ole minulle kerrottu - ratkaisuja on ollut vain yksi. Tai kaksi: se toinen on ollut se, että lähden virastani. Tämä viittaa siihen, että alunperinkään ei ollut tarkoitus löytää tilaa kaltaisilleni pastoreille.
En voi mitään sille, että arkkipiispan puheet muista tehtävistä kirkon piirissä eivät tunnu houkuttelevilta. En jaksa uskoa, että kirkko - esimerkiksi kirkon johto - tarjoaisi meille muita tehtäviä. Ehkä nämäkin ovat puheita, jotka sopivat tähän tilanteeseen mutta eivät johda todellisten ratkaisujen etsimiseen. Koen myös, että minut on laitettu yhdeksi paimeneksi paimentamaan laumaa, joka on Vammalan seurakunnassa. Jättäisinkö tämän tehtäväni?
Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, ettei kirkossa tule sallia syrjintää. Toiminnassani tai muiden naispappeuden torjuvien pastoreiden toiminnassa ei ole kyse syrjinnästä. Kyse on vakaumuksesta, joka perustuu Raamattuun ja edustaa kirkkomme pitkää perinnettä, ja sen todeksi elämisestä. Pyydämme, että myös meille ja vakaumuksellemme olisi tilaa kirkossa. Ja ettei kirkossamme sallittaisi kaltaistemme syrjimistä.
posted by Jari Rankinen | 9:07 ip.
32 Comments:
Niinpä. Tietystä syrjinnästä ollaan hirveän huolissaan, mutta kuitenkin samalla syrjitään niitä, jotka pyrkivät elämään kutsumustaan todeksi siinä valossa, mikä heillä Raamatusta on. Ei tunnu reilulta...
Siunausta ja johdatusta tähänkin alkaneeseen viikkoon! Kiitos ja ylistys Jumalalle, jolta tulee kaikki hyvä. Kaikissa elämämme vaiheissa saamme kiittää Jumalaa - muistakaamme esim. virren 341 sanat!
Tuomo Vättö, Helsinki
"Toiminnassani tai muiden naispappeuden torjuvien pastoreiden toiminnassa ei ole kyse syrjinnästä. Kyse on vakaumuksesta, joka perustuu Raamattuun ja edustaa kirkkomme pitkää perinnettä, ja sen todeksi elämisestä."
Kiusaaminen ja syrjintä ovat ovelia asioita siinä, että niiden määritelyssä ratkaisevaa on se, miten toiminnan kohteeksi joutunut asian kokee. Väittäisin siis, että kyse on sekä että.
Hienoa muuten, että arkkipiispa tilanteen kehittyessä osaa tarkistaa kantaansa eikä jämähdä yhteen ja samaan härkäpäisesti.
Olen pappi Turusta, Jarin entinen uskonsisar.
Omasta puolestani annan tietenkin myös Jari Rankiselle ja muille luvan muuttaa kantaansa. Onneksi minun lupaani ei edes kysytä, sillä ymmärrän kyllä, että kenenkään toisen omatunto ei ole minun "leluni". Pettymiseni naisten ymmärrykseen uskon asioista on suuri, mutta tiedän sisimmässäni, että naispapeissakin on monella tavalla ajattelevia. Välinpitämättömyys ja virkavaltaisuus on vain päässyt vallalle varmaan jonkinlaisessa emansipaatiokehityksessä, koska sanoma on muutenkin vesitetty. Mutta se siitä. Suurempi huolenaihe on tunnustus ja siihen liittyen sukupuolien välinen suhde. Kuinka moni on mahtanut huomata, miten lähellä Taivaan Isän käsitteen poistuminen puheesta jo on? Luterilaiseen Maailmanliittoon kuuluu kirkkoja, joissa on virallisena pyrkimyksenä sukupuolieron poistaminen ja naisjumaluus. Ellen ole minäkin vallattoman googletuksen uhri, nuo "luterilaiset" sanovat, että Raamatussa toistuva isäpuhe on hävitettävä, koska se johtaa naisten alistamiseen. (Ks.www.herchurch.org)No, ei se vielä mitään. Suomalaisessa normaalikeskustelussa tuo asenne on myös jo mielestäni liian lähellä. Herchurch-ajattelun pakanallisuutta ei varmaan tarvitse selittää. Raamatussa on selvä vastaus kysymykseen, pitääkö sellaista opetusta kuunnella.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Merja Auer: "Hienoa muuten, että arkkipiispa tilanteen kehittyessä osaa tarkistaa kantaansa eikä jämähdä yhteen ja samaan härkäpäisesti."
