Ei kenttähartautta

Keskustelu Suvivirrestä sai kuin jatkoa. Kouvolan Sanomat kertoi muutama päivä sitten, ettei Karjalan Prikaatin perinnepäivässä pidetty kenttähartautta, koska haluttiin varmistaa, ettei kenenkään tarvitse osallistua vastoin vakaumustaan uskonnon harjoittamiseen. Tämä juttu löytyy osoitteesta www.kouvolansanomat.fi. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies esitti muutama viikko sitten, että samasta syystä koulun kevätjuhlassa ei pitäisi laulaa Suvivirttä. Ilmeisesti Karjalan Prikaatin perinnepäivän tilaisuudessa oli kyse tammikuussa saapuneiden alokkaiden sotilasvalasta tai sotilasvakuutuksesta.

Ymmärrän kyllä, että tilanne on jossain määrin sekava. Puolustusvoimien ohjesääntö, joka antaa määräykset sotilasvalasta, käskee pitää hartauden. Se on osa sotilasvalatilaisuutta. Apulaisoikeusasiamies on linjannut, että myös kirkkoon kuuluvat varusmiehet voivat halutessaan olla osallistumatta puolustusvoimissa järjestettäviin kirkollisiin tilaisuuksiin. Onko sotilasvala siis tällainen tilaisuus? Ja linjaus Suvivirrestä voidaan ymmärtää niin, että myös valatilaisuudessa voidaan toimia perustuslaillisia oikeuksia vastaan. Joku kun joutuu osallistumaan uskonnolliseen tilaisuuteen, vaikka ei haluaisi. Ne, joiden tehtävä on päättää valatilaisuuden tai kevätjuhlan ohjelmasta, varmaan toivovat, että annetut ohjeet ja määräykset eivät olisi ristiriitaisia. Toisaalta ajattelen, että apulaisoikeusasiamiehen linjaus, jossa ei puhuta armeijan valatilaisuudesta, ja puolustusvoimien hyväksytty ohjesääntö, joka nimenomaan puhuu valatilaisuudesta, ovat painoarvoltaan varsin erilaiset, kun ratkaistaan valatilaisuuden järjestämiseen liittyviä asioita. Ohjesääntö on paljon painavampi. Jos apulaisoikeusasiamiehen linjaukselle annetaan näin suuri arvo, eikö pitäisi muuttaa myös sotilasvalan sanamuotoa. Siinä sanotaan: "Minä N.N. lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä ..." Tätä ei sentään tehty.

Ne, joille kenttähartaus on suuri ongelma, voivat pyrkiä tavoitteeseensa kovin ottein. Ehkä se, joka päättää poistaa perinnepäivästä kenttähartauden, haluaa välttää ikäviä puhelinsoittoja, raskasta julkisuutta ja aikaa vievää selvitysten kirjoittamista. Toisaalta eikö juuri sotilailla pitäisi olla rohkeutta taistella ja tehdä, mitä käsketään, vaikka jotkut ovat vastaan? Armeijan ohjesääntö käskee järjestää kenttähartauden.

Kirjoitin edellisessä nettipäiväkirjani kirjoituksessa, että jotkut vaativat neutraalia opetusta, ei jonkun uskonnon opetuksia. Kun on kyse esimerkiksi oikeasta ja väärästä, ei ole neutraalia opetusta. Se nousee aina jostakin ideologiasta ja on sen mukaista. Jos halutaan olla oikeasti neutraaleja, ei voida sanoa mitään oikeasta ja väärästä ja arvoista. Näihin liittyviä käsityksiä voidaan ehkä esitellä mutta ei sanoa, että tämä on oikein ja tuo väärin tai että meidän tulisi toimia näiden arvojen mukaan. Aina joku määrittelee oikean, väärän ja arvot. Ellei määrittelijä saa olla kristinusko, se on joku muu. Toivottavasti maamme armeija ei muutu neutraaliksi, siis sellaiseksi, ettei siellä ole oikeaa ja väärää eikä arvoja. Sellainen armeija ei kykenee tehtävään, joka armeijallamme on.


PS Kuulin hetki sitten eräältä isältä, että Karjalan Prikaatin valatilaisuus oli helmikuussa ja siinä oli hartaus. Hänen poikansa vannoi silloin sotilasvalan. Prikaatin perinnepäivä ei siis ollut valatilaisuus. Tästä tärkeästä korjauksesta huolimatta annan tämän kirjoituksen olla tässä.