Täytyykö kieltäytyä kaikesta?
Kirjoitin Kotimaan blogeihin kirjoituksen "Täytyykö kieltäytyä kaikesta?" Juttu löytyy osoitteesta www.kotimaa.fi/kotimaa. Samasta aiheesta olen kirjoittanut aiemmin kirjoituksen nettipäiväkirjaani.
posted by Jari Rankinen | 9:43 ip.
38 Comments:
Kristitty on lähetetty lampaaksi susien joukkoon. Hänen ei tule kieltäytyä mistään, vaan toimittava sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa. Tämä on Kristuksen antama ihanne.
Martti Pentti
Kotka
Ilmeisesti kirkossa on nyt lopullisesti otettu se kanta, että mistään ei saa kieltäytyä. Toisaalta jo pitkään on voinut kieltäytyä uskomasta kirkon opin sisältöä ja tuoda tämä myös julki. Pappistyö on palvelua siinä kuin hautaustoimi:kaivuri tuodaan paikalle, mutta toimitusta suorittavan papin ei tarvitse uskossa tunnustautua seurakunnan jäseneksi. Hän on virkamies, joka tarjoaa 'uskontopalveluja' samassa mielessä kuin hautapaikankin voi ostaa haudan hoitoineen.
unohtuipa nimi ja osoite
Olli Lehto
Kangasala
Luin muualta aika hyvän pointin, joka on melkoisen erilainen kuin Martti Pentin kommentti tässä ketjussa. En sano, että Martti olisi perustellut huonosti, mutta tässä nähdään miten eri tavalla ajattelevia on monessa asiassa ja uskovia sisaria ja veljiä tulisi silti kunnioittaa, eikä alkaa riitelemään turhista.
Eli miksi uskonsa vuoksi olevan pastorin pitäisi toimia toisin kuin kaikki tietävät hänen ajattelevan? Ja jos pastorin hommassa ei voi toimia hyvällä omallatunnolla uskonsa - joka ei ole harhaoppi - mukaisesti, niin missä sitten?
Jos kerran lääkärikin voi kieltäytyä abortin teosta, miksi pastorin ja seurakuntalaisten naispappeusboikotti on niin hirveän paha asia, että se pitää ehdottomasti tasa-arvon, vanhanaikaisuuden sun muiden verukkeiden varjolla kitkeä pois kuin pahainen rikkaruoho?
En suinkaan itse ole mukana boikotissa, mutta en hyväksy ainakaan sellaista boikotoijien boikotoimista, jota vs. kirkkoherra harrastaa. Ei ole meidän asiamme tuomita naispappeuden vastustajia asiasta, jota kirkko ei varmaan harhaopiksi voi koskaan todetakaan niin kauan kuin sillä on raamatullinen perusta. He (ainakin Markus Malmivaara, sen tiedän) ovat rukouksessa tähän ratkaisuun päätyneet ja sitä tulisi kunnioittaa kuten myös sitä, että kaikki eivät Paavalin aikana voineet epäjumalille uhrattua lihaa syödä, vaikka esimerkiksi Paavali itse söi sitä.
Ollin pointti on myös hyvä muistaa. Jos kirkko jossakin vaiheessa myöntää, että sen ylin auktoriteetti ei enää ole Raamattu, niin kirkosta eroaminen kohdallani alkaa olla selviö. Niin kauan kuin kirkko ei virallista ilmoitusta asiasta muuta, ihmettelen kyllä monia touhuja, joita kirkon sisällä tapahtuu, mutta en kuitenkaan ainakaan näillä näkymin ole eroamassa.
Tuomo Viherjuuri
Helsinki
Kirkon ylin auktoriteetti ei tietenkään ole Raamattu, vaan kaikkivaltias Jumala: Isä, Poika ja Henki.
Joskus näyttää käsitys totuudesta olevan tähän tapaan nurinkurinen: - Meillä on totuus Lutherista, Lutherilla on totuus Raamatusta ja Raamatussa on totuus Kristuksesta. Kuitenkin Kristus on Totuus, josta Raamattu kertoo inhimillisten kirjoittajiensa kautta. Luther taas tutki ja tulkitsi Raamattua oman aikansa ja oman personansa edellytyksillä. Luterilainen kirkko sovittaa Lutherin löytöjä jälleen uuden ajan uusiin tilanteisin. Saamme uskoa, että Henki on johdattamassa kirkkoa kaikissa näissä vaiheissa.
Martti Pentti
Kotka
Lampaista susien joukossa:
Tämä oli hyvin puhutteleva viittaus, sillä Matt. 10 kertoo, että Jeesus lähettää 12 opetuslastaan parantamaan, herättämään kuolleista ja ajamaan pois riivaajia. "olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset" siellä susien keskellä. Myös Luukkaan evankeliumissa on esimerkki matkasta susien keskelle. (Lk 10:3)
Onkohan tätä syytä soveltaa niin, että tehdään vaan ihan mitä tahansa joku vaatii? Tulee mieleen melko epämiellyttävä taipumus, ylistämällä alistaminen.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Kyllä kristityn toiminta lampaana susien keskellä on usein kieltäytymistä. Ajan henki vaan ei tahdo sulattaa sitä, että jostain kieltäydytään. Historiasta tiedetään, että kristityt kieltäytyivät henkensä uhallakin.
Johanneksen evankeliumin 10. luvussa Jeesus puhuu itsestään, mutta varmasti moni pastori aikojen kuluessa on uskonut asian liittyvän häneen itseensäkin.
11. "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. 12. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, 13. koska palkkapaimen ei välitä lampaista.
14. "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, 15. niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. 16. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen."
Olli Lehto
Kangasala
Käärmeistä ja kyyhkysistä tulee mieleen, että joskus näkee niitä, jotka ovatkin 'viattomia' kuin käärmeet ja 'älykkäitä' kuin kyyhkyset - siis katalia ja tyhmiä. Sitä on syytä varoa.
Palkkarengistä taas tuli mieleen, että naispapin väistäminen saattaa olla sukua suden pakenemiselle. Onhan Jari Rankinenkin nyt jättämässä laumaansa.