Niinpä. Pilatuskin osasi tarkistaa kantaansa tilanteen kehittyessä...
Viktor Tikkanen, Vantaa
...ja syntimme tulivat sovitettua.
... mutta Pilatus ei niitä sovittanut.
Ville Auvinen, Turku
Merja, oliko se Pilatuksen ansio? Oliko Juudakselle hyödyksi, että hän kavalsi Jeesuksen?
Tuomo Vättö, Helsinki
Olettaisin että kaikessa tapahtui kuitenkin Jumalan tahto niin järjelle käsittämätöntä kuin se onkin.
Niin, varmasti kaikessa tapahtuu lopulta Jumalan tahto, ja totta on se, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Se ei kuitenkaan tehnyt Pilatuksen tai Juudaksen tekoja oikeiksi, eikä se tee oikeiksi niiden tekoja, jotka nyt väkipakolla yrittävät pakottaa luopumaan hyvästä omastatunnosta. Mutta lopulta kaiken tämänkin kautta Jumalan suunnitelmat toteutuvat vääjäämättä. Siihen kun jaksaisimme kärsivällisinä luottaa. Voimia sinulle, Jari.
Ville Auvinen, edelleen, vielä muutaman kuukauden ajan, Turku
Ville Auvinen,
Aamen! Puit hyvin sanoiksi ne ajatukset, jotka jotenkin minunkin päässäni risteilivät. Täysin samaa mieltä viimeisen kommenttisi kanssa.
Tuomo Vättö, Helsinki
Hmm. Joo. Niin. Hyvä jos on hyvä omatunto, mutta sääli jos on sokea sille pahalle mitä on kaikesta kiltteydestään huolimatta saanut aikaan. Ei niin että Jari tai joku muu olisi syyllinen kaikkeen pahaan työympäristössään, vaan jokainen omalta osaltaan, jopa Jari. Ja arkkipiispa jne.
Niinpä. Syntisiä ja vajavaisia olemme kaikki, emmekä aina tiedosta kaikkia tekojemme seurauksia. Mutta toimimme siten kuin oikeaksi ymmärrämme ja rukoilemme, että Herra näyttäisi meille oikean tien. Varmasti Jarikin näin on tehnyt koko ajan.
Tuomo Vättö, Hki
Ovatkohan Jari Rankinen ja häntä vihaan kiihottavat veljet koskaan loppuun asti uskaltaneet miettiä sitä, että ovat väärässä, vaikka omatunto ja vakaumus kuinka muuta viestittäisivät? Joudutaan mahdottomuuksiin, jos jokainen julistaa oman näkemyksensä ainoaksi oikeaksi. Vakaumus vakaumusta vastaan, omatunto omatuntoa vastaan. Sovitteluun täytyy olla valmiutta ja sitä löytää se, joka on valmis epäilemään myös itseään.
Prosessin tässä vaiheessa on aivan turhaa puhua naispappeudesta ongelmana. Se asia on loppuun käsitelty eikä muuksi muutu. Ongelma on nyt jukopäinen mies ja häntä surutta hyväkseen käyttävät taustavoimat, jotka eivät suostu ottamaan vakavasti omistaan poikkeavia käsityksiä, vaan vaativat koko yhteisöä toimimaan yhden toisista poikkeavan mielipiteen mukaisesti. Eihän niin voi tapahtua. Yhteisö, Suomen evankelisluterilainen kirkko on kantansa muodostanut ja toimii sen mukaan.
On muuten aika kohtuutonta verrata tätä myrskyä vesilasissa suurten kansanherätysten ja esivallan törmäyksiin menneinä aikoina.
