Terveisiä Tallinnasta

Viime viikonloppuna olin miestenretkellä Tallinnassa. Ensimmäisen kerran olen käynyt kaupungissa vuonna 1986. Muutos on melkoinen. Vähän yli 25 vuotta sitten elettiin Neuvostoliiton aikaa. Viro oli miehitetty, vangitsemiset ja karkoitukset olivat tavallista elämää, Tallinnan tullissa pengottiin kaikki matkatavarat, purukumit, sukkahousut ja muovipussit olivat haluttuja ja niistä sai tukun ruplia, kaupunki oli harmaan ankea. Nyt virolaisista näkee, että maan itsenäisyys on heille valtavan tärkeä asia. Eikä ihme - maa itsenäistyi vähän yli 20 vuotta sitten ja aika osana Neuvostoliittoa on tuoreessa muistissa.

Muistissa tuntui olevan myös presidenttimme Mauno Koiviston lausunnot Viron pyrkiessä itsenäiseksi maaksi. Lausuntoihin viitattiin muutaman kerran. Presidenttimme ei halunnut puhua virolaisten itsenäisyyden puolesta. Jos muistan ja ymmärsin viittaukset oikein, hän piti tapahtumia Virossa Neuvostoliiton sisäisinä asioina, joihin ulkopuolisten ei tulisi puuttua. Virolaiset kokivat, että heidät jätetään yksin ja Moskovan vallanpitäjät saavat tehdä heille mitä tahtovat. Toki ymmärtää varovaisuuden, jota presidentti varmaan piti viisaana. Ei ollut takeita, ettei Neuvostoliitto pyri rankaisemaan niitä, jotka edistävät siihen kuuluvien maiden itsenäistymispyrkimyksiä. Toisaalta ajattelen, että pitäisi olla rehellinen ja sanoa, mitä oikeasti ajattelee. Harva Suomessa - Mauno Koivisto ei varmasti kuulunut näihin harvoihin - ajatteli, että Viro olisi aikanaan vapaaehtoisesti liittynyt Neuvostoliittoon. Maa pakotettiin liittymään. Olisi ollut rehellistä sanoa tämä ja johtopäätös tästä: on perusteltua, että kansa, jolta on viety itsenäinen maa, saa itsenäisyytensä takaisin.

Kiipesimme Tallinnassa Olavisten kirkon torniin. Noin 250 portaan jälkeen pääsi tornin sisältä ulos ja saattoi kiertää tornin katolle rakennettua kapeaa aidattua reittiä. Oli hienot näkymät Tallinnaan ja kauemmaksi. Minulle torniin kiipeäminen oli sekin takia merkittävä asia, että olen pelännyt korkeita paikkoja. Joitakin vuosia sitten en varmaankaan olisi kiertänyt reitiä tornin katolla. Nyt uskalsin. Se auttoi, että pyrki ajattelemaan järkevästi: muutkaan eivät ole tästä pudonneet, jalkojeni alla on lankkuja ja ne ovat tasaisesti, vaikka katto onkin jyrkästi viisto, ja reitin ulkoreunalla on korkea aita.

Kävimme vasta avatussa Tallinnan merimuseossa. Se on hienosti rakennettu museo. Suosittelen. Museon keskellä on vuonna 1937 rakennettu sukellusvene Lembit. Sen sisällä totesimme toisen matkanjohtajan kanssa, ettei tämä olisi meidän paikkamme. Ihmettelee, että merisotilaiden psyyke on kestänyt - ainakin jossain määrin - oloissa, jotka sukellusveneessä ovat: ahtaudessa, ilman mitään omaa rauhaa ja meren syvyydessä syvyyspommien ravisuttaessa venettä.

Vierailimme myös Tallinnan uudehkossa synagogassa. Synagogan esittelijä kertoi, että Virossa on noin 2.500 juutalaista ja heistä tunnustaa juutalaisten uskoa ja seuraa tarkasti juutalaisia tapoja noin 100. Varmaankin esittelijä tarkoitti ortodoksijuutalaisten tapoja. Kun kuuntelin, millaisia nämä tavat ovat - osa niistä on Mookseksen lain määräyksiä, osa Mooseksen lain sovelluksia, osalla on aika vähän tekemistä Mooseksen lain kanssa - ajattelin, miten hienoa on saada olla kristitty. Jeesus on vapauttanut meidät lain orjuudesta - varsinkin siitä, että tekoja tekemällä ja tapoja noudattamalla pitäisi yrittää kelvata Jumalalle. Olemme Jumalan omia ja pelastumme ikuiseen elämän armosta, sen takia, että Jeesus on kuollut puolestamme, sovittanut syntimme ja järjestänyt mahdollisuuden olla Jumalan oma ja pelastua.

Sunnuntaina pidimme messun Sakun kirkossa. Saku on tunnettu oluttehtaastaan - Virossa myydään Saku-olutta. Sakun luterilainen kirkko on hyvin vaatimaton. Se on vanha talo, jota ei alunperin ole rakennettu kirkoksi. Oli koskettavaa olla messussa juuri tällaisessa kirkossa. Puitteet eivät ole tärkeintä. Paljon tärkeämpää on Jumalan sana. Siinä Jumala on läsnä ja tekee työtään - synnyttää uskoa, vahvistaa sitä, hoitaa ja antaa voimia. Uskon, että tätä saimme kokea myös tässä kirkossa. Miesjoukko lauloi, rukoili, tunnusti syntinsä ja uskonsa, kuunteli Jumalan puhetta ja polvistui alttarille vastaanottamaan Kristuksen ruumiin ja veren.