Felix tuli meille
Teimme Minnan kanssa tänään matkan Ilmajoelle. Haimme sieltä Felixin - seitsemän viikkoa vanhan karkeakarvaisen mäyräkoiran pennun. Hyvin rauhallinen kaveri, joka nukkui melkein koko automatkan Minnan sylissä ja jaloissa. Pentu tutustuu ja totuttelee uuteen kotiin ja laumaan ja me opettelemme jälleen elämään pennun kanssa. Taskussa on koiralle mieluista herkkua, jolla Felix palkitaan, kun se tekee asiat ulos ja osoittaa tuntevansa nimensä.
Mukavaa että kotona on jälleen koira. Rollen menetys oli suuri suru, uskomme, että Felixistä on paljon iloa. Felix vaikutti sisarusjoukossa oikein pirteältä. Painiminen veljien ja siskojen kanssa näytti mieluiselta.
Felixin äiti on Ruotsista ja meidän piti antaa tämän pentueen pennulle kennelnimeksi f-kirjaimella alkava nimi. Felix tuntui sopivalta ja ajattelimme, että tällä nimellä koiraamme myös kutsutaan.
Nyt Felix nukkuu sille tutun peitteen alla. Siinä on emon ja sisarusten hajua. Epäilen kyllä, että ensimmäinen yö uudessa kodissa on aamun asti näin rauhallinen.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home