Martti Pentti
Kotka
pena sanoi:
"Palkkarengistä taas tuli mieleen, että naispapin väistäminen saattaa olla sukua suden pakenemiselle. Onhan Jari Rankinenkin nyt jättämässä laumaansa."
Minä ymmärrän asian niin, että naispapin kaitsema tarha jää, mutta lampaita riittää tämän tarhan ulkopuolellakin.
Olli Lehto
Kangasala
Niinpä. Jari Rankinen lähti ja lauma jäi muiden haltuun, mies- ja naispappien.
Martti Pentti
Jokaiselle kutsumuksensa vakavasti ottavalle pastorille epäilys laumansa hylkäämisestä on varmaan raskas omantunnon kysymys - ainakin sen pitäisi olla sitä. Samalla kysymys on monitahoinen. Tässä pari näkökulmaa.
Kun kirkon työtä ja papin virkaa pidetään "urana" ja "työpaikkana" siinä missä mitä tahansa muutakin, on pelkästään luonnollista, että pappi tähyää kokemuksen karttuessa isompaa seurakuntaa ja parempia palkkoja. Tätä voidaan tietysti perustella sillä, että "tehtäviin kasvetaan" ja että on kynttilän pitämistä vakan alla, jos jäädään loppuiäksi pienen maalaisseurakunnan srk-pastoriksi. Samalla tässä kehityksessä on jotakin luotaantyöntävää ja kirkolle vierasta. Moni urakiipijä tuskin olisi saanut työllään ja julistuksellaan kootuksi yhtään ainoaa seurakuntaa, jos olisi pitänyt alkaa lähetystilanteesta. Valmiiden lampaiden villat ja liha kelpaavat, mutta ei niiden kokoaminen, paimentaminen ja hoitaminen. Kansankirkkotilanteessa hälyttävää onkin se, että verot kerätään ja palkka saadaan, vaikka kirkossa istuisi pyhästä toiseen kolme ihmistä, eikä heitäkään raukkoja olisi koskaan ruokittu puhtaalla evankeliumilla.
Toinen näkökulma on sitten tuo Rankista ja monia muitakin liippaava. Jarin tapauksessa lopputulos näyttää selvältä, mikäli hän olisi jatkanut virassaan. Itse asiassa hän näyttää kulkeneen raskaan tien loppuun saakka ja katsoneen kaikki mahdollisuudet. Siinä mielessä hän on minun mielestäni vapaa, eikä häntä voi syyttää lauman hylkäämisestä - varsinkin kun hän jatkaa laumansa hoitamista paikkakunnalla edelleen, mikäli tuo lauma paimenensa kutsuu.
Toiseksi tulee tietysti kysymys siitä, olisiko naispappeuskysymyksen ohittaminen mahdollistanut paikallaan pysymisen. Kristitylle, joka ei ole vakuuttunut virkauutuuden oikeellisuudesta ja joka siis katsoo, että kysymyksessä voi hyvinkin olla Herran käskyn rikkominen "pyhässä paikassa", vastaus on selvä: alipaimen kuuntelee Kirkon ylipaimenta ja toimii sen mukaisesti.
Ilman julkista tunnustusta ketään ei olisi kirkkohistoriassa hätistetty uskonsa vuoksi, ja vain kuusi kirjainta (revoco - peruutan) olisi päästänyt Lutherin rauhaan kardinaali Cajetanuksen kynsistä ja kirkollisen kurinpitomenettelyn seurauksista. Syntyi "Rooman kirkon autuas skisma" (J. Gerhard). Tiedä sitten, mihin tämä murrosaika johtaa, kun kansankirkko saa meillä yhä enemmän ja kiihtyvällä vauhdilla outoja piirteitä. M. Pentti et consortes katsovat niiden olevan Lutherin löytöjen soveltamista "uuden ajan uusiin tilanteisiin". Toisille ne vaikuttavat hyvin arveluttavilta kirkon peruskirjan valossa tai jopa sen vastaisilta. Ja jos Lutherin löydöistä puhutaan, keskeisimpiin niistä kuuluu se, että pyhä Raamattu on pyhän Hengen kirja, eikä Hengen ohjausta tule etsiä sanan ulkopuolelta vaan sanasta. Tämä koskee kaikkia kirkossa - paavista ja kirkolliskokouksista lähtien.
Pasi Palmu
Kälviä
Minusta ei ole 'ohjauksen hakemista Raamatusta', jos ohittaa galatalaiskirjeen selkeän viestin (Gal. 3:28) ykseydestä kansallisuuden, yhteiskunnallisen aseman ja sukupuolen yli ja tulkitsee korinttilaiskirjeen järjestyssääntöjä (1. Kor. 14:34) virkateologisesti. Minusta se on 'Raamatun ohjailemista' omiin tarpeisiinsa.
Martti Pentti
Kotka
Minusta tuollainen on valikoivaa raamatullisuutta. Luodaan yhä lisää kristittyjä jakavaa, kirkon perinteestä poikkeavaa ja siten kirkkoa hajottavaa käytäntöä, ja päätösten sinetiksi nostetaan jokin yksittäisestä raamatunkohdasta johdettu prinsiippi. SItten kysytään, miksi rikotte kirkon yhteyttä kun ette lähde tähän ja tuohon uutuuteen mukaan.
1. Korinttilaiskirjeessä Paavali kertoo saaneensa kuulla srk:n riidoista Khloen väeltä (1:11). Khloe-nimisellä naisella näkyy olleen tärkeä asema seurakunnassa, niin kuin tiedämme monella muullakin naisella olleen. Nämä samoin kuin Inkerin kirkon hurskaat äidit osasivat lukea Galatalaiskirjettä ja seurata muutakin apostolin opetusta ilman, että joutuivat hylkäämään 1. Kor:n ohjeet. Olihan monenlaisia ongelmia toki tuolloinkin, ja niitä saamme osaltaan kiittää siitä, että meillä on tänään sellainen hieno kirje kuin 1. Kor.
Mainos: Vietämme tulevan viikonlopun Kälviällä 1. Korinttilaiskirjettä opiskellen, alk. pe klo 18. Jos joku lukee tätä lähiseudulla, tervetuloa mukaan kurssille!
