tiistaina, maaliskuuta 20, 2007

Neljä hyvää kirjoitusta

Lehdissä on kirjoitettu ongelmasta, joka joidenkin mielestä olen. Nämä kirjoitukset ovat tietysti tuntuneet pahalta. Viime keskiviikkona jaetussa Tyrvään Sanomissa oli kirjoitus, joka rohkaisi:

Pastori Jari Rankinenko seurakunnan ongelma?

Tyrvään Sanomien 13.3. ilmestyneessä numerossa oli peräti kolme kirjoitusta, joissa haluttiin osoittaa, että Jari Rankinen on nyt seurakunnan ongelma. Hänen syykseen vieritettiin myös pastori Johanna Ylärannan lähtö pois seurakunnasta, vaikka ainoa Ylärannan kommentti, joka lehdessä mainitaan, on niin ympäripyöreä, että se voisi tarkoittaa lähes millaista työyhteisössä koettua ongelmaa tahansa. Kun esitetään rajusti leimaavia julkisia väitteitä toisesta ihmisestä, pitäisi kyetä esittämään niille myös kestävät perustelut.

Asiat eivät ole aina sitä, miltä ne näyttävät. Usein emme tiedosta edes itse kaikkia käyttäytymisemme syitä, ja mitä kauempaa asioita katsellaan, sitä vaikeampaa on luoda niistä varmaa kuvaa. Jos Rankinen on ollut Ylärannan ainoa ongelma Vammalan seurakunnassa, miksi ihmeessä hän on sitten lähdössä pois juuri nyt, kun tämä asia on ratkeamassa?

Tyrvään Sanomien uutisoinnin äärellä tuli väkisinkin mieleen, että ihminen löytää sitä, mitä hän etsii. Naispappien poislähdöt kyllä huomataan panna merkille, muttei esim. sitä, että seurakunnasta on parin viime vuoden aikana poistunut myös kaksi miespappia, joilla voisi myös olla oma tarinansa kerrottavana. Itse olen näistä papeista toinen, ja kokemukseni perusteella olen kyllä sillä kannalla, että Vammalan seurakunnan ongelmat eivät lopu vielä likimainkaan siihen, että Rankiselle annetaan lopputili. En tarkoita tällä sitä, että seurakunta olisi poikkeuksellisen huono työyhteisö, vaan sitä, että työyhteisön ilmapiiriin on vaikuttanut moni muukin asia kuin virkakysymys. Paljon hyvääkin seurakunnassa työyhteisönä toki on.

Oma kokemukseni Rankisesta työtoverina oli varsin myönteinen. Vastaani ei kahden vuoden aikana tullut ainuttakaan tilannetta, jossa olisin huomannut Jarin kohtelevan naispastoria epäystävällisesti. Opin päinvastoin tuntemaan Jarin reiluna ja huomaavaisena työtoverina, joka antoi mielellänsä toisille apua – riippumatta siitä, mikä oli kunkin kanta virkakysymyksessä. Jarin panos oli seurakunnan ilmapiirin kannalta muutenkin rakentava. Ennen piispainkokouksen viimekeväistä virkakysymykseen liittyvää kannanottoa hän oli myös naispappeutta kannattavan kirkkoherramme erityinen luottomies.

Rankista näyttää olevan nyt helppo ”heittää kivellä”, mutta kuinkahan moni hänen vastustajistaan olisi valmis panemaan peliin yhtä paljon vakaumuksensa tähden kuin hän? Omantunnon ihmisetkö nyt todella ovat kirkon suurin ongelma? Suuri joukko sanankuulossa käyvää väkeä, joka on oppinut Jariin luottamaan, on seurannut todella murheellisella mielellä viimeaikaisia tapahtumia seurakunnassamme, joita ei tulla noin vain hautaamaan menneisyyteen.

Tom Nyman
pastori

Eilen jaetussa Tyrvään Sanomissa oli minua tukeva muutamien työtovereideni kirjoitus. Tämäkin ilahdutti kovin:

Kaksi Rankista

On se raakalaismainen ja sivistymätön Rankinen, joka seikkailee julkisuudessa ilman myötätuntoa aiheuttaen työpaikallaan sekasortoa. Monet myös tuntevat hänet, koska ovat kuulleet hänen hirmuteoistaan. Työpaikan ulkopuolelta se on myös helppo arvioida.