Harri Raitis, Turku
Harri Raitis,
mistäs niin hyvin tiedät, miten Rankista on kiihotettu vihaan? Jos olisikin, niin eipä tavoitteessa ole kovin hyvin onnistuttu. :)
Varmasti terve ihminen tiedostaa senkin mahdollisuuden, että on väärässä. Jumalan Sanaan tässä kuitenkin vedotaan, eikä Rankisen näkökantaa ole todettu eikä varmaan tulla toteamaankaan harhaopiksi, toisin kuin monet muut asiat, joista sen sijaan vaietaan, kunhan se ei vaikuta viranhoitoon. Miksi näin, kysyn minä. Kirkko tietysti pelkää eroamisen kirkosta vielä lisääntyvän, mikäli näille "jukureille" ei laiteta suitsia viimeisen päälle. Saa olla ihan niin liberaali kuin tykkää, koska siitä ei kuitenkaan seuraa verorahojen menetystä.
Naispappeutta ei varmaankaan tulla peruuttamaan - tätä voi mielestäni hyvin verrata (olen saattanut tämän asian tuoda julki jo jossain aiemmissa kommenttiketjuissa; se ei ole minun keksintöni) Israelin kuninkaisiin. Kansa halusi kuninkaan, Jumala halusi olla sen ainut kuningas mutta antoi kuitenkin ihmisten halulle myöten. Ei Daavidinkaan kuninkuus silti ollut se, mitä Jumala oli halunnut. Kuninkuutta ei kuitenkaan peruutettu; kun päätös oli tehty, siinä pysyttiin ja siihen sopeuduttiin. Niin kauan kuin kirkkolakia ei muuteta, on mielestäni kohtuutonta hypetystä se, mihin Rankinen ja monet muut ovat joutuneet.
Vaativat koko yhteisöä toimimaan yhden toisista poikkeavan mielipiteen mukaisesti? Mitä ihmettä, käsittääkseni näin ei todellakaan ole tapahtunut. He itse tekevät omat linjauksensa eivätkä vaadi muita toimimaan samoin.
Tuomo Vättö, Helsinki
Kiitos, Tuomo Vättö,selkeästä kommentista. Molemmat esimerkit Jumalan tahdon vastaisuudesta. Israelin kuninkaat ja Pilatus, joista täällä on keskusteltu, herättävät varovaisuutta. Pilatuskin oli loppujen lopuksi niin miellyttävä ja halusi vapauttaa Jeesuksen. Apostolien teoissa puhutaan kuitenkin Herodeksen kanssa liittoutumisesta jne. Kuningas Saulkaan ei muistaakseni tehnyt pahasti väärin ryhtyessään kuninkaaksi pyynnöstä, mutta jatkossa oli noituutta ja monta murhetta. Miksi naispappeuden puolustajat haluavat itsepintaisesti oman kantansa olevan ainoa? Kuitenkin kirkossa on monenmoista uusiotoimintaa, joten luulisi vanhakantaisen jumalanpalveluselämän mahtuvan mukaan
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Paarma totesi puheessaan:
"Pappi on seurakuntaa varten. Jos seurakunta on valinnut papeikseen sekä miehiä että naisia, ei ole pappien asia vastoin seurakunnan tahtoa käydä lajittelemaan seurakunnan valitsemia pappeja kelvollisin ja kelvottomiin."
Entä jos ja kun seurakunnissa on paljon niitä, joiden tahto ja vakaumus on se, että paimenen virka on miehen virka? Onko piispojen tehtävä syrjäyttää näiden seurakuntalaisten valinta? Millä perusteella meidän valintamme on kelvoton?
Marjo Anttoora, Vammala
Harri Raitis: "Prosessin tässä vaiheessa on aivan turhaa puhua naispappeudesta ongelmana. Se asia on loppuun käsitelty eikä muuksi muutu."
Myös vuonna 360 Constantius II:n ollessa Rooman keisarina oli aivan turhaa puhua enää areiolaisuudesta ongelmana. Asia oli "loppuun käsitelty" kun piispanistuimille asetettiin uusareiolaiset teologit. Kristuksen jumaluuden puolustajat joutuivat asumaan maanpaossa.