Pasi Palmu
Heipä hei. Hienoa, että keskustelu on näin aktiivista ja Martti Pentti jaksaa sinnitellä, vaikka onkin tässä viestiketjussa toistaiseksi selkeässä vähemmistössä.
Niinpä niin, kuka sitä kirkon yhteyttä oikein hajottaakaan? Tässäkin asiassa voi kumpikin osapuoli väittää, että pallo ei ole hänellä vaan toisella osapuolella. Eikä päästä yli eikä ympäri. Varsinkin tällaisissa tilanteissa meidän tulisi pidättäytyä yksipuoliselta toisen syyllistämiseltä ja tehdä kaikki voitava omantunnon puhtaana pitämisen puitteissa, että toisen syytöksille ei enää olisi senkään vertaa pohjaa kuin aiemmin. Jos olen rehellinen, minusta tuntuu, että tässä kirkon yhteyden hajottamisessa kukaan ei saa puhtaita papereita. En minäkään.
Jumala tietenkin on viime kädessä ylin auktoriteetti, en tahtonut sitä mitenkään kommentillani kieltää. Uskon kuitenkin, että Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa ja siksi kirkon oppien tulisi pohjautua siihen, miten Raamattua kokonaisuutena tulkitaan. Ja vaikka kuinka muuta väitettäisiin, väitän itse, että tästä prinsiipistä etäännytään hurjaa vauhtia, ilmeisesti sekulaarin median ja valtion taholta. Siksi suhtaudun hyvin epäillen valtion ja kirkon yhteyteen, jos se tarkoittaa sitä, että ajan henkeä (josta Raamattu nimenomaan puhuu hyvin negatiiviseen sävyyn) tulee seurata ja hyljätä vuosisatainen Raamatun opetuksiin pohjautuva perinne. Sitä voidaan perustella rakkauden korilla sun muulla "hömpällä", mutta ei se tule kuitenkaan kaikkiin uppoamaan.
Koska Raamatun kirjoittajat ja lukijat ovat ihmisiä, meillä on erityisen hyvä syy rukoilla Jumalaa, että hän Pyhän Henkensä välityksellä kirkastaisi meille Sanansa oikein. Omien korvasyyhyjen perässä Sanaa ei tule lukea, vaikka myönnänkin, että en tätä itsekään aina ole osannut varoa. Nytkin voisin enemmän rukoilla mitä Herra tahtoo minun tähän kirjoittavan.
Pyhä Henki toki johdattaa meitä. En kuitenkaan usko, että on itsestäänselvää, että evankelisluterilaissa kirkossa tehdyt päätökset olisivat kaikki oikeita ja Hengen johdatuksessa tehtyjä. Ihmiset ovat erilaisia ja vajavaisia. Ellei näin olisi, varmaan kaikki olisimme yhtä ja samaa kirkkoa, mutta nyt kuitenkin olemme jakautuneet ties kuinka moneksi - varsinkin protestanttisissa kirkkokunnissa.
Uuden ajan uusiin tilanteisiin? "Ei ole mitään uutta auringon alla." Saarnaajan kirja on joskus myös hyödyllinen. Monia asioita, mitä luulemme uusiksi, on kuitenkin tapahtunut ennenkin.
Martti, en ole yhtään vakuuttunut väitteestäsi, jonka mukaan Jari Rankinen olisi jättänyt laumansa. Huomattavasti vahvempia perusteluja saat lyödä pöytään ennen kuin väitteesi menee edes osittain läpi. Asian voi ajatella juuri kuten Olli ja Pasi ovat kirjoittaneet. Jari ehdotti monia käytäntöjä (mm. yksi pastori per messu tai Jarin pitämään jumiksia kirkossa jossa jo näin on), joita ei otettu kuuleviin korviin. Niiden avulla työvuorojärjestelyjä ei olisi edes tarvinnut tehdä ja Jari olisi voinut jatkaa virassaan taas siihen asti, kunnes olisi keksitty taas uusia konnankoukkuja. Mutta eihän se käynyt. Tietysti turha enää marista siitä, kun Herra on sallinut käydä näin. Mutta turha Jaria on laumansa hylkäämisestä syyttää.
Galatalaiskirjeen
"selkeä viesti" on toki selkeä, mutta en minä siitä mitään pappien sukupuoleen viittaavaa kyllä löydä, joskaan en myöskään ymmärrä esimerkiksi sitä, miksei nainen (myös pappi) voisi jakaa ehtoollista, kun sitä ei millään muotoa anneta pastoreiden tehtäväksi Ut:ssa. Kaikki olemme yhtä Kristuksessa Jeesuksessa, mutta olemme silti suomalaisia ja ruotsalaisia, miehiä ja naisia - suomalaiset puhuvat pääosin suomea ja ruotsalaiset ruotsia, naiset synnyttävät, miehet siittävät. Pappeus kristillisissä seurakunnissa voitaisiin hyvin toteuttaa aivan toisinkin, eikä siinä omasta mielestäni välttämättä tule nähdä eroja sukupuolten välillä, mutta en minä naispappeutta Gal. 3:28:lla lähtisi puolustamaan.
Herra antakoon lisää viisautta ja ymmärrystä! Ja heti tuli mieleen tämän kirjoitettuani eräs tärkeä asia. "Suurin niistä on rakkaus." Jumala on rakastanut meitä äärettömän paljon. Miksi se on meille ihmisille niin älyttömän vaikeaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme?
Anteeksi, että vuodatukseni oli näin pitkä ja paikoin vaikeaselkoinen. Herra armahtakoon meitä syntisiä - myös minua.
Siunauksin,
Tuomo Viherjuuri
Hki
Pasi Palmulle hieman evästä tuota opiskelua varten; 1 korinttilaiskirjeessä puhuttu chloeta ei ole sanottu seurakunnan kaitsijaksi vaan kysymyksessä on varakas rouva corintista, joka kertoi eteenpäin tietoa Paavalille (kristittyjen orjien?) kertomasta seurakunnan riitelystä. Yhtä hyvin voimme arvata, että chloe oli tuon riitelyn aiheuttaja. Chloe oli siis varakas nainen Korintista. Ei muuta.
