Älkää väsykö

Maanantaina Laviassa luimme ja yritin opettaa Paavalin kirjettä galatalaisille. Vuorossa oli kirjeen viimeinen, kuudes luku. Eilen Vammalan Luther-talossa aiheena oli Paavalin toinen kirje tessalonikalaisille ja sen viimeinen, kolmas luku. Molemmissa luvuissa kehotetaan, ettei saisi väsyä hyvän tekemiseen: "Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää" (Gal 6:9). "Mutta älkää te, veljet, väsykö tekemään hyvää" (2 Tess 3:13).

Ensimmäiset kristityt väsyivät hyvän tekemisessä. Tuskin heitä muuten olisi tarvinnut kehottaa niin kuin Paavali kehotti. Ei siis ole tavatonta tai edes poikkeuksellista, että kristitty väsyy tekemään hyvää. Väsymme mekin.

Väsymystä voi tulla siitä, että näkee ja tietää monien tekevän toisin. Helposti ajattelee: Miksi minun pitäisi tehdä hyvää - monet muut eivät tee? Enkö voi tehdä samalla tavalla kuin muut? Raamattu opettaa, että kristittyjen on toisinaan, ehkä useinkin, toimittava toisin kuin monet muut. Vaikka muut eivät tekisi hyvää, Jumalan omien tulisi kuitenkin tehdä.

Väsymystä voi aiheuttaa myös, että urakka tuntuu mahdottomalta. On niin paljon niitä, joille pitäisi tehdä hyvää, ja tietää, että pystyy vain vähään. Kaikkea, mitä pitäisi, emme voi tehdä. Harvoin voimme tehdä hyvää monille. Mutta ehkä voimme tehdä hyvää yhdelle tai muutamalle, ja yksi ihminen on niin arvokas, että jos voimme jotenkin auttaa häntä, se kannattaa tehdä.

Varmasti kristitty väsyy, jos hän ajattelee, että suhde Jumalaan perustuu siihen, mitä hän tekee tai jättää tekemättä. Onneksi se ei perustu siihen vaan Jumalan tekoihin ja Jumalan armoon. Jumala rakastaa minua riippumatta, millainen olen, mihin pystyn ja mitä teen. Hän armahtaa minut ja kelpaan hänen omakseen näistä riippumatta. Jeesus on ansainnut minulle oikeuden olla Jumalan oma. Hän ansaitsi sen kuolemallaan - hän sovitti minut pyhän Jumalan kanssa. Tämän varassa saan olla, Jumalan armosta kelpaan hänelle sellaisena kuin olen, Jeesuksen ristin takia pääsen ikuiseen elämään. Tämä on voimanlähde myös hyvän tekemiseen. Siitä, ettei tarvitse ansaita, saa voimaa tehdä, mitä Jumala tehtoo, että teemme.

Vaikka Jumalan armo lämmittää meitä ja antaa voimaa hyvän tekemiseen, teemme sitä yleensä vain vähän. Näin siitä syystä että olemme syntisiä, keskeneräisiä, heikkoja ihmisiä. Se, että tekee hyvää vaikka vähän, on merkittävää.

Paavalin kehotus ei tarkoita, että kristityn pitäisi aina jaksaa eikä saisi väsyä väsymyksen siinä merkityksessä, johon auttaa lepo. Tietysti väsymme sanan tässä merkityksessä ja saammekin väsyä. Saamme ja tulee myös levätä ja kerätä voimia. Täytyy miettiä, mihin voimat riittävät, eikä pidä kuvitella itsestä liikaa. Saa ja pitääkin tehdä, mistä virkistyy. Emmekä näin myöntäessämme ja tehdessämme toimi vastoin, mitä luemme Paavalin kirjeistä.