perjantaina, helmikuuta 13, 2015

Kysely

Voi olla, että nykyisin tehdään kyselyjä liikaa. Mitä mieltä olet tästä, mitä tuosta? Liikaa tai ei, teimme kyselyn myös messuista, joita pidetään Sastamalassa Karkun evankelisella opistolla. Messutyöryhmä, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, kävi kysymykset läpi noin kuukausi sitten - siis ratkaistiin, mitä kysytään - ja kysely toteutettiin kolmena sunnuntaina messun jälkeen. Oli mahdollisuus täyttää kysely ja jättää se nimettömänä laatikkoon. Täytettyjä papereita tuli 73 kpl. Ihan hyvä määrä. Kaikki eivät innostu täyttämään tällaisia kyselyjä, minkä ymmärrän hyvin.

Kysyttiin mm., mihin elämän asioihin messuun osallistuvat etsivät selvyyttä, mihin muihin tilaisuuksiin messun lisäksi he haluaisivat osallistua ja minkä seurakunnan jäseniä he ovat. Kysyttiin myös, miksi käyt messussa juuri Karkun evankelisella opistolla, millaisia mielestäsi saarnat näissä messuissa ovat ja miten koet tulleeksi kohdatuksi näissä jumalanpalveluksissa.

Tulevana sunnuntaina 15.2. messun ja kirkokahvin jälkeen klo 12.45 tämä kysely ja kooste vastauksista käydään läpi. Kysytään, mitä voidaan oppia ja miten nämä jumalanpalvelukset voisivat palvella vielä paremmin. Tietysti asiat, joista nyt on kyse, ovat viime kädessä kiinni Jumalasta ja kokonaan hänestä - mitä hän antaa ja mitä hän tekee. Silti on syytä kysyä, voimmeko me tehdä jotakin ja paremmin. Olet tervetullut messuun ja sen jälkeen kokoukseen, jossa kysely käydään läpi. Kokous päättyy viimeistään klo 14. Messu alkaa klo 11.

Ensi sunnuntai on laskiaissunnuntai. Sunnuntain Raamatun kohdassa sanotaan: - Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. (1 Kor 13). Juuri Kristus rakasti ja rakastaa näin. Hän kulki tien, joka vei ristille. Juuri risti kertoo hänen suuresta rakkaudestaan meihin.