Tässä oman raamattuni kohta, suomalaista raamattua ei nyt ole tähän hätään.
"For it hath been declared unto me of you,my brethren, by them which are of the house of Chlo'-e, that there are contention among you."
Tuosta on vedetty sitten johtopäätös että "naisilla oli merkittävä asema alkukirkossa"!
Hupaisaa, mutta valheellinen vääristely raamatusta.
Nettiraamatussa luterilainen käännös menee näin:
"Olen näet saanut kuulla Khloen väeltä, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja"
Tuossakin käännöksessä väellä tarkoitetaan talon palvelijoita. vrt. "väentupa, väki, palvelusväki"
Matti Vehviläinen
Kerava
Jari Rankisen ratkaisuja en pysty arvioimaan tuntematta kaikkia niihin vaikuttavia seikkoja. Ajatukseni laumansa jättävästä paimenesta nousi Olli Lehdon lainaamasta raamatunkohdasta. Naisten vihkiminen papeiksi näyttää olevan joillekin kirkon 'laumaa' uhkaava 'susi'. Miten tällaiseen uhkaan sitten suhtaudutaan? Eikö väistäminen ole samaa kuin pako? Toinen ratkaisu olisi oman puhdasoppiseksi määritellyn virkakäsityksen uhraaminen ja suostuminen tuon 'suden' kohtaamiseen kaikenlaisessa yhteistyössä.
Se tietysti pelottaa, että 'susi' osoittautuukin 'lampaaksi' ja vakaumus sen arvoiseksi, että siitä joutikin jo luopua.
Martti Pentti
Kotka
En todellakaan ehdota korinttilaiskirjeen ohjeiden väheksymistä. Seurakunnan kokousta hälinällään häiritsevät rouvat olisivat minustakin vähintäänkin kiusallisia. Onneksi aikamme naiset osaavat käyttäytyä paremmin kuin ensimmäisen kristillisen sukupolven uudesta vapaudestaan innostuneet korinttilaiset sisaremme.
Martti Pentti
Kotka
PS Pasi Palmu et consortes: Theologum usus linguae latinae probiorem non facit.
Niin viisashan olisi opetellut latinaa ja kreikkaa. Ja raamattua sitä kautta lähempänä alkuperää.
Mutta omalta osaltani epäluottamukseni luterilaista kirkkoa kohtaan on niin perustavaa laatua - on ollut jo 80-luvulta lähtien etten luota heikäläisten tarjoamiin raamatunteksteihin tai niiden tulkintoihin - että olen katsonut viisaimmaksi aina tarkistaa asiat oikeasta raamatusta eli King Jamesin versiosta.
Olen ajatellut asian niin, että raamattu varmaankin käännettiin englanniksi kauan ennen suomenkielisiä versioita, joten se käännös lienee oikeampi.
Perkeleen ja antikristuksen suurin ja onnistunein petos on ollut uskottelu ettei häntä ole olemassa.
Luterilaisessa kirkossa saamme nähdä antikristuksen hengen toiminnassa aivan käytännön tasolla. Antikristuksen henki tuhoaa hitaasti ja varmasti koko luterilaisen kirkon. Uskovat hätistetään pois. Pyhää Henkeä ei tunneta vaan tunnetaan paha henki.
Näin minä asiat näen.
Matti Vehviläinen
Kerava
Matti Vehviläinen, tarkoititko, että olisin väittänyt Khloe-nimistä naista seurakunnan kaitsijaksi? Se olisikin juuri sitä valikoivaa ja tarkoitushakuista raamatullisuutta, joka pyrkii selittämään lähes kaikki UT:ssa mainitut naiset seurakunnan kaitsijoiksi tai apostoleiksi.
Sitä et varmaan halua kuitenkaan kiistää, että näillä monilla naisilla oli merkittävä paikkansa alkukirkossa. Tutustuminen mm. Foibeen tai Apollosta kasteasiassa opettaneeseen Priscaan riittää tähän johtopäätökseen.
Itse en usko, että Khloe ja hänen huoneväkensä olisi näitä kiistojen aiheuttajia. Näyttää pikemminkin siltä, että Paavali näkee vaivaa etsiäkseen jonkun, joka ei olisi kiistojen keskellä, jotta ei vain heittäisi lisää bensaa riitojen liekkeihin apostolisella arvovallallaan. Hänhän pyrkii tässä yhteydessä juuri osoittamaan ryhmäkuntiin jakautumisen mielettömyyden.
Martti Pentille totean vain, että ainakaan minä en pidä naispappeutta "sutena", vaan suden eli hajottajan yhtenä temppuna. Tietänet myös, että olen aikoinani kasvanut pitämään uutta virkajärjestystä aivan luonnollisena. Enemmän naispappeuden vastustaminen kummastutti. Sittemmin olen päätynyt tarkistamaan käsityksiäni, joten mm. minun kohdallani tuo suosittelemasi totutteleminen tuskin toisi mitään tajuntaa räjäyttävää. En kaipaa vanhaan.
Varmaan huomiosi latinan lätinästä on aiheellinen - suomi riittäköön. Tykkäsin vain sanan consors konnotaatioista, ja siksi se tuli naputeltua spontaanisti. Tämähän on samalla tällaista ilottelua. Koetan tehdä parannusta ja olla siedettävämpi keskustelija silloin harvoin, kun ehdin ja jaksan osallistua. Sitäkin on minusta ollut hyvä treenata, ettei aina tarvitse sanoa viimeistä sanaa kaikkeen.
Pasi Palmu
Kälviä
Jatka toki kasvamista, Pasi Palmu, ettet sitä viimeistä sanaa tarvitsisi, mutta suothan edelleen meille heikommille mahdollisuuden jatkaa halutessamme keskustelua ettemme heikkouttamme ja pelokkuuttamme jättäisi mielipidettämme sanomatta.
Joku ehkä ajattelisi meidän viimestä sanaa halajaman. Pois se meistä! Vaatimattomuus olkoon hyveemme.
Meillä ei ole Uudesta Testamentista mitään tietoa olemassa, jossa vahvistettaisiin naisväen merkittävät asemat alkuseurakunnissa. Näin ollen joudumme turvautumaan Paavalin opetuksiin, eli nainen seurakunnassa vaietkoon ja seurakunnan palvelija olkoon yhden vaimon mies.