Voi hyvinkin olla niin että Suomen ev.lut. kirkossa naispappeusasia on käsitelty loppuun eikä muuksi muutu. Varmaan moni muukin Raamatun vastainen oppi tullaan käsittelemään ja hyväksymään. Pappisasessori Hannu Saloranta opettaa jo nyt kirkon virallisilla sivuilla: "Jeesus oli eläessään sittenkin vain ja ainoastaan ihminen, ihminen, joka Jumalan tahdon avulla osasi kuunnella sisimmässään sen, mitä Jumala häneltä odotti."
En ihmettele jos ajan mittaan kansa ja valtio hylkäävät Suomen ev.lut. kirkon. Sen suola on käynyt mauttomaksi ja jopa makeaksi. Nyt se alkaa jo kuvottamaan. Onneksi Kristuksen perustama Kirkko pysyy uskollisena Herralleen.
"Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. " (Luuk. 24: 11-13)
Viktor Tikkanen, Vantaa
Marjo Anttooralle:
Eiväthän piispat mitenkään puutu teidän vakaumukseenne. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin velvollisuus on tässä tapauksessa vain huolehtia siitä, että kaikki hiippakunnan papit hoitavat virkansa lakia rikkomatta.
Tuomo Vätölle:
Kyllä vain vaativat kaikkia toimimaan samoin, kun väittävät olevansa viimeisen päälle Raamatulle uskollisia. Jos olisi totta, että heidän näkemyksensä on raamatullisempi kuin muut näkemykset, pitäisi kaikkien uskonsa todesta ottavien tietysti toimia sen mukaan. Teidän "jukurien"(termi Vätön) olisi nyt myönnettävä, että raamatulliset perustelunne ontuvat. Lukekaa lisää Raamattua ja tehkää se ilman ennakolta lukkoon lyötyä kantaa. Ette kai kehtaa väittää, että kirkon päätös 20 vuotta sitten olisi tehty heppoisin perustein? Jos niin väitätte on hybriksenne tosi kova.
Harri Raitis
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Harri Raitis:
Ei kirkon päätöstä parikymmentä vuotta sitten ihan perustelematta tehty, mutta poliittisen paineen alla kuitenkin niin hätiköidysti, että sen sisälle jäi mielettömiä teologisia latinkeja, jotka nyt räjähtelevät. Tilanteessa, jossa oikeastaan vasta löydettiin yhteinen kieli ja yhteiset työkalut käsitellä asiaa, tehtiin, hupsista vain, äänestyspäätös hyväksyä naispappeus, sanoivat erilaiset pohdiskelevat teologit siihen, mitä sanoivat.
Yritin itse ensin ennen tuota onnetonta päätöstä ja sitten sen jälkeen nuorena teologina saada julki perusteltuja asiaan liittyviä kysymyksiä piispoille niin maallisessa kuin hengellisessäkin ynnä teologisessa lehdistössä. Erään sellaisen päätoimittaja, jota edelleen teologina kovasti arvostan ja pidän rakkaassa muistossa, vaikken hänen piispallisista toimistaan sittemmin olekaan aina pitänyt, oikein soitti minulle ja sanoi, että kirjoitukseni oli "teologin työtä" ja että - niin ymmärsin - hän sen kyllä julkaisisi, mutta kun "on yhdessä päätetty, ettei asiasta enää keskustella".
Vastausta näihin kysymyksiin en ole senkään jälkeen saanut, en piispoilta enkä professoreilta.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Harri Raitis,
vielä ei käsittääkseni ole tullut päätöstä siitä, onko jotain lakia rikottu. Yhdenvertaisuuslain kanssa ilmeisesti on enemmän epäselvyyksiä, mutta tasa-arvolakia tuskin on oikeasti rikottu. En ole näistä lakipykälistä niin hyvin perillä, kunhan muistelin mitä olen lehdistä lukenut.
