Neljä pastoria sai varoituksen
Maanantaina alkaa loma. Kolme viikkoa ilman mitään erityisiä suunnitelmia. Tuntuu oikein mukavalta. Tarkoitus on jossakin vaiheessa ajaa Kemijärvelle ja olla siellä muutama päivä. Varmaan siellä pääsee muutamana iltana kalaan joillekin Kemijärven monista pienistä joista.
Olen Kemijärveltä lähtöisin. Aikanaan siellä seurakuntanuorten joukko oli hyvin tärkeä ryhmä. Sain ja opin siinä paljon. Meitä seurakunnan nuoria oli aika paljon ja sekin tuki kasvua kristittynä. Yksi tärkeä henkilö tuona aikana oli silloinen kirkkoherra ja nuorisotyöstä vastaava pastori. Hän opetti meitä ja saarnasi usein jumalanpalveluksessa. Silloin oli tapana - ja taitaa olla Kemijärvellä edelleen - että seurakunnan nuoret olivat yleensä mukana seurakunnan tärkeimmässä kokoontumisessa. Kirkkoherra ja nuorisopastori oli mukana nuorten leireille ja olin hänen vetämässään raamattupiirissä. Hän juurrutti luterilaiseen uskoon. Luterilaisesta seurakunnasta tuli rakas ja tärkeä.
Hänet mainittiin tällä viikolla uutisessa, jossa kerrotiin neljän pastorin saaneen Oulun hiippakunnan tuomiokapitulilta varoituksen. Näin kerrotiin mm. Kotimaa24-verkkolehdessä. Tuossa uutisessa näiden pastoreiden kerrotaan olevan Lähetyshiippakunnan pappeja. Tämä ei tietääkseni pidä paikkaansa ainakaan tuo Kemijärven pastorin osalta. Lasse Marjokorpi on käynyt toisinaan toimittamasta messun niissä yhteisöissä, jotka ovat Luther-säätiön messuyhteisöjä tai seurakuntia. Muuta yhteyttä Luther-säätiöön tai Suomen evankelisluterilaiseen lähetyshiippakuntaan hänelle ei käsittääkseni ole. Tai tietysti on vahva uskonyhteys - kuten on kaikilla luterilaisilla pastoreilla ja maallikoilla niihin, jotka tunnustavat ja opettavat luterilaista uskoa.
Jos Lasse sai varoituksen, varmaan minunkin pitäisi saada. Olen vuosien varrella silloin tällöin ollut toimittamassa messua Luther-säätiön messuyhteisössä.
Nämä pastorit saivat siis varoituksen, joka on aika lievä rangaistus. Mutta se on rangaistus - tuomiokapituli piti siis rangaistavana, että toimittaa jumalanpalveluksen Luther-säätiön tai lähetyshiippakunnan messuyhteisössä tai seurakunnassa. Rangaistukset kovenevat, jos tekee niin uudestaan. Seuraava rangaistus on määräaikainen erottaminen Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappeudesta ja sitä seuraava pysyvä erottaminen.
Eikö voitaisi toimia toisin? Onko näin paha asia, että luterilainen pastori toimittaa luterilaisen jumalanpalveluksen? Tietysti tulee mieleen, mitä kaikkea muuta pastorit voivat tehdä saamatta rangaistusta. Voidaan puhua melkein mitä vain melkein missä vain eikä siitä rankaista.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home