Tuossa televisiossa virkapappi, nainen kertoi ettei hän vihkisi homoparia kun siihen ei ole kaavaa. Eipä tuo ottanut sitten kantaa vihkisikö ollenkaan. Käärmeen oveluus ja peruskierous. Siinä ei suoraa suomua ole.
Siinä samassa piispakin yritti jotain ykistä, mutta kyllähän se kävi selväksi ettei piispalla mitään muuta mielipidettä ole kuin että hallelujaa valtiovalta ja että jos yhteiskunnan huipulta asti tulee positiivista homoviestiä niin eiköhän mekin poijaat maalata kirkot sateenkaaren värisiksi.
Tulette vielä senkin näkemään, että kirkon sisustat ja kuosit tulevat fyysillisestikin muuttumaan. Aletaan lisäillä "raamatullisia" kuvia, joissa on joku "pyhä-chloe Korintista". Pian ollaan yhtä sekaisin kuvainpalvonnassa ja patsaiden kumartamisessa kuin katolinen kirkko konsanaan. Onhan se toisaalta varmasti kätevää kun on joka tilanteeseen sopiva pyhimys; kukaan tosin ei niitä tuhansia pyhimyksiä muista ulkoa, kai ne jossain kirjoissa ja kansissa on tallessa Vatikaanissa.
Eipä silti, katoliset kirkot ovat kyllä hengellisempiä kuin suomalaiset, ruotsalaiset ja saksalaiset luterilaiset valtiolliset kanakopit, betonijärkäleet, jotka eivät kuvasta uskon lujuutta vaan valtiovallan uskoa omaan järjestelmäänsä.
Raamatulla ei ainakaan voi luterilaisen kirkon hapatusta ja luopumista kristinuskosta perustella. Syyt ovat muualla. Ne ovat siinä ettei kirkkoa ole erotettu valtiosta. On muutettu kirkon oppi. On takerruttu Lutherin kehittelemään uusoppiin lapsikasteesta. On päästetty Jezebel Herran Huoneen vartijaksi. Halutaan jokainen perversio kirkon huomaan.
Tässä on nyt tulos. Virkapapit, leipäpiispat ovat tämän ajan fariseuksia, kirjanoppineita jotka naulitsevat ristille jokaisen, jossa Kristuksen henki vaikuttaa.
Kun tuossa Nokia Missio ilmoitti perustavansa uuden kirkkokunnan niin hetikohta Tampereella ilmoitti luterilainen kirkko perustavansa evankelisen liikkeen, joka kannattaa naispappeutta.
Luterilainen kirkko alkaa näyttää perin ilkeältä, häijyltä ja ahdistavalta virkakoneistolta, joka pyrkii jyräämään hengellisellä tasolla kaikki ketkä se katsoo vastustajikseen.
Meillä on eräänlainen kirkkopoliisi, jolla on gestapon valtuudet valtiovallalta ja jonka jäsenet ovat valtion eli kirkon viroissa.
Ei ole ihme että kirkot kumisevat tyhjyyttään. Rotat siellä pian jakavat ehtoollista eikä sinne enää ihmisiä sovi sekaan.
Matti Vehviläinen
Kerava
Uuden testamentin eri kirjoittajat ymmärtävät apostolin viran hyvin eri tavoin. Luukas pitää kiinni luvusta kaksitoista eikä siis anna apostolin arvoa Paavalillekaan. Paavali taas pitää kiinni Kristukselta saamastaan kutsusta toimia apostolina. Heprealaiskirje antaa apostolin arvon vain Jeesukselle. On siis vaikeaa määritellä apostolisuuden merkitystä. Sellainenkin ajatus on raamatullinen, että kirkko kokonaisuudessaan on kutsuttu Herran apostoliksi. Samalla tavalla kaitsijan ja vanhimman tehtävät voi ymmärtää eri tavalla riippuen Uuden testamentin kirjoittajista. Kirkko järjestyi ja jäykistyi vasta vähitellen sellaiseksi, jota 'perinteisen virkakäsityksen' kannattajat pitävät alkuperäisenä. Rooman valtionuskonnoksi muuttuessaan se otti mallia legioona-armeijan arvoasteikosta ja samalla omaksui sotilaallisen naimattomuusihanteen. Varmaankin tässä vaiheessa naiset lopullisesti syrjäytyivät seurakuntien vastuuta kantamasta. Minun on vaikea nähdä tässä mitään kristillistä tai raamatullista.
Martti Pentti
Kotka
Niin minunkin, jos se olisi mennyt ihan noin. Hellenismihypoteesit, varhaiskatolisen kirkon raju institutionalisoituminen ym. paljon kuullut teoriat kristillisyyden degeneroitumisesta ovat paljolti uusprotestantismin isien tuotantoa, jota hyväksi käyttämällä on aikojen saatossa todettu paljon klassista kristinuskoa myöhäsyntyiseksi ja ei-alkuperäiseksi. Tähän koriin on tunnetusti laitettu Kristuksen neitseestäsyntyminen, Jumalan Pojan asema, sovitusoppi, sakramenttirealismi, virka, kirkko... Ketä mikäkin huvittaa ja ennen kaikkea sitä, mikä ei huvita. Teesi on palvellut yhtä hyvin sakramentteja pelkääviä ja pyhimyksiä kavahtavia vasemman laidan protestantteja kuin kaikkea dogmatismia inhoavia liberaaliprotestantteja. Teesissä on kyllä todettu olevan myös omat heikkoutensa, joten ei tuo Pentin kuvaama kehityskulku ihan yksi yhteen objektiivisuuteeen pyrkivän historian tutkimuksen kanssa mene.