Ei se, että tekee, kuten ymmärtää oikeaksi (on toimittamatta messua naispapin kanssa) ja antaa toisten tehdä, kuten he puolestaan ymmärtävät oikeaksi (ei kiellä seurakunnan muita miespappeja menemästä alttarille naispapin kanssa), todellakaan ole sitä, että vaatisi toisia tekemään samoin kuin itse. Ymmärrän ehkä nyt vähän paremmin, mitä ajoit takaa, kun luin toiseksi viimeisimmän kommenttisi ajatuksen kanssa; toivottavasti sinäkin ymmärrät paremmin, miksi itse tulkitsen, että nämä "jukopäät" (sinun ilmaisusi) eivät vaadi muita toimimaan oman kantansa mukaisesti. Ei tämä ennen piispainkokouksen lausuntoa ollut melua juuri nostattanut; homma oli toiminut Vammalan seurakunnassa työvuorojärjestelyin monessa mielessä ihan hyvin.
Itsekin ihmettelen vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläisen "täysin mahdotonta" -kommenttia eilisessä Aamulehdessä, johon Jari Rankinen uusimmassa blogikirjoituksessaan viittasi. Menee nämä lehtikirjoittelut välillä hieman överiksi mielestäni.
Jos vanha virkanäkemys on epäraamatullinen, niin voisiko saada nähtäville niin selkeitä perusteluja, että vanhoillisimmillakin olisi pieni mahdollisuus ymmärtää, miten naispappeutta myötäilevään tulkintaan on päädytty Raamatun pohjalta. Tämän sijasta, kuten Rankinenkin on todennut, vedotaan maallisiin lakeihin ynnä muuhun - ei siis Raamattuun.
Siunattua viikon jatkoa ja anteeksi, että syyllistyn välillä kärkeviin kommentteihin - ajatuksista puhumattakaan. Ei Jeesus turhaan puhunut sitä, mistä vuorisaarnassa oli kyse.
Tuomo Vättö, Helsinki
Tuomo Vätölle:
Perustavanlaatuinen erehdys on se, että nykyistä papinvirkaa yritetään väkisin johtaa Raamatusta. Pappeus sellaisena kuin se sittemmin esiintyi jakamattomassa ja lännen ja idän kirkoissa kehittyi paljon alkukirkon aikoja myöhemmin. Reformaattorit sitten 1500-luvulla muuttivat virkaa jälleen. Luterilaisissa kirkoissa on saarnavirka järjestyksen vuoksi, jotta sanaa julistettaisiin ja sakramentit toimitettaisiin. Viran hoitamiseen ei sen haltijan sukupuolella ole mitään vaikutusta.
Tässä asia erittäin pelkistetysti sanottuna. Voidaan sitten aloittaa loputon teologinen saivartelu funktionaalisesta ja kostitutiivisesta virasta, mutta silloin leikitään enemmän ajatusleikkejä kuin pidetään kiinni tosiasioista.
Ajatukset viran periytymisestä apostoleilta jne. ovat ihan käyttökelpoisia kirkon tradition merkitystä korostettaessa, mutta täytyy osata olla lisäämättä niihin sellaisia mystisiä sivujuonteita kuin vetoaminen "Herran käskyyn" tai siihen, ettei Jeesus valinnut apostolien joukkoon naisia. Niillä ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä meidän nykyisen papinvirkamme kanssa.
Tämän enempää tästä on turha väitellä. Pyydän veljiä vain nöyrällä mielellä syventymään asiaan entistä paremmin.
Harri Raitis
Harri hyvä,
olen kyllä lueskellut Raamattua tältä osin niin tarkoin kuin olen pystynyt ja parhaillaankin on painossa yksi kansainvälinen tutkimus aiheesta. Hyvä että kannustat meitä menemään syvemmälle Raamattuun, mennään kaikki!
Hiukan ihmettelen noita linjojasi. Ymmärtääkseni vain harva luterilainen naispappeuden torjuja johtaa pappeutta apostolin virasta tai väittää että se on sama kuin myöhäinen pappeus. "Pappeus" - siis uhripappia tarkoittaen - on vieras Uudelle testamentille. Sen sijaan alusta asti on ollut olemassa paimenen tai kaitsijan virka. Tästä virasta, siis pastorin virasta, Tunnustuskirjat sanovat, että se on Jumalan asettama. Siitä on koko ajan kysymys, ei "pappeudesta", vaikka kielenkäyttö on väljää.
