lauantaina, tammikuuta 17, 2015

Tilastoja

Tammikuussa kootaan lukuja edelliseltä vuodelta ja tehdään tilastoja. Näin varmaan täytyy tehdä, vaikka luvut ja tilastot eivät olisikaan tärkein asia. Kun on kyse uskosta, Jumalasta ja Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta, luvut ja määrät eivät ole tärkeintä, eivät läheskään. Silti tilastoja myös seurakunnissa tehdään ja kannattaa tehdä.

Menneellä viikolla oli kokous, jossa puhuimme messuista Sastamalassa Karkun evankelisella opistolla. Tein tätä kokousta varten tilastot näistä jumalanpalveluksista vuonna 2014. Ne näyttävät tältä, vuoden 2013 vastaavat luvut ovat suluissa:

Jumalanpalveluksia pidettiin yhteensä 57 (57). Kaksi näistä ei ollut messu, siis ehtoollisjumalanpalvelus. Kaksi messuista pidettiin Sastamalan seurakunnan kirkossa - nämä olivat konfirmaatiomessuja kesällä - muut opiston salissa. Nämä 57 jumalanpalvelusta pidettiin kirkollisina juhlapäivinä, melkein poikkeuksetta sunnuntaina klo 11, ja niihin tietysti kutsuttiin kaikkia.

Osallistujia näissä jumalanpalveluksissa oli yhteensä 12.184 (11.632), siis keskimäärin jumalanpalveluksessa 214 (204). Jumalanpalveluksissa monena sunnuntaina oli myös monia kurssilaisia tai leiriläisiä opiston kursseilta ja eri puolilta Suomea. Kolehteja koottiin yhteensä 50.226 (48.515) euroa, siis keskimäärin 881 (851) euroa jumalanpalveluksessa. Pääosa kolehdeista koottiin lähetystyön hyväksi.

Pyhäkouluja pidettiin 53 (53) kertaa. Lapsia pyhäkoulussa oli keskimäärin 31 (31). Useampi pyhäkoulu - kaksi tai kolme ikäryhmien mukaan - oli 13 (7) sunnuntaina. Pyhäkoulu näissä jumalanpalveluksissa on valtavan tärkeä asia ja pyhäkoulun opettajat tekevät valtavan tärkeää työtä. Suuri kiitos heille.

Näiden jumalanpalvelusten jälkeen on melkein poikkeuksetta kirkkokahvit opiston aulassa ja luokassa sen vieressä. Kirkkokahvipöydässä on kori vapaaehtoista kahvirahaa varten. Näitä rahoja koottiin viime vuonna yhteensä 5.024 (4.075) euroa ja niillä tuettiin Kenian luterilaisen kirkon radiotyötä. Niillä maksettiin radiotyöntekijän palkka. Suuri kiitos kirkkokahvien järjestäjille. Kuten monille muille, jotka tekevät ja toimivat näissä jumalanpalveluksissa - kanttoreille, suntioille ja monille muille.

Uskon, että Jumala käyttää myös näitä jumalanpalveluksia, kun hän puhuu, puhuttelee, koskettaa, hoitaa, nuhtelee, lohduttaa, luo uskoa ja vahvistaa sitä. Kiitos Jumalalle, mitä hän on antanut.

Olet lämpimästi tervetullut näihin messuihin. Kaikki ovat! Seuraava on huomenna sunnuntaina klo 11. Ja seuraava, jos Jumala suo, seuraavana sunnuntaina.