Sitten on se Rankinen, jonka me työtoverit sekä monet seurakuntalaiset tunnemme: Lämmin ja kohtelias, toisia huomioonottava ja auttavainen, todella ahkera ja seurakuntaa hyvällä rakentava. "Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Tässäkin Jari on esimerkillinen.

Rankinen saakoon lähteä. Olemme samaa mieltä; tämä ensimmäinen Rankinen voi lähteä. Jälkimmäisestä olisi vaikea luopua, hän on tärkeä ja rakas työtoveri. Samaksi henkilöksi heitä on mahdoton tunnistaa.

Ennen oli kirkossakin käytössä häpeärangaistus, julkinen nöyryytys. Näin ei pitäisi enää olla. Tämä oikea Jari Rankinen kun ei ole mitään lakia rikkonut. Jos hän joutuisi lähtemään, ongelmat eivät poistu, vaan ehkä lisääntyisivät.

Tuomo Taipalus
Marja-Liisa Pitkäranta
Matti Hautamäki
Liisa Ketola
Riikka Lindroos
Keijo Vättö
Maria Nurminen

Eilen jaetussa Tyrvään Sanomissa oli toinenkin hyvä kirjoitus. Aiemmin Satakunnan Kansassa ja viime viikolla Tyrvään Sanomissa vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoi Johanna Ylärannan kokeneen Vammalan seurakunnassa nöyryytystä.

Kuka on nöyryyttänyt?

Tyrvään Sanomissa (TS 15.3.) kerrottiin, että vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläisen mukaan pastori Johanna Yläranta on kokenut työpaikallaan Vammalan seurakunnassa nöyryytystä. Varmasti moni lehden lukija koki syytöksen kohdistuvan Jari Rankiseen ja samalla työnantajan edustajana Osmo Ojansivuun. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa ryhtymään toimenpiteisiin, jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa epäasiallistakohtelua.

Kiusaamisena voidaan pitää sitä, että kiusatun uskonnollinenvakaumus tehdään naurunalaiseksi, mitätöidään. Jos tästä on kysymys, on kiusaamisongelma todellinen. Kiusatun nimi saattaa vain olla toinen.

Koska vakava syytös on ilman perusteluja nostettu julkisuuteen, pyydän Hannu Kilpeläistä vastaamaan, mitä asiassa on tapahtunut.

Marjo Anttoora
kirkkovaltuutettu

Mielenkiinnolla odotan Hannu Kilpeläisen vastausta. On hyvin outoa, mikäli hän ei vastaa kysymykseen. Todellakin niin vakavasta syytöksestä on kyse.

Viime keskiviikkona jaetussa Tyrvään Sanomissa Vammalan seurakunnan työsuojeluvaltuutetut ottivat kantaa lehtien kirjoitteluun. Kannanotto oli oikein hyvä ja tarpeellinen.

Työrauhaa

Vammalan seurakunnan työntekijät muodostavat aivan tavallisen työyhteisön, jolla on iloja / onnistumisia ja monen tason suruja / vaikeita asioita selvitettävänään.

Tässä vaikeiden asioiden selvitystyössä tarvitsemme kaikkia työyhteisömme jäseniä. Mielestämme meillä on työyhteisö, jolla on mahdollisuus ja kyky selvittää eritasoisia vaikeuksiaan. Emme saa syyttää vain yhtä työntekijäämme tai tehdä yhdestä työntekijästämme syyllistä kaikkeen mahdolliseen vaikeuteen - vastuullisia olemme me kaikki.

Arvostamme esimiehiämme ja kaikkia työtovereitamme. Toivomme medialta asiallista, ei-provosoivaa asioidemme käsittelyä. Toivomme työrauhaa. Kiitos!

Eija Kuusisto, työsuojeluvaltuutettu
Arja Myllyniemi, 1. varatyösuojeluvaltuutettu
Maija-Liisa Halme, 2. varatyösuojeluvaltuutettu

10 Comments:

Blogger Jari Rankinen said...

Harri Lammi lähetti sähköpostia ja pyysi lisäämään kommentteihin seuraavan viestin:

Tervehdys Jari,

Olen seurannut etaalta mutta samalla hengessasi lahelta tapahtumien kulkua siellä Vammalassa, kotikaupungissani.