Sanan 'apostoli' erilainen käyttö UT:ssa ei vie sekään meitä puusta pitkään, yhtä vähän kuin se, että suomen kielessä papilla tarkoitetaan yleensä pappisvirkaan eli pastoriksi vihittyä toisin kuin monissa muissa kielissä, joissa ero uhripappeuden / uskovien yhteisen pappeuden ja paimenen viran välillä on selvä. Sitä paitsi en ymmärrä, mistä Martti Pentti johtaa ajatuksen, ettei Luukas pitäisi Paavalia apostolina. Mm. Ap.t. 14:3ss puhuu päinvastaista - siellä apostoleina mainitaan Paavali ja Barnabas. Sana apostoli on sinänsä ihan normaali kreikan sana, jolla on kaksi merkitystä: 1) lähetti, lähettiläs, 2) apostoli. Jos siis vaikka latinankielinen Johanneksen evankeliumi puhuu Kristuksesta pastor bonuksena, ei siitä voida tehdä sitä johtopäätöstä, että Kristus on ainoa pastori eli paimen. Hän on kylläkin ainoa pastor bonus (Hyvä Paimen) ja ylipaimen, samoin kuin hän on "tunnustuksemme apostoli ja ylipappi" (Hepr.3:1). Hän sitten kutsuu Kirkkonsa välityksellä apostoliseen virkaan heitä, joita sanan mukaan siihen voidaan kutsua, ja lähettää paimenet laumaansa varten. On jo puhuttu, että muitakin laumoja on kuin tämä meidän karsinamme. Samoin on myös erilaisia paimenia, kuten Kristus Joh. 10:ssä puhuu.
Pasi Palmu
Kälviä
Aimo T. Nikolainen (varmaankin 'uusprotestantismin isien' joukkoon kuuluva?) kirjoittaa: "Koska Barnabas ja Paavali eivät voineet sijoittua apostolien lukuun, Luukas esittelee heidät Antiokian seurakunnan profeettojen ja opettajien luettelossa (Apt 13:1) tekemättä eroa näiden kahden viranhaltijaryhmän välillä. Profeetaksi hän esittelee myös Paavalin myöhemmän työtoverin Silaksen (15:32), ja apostolin nimityksen saavat Barnabas ja Paavali vain kerran (14:4,14) Luukkaan seuratessa tarkasti lähteensä sanamuotoa.
Pasi Palmun lause "Hän (Jeesus) sitten kutsuu kirkkonsa välityksellä apostoliseen virkaan heitä, joita sanan mukaan siihen voidaan kutsua" on mielestäni outo. Siitä saa käsityksen, että sana (Raamattu) olisi rajoittamassa Jeesuksen valtaa valita työhönsä keitä hän parhaaksi näkee. Samoin se viittaa kirkkoon kutsun välttämättömänä välittäjänä. Matteuksen lähetyskäsky kuvaa asiat toisin, sen mukaan Jeesukselle on annettu kaikki valta ja hän itse on seuraajiensa kanssa maailman loppuun asti.
Martti Pentti
Kotka
Täsä kohden Aimo T. Nikolaisen tendenssihakuinen eksegeesi ei kestä selvien tosiasioiden valossa.
Luterilainen ei ole hurmahenki - sana on Jeesuksen sana. Muuta Jeesusta emme tunne kuin sanan ilmoittaman.
Pasi Palmu
Eipä 'perinteisen virkakäsityksen' kannattajienkaan tendenssihakuinen eksegeesi sen kestävämpää ole tosiasioiden valossa.
"Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä pysyisin heissä (Joh. 17:26)." Onko näin läheinen yhteys Jumalan rakkauteen ja Jeesukseen epäluterilaista hurmahenkisyyttä? Jos on, luovun mieluummin luterilaisuudesta.
En ehkä ymmärtänyt Martti Pentin kysymystä ja perutelua ihan oikein, mutta tuo ylimmäispapillinen rukous on kaikessa syvällisyydessään minustakin valtava. Ja kun me syntiset luodut emme Isän ja Pojan valtaviin syvyyksiin ja korkeuksiin pääse tunkeutumaan, on sitäkin upeampaa, että Herra vähää ennen Martti Pentin lainaamaa kohtaa avaa meille ainoan oven tähän todellisuuteen: "Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus." (Ap.t. 17:17)
Älä mieluummin luovu luterilaisuudesta ainakaan näiden kirjoitusten tähden. Uusprotestantismin isistä en sen sijaan pitäisi kovin innokkaasti kiinni enkä kaikista redaktiokriittistä menetelmää ylikorostavista eksegeeteistä.
Pasi Palmu
Kälviä
PS. Terveiset raamattukurssiltamme. On ollut upeaa tutkia motivoituneen porukan kanssa elämän tärkeimpiä asioita! Tultiin juuri nuorten illasta.
Pasi, tarkoitit varmaan Joh. 17:17 etkä Apt 17:17. Johanneksen evankeliumin alku kertoo mitä tai oikeammin ketä Jumalan sanalla (logos) tarkoitetaan (Joh. 1:14).
Apostolien tekojen kohta kannattaa kyllä lukea vaikkapa käytännön ohjeena saarnaviran hoitoon.
Martti Pentti
Kotka
Siinäpä se (Johanneksen evankeliumia tosiaan tarkoitin). Juuri tästä syystä luterilaiselle kristitylle ulkonainen sana onkin luovuttamaton. Vain sanan kautta uskomme Kristukseen, sanan kautta hän on kirkossaan läsnä ja sanan välityksellä saamme Pyhän Hengen. Vaikka ulkoinen sana ei olekaan sinänsä sama asia kuin Jumalan persoonallinen sana, meidän ei, sikäli kun olemme luterilaisia, kuulu etsiä elävää Jumalaa ja hänen pelastavaa tuntemustaan muuten kuin ilmoituksen sanan kautta.
Tässä myös kulkee luterilaisen raamattukäsityksen raja sellaisiin "raamattu-uskollisiin" reformoituihin suuntiin, joille sana on sinänsä kyllä luotettava mutta lähinnä vain informaatiota. Ulkoinen Sana on todella Pyhän Hengen kulkuväline ja on niin ollen täynnä voimaa ja elämää. Ja vaikka "raamatullinen" kristillisyys vielä jaksaisikin säilyttää uskonsa ulkonaisen sanan armonvälineluonteeseen, alkavat yleensä hengellistävät ja symbolisoivat selitykset silloin, kun Raamattu puhuu vaikkapa kasteesta uuden syntymisen pesuna. Silloin vesi pitää aivan välttämättä selittää joksikin muuksi kuin vedeksi (esim. Joh. 3:5). Minusta tälle analoginen tapaus on, jos ulkonainen, apostolinen, julistettu ja kirjoitettu sana Joh. 17:17:ssa jotenkin erotettaisiin Kristuksesta ja hänen tuntemisestaan. Se juuri olisi Lutherin tarkoittamaa hurmahenkisyyttä.