Myönnän, että nämä blogikirjoitukset ovat hyvin suppeita ja itsekin sanot pelkistäväsi. Silti kirjoituksesi antaa aiheen kysyä, mahdatko tuntea naispastoriuden (sanotaan sen nyt sitten noin) torjujien perusteluja niin hyvin kuin luulet.
Erkki Koskenniemi, Karkku
Erkki Koskenniemelle:
Viittaan vain siihen, mitä kirjoitin sanaleikkien ja todellisen elämän suhteesta. Olen toki ymmärtänyt, että nyt leikitte paimen- ja pastori-sanojen kanssa ja luulette sillä tavoin onnistuvanne heittämään seuraavan sumupilven vilpittömien uskovien silmille. Ettekö lainkaan häpeä? Hoette sitä, ettei näkemyksenne ole harhaoppi, vaikka hyvin tiedätte syyn: Ei koko virkakysymys koske oppia ollenkaan. Ei siinä siis voi olla harhaoppia.
Vetoatte perinteiseen käsitykseen, vaikka tiedätte, että papinvirka on koko historiansa ajan kehittynyt yhteiskunnallisten olojen mukana. Koko perusteluapparaattinne on äärimmäisen helposti kaadettava korttitalo. Kansanomaisesti sanottuna lapsellista löpinää olemattomasta asiasta. Tutustukaa vaivojensa alla elävien ihmisten todelliseen elämään niin huomaatte touhuilunne irvokkuuden.
Kirjoitan näin suoraan, koska ei teitä enää millään voi ottaa vakavasti.
Harri Raitis
Harri Raitis:
Valitettavasti juuri tuon kaltaiset kommentoinnit osoittavat, että te ette anna omantunnonvapaudellemme sitä asemaa, joka sille perustuslain mukaan kuuluisi.
Marjo Anttoora
Marjo Anttooralle:
Miten kiivas kirjoitukseni Erkki Koskenniemelle vaaransi kenenkään omantunnonvapautta? Tarkoitus oli vain suoda Erkille ja kumppaneille omakohtainen tuntemus siitä miltä tuntuu kun harkiten lausutulle mielipiteelle ei anneta pienintäkään arvoa.
Kyllä he minun puolestani saavat väärät mielipiteensä säilyttää, mutta eivät he voi vaatia, että ne otettaisiin todesta. Non possumus, sanoivat entiset miehet.
Harri Raitis
Harri Raitis arveli olevan kohtuutonta verrata tätä puheenaolevaa tapausta ja kansanherätysten aikaan sattuneita pappien ja esivallan yhteentörmäyksiä toisiinsa. Tällä hän kai tarkoitti referoimaani Melartinin ja Hedbergin "keskustelua". Minusta rinnastus oli melko kohtuullinen. Kun kysellään, mitä kirkko ja kirkon elämä nykysuomalaiselle merkitsevät, jäljelle jää 1800-luvun herätysaikoihin verrattuna lähinnä vesilasi (onhan tätä empiirisin menetelmin tutkittu). Sitten alkaa ilmetä näitä ennakkotapauksia eli löytyä pappeja, jotka toimivat saarnavirkaan nähden, niin kuin luterilaisessa kirkossa on aina toimittu. Kirkossa (ja sen ulkopuolella!) nousee mahtava myräkkä, ja vain harvoin on mikään kirkollinen tapaus ylittänyt niin helposti uutiskynnystä. Parhaaseen katseluaikaan Vammalan kappalainen on TV:n iltauutisissa saanut selvittää katsojille sitä virkakäsitystä, joka kirkollamme oli ennen vuotta 1986 ja jota kaikkien ei ole käynyt vaihtaminen niin kuin sukkaa.