Seisomme samalla perustalla - toisin sanoen, seurakunnan virkakysymys on minullekin Raamattukysymys, ja Raamattu on selkeä tässä asiassa. Papin eli paimenen virka ja saarnavirka kuuluvat Jumalan siihen tehtävään asettamalle miehelle.

Kristillinen usko on kaikkien maailman uskontojen keskellä juuri omantunnon uskoa. Kreikankielinen sana omastatunnosta "syneidesis" tarkoittaa "kanssatietoa". Sen minkä Jumala on Sanassaan Raamatussa ilmoittanut, on Hänen tahtonsa, ja sen Hän tahtoo ilmoittaa ja vahvistaa meille omassatunnossa, jotta mekin tietäisimme ja ojentaisimme elämän Jumalan tiedon ja tahdon mukaan. Tätä on omantunnon mukaan toimiminen ja sitä sinä Jari olet tässä asiassa tekemässä.

Olen hämmästynyt miten oma kirkkoni - luterilainen kirkko - on kieltämässä omantunnon tunnustamisen. Kirkon juuri pitäisi julistaa ihmisille: "herätkää ihmisten omattunnot kuulemaan Jumalan Sana - herätkää unesta". Dietrief Bonhoeffer toimi Jumalan Sanan ja omantunnon perustalta. Jopa sekulaari organisaatio kuten Suomen puolustusvoimat antaa sijaa omantunnon mukaan elämiselle sallimalla siviilipalveluksen niille, jotka omantunnon syistä eivät voi suorittaa aseellista palvelusta. Mutta jotkut kirkossa eivät tätä enää salli.

1830-luvun herännäisliike toimi omantunnon mukaan - Jumalan Sana sitä ohjasi. He kokoontuivat vaikka konventikkeliplakaati sen kielsi. Nyt ei ole keisarillista laki vaan vain piispojen ohje - ja vieläpä siitä tehdään lain vertainen vaikka ei se sitä ole. Tämä ohje tehdään myös voimakkaammaksi kuin Raamatun mukaan ojennettu omatunto.

Uskonpuhdistustakaan ei olisi tapahtunut, ellei omatunto - Lutherin - olisi herännyt ja tullut lohdutetuksi evankeliumilla. Uskonpuhdistajakin seisoi yksi kaikkien edessä ja sanoi: "tässä seison enkä muuta voi, mutta julistustani, opetustani, kirjojani en voi kieltää, ellei järjellisellä selityksellä ja Jumalan Sanalla voida niitä vääräksi näyttää" (vapaa käännös).

Kirkolliskokousten päätökset eivätkä muut inhimillisten instituutioiden päätökset ole koskaan voineet sitoa ihmisen omaatuntoa - ei ainakaa terveessä kristillisessä uskossa. Lukekaamme Martti Lutherin tärkein kirja Vähän Katekismuksen rinnalla, joka on Sidottu Ratkaisuvalta. v. 1982 painoksessa sivulla 9 hän kirjoittaa: "Eikö riitä se, että on alistanut järkensä Raamatun alaisuuteen! Saako kirkko päättää mitään, mikä ei ole jo päätetty Raamatussa?" Luther kirjoittaa edelleen Erasmukselle:"Mikä hurskaus ja nöyryys on tämä, kun sinä riistät meiltä vallan arvostella ihmisten tekemiä päätöksiä (naisten vihkiminen papin virkaan on kirkolliskokouksen ja näin ollen myös ihmisen tekemä päätös) ja alistat meidät sokeasti ihmisille kuuliaisiksi? Missä kohden Jumalan Sana velvoittaa meitä tällaiseen?"

Täsmennyksen vuoski sanon että eivät kaikki kirkolliskokouksen päätöksen ole vain inhimillisiä. Sikäli kun ne perustuva pyhään Raamattuun, niille tulee myös raamatullinen perusta. Virkakysymyksestä päätettäessä toimittiin ihmisen oman viisauden mukaan.

