tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Hän sanoo viimeisen sanan

Vuosi vaihtui. Otin vastaan vuoden 2008 Kabulissa. Jos joku olisi sanonut vuosi sitten uudenvuoden aattona, että vuoden kuluttua olet Afganistanissa, en olisi uskonut. Elämä on mielenkiintoista.

Kabulissa oli vuoden vaihtuessa varsin rauhallista. Yleensä talvi ja kylmä vähentävät kapinallisten ja rikollisten toimintaa. Afgaanit eivät juhlineet vuoden vaihtumista yhdessä kanssamme. Tavallisesti Afganistanissa käytetään kalenteria, jossa vuosi päättyy 20. maaliskuuta ja uusi alkaa 21.3. Tämän kalenterin mukaan nyt elätään vuotta 1386.

Yleensä muualla islamilaisessa maailmassa seurataan islamilaista kalenteria. Tämän kalenterin mukaan uusi vuosi alkaa tänä vuonna 9.1. tai 10.1. Tämän kalenterin mukaan tuolloin eletään vuotta 1429. Tämä kalenteri perustuu kuunkiertoon ja siksi vuoden vaihtumisen ajankohta ei ole sama päivä joka vuosi meidän kalenterissamme.

Lämpötilanvaihtelut tähän aikaan vuodesta Kabulissa ovat melkoisia. Aamuyöllä pakkasta on kymmenkunta astetta, ehkä vähän enemmän. Päivällä auringossa lämpöasteita on noin 15.

Eilen illalla katsoimme täällä kuvia rauhanturvaajien joulusta ja pidimme iltahartauden. Iltahartaudessa luin kohdan Jobin kirjasta: "Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä" (Job 19:25). Tulevasta emme tiedä paljoakaan. Tiedämme kuitenkin tarpeeksi: hyvä Jumala sanoo viimeisen sanan.

Jos asiat menevät suunnitelmien mukaan, olen Suomessa torstai-iltana. Todella mukava päästä palvelusvapaalle kotiin ja perheen luokse. Palvelusvapaalla on jokin verran sovittuja, mieluisia tehtäviä. Yksi niistä on tilaisuus Vammalan Luther-talossa loppiaissunnuntain iltana. Kerron ja näytän kuvia Afganistanista, rauhanturvaajien työstä, papin tehtävistä täällä ja menneiden kuukausien kokemuksista. Varmasti on myös muuta ohjelmaa. Tervetuloa minunkin puolestani.

4 Comments:

Blogger Jekkis said...

Jari: "Tiedämme kuitenkin tarpeeksi: hyvä Jumala sanoo viimeisen sanan."

Jani: Tämä todistaa sen, että olet(te) ristiretkellä.

1:08 ip.  
Blogger Mari Hiltunen said...

On lohdullista, että viimeisen sanan sanoo Jumala. Ei Jari Rankinen eikä Jani Leppänen vaan Hän, joka on täynnä armoa ja totuutta.

Siunattua vuotta 2008.

Mari Hiltunen, Valkeala

8:47 ip.  
Blogger Esko Murto said...

Oletpas Jekkis aika outo. Tuohan on vain lohdutuksen sana kaoottisen maailman ahdistuksissa. Jumala kuitenkin lopulta ratkoo miten asiat toteutuvat, vaikka ihmispolo usein kauhistuu olosuhteitaan.

Vaatii aikamoista tarkoitushakuisuutta tulkita se kuten tulkitsit. Hassu juttu.

10:56 ip.  
Blogger Timo Koivisto said...

Niin, tuntuuko siltä, että Jekkis se vasta edustaakin uutta kirkkosuvaitsemattomuutta?

Timo Koivisto
Lahti

4:06 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home