maanantaina, toukokuuta 05, 2014

Tervetuloa retkelle

Jo aika monena keväänä miesten joukko Sastamalasta ja muualtakin on tehnyt muutaman päivän retken. Muutama vuosi sitten oltiin Kainuussa, sitten Viipurissa ja Tallinnassa. Viime toukokuussa matka tehtiin Hankoon, Bengtskäriin ja Porkkalaan. Tänä vuonna menemme Itä-Suomeen.

Matkalle lähdetään Sastamalasta perjantaina 23.5. klo 16 ja linja-auto ajaa Savonlinnaan. Lauantaina ja sunnuntaina tutustumme Salpalinjaan, Suomen Metsämuseoon, Kerimäen suureen kirkkoon, Olavinlinnaan ja paikkaan, josta aikanaan lähti suuri määrä Raamattuja itään. Majoitumme Savonlinnan seurakunnan leirikeskuksessa Hirvaslahdessa. Uskon, että saamme tehdä matkan mukavassa joukossa, jossa on hyvä olla. Olemme retkellä tietysti myös Sanan äärellä.

Lähtisitkö mukaan? Vielä on muutama paikka vapaana. Retki maksaa 185 euroa. Hinta sisältää matkat, majoituksen, ruokailut, tutustumiset ja muun ohjelman. Mielelläni kerron lisää ja minulle voi ilmoittautua - puh. 045 359 7772, jari.rankinen@sley.fi.

Olet lämpimästi tervetullut. Palaamme retkeltä sunnuntaina 25.5. noin klo 20.30.