perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

Toivon, ettei kukaan eroaisi

Tänään MTV3:n Kymmenen uutiset (www.mtv3.fi) kertoi tilanteesta, johon kirkossa on jouduttu. Uutinen oli otsikoitu "Naispappeuskiista repii kirkkoa". Uutisesta saattoi saada käsityksen, että moni on nyt eroamassa kirkosta. Varmasti on joitakin, jotka miettivät tätä ratkaisua. Ymmärrän heitä. Tämä joukko ei kuitenkaan liene kovin suuri. Toivon, ettei kukaan eroaisi kirkosta. Samoin kuin toivon, ettei yksikään pastori, joka ajattelee papinvirasta kirkon perinteen mukaisesti, eroaisi papinvirasta Suomen ev.lut. kirkossa. En pidä hyvänä ratkaisuna kodin jättämistä. Toivon, että mahdollisimman monilla - tai kaikilla - paikkakunnilla kaltaiseni pastorit ja seurakuntalaiset saisivat toimia paikallisseurakunnan sisällä, osana sitä. Ellei tätä mahdollisuutta anneta, voi syntyä uusia jumalanpalvelusyhteisöjä, jotka ovat paikallisseurakunnan rakenteiden ulkopuolella. Tätä en toivo.

Kuten Kymmenen uutiset kertoi, sain eilen toimittaa kiirastorstain messun Sammaljoen kirkossa. Saimme polvistua alttarilla ja ottaa vastaan Kristuksen ruumiin ja veren. Hyvä Herramme palveli ja hoiti meitä.

Joku sanoi kokeneensa kiusallisena, että kuvaaja ja toimittaja olivat kirkossa. Ymmärrän tämän hyvin. MTV3:n toimittaja soitti minulle ja kertoi tulevansa haastattelemaan muutamaa vammalalaista. Hän kysyi, onko mahdollista kuvata kirkossa, jotta juttuun saataisiin taustamateriaalia. Sanoin, että se on mahdollista, ja sovimme, että kuvaaminen tapahtuu siten, ettei se häiritse sitä, mitä varten on kirkkoon kokoontunut - jumalanpalvelusta ja ehtoollisenviettoa. Kuvaaminen tapahtuikin melkein kokonaan kirkon parvelta ja takaa. Jumalanpalveluksen jälkeen toimittaja teki haastattelut ja kysyi minultakin muutaman kysymyksen. Mielelläni vastasin kysymyksiin, vaikkemme olleet etukäteen sopineet, että myös minua haastatellaan.

13 Comments:

Blogger VTi said...

Jos joku ei ole nähnyt kyseistä uutislähetystä, se löytyy osoitteesta
http://nettitv.mtv3.fi/nettitvuutiset
(ei vaadi maksua eikä rekisteröintiä).

2:18 ip.  
Blogger Samuli Pahalahti said...

"Toivon, ettei kukaan eroaisi kirkosta."

Olen aina ihmetellyt, miksi papit ja muut uskovaiset jaksavat hokea tätä.

Suurin syy kirkosta eroamiseen kuitenkin on, että ihmiset eivät usko kirkon oppeihin. Tässä tapauksessa sukupuolten epätasa-arvoinen kohtelu on vain se laukaiseva tekijä, joka saa sellaisia ihmisiä eroamaan, jotka eivät ole aikaisemmin jaksaneet tehdä sitä. Melko suuri osa ihmisistä kastetaan lapsena kirkon jäseniksi, joten ei ole mikään ihme, että sellaisia joutuu jäseniksi, joita ei homma voisi vähempää kiinnostaa. Eroaminen on siis täysin odotettavissa olevaa.

Vai liukuuko kirkko vähitellen siihen, että uskolla ei ole mitään merkitystä?

"Toivon, että mahdollisimman monilla - tai kaikilla - paikkakunnilla kaltaiseni pastorit ja seurakuntalaiset saisivat toimia paikallisseurakunnan sisällä, osana sitä. Ellei tätä mahdollisuutta anneta, voi syntyä uusia jumalanpalvelusyhteisöjä, jotka ovat paikallisseurakunnan rakenteiden ulkopuolella. Tätä en toivo."

