Oi katsohan lintua oksalla puun

On ollut melko kiireinen viikonvaihde. Eilen lauantaina kastoin pienen Neean. Vihin vanhemmat aikanaan avioliittoon ja nyt sain kastaa Jumalan lapseksi heidän esikoisensa.

Lauantai-iltana oli nuortenilta Porissa. Ilta alkoi ehtoollismessulla Länsi-Porin kirkossa. Messun jälkeen suuri nuorten joukko pakkautui omakotitalon olohuoneeseen, makuuhuoneeseen ja keittiöön. Oli hyvin puhuttelevaa kuunnella nuorten puheenvuoroja. Nuoret ovat tosissaan. Heidän puheenvuoroistaan välittyi se, että he elävät uskoa todeksi, myös arjessa.

Tänään Karkun evankelisella opistolla toimitettiin sanajumalanpalvelus. Sali oli melkein täynnä väkeä. Olisiko osallistujia ollut noin 120? Päivän virren aikana lapset lähtivät pyhäkouluun. Pyhäkoululaisia oli melkein 20. Sanajumalanpalvelus toimitetaan opiston salissa huhtikuun joka sunnuntai klo 11. Lämpimästi tervetuloa. Kerro tästä mahdollisuudesta muillekin.

Illalla olin Lapissa - en Pohjois-Suomessa vaan Rauman lähellä. Nuorten aikuisten illassa kerroin Afganistanista, kriisinhallintaoperaatiosta siellä ja papin työstä kriisinhallintaoperaatiossa.

Jos suunnitelma, josta olen kertonut nettipäiväkirjassani 14.3. ja 28.3., toteutuu, ehkä saan tulevaisuudessa tehdä tämänkaltaista työtä. Tuntuu oikein mukavalta, innostavalta. Hetki sitten tukirenkaaseeni ilmoittautui perhe, jonka äiti ja isä olivat aikanaan rippikoulussani. Nyt renkaassa on 96 perhettä tai yksittäistä tukijaa.

Päivällä Vammalassa oli Laulunjäljet-tilaisuus. Tilaisuus oli osa Kannel soikoon! -tapahtumaa. Tapahtumassa lauletaan evankelisen liikkeen laulukirjaa Siionin Kannelta. Lauloimme laulun Oi katsohan lintua oksalla puu.

Oi katsohan lintua oksalla puun,
se laulaa niin kauniisti aina.
Se Korkeimman kiitokseen aukaisee suun,
kun huolet sen mieltä ei paina.
Se laulaen Luojaansa kiittää.

Ei kylvä, ei niitä, ei aittaansa tuo
se seuraavan päivänkään ruokaa.
Ei murheiden painaa se mieltänsä suo,
ei huomisen huolia huokaa,
vaan silti ei puutetta kärsi.

Jo aamulla alkaa se laulaen työt
ja päättää ne lauluilla illoin.
Niin rauhassa oksalla nukkuu se yöt,
kuin vuode ois peitetty villoin,
ja kattona sillä on taivas.

Oi jospa kuin lintunen laulaen vain
myös lähteä päivääni voisin.
Kun eilenkin Herralta hoitoa sain,
niin nytkö hän toimisi toisin?
Ei lapsensa tarvitse surra.

Hän autuudellansa on vaatettanut
ja lapseksi ottanut kerran.
Hän kasteessa on minut armahtanut
ja vieläkin antaa sen verran
kuin tarvitsen päivästä päivään.

Kai kaikilla päivillä murheensa on,
vaan Herra ei liiaksi anna.
Kun vain Isän armo on muuttumaton,
en huomisen huolia kanna,
mä kalliimpi lintuja taivaan.

Vaimoni Minna piti tilaisuudessa alla olevan puheenvuoron. Hän kertoi, miksi tämä laulu on jättänyt häneen jäljen.

- Minusta tuntuu, että olen osannut tämän laulun aina. En muista, milloin ja missä tilanteessa sen olen oppinut. Lapsuudenkodissani ei laulettu virsiä eikä hengellisiä lauluja, joten hyvin todennäköisesti ole oppinut tämän laulun koulussa.

Jo alakoululaisena minua puhutteli laulun sanoma, turvallinen luottamus Jumalan huolenpitoon. Lapsena mietin usein, että voiko sitä todella suhtautua elämään noin kevyesti, että iloisena ja huolettomana vain kiittäisi Luojan hyvyydestä. Lapsuuteni aikuiset suhtautuivat elämään kovin eri tavalla. Sitä voisi kuvata suomalaisuudesta kertovan laulun sanoin: "On täällä elämä raskasta työtä ja siinä harvemmin on onni myötä". Elämä on raskasta, täynnä vaikeuksia ja vain harvoin siinä on ilonaiheita. Niin tuntuivat lapsuuteni aikuiset ajattelevan.