Jos jokin tuntuu tässä kohtuuttomalta, niin lähinnä minusta se, että Jarin ja muidenkin taholta tehdyt sovitteluesitykset ovat toistuvasti kohdanneet joko mykän seinän tai selväsanaisen torjunnan. Medialle ja kyselijöille on "esivallan" taholta vastattu siellä yhtä, täällä toista. Vastaukset ovat lisäksi usein muistuttaneet mainitsemaasi korttitaloa - helppo olisi ollut osoittaa asiavirheet ja propagandatemput. Kaiken kaikkiaan ihmeteltävän voimakas myrsky on päässyt vesilasissa nousemaan; eivätköhän nämä hyökyaallot nouse syvemmistä vesistä kuin nykykirkollisen toiminnan desimitasta. Ihan vain itsetutkisteluksi: mikä nostaa sinussa sellaisen myrskyn, että joka ainoa puheenvuorosi uhkaa hävitä paatoksen pärskeisiin?
Pasi Palmu
PPalmulle:
Paatoksen pärskeet johtuvat varmaan siitä, että tavoittelen samanlaista ilmaisua kuin muut näitä kommentteja kirjoittaessaan käyttävät. Voi sitä marttyyriuden suloisuutta! Kuinka voidaankin näytelmän konnasta tehdä viaton uhri?
Lopetan kirjoittelun tähän niin muut kirjoittajat saavat rauhassa piehtaroida oikeassa olemisessaan. Sitä vain lopuksi toivoisin, että uhraisitte edes yhden ajatuksen niille papiksi vihityille naisille, joiden vakaumusta joka ainoa puheenvuoronne loukkaa sangen syvästi. He ovat tämän surkean näytelmän todelliset uhrit.
Harri Raitis
Kiitos, Harri, kommenteistasi. On hyvä, että tiettyyn rajaan saakka uskalletaan puhua suoraan. Samassa veneessä silti monesti ollaan, kun käytit termiä "piehtaroida oikeassa olemisessaan" ja vähän aiemmin kirjoitit (lihavointi allekirjoittaneen):
"Kyllä he minun puolestani saavat väärät mielipiteensä säilyttää, mutta eivät he voi vaatia, että ne otettaisiin todesta."
Lupasit jo lopettaa kirjoittamisen tänne, joten sinun ei todellakaan tarvitse vastata. Jäin vaan miettimään näin jälkikäteen, mitä mahdoit tarkoittaa tuolla todesta ottamisella. Itse nimittäin uskon, että jossain määrin otamme teidän "oikeat" mielipiteenne todesta, vaikka emme niitä hyväksykään. Mutta termit ovat monesti vekkuleita; ne ymmärretään eri aivoissa aika eri tavoin. Oma käsitykseni todesta ottamisen suhteen voi tietysti olla "väärä". :)
Siunausta sinulle ja kaikille muillekin ja kaikkea hyvää! Herran armo pysyy iankaikkisesti.
Tuomo Vättö
Pappeudesta:
Olen joutunut nettipaastolle, kun kone tilttasi, ja siksi (ehkä kaikkien onneksi) varsin hiljaa. Hiljaa esitän tämänkin varovaisen kysymyksen: Olenko väärässä, kun olen antanut kertoa itselleni, että suomenkielen sana 'pappi' tulee kreikankielen sanasta 'papas', joka tarkoittaa jotakin sentapaista kuin 'isä'? Oma oletukseni on, että sanan sivumerkitykseksi noussut ja myös pakanallisia uhripappeja tarkoittava sana on siihen ripustettu siinä vaiheessa, kun (keskiajalla?) seurakunnan isänvirasta tulikin ensi sijassa messu-uhria toimittavan "papin" virka. (Samantapainen kehitys lienee tapahtunut niissä kielissä, joissa pappia tarkoittava sana juontuu kreikankielen sanasta "vanhin" eli "presbyteer" - Priester, priest, präst. Vanhassa kirkossa eivät seurakunnat nimittäneet paimentaan pakanallista pappia tarkoittavalla "hiereus" -sanalla, kerrotaan.)
Itse siis käytän ilomielin ja tyytyväisenä sanaa "pappi" ja tarkoitan sillä seurakunnan paimenta ja isän viran haltijaa. Samalla muistan, että tämän papin käsissä on alttarilla toki Kristuksen todellinen uhriruumis ja uhriveri, Herramme vaikuttavien sanojen voimasta - ja juuri tätä Herraa pappi virassaan edustaa ja Hänessä Isää.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Lähetä kommentti
<< Home