Tämän pitkän kommentin lopuksi tiivistän näin: rukoilemme Jari puolestasi ja perheesi puolesta. Seisomme sinun kanssa samalla perustalla. Ei ole olemassa muuta kuin omantunnon kristillisyyttä - jos perustamme uskomme ihmisten mielipiteisiin, uskomme lakkaa olemassa kristillistä uskoa - se ei ole enää omannuntunnon ("kanssatieto") uskoa vaan "heidän tieto" uskoa - "he" tarkoittaa tässä ihmisiä yleensä.

Harri Lammi

12:09 ip.  
Blogger Tommi said...

Aivan. Muistakaa myös Paavalin sanat Timoteukselle:

Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun, säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet. Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi. (1. Tim. 1:18-20)

Ne, jotka ovat hyvän omantunnon hyljänneet, ovat uskossaan haaksirikkoon joutuneet, ja Paavali on antanut heidät saatanan haltuun kuritettavaksi. Sen sijaan, Jari, taistele sinä jalo taistelu ja säilytä uskosi ja hyvä omatuntosi.

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kanssasi!

10:20 ap.  
Blogger Vav said...

Hieno juttu, Jari, että saat nyt tukea monilta näiden kovien syytösten keskellä! Kiitos Harri Lammille syvällisestä viestistä! Kiitos pastoreille Selkee ja Nyman heidän todistuksistaan tässä blogissa! Kiitos seurakunnan työntekijöille lehtikirjoituksista!

Teille, jotka tässä blogissa kritisoitte Jarin toimintaa kommenteissanne: Tuntuu siltä, että ette tunne seurakuntamme todellista tilannetta. Emme me seurakunnassa toimivat maallikot (kuten ei Jarikaan) halua riidellä. Emme me halua tehdä kenestäkään marttyyria emmekä pyhimystä. Nyt on kysymys epäoikeudenmukaisten syytösten oikaisemisesta.
Olemme pyrkineet kunnioittamaan kaikkien, myös naispappien vakaumusta. Ymmärrämme, että naispastori saattaa kokea loukkaavana vanhauskoisen vakaumuksen. Mutta kyllä naispastoreilla kirkossa tilaa ja vapautta on, vanhalla kannalla olevilla sen sijaan ei.

Uskon monen maallikon kyselevän hämmentyneenä edelleen, että

- Miksi Jari valittiin papiksemme, vaikka hänen kantansa virkakysymyksessä oli tiedossa? Ehdolla oli myös naispappeuden kannattaja.

- Miksi meille vakuutettiin vuosien ajan, kirkkoherran ja myös naispastorin suulla, että ongelmaa virkakysymyksessä ei meillä ole ja että seurakuntaa ei sovi moisilla riidoilla jakaa?

- Miksi yhteyden rikkojaksi leimataan nyt yksi pappi, joka on koko ajan toiminut samalla tavalla? Meidän näkökulmastamme yhteyttämme rikotaan ulkoa päin, piispainkokouksen jyrkkää, pakottamiseen ohjaavaa kannanottoa jyrkästi soveltamalla.

- Miksi seurakunnan ongelmia ei ole oikeasti haluttu konsultin avulla selvittää, jos ne ovat niin vakavia? Ei vt. kirkkoherramme oikein vaikuta ulkopuoliselta, puolueettomalta selvitysmieheltä.

- Miksi piispat ja seurakuntamme vastuunkantajat heitä myötäillessään eivät tajua, että pappimme erottaminen aiheuttaisi kipeän vamman koko meidän yhteisöömme? Jo nyt on tapahtunut paljon vahinkoa. Asenteet ovat koventuneet, puolin ja toisin. Myös maallikkotoiminta tulee jakaantumaan ja jopa halvaantumaan pahasti tätä menoa.

- Miksi meistä tuntuu, että meillä ei kohta ole elävää seurakuntaa, jonka tuntisimme kodiksemme? Pikemminkin se alkaa vaikuttaa Suuren ja Mahtavan Kirkon Hallintokoneiston pieneltä paikallisyksiköltä, jossa vaan odotellaan nöyränä keskusjohdon määräyksiä...

Vastauksia odotellessa - yritetään kaikki osapuolet muistaa, että olisi jatkossakin hienoa tehdä yhteistyötä kristittyinä, riippumatta siitä, miten tässä virka-asiassa käy ja mitä ehkä toiminnallisia ja rakenteellisia myllerryksiä tulee tapahtumaan. Kunnioituskilpa siis jatkukoon erimielisyyksistä huolimatta. Eikä ole vieläkään liian myöhäistä pyytää anteeksi ja tehdä sovintoa. Kiitos kaikille, jotka jaksavat rukoilla seurakuntamme puolesta!