Vanhempieni erotessa muistan usein miettineeni tätä laulua. Avioerot eivät olleet 70-luvun lopulla yhtä yleisiä kuin nyt ja monta kertaa ihmiset suhtautuivat surkutellen minuun ja sisareeni. Eräissä sukujuhlissa sukulaismies kysyi meiltä, että miten te nyt pärjäätte kun ei teillä ole isääkään. Vastasin hänelle, että onhan meillä Taivaan Isä. Muistan, miten ivallisesti hymyillen tämä mies hymähti: "Vai niin." Vaikka kristillisistä asioista en silloin paljon ymmärtänyt, halusin kuitenkin luottaa siihen, että on olemassa hyvä Taivaan Isä, joka pitää huolen paitsi taivaan linnuista myös pikkutytöistä.

Rippikoulussa sain kuulla, että minä todella olin Jumalan lapsi. Jumala oli ottanut minut lapsekseen, kun minut oli pienenä vauvana kastettu. Opin, että Jeesus on kuollut minun puolestani ja saan syntini anteeksi. Jumalan lapsena olen Jumalan rakkauden ja huolenpidon kohde.

Opin myös, että Jeesus on todella kehottanut olemaan murehtimatta ja luottamaan Taivaallisen Isämme huolenpitoon. Vuorisaarnassa Jeesus sanoo: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”

Vaikka tämän tiedänkin, tosi helposti minä kuitenkin murehdin ja huolehdin kaikenlaisista asioista. Ensireaktioni eteen tuleviin vaikeuksiin on yleensä se, että näen kaikessa vain synkät puolet. Oltuamme muutaman vuoden naimisissa mieheni Jari alkoikin leikkisästi sanoa, että asiat eivät koskaan ole niin huonosti kuin Minnan ensivaikutelma antaa ymmärtää.

Nuorena äitinä huolehdin usein, osaanko olla hyvä äiti, miten pärjään vauvan kanssa, osaanko kasvattaa poikia, miten selviän uhmaikäisen kanssa … Poikia nukkumaan laittaessa minulla oli tapana laulaa hengellisiä lauluja. Se tyynnytti minun levottoman mieleni, joka hiljaisuuden tullen alkoi murehtia milloin menneitä ja milloin tulevia asioita. Laulaen olin rauhallisempi ja paremmin läsnä noissa hetkissä. "Oi katsopa lintua oksalla puun" oli usein ohjelmistossani. Kunnes yhtenä päivänä päiväunilleen menevä esikoisemme sanoi: "Äiti, älä laula minulle noin surkeita lauluja." 3-vuotias Juho-poikamme oli innostunut reippaista lauluista. Siionin Kanteleesta hänen mielilaulunsa silloin oli "Ah on autuasta päästä murheen maasta taivaisiin".

Erityisesti hän kuitenkin piti marssilauluista. Jari oli noihin aikoihin usein kertausharjoituksissa ja automatkoillamme mummilaan Juho usein pyysi häntä laulamaan sotilasmarsseja. Kun pikkuveljen kanssa tulimme synnytyslaitokselta kotiin, toivotti Juho pikkuveljen tervetulleeksi jääkärinmarssilla. "Syvä iskumme on, viha voittamaton" kaikui Keminmaan vanhassa pappilassa. Juho ei tainnut sanoja paljon ymmärtää, mutta onneksi mummi, joka oli Juhoa hoitamassa, kun olin vauvan kanssa sairaalassa, oli Juholle opettanut, että rakkaus voittaa vihan. Juhon toiveista huolimatta minä en laulanut pojille sotilasmarsseja unilauluiksi vaan ohjelmistoon otettiin Kanteleen reippaampi lintulaulu: "Pikkulintu riemuissaan aina laulaa onneaan. Ei se jouda kaipaamaan eikä suremaan.".

Lapset ovat kasvaneet. Vuosien aikana olen saanut todeta, että Jumala on uskollinen ja pitää lupauksensa. Meiltä ei ole puuttunut mitään elämämme tarpeista. En osaa kyllin kiittää kaikesta siitä hyvästä, mitä Herraltamme olemme saaneet. Silti huolet ja murheet välillä hiipivät mieleen. Varsinkin silloin kun tulevaisuus näyttää epävarmalta. Minun täytyy jatkuvasti muistuttaa itselleni tämän laulun opetus: Katso taivaan lintuja. Iloitse ja kiitä Jumalan lahjoista ja huolenpidosta. Älä murehdi huomista päivää, kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Jeesuksen lunastamana Jumalan lapsena sinun ei tarvitse surra. Vaivojen ja vaikeuksien keskellä saat nostaa katseesi Vapahtajaan, joka on luvannut olla kanssasi joka päivä.

Siksi toivonkin, että tämä laulu jättäisi minuun vielä syvemmän jäljen ja että joka päivä muistaisin sen sanat: "Kai kaikilla päivillä murheensa on, vaan Herra ei liiaksi anna. Kun vain Isän armo on muuttumaton, en huomisen huolia kanna - mä kalliimpi lintuja taivaan."