Tämäkin ihmetyttää. Tai ehkä en vain uskonnottomana kykene näkemään asiaa oikein. Luulisin kuitenkin, että uskovaisena (jos siis olisin sellainen) haluaisin pitää palvomisriitit juuri sellaisina kuin uskontoni jumalolento haluaa ne pidettävän. Minusta harhaoppisten tapojen salliminen näyttäytyy lähinnä uskonnon rapistumiselta tai korruptoitumiselta.

Entä jos kirkkoon syntyy muita harhaoppisuuden muotoja? Kuinka paljon olisit niitä valmis sietämään? Varmaan aika paljonkin, jos naispappeus ei ole sinulle iso juttu?

8:01 ap.  
Blogger Lasse said...

Tässä kiistassa ei ole kohta mitään järkeä. Kirkko menettää koko ajan välinpitämätöntä jäsenistöään - mistä edellinen kommenttikin lienee hyvä esimerkki. Pitäisikö toiseltakin laidaltakin valua porukkaa pois? Ei mielestäni.

9:17 ap.  
Blogger Lauri said...

Pitkä, seikkaperäinen kertomus, miten Jeesus kohteli Mariaa verratessaan häntä Marttaan, osoittaa, ettei hän asettanut naiselle mitään rajoituksia toimia Jumalan valtakunnan asialla.

Miksi siis Paavalin yksittäinen tölväisylause naisen kirkossa käyttäytymisen johdosta tukahdutti Jeesuksen naisemansipaation lähtökäskyn ymmärtämistä näihin päiviin asti?

Onhan Marian osan rajaamaton kohtelu todistusvoimaltaan ja painoarvoltaan toista luokkaa, jos näitä kahta kohtaa halutaan toisilleen ristiriitaisina asettaa opinkappaleenomaiseen järjestykseen.

Syynä on mielestäni se, että Marian toiminnan rajoittamaton hyväksyntä verrattuna Paavalin lausahduksen tulkintaan - kun näiden rinnakkainasettelu tietenkin eksegetiikassa on monesti aikojen saatossa huomattu - iskee hyväksyjäkaartinsa, miespappien, lihallisiin mielenliikkeisiin pakottaen sellaisen teesin tai väitöskirjan niiltä sijoiltaan suoralta kädeltä hylättäväksi.

Merkittävää on, että Uudesta Testamentista on yleensäkin vaikeaa löytää epäoikeudenmukaisuutta normaalin oikeustajun kannalta. Kun sitten Paavalin lausahdus sellaisen yltiötulkintaan antaa kerrankin mahdollisuuden, se kohoaa Suomessa 2007 alkuvuoden keskeisimmäksi kristinuskon vedenjakajateesiksi. Se on uskottavaa, jos niin käy yhden tai muutaman kirkonmiehen mielestä, mutta uskomatonta, että näin vaikuttava tukijoukko olisi samalla, keskeisyyden kannalla.

Naisemansipaation askelmerkkejä nyhrätään parhaillaan kirkon kuorissa, kun emansipaation toista, järkyttävää ulottuvuutta ei paimennuksella kuulu hillitä.

Naisemansipaation annetaan vapaalla, mieliala-abortin oikeudella rikkoa viidettä käskyä. "Yhden näistä pienimmistä" taposta tulee välillisesti tällä näpertelyllä päivä päivältä turruttavampi kansalaisoikeus.

11. käskyä (Älkää hyväksykö naisen toimimista sielunpaimenena.) ei ole. Se olisi vastoin Jeesuksen käyttäytymistä ja mielipidettä, jos häneltä, tuoreeltaan ylösnousseena, sitä olisi hoksattu kysyä. Mutta kun ei kysytty, eikä hän oma-aloitteisesti sitä muualla rajannut, voimme tutkia hänen ilman 11. käskyn rajoituksia antamaansa naisemansipaation lähtökäskyään hänen suhtautumisessaan Mariaan.