Saimmekin Apostolien teot raamattupiirissämme loppuun toissa keskiviikkona. Pari vuotta niitä luettiin, mutta alkuluvut pitäisi taas kerrata. Tuntuu niin ajankohtaiselta nimenomaan kirkkokysymyksen, saarnaviran hoitamisen ym. kannalta.
Pasi Palmu
Kälviä
Oletko, Pasi, kuullut sellaisesta yhteyden etsimisestä Jumalaan, jota kutsutaan rukoukseksi? Sallitaanko se luterilaisillekin?
Martti Pentti
Kotka
Kyllä sallitaan. Siihen jopa kehotetaan painokkaasti, niin kuin voit lukea Vähästä katekismuksesta, Isä meidän -rukouksen selityksistä. Mutta hyvä on huomata, miten Jumalan sana on tässäkin koko ajan mukana ensimmäisestä pyynnöstä alkaen:
"Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Mitä se merkitsee? Vastaus: Jumalan nimi on kyllä sinänsä pyhä, mutta me pyydämme tässä rukouksessa, että se pyhitettäisiin meidänkin keskuudessamme.
Miten se tapahtuu? Vastaus: Kun Jumalan sanaa opetetaan puhtaasti ja selkeästi ja me Jumalan lapsina myös elämme sen mukaan. Auta meitä siihen, rakas taivaallinen Isä! Mutta joka opettaa ja elää toisin kuin Jumalan sana opettaa, se häpäisee keskuudessamme Jumalan nimen. Varjele meitä siitä, taivaallinen Isä!"
Sama linja jatkuu heti toisen pyynnön selityksessä:
"Tulkoon sinun valtakuntasi.
Mitä se merkitsee? Vastaus: Jumalan valtakunta tulee kyllä itsestäänkin, ilman rukoustamme, mutta me pyydämme tässä rukouksessa, että se tulisi meidänkin luoksemme.
Miten se tapahtuu? Vastaus: Taivaallinen Isä antaa meille Pyhän Henkensä, niin että me hänen armonsa vaikutuksesta uskomme hänen pyhän sanansa sekä elämme Jumalan omina täällä ajassa ja siellä iankaikkisuudessa."
Luterilainen rukousmeditaatio ei ole tyhjyyteen vaipumista eikä oman sisimmän kuuntelemista tms. Se on Jumalan sanan märehtimistä. Se avaa rikkaat laitumet ja virvoittavat vedet juuri siksi, koska sanan kautta tulee Pyhä Henki. Tämä sanakeskeisyys on merkittävänä erona keskiaikaisen mystiikan ja luterilaisen mystiikan välillä.
Pasi Palmu
Kälviä
Minulla on hyllyssäni M. Ivalon 600-sivuinen Höyryveturit ja niiden hoito. Sitä voi syystä sanoa täydelliseksi ilmoitukseksi höyryvetureista. Silti Kotkan asemalle museoituun vaihtoveturi 'Kanaan' tutustuminen antaa paljon enemmän kuin kirjan lukeminen. Vaikkapa Porvoon höyryfestivaaleilla voi nousta hengittävän ja lämpimän höyryveturin vetämään junaan, jolloin Kotkan kylmä ja liikkumattomuuteen tuomittu 'Kana' unohtuu.
Kun puhumme Jumalasta, käsittelemme moninkertaisesti suurempaa asiaa kuin ihmisen tekemät kulkuneuvot. Häntä ei saa sulkea kirjan kansien väliin. Hän on elävä ja kaikkialla läsnä.
Martti Pentti
Kotka
Aavistelinkin, ettei tämä keskustelu Sanan/sanan merkityksestä krisillisyydessä ole pelkkää sanailua (jolloin 32 kommenttia lyhyeen blogi-viittaukseen olisi ollut vähän ylimitoitettua). Tämä keskustelu uhkaa paljastaa ison, uskon perusteisiin ulottuvan eron.
Jos siis Martti puhut pyhästä Raamatusta "ihmisten tekemänä kulkuneuvona" ja annat valitsemallasi monikkomuodolla ymmärtää, että vastaavanlaisia voisi olla monia muitakin samanlaisia, olet tosiaan irtautunut luterilaisen raamattukäsityksen perusteista. Luterilaisille Raamattu on Pyhän Hengen kirja ja täysin oma lajinsa (sui generis). Se ratkaisee, onko jokin käsityksemme kaikkialla läsnäolevasta Jumalasta ja hänen tahdostaan oikea vai väärä.
Samalla portit on potkaistu sepposen selälleen subjektiiviselle minä-teologialle tai sen institutionaaliselle sovellutukselle. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että kun riittävä määrä ihmisiä määrittelee totuuden toisin kuin se on ennen määritelty ja hyväksyttää sen tietyn hallinnollisen proseduurin (kirkolliskokous) kautta, niin sille on kutakuinkin jumalallisen oikeuden perusteella osoitettava kuuliaisuutta. Siksipä et(te) suo vähintäkään ymmärtämystä niille, jotka käytännössä torjuvat naispappeuden, vaikka juuri tällä käytännöllä on kirkon yhtenäinen traditio puolellaan. Silti voitte samaan aikaan ajaa kirkon perinteelle ja Raamatun yhtenäiselle ilmoitukselle vieraita ihanteita ja ilmeisesti myös käytäntöjä (nimesi on Tulkaa kaikki-porukan listoilla). Sellainen toimintahan osoittaisi tällä hetkellä mitä suurinta uskottomuutta kirkon tunnustamalle totuudelle (ei esim. ole yhdentekevää, elääkö kristitty avosuhteessa vai avioliitossa), mutta kaikki näyttäytyy toisessa valossa, kun omaksutaan se uususkonnollinen ajattelutapa, että totuus löytyy subjektiivisen minä-uskon metodein ja Jumalan "todellisen tarkoituksen" ("rakkauden" tms.) löytämisestä ohi muuttumattoman ilmoitussanan.
