Pitäisikö liittyä Natoon? II
Kirjoitin vähän yli kaksi vuotta sitten alla olevan aika pitkän kirjoituksen. Ajattelin laittaa sen tänne uudestaan. Näistä asioista on viime viikkoina puhuttu.
* * *
Pitäisikö liittyä Natoon?
Yhteiskunnalliset kysymykset kiinnostavat, samoin sotilaalliset, vaikka olen molemmissa aivan amatööri. Sotilas olen sen verran, että olen reserviupseeri ja osallistunut aika moniin kertausharjoituksiin. Tänään alkaneissa presidentinvaaleissa valitaan myös maamme puolustusvoimien rauhanajan ylipäällikkö.
Ehdokkailta on kysytty, miten pitäisi valmistautua Suomen puolustamiseen tilanteessa, jota ei toivottavasti koskaan tule. Ehdokkaat ovat pitkälti samaa mieltä: Nykyiset ratkaisut ovat hyvät. Suomi kykenee tarvittaessa omin voimin nykyisen kaltaisella armeijalla puolustamaan itsenäisyyttään. Pieniä painostuseroja ehdokkaiden välillä on.
Olen samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä nykyiset ratkaisut eivät toimisi, eivät ainakaan hyvin, siinä tilanteessa, että suurvalta-armeija hyökkäisi Suomeen. Mitä pidemmälle tulevaisuuteen mennään, sitä huonommin ne toimisivat. Sota on yhä teknisempää, sitä käydään yhä hienommilla laiteilla. Jolla varaa niihin, sen ylivoima on murskaava verrattuna armeijaan, jolla ei ole varaa suuriin määriin kallista tekniikkaa. Näin on nimenomaan sodassa, jota armeijat käyvät niin kuin ne ovat perinteisesti sotineet. Suomella ei ole varaa, mihin suurvallalla on.
Suurvalta-armeija käyttää satelliitteja, tiedustelulentokoneita ja yhä tehokkaampia tutkia. Näiden avulla se pystyy selvittämään vastustajan joukkojen, jopa yksittäisen sotilaan, sijainnin, tai johtamispaikat hämmästyttävän tarkasti. Kohteisiin, jotka ovat ratkaisevia, voidaan kohdistaa hirvittävän tehokas ja tarkka tuli. Meidän tiedustelumme on lähinnä sen varassa, mitä maastossa liikkuvat tiedustelupartiot havaitsevat, ja se on vähäistä. Suurvalta-armeija pystyy ottamaan nopeasti ilmatilan haltuun alueella, jota puolustaa muutama Hornet-hävittäjä ja aika vähäinen määrä ilmatorjuntaohjuksia. Jos hyökkääjä hallitsee Suomen ilmatilaa, joukkojen siirtyminen paikasta toiseen on äärimmäisen vaikeaa tai mahdotonta. Siirtyvät joukot voidaan tuhota iskuilla ilmasta eikä sotaa voida käydä ilman joukkojen siirtymistä. Suurvalta-armeija pystyy toimimaan pimeässä. Sillä on paljon erilaisia pimeänäkölaitteita. Jos toisella puolella niitä ei ole tai on vain vähän, sillä, jolla pimeänäkölaitteita ei ole, lienee yhtä hyvät mahdollisuudet voittaa perinteisessä sodassa kuin divaritason jalkapallojoukkueella, joka aloittaa pelin huippuhyvää maajoukkuetta vastaan tilanteella 0-15. Divarijoukkue on kotijoukkue.
Viime vuosina käydyissä sodissa hyvätkään armeijat eivät ole pärjänneet tavanomaisessa sodassa suurvalta-armeijaa vastaan. Irakin armeija lyötiin muutamassa päivässä. On vaikea esittää perusteluja, miksi Suomen tilanne olisi aivan toisenlainen ja meidän armeijamme kykenisi taistelemaan tasaväkisesti, vaikka hyökkääjä olisi tiedustelussa valtavasti edellämme, se hallitsisi ilmatilaa, sen tulivoima olisi paljon suurempi ja se pystyisi toimimaan suurin joukoin pimeässä.