11:05 ap.  
Blogger Unknown said...

Olipa vähän ontuva vertaus Harri Lammilta tuo puolustusvoimiin vertaaminen. Siviilipalvelushan on kestoltaan niin pitkä, että se on rangaistuksen luonteinen. Ja jos kuuntelee omaatuntoaan ja kieltäytyy palveluksesta, joutuu vankilaan. Amnestykin on tunnustanut, että Suomen totaalikieltäytyjät ovat mielipidevankeja.

Raamattu ei todellakaan ole selkeä virkakysymyksessä, vaan sitä tulkitsee kukin omalla tavallaan. Te tulkitsette omalla tavallanne ja suuri enemmistö omalla tavallaan. On mahdotonta sanoa, että jompikumpi tulkinta olisi oikeampi kuin toinen.

11:16 ap.  
Blogger Matilda said...

"Olemme pyrkineet kunnioittamaan kaikkien, myös naispappien vakaumusta."

No mutta hyvänen aika, mitä naispapin vakaumuksen kunnioittamista se semmoinen on, että sanoo, ettei nainen oli pätevä toimimaan pappina ja ettei hänen kanssaan voi tehdä yhteistyötä? Älkää nyt hyvänen aika yrittäkö vääntää mustaa valkoiseksi, eihän tuo ole mitään naispapin vakaumuksen kunnioittamista.

12:00 ip.  
Blogger VTi said...

Se että kunnioitan esim. ateistin vakaumusta ei tarkoita että tunnustaisin hänen olevan oikeassa ja luopuisin itse uskostani.

Mikä tulee Vammalan seurakuntaan niin vaikuttaa jokseenkin siltä että se on nyt synnytystuskissa. Jos käy niin että Jari ja Markus "erotetaan julistamaan Jumalan evankeliumia", maallikkojen on käytettävä se oikeus josta Tunnustuskirjat puhuu: "Milloin varsinaisista piispoista tulee evankeliumin vihollisia tai kun he kieltäytyvät vihkimästä pappeja, seurakunnat säilyttävät silti oikeutensa. Sillä missä ikinä on seurakunta, siellä sillä on oikeus evankeliumin virkaan. Sen vuoksi on välttämätöntä, että seurakunta säilyttää oikeuden kutsua, valita ja vihkiä viran hoitajia. Tämä oikeus on nimenomaan seurakunnalle annettu lahja, jota ei mikään inhimillinen auktoriteetti voi siltä riistää."

-Viktor Tikkanen

1:00 ip.  
Blogger Vav said...

Matilda,

Vakaumuksen kunnioittaminen on mielestäni sitä, ettei vaadi toista muuttamaan kantaansa tai pakota häntä toimimaan omaatuntoaan vastaan. Jos joku on seurakuntamme naispastoreita vaatinut eroamaan tai syyttänyt heitä epäpäteviksi, hän ei ole toiminut kunnioittavasti.

Seurakunnassamme on paljon aktiivisia maallikoita, jotka hyväksyvät naispappeuden tapahtuneena tosiasiana, vaikka eivät sille vahvoja perusteluja Raamatusta löydäkään. He voivat tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa sovussa, ja arvostavat naispappien työtä. Silti he haluaisivat pitäytyä vakaumuksessaan ja osallistua miespapin toimittamaan messuun kotikirkossaan.

Sitten on varmasti paljon niitä, jotka haluavat osallistua myös naispastorin toimittamaan messuun. Silti hekin tukevat Jaria tällä hetkellä. Kuten he tukivat ja arvostivat muitakin Vammalassa toimineita, vanhaa käsitystä edustaneita pastoreita. Myös rakentavia ratkaisuja -vetoomuksen allekirjoittajissa oli paljon naispappeuden hyväksyjiä, naispappejakin.

Maallikosta koko jako kahteen, "vastustajiin ja kannattajiin" on harhaanjohtava. Ihan kuin me olisimme koko ajan tukkanuottasilla täällä! On erilaisia tapoja suhtautua käytännössä tähän virkakysymykseen. Tämän ei pitäisi olla seurakunnan ykkösasia, eikä minkäänlainen oikean kristillisyyden mittari. Miksi emme hyväksyisi erilaisuutta tässä, kuten monessa muussa asiassa hyväksymme?

