Toinen päättää, ketä on tuettava

Kotimaan verkkolehdessä www.kotimaa24.fi kerrottiin eilen, että kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki ei myöntänyt taloudellista tukea nuorisotyötä tekeville kristillisille järjestöille, jotka viime syksynä olivat mukana Älä alistu -kampanjassa tai joiden ministeri ajatteli olleen mukana. Näitä järjestöjä olivat Suomen ev.lut. Kansanlähetys ja Svenska Lutherska Evangeliföreningen. Ilmeisesti ministerin mielestä erityisen paheksuttavaa kampanjassa oli Anni-nimisen nuoren naisen tarina. Hän kertoo olleensa lesbo mutta nyt vapautuneensa siitä, seurustelevansa nuoren miehen kanssa ja aikovansa solmia tämän kanssa avioliiton.

Taloudellisen tuen myöntämättä jättäminen on tottakai herättänyt paljon keskustelua. Minua ihmetyttää eniten, miksi kulttuuri- ja urheiluministeri ylipäänsä jakaa avustuksia järjestöille. Siis ensiksi kerätään rahaa - tai pakotetaan kansalaiset antamaan, verot täytyy maksaa - sitten joku ottaa nämä rahat haltuunsa ja päättää, mihin hän haluaa antaa rahaa ja mihin ei. Tällä kertaa ministeri jakoi 2,7 miljoonaa euroa. Miksi näitä veroja ei jätetä kokoamatta ja kukin antaisi tukensa sinne, minne tahtoo antaa? Eikö nykyinen käytäntö tarkoita, että meitä kansalaisia pidetään tyhminä ja toisen täytyy meidän puolestamme ratkaista, mitä järjestöjä pitää tukea ja mitä ei? Ymmärrän toki, että niistä, jotka saavat päättää toisten rahojen käytöstä ja ohjata rahoja sinne, minne haluavat ja mikä palvelee heidän päämääriään, tämä käytäntö voi olla oikein hyvä. Toivon, että tällaisesta käytännöstä päästäisiin pian. Ehkä pakko tulee konsultiksi. Kun rahat ovat entistä lujemmassa - ja epäilemättä tulevaisuudessa ovat - tällaisista kummallisista tavoista luovutaan.

Tietysti yhteiskunnalla on tehtäviä, joihin täytyy koota varoja kansalaisilta, haluavat nämä sitä tai eivät. Monenkirjavien järjestöjen, jotka tekevät työtä nuorten parissa, tukeminen ei ole tällainen tehtävä. En tarkoita, että meidän pitäisi saada pitää rahamme ja käyttää ne itsemme viihdyttämiseen. Varmasti meidän pitäisi jakaa omastamme enemmän kuin jaamme. Mutta meidän pitäisi saada myös itse päättää, mihin tarkoitukseen annamme.