Näistä syistä, ei tietenkään kukaan allekirjoittajista eroa, vaan asettuu arkkipiispan ja häntä väkevämmän mielipidevaikuttajan kanssa samalle linjalle.

7:49 ip.  
Blogger Matti Karhu said...

Lauri, jos kerran Magdalan Marialle sanottu osoittaa naispappeuden olevan oikein, miksi Herra ei kutsunut yhtään naista niiden kahdentoista joukkoon? Ei kai Jeesuksella ollut mitään aikaan sidottuja sukupuolisidonnaisia estoja kutsua myös naisia apostoleikseen? Vaikka naiset olivat ensimmäiset ylösnousemuksen todistajat, silti heitä ei kutsuttu apostolien joukkoon?

Kertoisiko Martan ja Marian kohta jostain muusta kuin naispappeudesta?

2:24 ap.  
Blogger Lauri said...

Matti,
Onko pappeus instituutiona pappien itse itselleen aikojen saatossa muilta poisrajaama rälssi?

Kun apostoleissa ei sattunut olemaan yhtään suomalaista, Jeesuksen tarkoitus oli käskyttää suomalaiset jäämään pappien ylimysluokan ulkopuolelle?

4:53 ap.  
Blogger Unknown said...

Lauri hyvä,

kommenttisi ei oikein osu kohdalleen. Jeesuksen ympärillä kun oli runsaastikin naisia, joista olisi voinut valita jonkun apostoliksi, jos olisi halunnut,mutta tuskin kovin monta suomalaista.

8:48 ap.  
Blogger Lauri said...

Vauvinen,

Jos kaikki, mitä Jeesus ei sattunut tekemään perustelematta sanallisesti, miksi ei tehnyt, tarkoittaa, että siitä on jollakulla valta tehdä hänen nimissään syrjimissääntö, niin mitä meillä onkaan vielä kiviä kääntämättä sanan selityksen tiellä?

9:21 ap.  
Blogger kadotettu lammas? said...

Vetoatte Jeesuksen esimerkkiin. Silläkin uhalla, että minun taas väitetään pilkkaavan, kysyn aivan rehellisesti, en pilkaten.

Jeesus valitsi vain miehiä apostoleiksi. Tämän valinnan katsotte tarkoittavan, että vain miehet voivat toimia pappeina.

Jeesus valitsi vain apostolit osallistumaan viimeiselle aterialle ja sanoi "niin usein kuin TE..." Jeesus ei missään kohdin sanonut, ainakaan Raamatun mukaan, "menkää ja jakakaa ehtoollista muillekin." Jeesus kutsui ehtoolliselle vain apostoleja, jotka olivat miehiä.

Jos Jeesuksen esimerkki vain miesten valinnassa apostoleiksi on kaikkia aikoja sitova, miksi ei samalla lailla Jeesuksen esimerkki ehtoolliselle kutsutuista ole sitova: ehtoollinen onkin tarkoitettu vain papeille, ei maallikoille eikä naisille.

Toki ymmärrän, että tässäkin katsotaan, että ehtoollisen jakaminen kuuluu vain apostoleille - mutta ei se tekstistä sinänsä käy mitenkään ilmi, että Jeesus nyt tarkoitti, että jakakaa (vain te apostolit) tätä muillekin - yhtä mahdollinen olisi vain tekstin perusteella olettaa, että itse ehtoollinen oli tarkoitettu vain apostoleille.

Mistä te päättelette, milloin se, mitä Jeesus teki tai jätti tekemättä, on tarkoitettu ikuiseksi malliksi ja toimintaohjeeksi, milloin se oli jotakin muuta?

11:41 ap.  
Blogger Unknown said...

lyhyesti kadotetulle lampaalle:

ensinnäkin, se, että Jeesus valitsi vain miehiä apostoleiksi, ei sinällään vielä ole riittävä peruste naispappuden torjumiseen. Se on kuitenkin hyvin sopusoinnussa sen kanssa, mitä Paavali asiasta Herran käskynä opettaa. Samalla se osoittaa sen, että Jeesus ei ymmärtänyt asiaa tasa-arvoasiana, koska hän antoi naisille erittäin suuren arvon, mutta ei siitä huolimatta valinnut apostolien joukkoon yhtään. Kyse on siis jostain muusta kuin arvosta.

toiseksi, Raamattua tulee lukea kokonaisuutena. Apostolien teot ja Paavalin kirjeet kertovat, miten ehtoollista vietettiin koko seurakunnan kesken. Raamatun oma todistus siis tekee mahdottomaksi sen ajatuksen, että ehtoollinen olisi tarkoitettu ainoastaan apostoleille.