Pasi Palmu
Kälviä
Mikä ja mitä on kristitylle Sana; mikä on sen tarkoitus ja merkitys ja mikä on toisaalta Hänen olemuksensa, kuka Kristus on?
Tämä on todella tärkeä kysymys jokaiselle, joka haluaa olla kristitty!
Pasi Palmu vastasi hyvin Pentti Martille tähän aiheeseen liittyen.
Ja onneksi myös Sana opettaa asiasta selkeästi, mm. seuraavat kohdat valaisevat asiaa jo hiukan: Joh.1:14; Hepr.4:12 ja 2Tim.3:16:
"Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta."
"Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija..."
"Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa..."
Emme voi erottaa Kristuksen persoonaa Raamatusta, Jumalan Sanasta, ja varsinkaan asettaa noita kahta vastakkain, siis kilpailevaan asemaan toisiinsa nähden. Kristus tulee luoksemme Sanassa, ja toisaalta Hän on itse tuo Sana.
On muuten mainio juttu, että tämän blogin viesteissä on käsitelty useita tärkeitä uskomme ja Raamatun sanoman perusasioita, ja monta hyvää puheenvuoroa onkin saatu kuulla. Kun katsomme taaksepäin niin muistamme, että kaikki alkoi paimenvirkakysymyksestä ja siihen liittyvistä ikävistä riidoista hallintofundamentalismeineen, se näyttää tosin jatkuvan vielä...
Jos siis jotakin ikävää ja traagista, niin myös jotakin virkistävää, iloista ja hengellisesti rakentavaa! :-)
Ja niinhän se on, että kristitty on jatkuvasti kohti täydellistä iloa matkalla, iloitaan siitäkin! :-)
Olli Järvinen
Turku
Pasi, taidat käydä vähän liian kovilla kierroksilla! Kulkuneuvoilla tarkoitin höyryveturia ja muita vastaavia. Jos koneesta kertova kirja on vain aavistus itse laitteesta, sitä suuremmalla syyllä Jumalasta kertova kirja - Raamattukin - on vain summittainen luonnos siitä, millainen Hän todella on. Meille vajavaisille ihmisille Raamattu on toki enemmänkin kuin riittävä ilmoitus kolmiyhteisestä Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Uskon kohdetta siitä - uskon työkalusta - ei kuitenkaan saa tehdä.
Martti Pentti
Kotka
Kyllä minä harkiten yritin sanani asetella ja tekstisi lukea ja juuri siksi oletinkin, että sinäkin vastasit höyryveturimetaforallasi aiempaan kirjoitukseeni. Totesinhan tuossa ylempänä Raamatusta ja sen mukaisesta julistuksesta näin: "Ulkoinen Sana on todella Pyhän Hengen kulkuväline ja on niin ollen täynnä voimaa ja elämää." Oletan, että keskustelemme, ja siksi ymmärsin, että annoit valitsemallasi sanalle saman merkityksen joka sillä oli edellisessä viestissäni. Nähtävästi välillä tapahtui merkityksen muuttuminen, jota en huomannut.
Et kylläkään vähääkään korjannut tulkintaani vastauksellasi. Maamoottorin käynnistyskierroksillakin ennättää näkemään, että piirrät analogiaa jonkun junaopuksen ja Jumalan sanan välille. Analogiasi voi tosiaan olla oikea, jos Raamattu substanssinsa - omimman olemuksensa - kannalta olisi vain kirja, jonka "kansien väliin Jumalaa ei saa sulkea". Mutta kun se luterilaisen käsityksen mukaan on Jumalan oma sana, joka ilmentää niitä ominaisuuksia, joita Jumalan sanalla todella on. Siksi viimeisimmän kommenttisi sanavalinnat: "Jumalasta kertova kirja", "summittainen luonnos", "uskon työkalu" eivät valitettavasti pistäneet minua miettimään, teinkö ehkä liian pikaisen johtopäätöksen paria kommenttia aiemmin. Jumalan sana vai sanaa (sanoja) Jumalasta? Toistaiseksi vastauksesi pakottavat minut ajattelemaan, että kallistut jälkimmäiselle kannalle.
Pasi Palmu
Kälviä
Apostolisessa uskontunnustuksessa ilmaisemme uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Henkeen. Raamattu on kirja, joka ilmoittaa meille Jumalan. Siinä sanotaan, että Jumalan Sana, jonka kautta kaikki on luotu, on tullut keskellemme Jeesuksessa. Siinä sanotaan myös, että kristillinen kirkko on ylösnousseen ja taivaaseen astuneen Jeesuksen ruumis maan päällä. Henki on lähetetty vahvistamaan ja ohjaamaan kirkkoa. Raamattu on kirja, jonka merkitys on sen sisältämässä ilmoituksessa.
Joskus ajattelen, että Raamattu on ikkuna, jonka läpi voi nähdä Jumalan. Ikkunaa itseään ei kannata jäädä ihailemaan.
Martti Pentti
Kotka
pena sanoi:
"Ikkunaa itseään ei kannata jäädä ihailemaan."
Kyllä katedraalien ikkunat ovat useinkin ihailemisen arvoisia.
Olli Lehto
Kangasala
Raamatun merkityksestä keskusteltaessa näyttää Toiseen kirjeen korinttilaisille 3. luku olennaisen tärkeältä. Siinähän sanotaan näin: - Olettehan te selvästi Kristuksen kirje, jonka kirjoittamisen hän uskoi meille. Tätä kirjettä ei ole kirjoitettu musteella vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan ihmissydämiin (3). Jumalan Sana siis elää, liikkuu ja vaikuttaa myös seurakunnan keskellä, sydänten kesken.
Näinkin tuossa luvussa sanotaan: - Hän on myös tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi (6). Kirjaimella Paavali tarkoittaa kivitauluissa Moosekselle annettua lakia. Hengestä sanotaan myöhemmin: - Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki (17, 18).
Martti Pentti
Kotka
Lähetä kommentti
<< Home