En sanoisi

Edellinen kirjoitukseni nettipäiväkirjassa on otsikolla En lähettäisi. Otsikko nyt on samankaltainen ja aihekin.

Tänään Aamulehdessä haastatellaan puolustusministeri Carl Haglundia. Haastattelussa hän sanoo: "Venäjä on viimeisten 1,5 vuoden aikana osoittautunut täysin epäluotettavaksi. Se on vakavasti loukannut eurooppalaista turvallisuutta ja ollut välittämättä kansanvälisistä sopimuksista. Venäjä sanoo yhtä ja tekee toista. En luota Venäjään ollenkaan."

Todella rajua puhetta. Täytyykö ministerin antaa lehdelle tällaisia lausuntoja? Vaikka ajattelisi noin tai tuonsuuntaisesti - ja siihen voi olla perusteluja - ministerin ei ole viisasta sanoa julkisesti näin. Naapurinamme on suurvalta, jota ei tarvitse mielistellä mutta ei ärsyttääkään. Mitä hyötyä tällaisista lausunnoista on? Suomen turvallisuutta ne eivät edistä. Varmasti lännessä on niitä, jotka panevat tyytyväisinä merkille, että suomalainenkin ministeri töräyttää samaa torvea kuin monet muut. Varmasti on äänestäjiä, jotka pitävät siitä, että nyt uskalletaan sanoa. Varmasti nämä lausunnot huomataan myös Venäjällä. Venäjä on viime vuosina toiminut yllättävästi ja sen mukaan, mitä se pitää oikeana ja sen etujen mukaisena. Tuntuu, että sille hyvin tärkeää on, ettei sitä enää nöyryytetä. En tiedä, onko sitä nöyryytetty, mutta monet venäläiset ajattelevat, että niin heitä on kohdeltu jo Neuvostoliiton aikana ja varsinkin Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Myös ja ehkä varsinkin tästä syystä sen, joka edustaa Suomea ja on täällä korkeimpia vallankäyttäjiä, täytyy miettiä, mitä on viisasta sanoa ja mikä kannattaa jättää sanomatta.

Asioita voidaan hoitaa toisellakin tavalla - ja tietysti ministerit hoitavat. Minusta kannattaisi keskittyä niihin toisiin tapoihin - vaikuttaa, keskustella, etsiä yhteistyötä, tehdä ratkaisuja ja viedä asioita eteenpäin sanomatta julkisuudessa, mitä puolustusministeri nyt sanoi.