11:54 ap.  
Blogger Matti Karhu said...

Lauri,

tein vain huomion siitä, että väität Luukkaan evankeliumin 10:38-42 perustelevan naispappeutta. Väitit, että Jeesuksen opetus "naispappeudesta" ylittää Paavalin selkeän opetuksen aiheesta (Jeesus muuten sanoo apostoleistaan "joka kuulee teitä, kuulee minua"). Jos kerran Jeesus oli niin naisapostoliuden kannalla, niin on kummallista ettei hän valinnut yhtäkään monista ympärillä olleista naisista apostolikseen.

Mielestäni kyseinen Luukkaan kohta puhuu siitä, että Jeesuksen luo pysähtyminen ja hänen sanojensa kuuleminen on kaikkea muuta tekemistä tärkeämpää. Se että hän osoittaa sanansa Martalle ja opettaa Mariaa ei oikeuta mielestäni tekemään sitä johtopäätöstä, että naispappeus on Jeesuksen mielestä oikein.

En missään väittänyt, että tämä Jeesuksen esimerkki vain juutalaisten miesten valitsemisesta apostoleiksi sinänsä olisi riittävä perustelu naispappeuden torjumiseen.

1:36 ip.  
Blogger kadotettu lammas? said...

Yksi asia, mikä minua suuresti ihmetyttää tässä keskustelussa, on asioiden perustelu. Naispappeuden vastustajat julistavat yhteistä tunnustusrintamaa - ja silti naisten pappeuden kieltämisen perustelet vaihtelevat suuresti. Riittääkö yhteiseen tunnustukseen se, että lopputulos on sama, vaikka sen perustelut ja lähtökohdat ovat aivan erilaisia?

3:01 ip.  
Blogger Lauri said...

Matti,
Kyse on tietenkin papin aseman ylikorostamisesta ns. tavalliseen ihmiseen verrattuna, mukaan luettuna Mariaan.

Miksi papin pitää yleensäkin tuntea olevansa niin sfääreissä, niin muiden yläpuolella, että hän saa valita kenen kanssa tekee samaa työtä seurakunnassa?

Perimmältään: miksi vain pappi saisi saarnata, olla ehtoollisen siunaajana? Missä tämä ylimysosa on näin tarkkaan rajattu, että se on muilta kuin papeilta kielletty? Ei missään. Ja kun ei ole, se tarkoittaa, että papin asema jalustalla seisojana on väärinymmärretty, pelkkä itsekkyyden lipsahdus. Naispappeuden vastustus korostaa paisuneen itsekkyyden tason vakavuutta.

Eikö Jeesus opettanut sitä, että kaikki kelpaavat hänen sanansa levittämiseen tasa-arvoisena?

Maailman ehkä lyhimmän, mutta vaikutukseltaan todella mittavan saarnan omalla aloitteellaan piti Jeesuksen avustamana hänen vierustoverinsa ristillä. Jopa ryövärinkään kanssa yhteistyötä evankelioimisessaan Jeesus ei pois-sulkenut. Miksi sitten opettaisi niin, että naisen seurassa tasa-arvoisena evankelioimistyö, saarna, ehtoollisen siunaus - kun naisella aloitteellista tahtoa ja kykyä on - olisi ennaltamääräten Jeesuksen nimissä sanottuna poissuljettu?

Paavalin lausahduksen tahallista ylihoentaa ja asenteellista väärintulkintaa, yli alkuperäisen tarkoituksen paisuttelua valitettavasti on tämä käynnissä oleva näytelmä naispappeuden vastustuksesta.

3:18 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home