Kirkon käynnistämät pakkotoimet ovat kyllä kärjistäneet tilannetta. Maltillinenkin kristitty saattaa kokea tällaiset päätökset kohtuuttomina. En ymmärrä, miten tällainen pakottaminen lisäisi keskinäistä kunnioitusta ja yhteyttä kirkossa.

1:35 ip.  
Blogger Henrik Perret said...

Hei Jari, olin MTV:n haastattelemana, en tiedä mitä tulee ulos, tänään 22 Kymmenen uutisissa.

Yritin sanoa että tämäntyyppisiä asioita ei ratkaista kärjäillä eikä väellä tai voimalla, vaan keskustelemalla, tutkimalla Jumalan sanaa, rukoilemalla.

Saa nähdä, yritin tukea. Uutinen on että n 90 pappia on allekirjoittanut vetoomuksen sinun ja Vesan puolesta. Se heitä huolestutti..:-)

Mutta aika asiallisesti toimittaja esiintyi, on ollut paljon pahemmissa tilanteissa.

Rukoillaan että Jumala ottaisi koko asian hyviin käsiinsä!
Aino Vesti rukoili myös minun puolestani haastattelun aikana, ja hän sanoi että "pakottaminen ei millään tavalla sovi kirkkoon, uskon tai rakkauden syntymiseen. Kaikkivaltiaskaan ei pakota - se on ylen ihmeellistä!"
Hieno ihminen, tämä Aino! Aivan toinen Henki kuin monissa muissa toimijoissa.

siunaavin terveisin

Henrik

7:59 ip.  
Blogger Vav said...

Tässä kirkkoherra Aino Vestin Turun Sanomissa julkaistu kirjoitus, johon Henrik Perret viittaa:

Rahat tai henki!
Helsingin seurakuntayhtymässä mietitään tuen vetämistä pois SLEY:n lähetyskannatuksesta naispappeuskiistojen vuoksi, vaikken ymmärrä, mitä tekemistä kenialaisilla ja japanilaisilla on tämän asian kanssa.

Olen vihainen siitä, että Suomen kirkossa ei kunnioiteta vakaata sitoutumista siihen, minkä ihminen omassatunnossaan oikeaksi ymmärtää. Kumpi on pahempaa: tönäistä toinen pois alttarilta vai tönäistä kokonaan pois kirkon virasta? Hätävarjelun liioittelua?

Entä kuka muistaa ne seurakuntalaiset, jotka myös kannattavat perinteistä käsitystä pappeudesta? Tilastollisesti heitä on Maskun kokoisessa seurakunnassakin noin 400! Pitäisikö heitäkin rangaista ja ajaa ulos kirkosta? Minua eivät ole syrjineet naispappeuden vastustajat; joskus kyllä ne tavalliset miespapit! Olen kokenut myös SLEY:n papin kauniisti väistävän. Maskussa en järjestele työvuoroja, mutta toivon, että sinne tänne osuu miespapin vuoroja, joihin voin kutsua SLEY:n pappeja saarnaamaan.

Mielestäni pappeuteni ei ole muiden tunnustamisen varassa. Minulle naispappeuden vastustajat ovat Jumalan kutsumia pappeja ja rakkaita veljiä, jotka julistavat ilosanomaa armosta. En halua syrjiä heidän kutsumustaan. Yhteinen asiamme, armo ei saisi peittyä näiden kiistojen alle.

"Jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä." Gal 5:15 (vk)


Aino Vesti

Maskun kirkkoherra

Julkaistu 20.3.2007 1:32:36

11:07 ip.  
Blogger Lactantius said...

Odotin näkeväni tänään lehdessä vastauksen siihen kysymykseen, kuka on nöyryyttänyt Vammalan seurakunnan naispappia kun siitä on vt. kirkkoherran mukaan tieto. Syytös on raskas ja siihen pyydettiin vastausta.
Vastauksen viipyminen panee miettimään miksi se viipyy. Jos herkästä asiasta puhuu julkisesti se on paras pystyä myös perustelemaan.

11:31 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home