Jos nykyiset ratkaisut eivät toimi, mitä pitäisi tehdä? Monet ovat sitä mieltä, että pitäisi liittyä Natoon. Se on perusteltu ratkaisu. Kriisitilanteessa Naton jäsen saa tiedustelutietoa, jota välttämättä tarvitaan ja jota tiedustelupartiot eivät anna. Natoon kuuluvan maan ilmatilaa hyökkääjä ei ota helposti haltuun. Nato kykenee järjestämään jäsenilleen sellaista sotateknologiaa, jota tulevaisuudessa yhä enemmän tarvitaan ja johon Suomella ei yksin ole varaa. Natoon kuuluminen olisi myös pelote sille, joka mahdollisesti suunnittelee Suomeen tunkeutumista.
Euroopan yhteinen puolustus on asia, josta mielellään puhutaan mutta jolla ei varmaan ole toteutumismahdollisuuksia. Suuri osa Euroopan Unionin maista kuuluu Natoon eivätkä nämä maat ole halukkaita rakentamaan rinnakkain kahta puolustusjärjestelmää. Se on helppo ymmärtää. Olisi kallista pitää yllä, harjoituttaa ja kehittää kahta järjestelmää eikä uusi toisi Natoon kuuluville maille mitään merkittävää uutta hyvää.
Ehkä on myös toinen vaihtoehto. Viime vuosina ja vuosikymmeninä aika pienetkin sissiarmeijat ovat taistelleet suurvalta-armeijoita vastaan, menestyneet, tuottaneet armeijoille suuria tappioita, jopa voittaneet sotia. Neuvostoliitto joutui lähtemään Afganistanista, Yhdysvallatkin pärjää siellä huonosti, vaikka sissejä on varsin vähän eikä heillä ole huippuvarusteita ja -koulutusta. Satelliiteista, ilmatilan hallinnasta, pimeänäkölaitteista ja muusta hienosta teknologiasta ei ole ratkaisevaa hyötyä, koska niiden avulla ei nähdä toisen pään sisälle eikä voida selvittää, kuka on sissi ja kuka ei. Jos Suomi ei liity Natoon, ehkä armeijaa pitäisi kehittää tähän suuntaan. Vahvan sissiarmeijan pelote on suuri. Jos suurvallan päättäjät tietävät, että joudutaan taistelemaan 100.000 sissiä vastaan, joilla on hyvä koulutus, halu taistella ja hyvät tällaisen sodan vaatimat aseet, päätös luultavasti on, ettei sellaiseen maahan lähdetä. Eikä varsinkaan jos kansa maassa tukee taistelua maahan tunkeutujia vastaan - ja siksi että se haluaa yhteiskunnan, joka sillä oli ennen hyökkääjiä. Sota on aina pahaa ja raskasta, sissisota on sitä erityisesti. Ja tällainen sodankäynti olisi joltakin osin kansainvälisiä sopimuksia vastaan. Käsittääkseni niiden mukaan sotilaat eivät saa olla siviilivaatteissa.
Vielä tärkeämpää kuin miettiä varautumista tilanteeseen, joka tuntuu kaukaiselta - ja varmasti onkin - on rukoilla rauhan puolesta. Varsinkin se on kristityn tehtävä. Tehtävämme on rukoilla rauhaa myös sinne, missä sitä ei nyt ole. Uskon, että monien suomalaisten rukouksilla rauhan puolesta on ollut suuri merkitys. Ne ovat vaikuttaneet siihen, että olemme saaneet elää pitkään rauhassa. Rukoukset ovat vaikuttaneet myös meihin itseemme. Haluamme elää rauhassa ja olemme valmiita tekemään ja uhraamaankin paljon sen hyväksi, että rauha säilyisi.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home